Jossakin päin Pohjois-Suomea ilmestyy Kuriiri-lehti. Siinä oli vastikään julkaistu avoin kirje SRK:n puheenjohtaja Viljo Juntuselle. Kirjeessä kyseltiin Juntusen kantaa 1970-luvun hoitokouksiin ja niissä erotettuihin yms. Laitan tähän Juntusen vastineen kirjeeseen.
”Kiitos, Jouni, että toit esille avoimesti kokemuksesi, jotka ovat varmaan monelle yhteisiä 1970-luvulta. Moni joutui eri paikkakunnilla, Ranuallakin, kokemaan väärää kohtelua ja hengellistä väkivaltaa. Se järkytti ja järkyttää vieläkin heidän omaisiaan.
Joitakin vuosia sitten SRK julkaisi Päivämies-lehdessä julkilausuman, jossa se sanoutui irti 1970-luvun opillisista harhoista ja hengellisestä väkivallasta. Siinä todettiin, että on käsittämätöntä, että sellaista pääsi silloin tapahtumaan. Samassa tai myöhemmässä julkilausumassa rohkaistiin siihen, että silloin vääryyttä kärsineet ottaisivat yhteyttä toiseen osapuoleen, jotta asia voitaisiin sopia. Siihen minäkin haluan tässä rohkaista. Monen kohdalla se ei enää valitettavasti ole mahdollista, minkä koen äärettömän murheelliseksi asiaksi.
Kysymykseesi viitaten totean, Jouni, että jouduin näkemään silloin tilanteita, jotka koin edellä kerrotusta syystä hyvin ahdistavina, mutta minulla ei ollut riittävästi rohkeutta puuttua asiaan Tätä pyydän omalta osaltani nöyrimmästi anteeksi. Kiitos, Jouni, myönteisestä palautteesta koskien toimintaani Ranualla. Haluan toimia niin, ettei meidän kenenkään tarvitsisi kokea 1970-luvun kaltaisia ilmiöitä kristillisyydessämme.”
Tuo ensimmäinen kappale Juntusen vastineessa on niin asiaa. Kerta kaikkiaan mahtavaa, että ollaan päästy hoitokokousten vääryyksien osalta tähän pisteeseen, että SRK:n puheenjohtaja myöntää näin avoimesti, oikeilla sanoilla ja venkoilematta asian halki poikki ja pinoon. Ei olisi joku vuosi sitten uskonut tällaisen päivän koittavan! Tosissaan kärsiviä on ollut ja on edelleenkin!
Toisessa kirjoituskappaleessa minua häiritsee yksi asia; edelleenkin vääryyttää kärsineitä pyydetään ottamaan itse yhteyttä väärintekijöihin. Ei hyvää päivää puhumattakaan ajan illasta! Milloin liikkeessä ymmärretään ohjeistaa väärintekijöitä? Se on ihan välttämätön asia tehdä mitä pikimmiten! Ettei taas kohta saada lukea jostakin lehdestä kappaleen loppulausahduksen tavoin, kuinka murheellisia ollaan, kun nämäkin väärintekijät ehtivät kuolla ennen vääryyksien sopimista.
Moni vl-ihminen elää vieläkin täysin 70-luvun opetusten lumoissa kun asioita ei ole puitu ja puhkottu liikkeen tilaisuuksissa. Päivämies, vaikka se niin moneen vl-kotiin tuleekin, ei ole lausunnoillaan tavoittanut lähimainkaan kaikkia liikkeen jäseniä, jotta he ymmärtäisivät tänä päivänä menneet vääryydet. Päinvastoin; ne ovat valitettavasti monelle liikkeen jäsenelle edelleenkin pyhiä oppeja, joita he muistelevat muistelemasta päästyäänkin. Tiedän tämän tasan omasta kokemuksesta; keskusteluista ja saamistani s-posteista. Puhujissakin on vielä 70-luvun oppien kannattajia ja hoitokokouksia siunauksellisina pitäviä.
Viimeisessä kappaleessa Juntusella on kaikille meille esimerkillistä nöyryyttä ja lämpöä <3
Viljo. Kun kerta ymmärrät näin hyvin nämä asiat, toivon ja rukoilen Sinulta wiisautta puuttua liikkeenne niiden jäsenten ja paikallisyhdistysten toimintaan, joilla on edelleenkin johtotähtenä 1970-luku hengellisine väkivaltaisuuksineen. Tämä on uskoakseni monen muunkin ja varsinkin vääryyttä kärsineiden ja heidän lähipiirinsä harras ja sydänjuurista lähtevä rukous <3
Epäilemättä osassa Suomea ”hoitokokousperinne” jatkuu. Syy jatkumiselle on sama kuin mikä on syynä siihen, että Juntunen ja Srk sälyttävät vastuun joillekin yksilöille: opillinen, toisin sanoen liikkeen eksklusiivisuus. Ja koska syy on opillinen, se on koskematon.
Srk-lestadiolaisuus on erittäin hajaantumisherkkä liike. Säilyäkseen yhtenäisenä ryhmän pitää sallia, vapaasti, tietty määrä erimielisyyttä ja polemiikkia. Mulla on tullut jo pitkään ajoittain mieleen Srk-lestadiolaisuudesta toinen kolmikirjaiminen lyhenne: Nkp. Askelten kaiku on sama.
Vuokko Ilola toteaa puheenjohtaja Juntusen palautteen viimeisen kappaleen tarjoavan Meille kannatettavaa nöyryyttä ja lämpöä. Välttämättä ei tarvitsisi halkoa, mutta missä merkityksessä puheenjohtaja Juntunen käyttää sanaa ^kristillisyydessämme^.
Totta. Mutta hänkin meidän muiden tavoin ammentaa omasta ymmärryksestään. Mistäpä sitä muusta…?
Kristillisyydessämme. Kansankielinen ilmaisu.
Se on mielestäni ihan rinnakkainen ilmiö sanalle kirkossamme, seurakunnassamme.
Määritelmä voi olla sosiologinen tai hengellinen. Oletan sen tässä tapauksessa olevan kumpaakin.
Samaan tapaan muutkin yhteisöt sanelevat
Alun perin kristillisyys on ollut ennen muuta sosiologinen ilmaus. Se on koskenut omaa uskovien ryhmää kirkon sisällä.
Meidän olisi hyvä ymmärtää, että vieraantuminen on kaksisuuntainen tie. Kirkon hengellisen elämän rappeutuminen johtaa pienten yhteisöjen tiivistymiseen, jämäköitymiseen, tiettyjen ominaispiirteiden ylikorostumiseen jne.
Yleiskielessä ”kristillisyys” tarkoittaa kaiketi kristinuskoa yleensä (engl. Christianity; ruots. kristendom, kristenhet). Painotus voi olla opissa (hengellinen) tai koko kristikunnassa maailmanlaajuisena yhteisönä (sosiologinen). Esim. oppikirjan laatija voi kirjoittaa ”kristillisyydessä opetetaan…” Ilmaus on korrekti, olipa kirjoittaja itse kristitty tai ei.
Myös kristitty kirjoittaja käyttää yleensä muotoa ”kristillisyydessä”. Muoto ”kristillisyydessämme” viittaa johonkin kristillisyyden osaryhmään, johon kirjoittaja itse kuuluu. Juuri näin ilmausta käyttää Viljo Juntunen sanoessaan: ”Haluan toimia niin, ettei meidän kenenkään tarvitsisi kokea 1970-luvun kaltaisia ilmiöitä kristillisyydessämme.” Mielestäni tämä on aivan korrektia.
Vähemmän korrektia on, jos vl-kirjoittaja viittaa ”kristillisyydellä” omaan ryhmäänsä, esim. ”kristillisyydessä on aina opetettu…” Tässä kristillisyys samaistuu vl-liikkeeseen. Tämä on toki kaanaan kieltä, mutta ulkopuolinen voi kokea sen loukkaavana. Hiukan surkuhupaisaa on joskus nähdä myös ulkopuolisen käyttävän kristillisyys-sanaa samaan tapaan – olisiko sympatiahakuisuutta?