Väärä maali
Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz kuvasivat piispa Irja Askolan luona käytyä keskustelua näin: Hän [kirkkohallituksen ulkoasiainosaston johtaja Kimmo Kääriäinen] sivuutti kirkon ratkaisun, jonka mukaan rekisteröity parisuhde ei ole este työlle kirkossa tai kirkollisessa järjestössä, sekä piispainkokouksen selonteon, jonka mukaan homoseksuaalien oikeutta elää omantuntonsa pohjalta on kunnioitettava. Hänen mukaansa nämä kaksi eivät ole sellaisia "selkeitä päätöksiä", joiden mukaan kirkossa "olisi pakko mennä". Omassa vastineessaan Kääriäinen selittelee asiaa, mutta ei kyseenalaista kuvausta keskustelusta.
Jos olen ymmärtänyt tämän oikein, niin Kääriäisen mukaan myös kirkon työssä rekisteröity parisuhde voi olla este. Ja edelleen myökään kirkon työssä ei tarvitse kunnioittaa homoseksuaalien oikeutta elää omantuntonsa pohjalta.
Jos näin on, voimme välittömästi lopettaa keskustelun lillukanvarsista; siis esimerkiksi siitä, mitä Jukka Norvanto opettaa Roomalaiskirjeen ensimmäisestä luvusta.
Oikeita kysymyksiä ovat: Mitä Suomen kirkko opettaa ihmisten tasa-arvosta? Mitä Suomen kirkko opettaa syrjimättömyydestä työelämässä? Mitä Suomen kirkko opettaa kaikkien ihmisten ihmisarvosta?
Ja oikeita vastaajia eivät ole lähetysjohtajat vaan piispat, piispainkokous ja kirkolliskokous.
118 kommenttia
Blogin otsikko on ” Väärä maali”.
Lähetysjärjestöt ovat väärä maali, jonne potkitaan kaikenlaista syytöspalloa. Pallot ovat tosin usein pelkkää olkea ja läsähtävät rikki maalin reunapuitteisiin.
Pitäisi opetella pelaaaan oikealla pallolla. Se on Jumalan sana.
Apostoliset ohjeet kristillisestä elämäntavasta eivät ole mitään lillukanvarsia, vaan kaikkein tärkeimpiä argumentteja keskusteltaessa siitä, millaisia elämänihanteita kristillisen kirkon tulee edistää. Maalliseen lainsäädäntöön kirkon ei tarvitse yhteisönä ottaa kantaa. Jäseniään kirkko kehottaa lainkuuliaisuuteen. Vain silloin voi olla aihetta kansalaistottelemattomuuteen, jos laki velvoittaa toimimaan Jumalan sanan ohjaaman omantunnon vastaisesti tai kieltää harjoittamasta uskontoa. Tällöinkin on oltava valmius kantaa tottelemattomuudesta aiheutuvat rangaistusseuraamukset. Oikea kysymys siis ei ole Heikki Lepän esittämä, vaan: Mitä kirkko opettaa Jumalan ja lähimmäisen rakastamisesta? Mitä kirkko opettaa kristillisestä elämäntavasta?
Lähdekritiikki? Miten sitä on käytetty tässä? Asiasta on ainakin kaksi eri näkemystä, jotka ovat etäällää toisistaan siinä missä itä lännestä. Miten yhtä osapuolta lainaamalla voi saada kokonaisnäkemyksen oikeaksi?
Heikki Leppä: ”Oikeita kysymyksiä ovat: Mitä Suomen kirkko opettaa ihmisten tasa-arvosta? Mitä Suomen kirkko opettaa syrjimättömyydestä työelämässä? Mitä Suomen kirkko opettaa kaikkien ihmisten ihmisarvosta? Ja oikeita vastaajia eivät ole lähetysjohtajat vaan piispat, piispainkokous ja kirkolliskokous.”
Pispat pitävät eräänä ydintehtävänä kirkon yhtenäisyyden vaalimista. Tosiasia on että kirkkolaivassamme on pahoja halkeamia. Nyt piispat yrittävät pitää kirkkolaivaa pinnalla pumpaamalla (rahaa eri laidoille) jotta kirkkokansa olisi tyytyväistä. Kirkkokansan tyytyväisyydellä ei ole mitään tekemistä kirkosta eroamisen, tai halkeamien suurentumisen lanssa. Tehokkaampi tapa olisi korjata halkeamia.
Jeesuksen vertaus on nykyaikana kääntynyt päälaelleen. Kirkon pitäisi jättää se yksi lammas ja mennä etsimään niitä 99 muuta. ”Virallistamalla” toimintaa jota kansan enemmistö ei pidä oikeana, nopeutetaan kirkon rapautumista.
Heikin kysymykset ovat tosiaan hyviä. Ja Lauri K E Levannon kommentti on minusta aivan asian ytimiin.
Lähetysjärjestöjen ja herätysliikkeiden opetuksen arvioiminen on sallittua ja toivottavasti tervehdyttävääkin. Sen sijaan valkopyykkääminen, johon kirkkohallituksenkin edustajat ilmeisen tietoisesti sortuvat samaan tapaan kuin tietyt herätysliikejohtajat, on mielestäni epätervettä ja kaikkea muuta kuin suotavaa.
Tällä foorumilla kriitikkoja epäkohtien esilletuojia syytetään jatkuvasti henkilöön menevin kommentein ja lisäksi väitetään, että lähetysjärjestöjen tai herätysliikkeiden opetuksessa ei ole mitään moitittavaa eikä todisteita epäkohdista ole. Tämä on nyt erinomaista materiaalia sen seikan pohtimiseen, miten hengellinen väkivalta kaikkine ikävine lieveilmiöineen ja seuraamuksineen saa tilaa uskonnollisissa yhteisöissä. Suojelijoita riittää kaikilla yhteisöjen tasoilla.
Suosittelen, että jätämme nämä riita-asiat hetkeksi sivuun ja keskitymme joulun viettoon. Kuka Jeesuksen syntymää juhlien, kuka ilman Jeesusta, kukin itselleen sopivalla tavalla.
Meillä on koko ensi vuosi aikaa perustella näkemyksiämme. Jos siitä nyt mitään hyötyä on kenellekään?
Mietin, mikä rooli tässä häsäkässä sitten on piispainkokouksella ja kirkolliskokouksella.
Kirkolliskokous on kirkon ylin päättävä elin. Se käsittelee asioita, jotka koskevat kirkon oppia ja työtä, kirkon lainsäädäntöä sekä hallintoa ja taloutta.
Kirkkohallitus hoitaa kirkon yhteistä hallintoa, taloutta ja toimintaa. Se valmistelee asioita kirkolliskokoukselle ja hoitaa kirkolliskokouksen päätösten toimeenpanon. Kirkkohallitus hoitaa myös kirkon yhteyksiä Suomen valtioon.
Piispainkokous käsittelee kirkon uskoa, julistusta ja työtä sekä hiippakuntien hallintoa ja hoitoa koskevia asioita. Lisäksi se tekee esityksiä ja antaa lausuntoja kirkolliskokoukselle ja kirkkohallitukselle.
Kirkon ulkoasiain neuvosto hoitaa kirkon ekumeenisia suhteita ja ulkomaanasioita.
http://evl.fi/EVLfi.nsf/Documents/D70B0C9A904BBB70C2256FEA003A1F5B?OpenDocument&lang=FI
Yleensä kun työntekijä hakee yritykseen töihin, sitä velvoitetaan kunnioittamaan ja noudattamaan yrityksen arvoja,toimintatapoja ja kulttuuria, sama koskee myös ev.lut seurakuntaan hakevilta työntekijöiltä, kunnioittamaan seurakunnan arvoja ja toimintatapoja ja historiallista kulttuuria. Tämähän ei täytyä syrjintäperusteita, vaan työntekijän sitovuutta ja lojalisuutta työnantajaa kohtaan. Ja on työnantajan päätettävissä palkkaako työntekijän vai ei. Turha kitistä syrjimisestä, jos ei täytä niitä kriiteerejä. Näin maailma toimii.
Niin ja Joulurauhaa Heikki sinulle sekä Siunausta Uuteen Vuoteen 2014!
Olet yksi niistä muutamista kirjoittajista, joita täällä enää viitsii käydä lukemassa – aika on ainut rajallinen määre tässä elämässä ja siksi näiden käkikellojen kukunta ei kuulu pohjalaisten seinäkellojen kumun keskeltä. Kiitos!
Ilmoita asiaton kommentti