Vaalipaneelissa

Alkaa olla kuntavaalien aika. Monissa seurakunnissakin järjestetään vaalipaneeleita. Niissä puolueiden edustajat kertovat kukin vuorollaan arvostavansa kristillisiä arvoja, erityisesti Vuorisaarnaa. Mtä se sisältää, onkin jo syvempää uskonnollista valveutuneisuutta vaativa kysymys.

Seurasin erään seurakunnan kuntavaalipaneelia, josta oheinen raporttini.

Kerrottuaan laveasti tärkeimmistä poliittisista linjauksistaan ja henkilökohtaisista arvoistaan panelistit saivat tehtäväkseen lausua ajatuksensa heille jaetusta raamatunkohdasta Joh. 8:3-11. (Aviorikoksesta tavattu nainen)

 

Perussuomalainen aloitti:

-          Tästä näemme, mihin hallitsematon maahanmuutto johtaa. Koska kivittäjien kansallisuutta ei uutisoitu, he olivat aivan varmasti turvapaikanhakijoita, ja Jeesuksen johtama katupartio yllätti heidät kiusaamassa kantasuomalaista naista. Rajat kiinni! Ainakin meidän kunnan rajat.

 

Vihreä nyrpisti nokkaansa ja mietti hetken, voiko puhua heti suoraan persun jälkeen. Koska kukaan ei mennyt väliin, hän kertoi vastustavansa koulutusleikkauksia ja jatkoi:

-          Tämä on Raamatun tärkein jae. Jeesus, vai mikä hänen nimensä nyt olikaan, ei tuominnut aviorikoksesta. Ja koska kertomuksessa ei mainita aviomiestä, naisella oli sateenkaariperhe. Ei siis tuomita!

 

Kristillisdemokraatti odotti malttamatta vuoroaan:

-          Kertomus huipentuu sanoihin: ”Äläkä enää syntiä tee!” Muu lätinä on vain sen pohjustusta, sitä inhimillisempää otetta. Raamatun pääsanomahan on: Älä tee syntiä!

 

Piraatti hymähti:

-          Mihin perustuu jonkin Kirkon keskusrahaston oikeus käännökseen? Netistä löytyy kyllä vapaita käännöksiä ja muitakin ”pyhiä” kirjoja. Mutta periaatteessa emme tunnusta Kirkon keskusrahaston oikeutta tekstiin.

 

Demari viittasi ja pyysi puheenvuoroa:

-          Arvoisa toveri kirkkoherra. Ehdinkin tuossa juuri soittaa SAK:n raamattuasiamiehelle, joka ohjasi puhelun Kivityöläisten liiton KTL:n liittosihteerille. Hänen mukaansa Jeesus oli rakennusalan yksityisyrittäjä, jolla ei olisi ollut oikeutta keskeyttää liittoon kuuluneiden kivimiesten työskentelyä. Kunnallisjärjestömme esittääkin, että kyseinen kohta poistetaan ainakin peruskouluraamatuista.

 

Vassari nyökytteli ja kysyi, mitä vihreä oli sanonut. Sen kuultuaan nyökytteli lisää ja huudahti:

-          Kivittäminen kuuluu kunnallisiin peruspalveluihin ja sitä ei saa yksityistää veroparatiisien savuverhon taakse ja hyväveli-verkostoille. Kivitetyksi tuleminen kuuluu varsinkin vanhusten, yksinhuoltajien ja vähävaraisten oikeuksiin.

 

Kokoomuksen rouvashenkilö nyrpisti nyt vuorollaan ja sanoi:

-          Eikös tuollainen kivittäminen ole auttamattoman vanhanaikaista? Vai onko tämä jokin vanha tarina? No, ei voi olla, kirjan painovuosihan on 1992. Kyllähän sitä nyt jo sata vuotta sitten selvittiin hankalista ihmisistä arkebuseeraamalla, siis mitä se on, ampumalla. Voi, kun siellä nyt olisi ollut opetuslasten sijasta edes suojeluskunta.

 

Svenska folkpartiet kandidat sade:

-          Kan en kvinna har steningtjänsten också som det andra inhemska språket? Vad sägs om  detta händer i Vasa valkrets?

 

Viimeiseksi herätettiin keskustalaisisäntä torkkumasta:

-          Mitä? Jahas. Rovasti puhui kyllä hyvin, ihan kuin suviseuroissakin, mutta nyt on aika lähteä iltalypsylle. Voisiko joku lukea Herran siunauksen?

 

Ennakkoäänestys alkaa tänään 29.3. 

 

11 kommenttia

  • Kimmo Jaatila sanoo:

    Ja Väyrysen puolueen edustaja totesi, että Jeesus on pelkkä salanimi. Oikea nimi on P…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    ”Ennakkoäänestys alkaa tänään 29.3.”

    Kun neutraalius tunkee kirkon oppeihinkin niin, että enää ei saisi olla isää eikä äitiä ja kiistellään siitä, että ”kuka sitä lasta hoitaa”, niin näiden vaalien mediaseksikäs teema voisi mielestäni vastaavasti olla puolueneutraalius ja hylätyksi tulevan äänen antaminen. Vaaleissahan annetun äänen ensisijainen saaja on puolue eikä ihminen. Väyrysen äänestämistä harkitsevienkin on hyvä muistaa se, että ääni kasvattaa ensisijaisesti kristillisdemokraattien äänimäärää. Joten reippaasti tunnuslauseeksi ”Puolueneutraalius ensin”, mutta please, älkää kuitenkaan piirtäkö äänestyslippuun kenttäpiispan blogissaan esiintuomaa ”venettä”, vaan piirtäkää mieluummin vaikka se sininen omena.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Jakeeseen on selkeästi sisäänrakennettu rasistinen olettamus kaksinapaisesta sukupuolijärjestelmästä. Feministisen puolueen edustajan näkemystä olisi ollut syytä myös kuulla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Niinpäs onkin ja lisäksi tulkinnassa aina oletetaan että aviorikos on tehty miehen eikä toisen naisen kanssa.’Feministien Raamatussa kirjoitetaankin tässä kohtaa toisin. Sen mukaan kyseessä oli suhde naiseen ja Jeesus kieltää kkivittämisen koska nainen on juuri tullut kaapista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Teemu Kakkuri sanoo:

      Eikös tuo vihreän ehdokkaan ajatelma viitannut juuri tähän.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Juhani Ketomäki sanoo:

      Niin viittasi, enpäs huomannutkaan. Täysin mahdollista olisi kumminkin että joku vihreä (teologi) tosissaan väittäisi että se voidaan näinkin tulkita.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Siinäpä on mainio tulkinta siitä, miten omien näkemysten tueksi voidaan ottaa mikä tahansa Raamatun kohta. Tulkinnastahan nykyisin puhutaan paljon. Sillain, että jokainen lukijahan tekstiä tulkitsee. Raamatulla ei silloin taida olla itsellään, mitään sanottavaa. Vain tulkinnalla on merkitystä. Muorini sanoi usein, ettei niin pientä pilaa, ettei siinä totta toinen puoli.

    Hyvät naurut sait monelle aikaan. Kiitos.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimo Turunen sanoo:

    Nukkuvien puolueen edustaja: Rippikoulussa nukuin tämän jakeen kohdalla. Edeltävän jakeen perusteella tapahtuma-aika näyttäisi olevan varhain aamulla. Yölläkö lainoppineet ja fariseukset ottivat naisen kiinni? Eikö heidänkin olisi parempi nukkua yöt eikä juosta kyttäämässä ihmisten makuukammareita? Nyt taas nukuttaa, heippa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Hieno satiiri. Svenska folkpartietin edustaja olisi kyllä varmaan ilmaissut ajatuksensa kieliopoliittisesti, ei kun kieliopillisesti oikein. Siis: partiets kandidat… ha steningstjänsten… på det andra inhemska… hände.

    Ilmoita asiaton kommentti