Vääjäämättömään varatutuminen – mitä tehdä jäsenkadolle?

Helsingin kirkkoon kuulumistilastot erityisesti nuorten ja työikäisten miesten osalta ovat karua kertomaa. Jonkilaista lohtua antaa kuitenkin se, että ongelmaa on ryhdytty pohdiskelemaan ja ehkä joitakin toimenpide-ehdotuksia on tulossa. Aina kannattaa yrittää!

Tosiasia on kuitenkin, että mikään toimenpide ei tule suuntaa kääntämään eikä juuri edes hidastamaan. Elämme valtavan kulttuurimurroksen keskellä ja kaikki kirkon toimenpiteet ovat kuin suihkun välttäminen ilmastonmuutoksen torjumiseksi – niistä tulee ehkä parempi omatunto mutta itse ongelmaa ne eivät ratkaise. Parempi on toki yrittää edes jotakin kuin ihmetellä, miksi kukaan ei tee mitään.

Mielestäni viisain ratkaisu olisi alkaa tosissaan varautua siihen, miltä kirkko näyttää kun siihen kuuluu 30 % suomalaisista. Se on kohtalomme vaikka tekisimme mitä. Tulevaisuuden kirkko on rakennettava nyt.

Olen toistanut tätä viestiä jo monta vuotta. Pahoin kuitenkin pelkään, että tulevaisuuteen varautumisen sijaan kirkossa ensin voivotellaan vielä muutama vuosi ja sitten ryhdytään paniikinomaisiin toimenpiteisiin jäsenkadon hillitsemiseksi. Näin toimien hukataan ne resurssit, joiden avulla olisimme voineet varautua vääjäämättömään.

Mutta on tosiaan toinenkin tie. Voimme ryhtyä rakentamaan tulevaisuuden kirkkoa nyt, kun meillä vielä on resursseja ja aikaa. Viisaasti ja ennakoivasti toimien meillä on tulevaisuudessa jäsenmäärältään nykyistä pienempi mutta muilla mittareilla mitattuna jopa  vahvempi kirkko.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Kirkkomme virkamiehistö niin seurakunnissa kuin kirkkohallituksessa mielellään tarttuu asiaan tai asioihin mitkä ovat ehdolla paperilla.

    Paperi onkin turvallinen tapa säilyttää entistä työnmuotoa koska kun ja jos toimeen on kehotettu ryhtymään saadaan siitäkin turvallisesti syntymään sanoja paperille miten toimissa on kyetty suoriutumaan.

    Kirkkoherrojen ja Piispoje määräaikaisuus tehtävissään olisi kuitenkin asiaa sinne missä halutaan jotakin demokratiasta ymmärtää ja huomata. Kirkon työntekijät ovat tehtäviinsä kutsuttuja ja missään ei ole kiveen hakattu etteivätkö ed. tehtävät voisi olla määräaikaisia.

    Näin Piispojen työnhoito yhdelle olisi kymmenen vuotta ja aina kirkkoherralle viisi vuotta. Tällä tavoin syntyisi dynamiikkaa eika uriinsa kaavoittunutta perinteen ja tradion säilyttämisen ideaa vain sen itsensä takia.

    Kun kyse olisi kiertävästä tehtäväjaosta ehtisi usea mies tah naineni pappisurallaan toimia useammankin kerran kirkon herrana, siis tarkoitan kirkkoherrana. Piispojen eläketoiveisuudesta olisi myös ehdottomasti päästävä eroon. Se ei kuulu dynaamisen seurakuntaymmärryksen piiriin.

  2. Timo Pöyhösen blogi on erinomaisesti asian keskellä. Kommenteissa huomaa kuitenkin ketkä tavallisesti osallistuvista ovat nyt poissa varmastikin työkiireiden takia. Ei ole samoja ääniä sanoissa jotka vielä luottamusmiesasiassa ja sen tulevassa vaalissa hyvin ottivat tärkeää sanan ääntä seurakuntansa tulevaisuudesta.

    Näinhän se on. Kun pitäisi jotakin huomata ja tehdä on tahtomisen aste kovin paljon matalammalla.

  3. Minun jo edesmennyt esirukoilijaystävä kerran sanoi JUmalan sanoneen hänelle noin yleisesti meidän ajasta ja uskovien tilanteesta:” Mitä lähemmäksi loppua tulemme, sen lähemmäksi alkua tulemme”. Minusta tämä on pohtimisen arvoinen asia. Entä jos Jumala itse toimittaa ”puhdistuksen” kirkoissaan. Jos näin on, sitä ei kannata kovasti vastustella vaan nähdä se myönteisenä asiana.

    Ehkä tällaisten ”vanhojen” kirkkojen aika sellaisen akuin ne ovat olleet vuosisatoja alkaa olla ohi. Minä näen yämän ainoastaan myönteisenä kehityksenä.

Pöyhönen Timo
Pöyhönen Timohttp://www.hengenuudistus.fi
Pastori. Erikoistunut yhteisön rakentamisen saloihin. Toimii Hengen uudistus kirkossamme ry:n toiminnanjohtajana.