Vaalikampanja on tuhlausta
Kirkko panostaa upealla tavalla seurakuntavaaleihin ja niistä tiedottamiseen. Kampanja oli taas hyvä ja iskevä. On hienoa, että joka neljäs vuosi voimavarat kootaan, rahaa pannaan haisemaan, viestintätoimistoja konsultoidaan ja jalkatyötä tehdään. Kunnes aina huomataan sama: äänestysprosentti tippuu tasaisesti riippumatta siitä kampanjoidaanko vaiko eikö - tai miten kampanjoidaan. Mahtaa turhauttaa!
Onko tässä touhussa mitään järkeä? Ei.
On vaikeaa edes keksiä, miten resursseja ja rahaa voisi tuhlata kirkon mission kannalta turhempaan. Toki demokratia on tärkeää ja vaalit voi nähdä eräänlaisena jäsenhuoltona mutta silti. Tässä laitetaan kärry hevosen eteen. Yritetään tehdä kirkon ehkä epäkiinnostavimmasta puolesta eli hallinnosta viestinnän kärki. Se on kutakuinkin yhtä fiksua kuin, että joku Prisma käyttäisi valtaosan viestintäbudjetistaan osuuskauppavaaleihin.
Ajatelkaa sen sijaan mitä voisi tapahtua, jos kirkko joka neljäs vuosi tekisi näyttävän valtakunnallisen evankelioimiskampanjan ja kutsuisi samalla innolla ihmisiä seurakuntien toimintaan. Tai miksei vaikka joka vuosi. Voi olla, että sivutuotteena se äänestysprosenttikin alkaisi pikkuhiljaa hivuttautua ylöspäin.
59 kommenttia
Mielenkiintoinen nosto, jonka johtopäätös ja lähtökohtakin on liian onoff-tyyppinen. Kyllä kirkossa on muutakin kampanjaa paikallistasolla ja koko kirkonkin tasolla. Ja hiljattain ollut Se löytyi-kampanja ei liene tuonut suuria tuloksi. Toki monet seurakunnat jättäytyivät siitä pois. Uskon enemmän kirkon perustyön muutokseen ja siihen liittyen myös rakenteiden reippaaseen muutokseen. Hyväkään evankeliointikampanja ei vaikuttane paljoa enempää kuin suerakuntavaalien kampanjat.
Ehdokkaiden vaalikampanjat sekä kirkon ja seurakuntien vaaleja edistävät kampanjat ovat yhteisön rakentamista, joka palvelee myös sitä kirkon varsinaista tehtävää. Minusta se ei mene hukkaan. Vaalikampanjoiden turhuuden korostamisella ehkä vähätellään ylipäätään vaalien merkitystä, eikä toivota äänestysprosentin nousua. Oma juttunsa on se, että seurakuntalaisia ei näytä saavan äänestämään pelkästään heitä siihen kehottamalla. Samoin evankelioimisellakin pitää olla vastaanottajansa, sanoma pitää ottaa vastaan. Pelkkä julistaminen antaa vain julistajalle hyvän mielen. Paras viestintä on vuorovaikutusta.
Seurakuntavaalien äänestysprosentti tipahti 1.7.%:lla. Kirkollisessa mediassa on korostettu, että äänestysprosnetti laski jonkin verran. Jonkin verran? Se on suhteessa äärimmäisen matalaan äänestysprosenttiin todella paljon.
Minusta matala äänestysvilkkaus kertoo osaltaan ainoastaan siitä, että kirkko ei suurimmalla osalla sen jäsenistä merkitse yhtään mitään. Äänestysprosentti ei todennäköisesti laskisi promilleakaan enempää, vaikkei seurakuntavaaleja mainostettaisi lainkaan. Siinä mielessä kirkon viestintä työpaikkana, vaikkakin suhteellisen hyväpalkkaisena ja erittäin turvattuna, täytyy olla tosi turhauttavaa.
Kirkko panosti seurakuntavaaleista tiedottamiseen, mainostamiseen yms kaikkeen sellaiseen paljon. Todella paljon. Kirkon viestintä kertoi kaikilla mahdollisilla kliseillä, kuinka tärkeää on äänestää ja vaikuttaa.
No, tulos oli surkea.
Mitä tekee kirkon vs. viestintäjohtaja? Rientää julkisuuteen kertomaan, ettei äänestäminen ole mikään seurakunnan jäsenen mitta. Tästä onkin hyvä ponnistaa seuraaviin vaaleihin.
Nykyajan seurakunnan ”jäsenen” mitta taitaa olla se, että nähdään hautajaisissa (siis omissa).
Arvelen viestintäjohtajan kertovan sen mitä Kirkkohallituksen johto haluaa tuoda julkisuuteen äänestysaktiivisuudesta.
Kirkkomme rivijäsenen merkitys on itse jäsenyydessä minkä päälle kirkon pappi lukee todistuksen kasteen armovaikutuksista ja edelleen viimekädessä turvautumisesta Jumalan Armoon. Tähän tarvitaan Maisterin status.
Rippikoulu olisi hyvä paikka innostaa äänestämiseen.
Kun tätä harjoitettaisiin Suomen joka sopissa saisivat nuoret edustajiaan päättämään runsain mitoin järjestäytymällä. Johtavat Papit leireillä eivät ole vaan innostuneita asiaan. Toisia työntekijöitä varten haasteessa tulisi olla johtavan Papin siunaus.
Toisin sanoen, nuoria ei innosteta ja opeteta haasteen ottamiseen.
Viimeinen niitti lienee ettei rippikoulusuunnitelma katso asiaa.
Onhan tämä mielenkiintoista logiikkaa: sen enempää äänestämättä jättäminen kuin epäuskokaan eivät ole kristityn mitta. Saa olla miten anonyymi kristitty tahansa, mutta jos yritetään puhua herätyksestä, saa kuulla kunniansa… Siitä, toimivatko erilaiset evankeliointikampanjat, voidaan tietysti olla eri mieltä kuten myös siitä, minkä laista evankelioimisen teologian pitäisi luterilaisessa kirkossa olla. Mutta mutta. Kun Eero Huovinen julkaisi kirjansa Fides infantium imeväisten uskosta joku totesi: tämä kirja tarvitsee parikseen kirjan, jossa selvitetään Lutherin käsitys parannuksesta. Kiitos, Timo ja Kari-Matti!
Toki kirkko ja seurakunta koostuu kaikista kastetuista jäseninsä. Taitaa vaan olla niin, että epäusko seuraa kaikkia kastettujakin jäseniä enemmän tai vähemmän hautaan saakka, joten emmekö me kaikki tarvitse uskoa vahvistavaa lääkettä, jonka Kristus sanansa ja sakramenttiensa kautta meille välittää. Mikäli sanoo sanan – HERÄTYS – niin tarvitseeko sen sitten heti nostaa ”karvat” pystyyn? Voihan se näinkin tehdä, kun asiaa tarkastelee kirkkohistorian valossa. Mikäli Luther olisi kuolleessa uskon tilassa (jossa hän oli luostariaikanaan, ennenkuin hänelle armo uskon kautta selvisi) käynyt aikoinaan taistelua katolista kirkkoa vastaan terävimpänä keihäänkärkenä, niin mikä olisi muuttunut? Olisimme kaiketi edelleen ansioituneita Jumalan edessä, vaikka tuo tauti pyrkii seuraamaan meitä reformaatiosta huolimatta.
Miten Pekka Väisänen innostaisit lapsia rippikoulussa äänestämiseen ? Mikä äänestämisessä voisi olla innostavaa, kun monet kokevat valtuutettuna olemisenkin turhauttavana.
Timo ja Toivo nostivat yhdessä esiin tärkeän asian. Nimittäin sen mihin kirkon tulee keskittää päähuomionsa. Siihenkö seurakunnan osaan, joka osallistuu toimintaan, vai siihen, joka ei osallistu, eikä aio sitä edes tehdä ?
Kirjoittaja
Timo Pöyhönen
Pastori. Erikoistunut yhteisön rakentamisen saloihin. Toimii Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtajana.
Timo Pöyhönen on oikeassa.
Struktunoitu ehdokkaiden hankinta olisi hyvä asia eri ikäluokkaa edustavien piirissä jolloin olisi kyse myös kiinnostuksesta tulla jäsenenä mukaan päättämään yhteisistä asioista.
Nykyistä systeemiä asia toki häiritsisi kun halutaan mukaan eri konstellaattioiden edustajia eri silmillä päättämään vanhaan tuttuun malliin joskin uusilla silmillä ja ajatuksilla.
Seurakunnat näin vaalityönsä tekisivät kirkon jäsenistön parissa ja poliittisesti urautuneet yhdistykset jäisivät vähemmälle.
Ilmoita asiaton kommentti