[Tytti Pietilä]
Minulla on toive, että tämän vuoden Seurakuntavaalien ehdokaslistat ja niiden myötä ehkä luottamuselinten kokoonpano voisivat edustaa nykyistä laajemmin koko seurakunnan jäsenistöä, ikäryhmiä, asuinalueita, koulutustaustaa, ammattiryhmiä, seurakunnallista aktiivisuutta
Jokainen kastettu ja konfirmoitu kristitty seurakunnan jäsen on riittävän hyvä luottamustoimiin.
Kirkkolain 7 luku 3 § liittää luottamushenkilöön määreen ”kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu”. Tämä tarkoittanee, että äänestäjien tulee voida luottaa henkilöön seurakunnan asioista päätettäessä. Kysymyksessä ei ole hengellinen kilpalaji, jossa ”oikeanlaista” uskonmäärää tai seurakunnallista harrastuneisuutta ja läsnä olevaa osallistumista voidaan edellyttää tai mitata. Kristillisellä vakaumuksella tarkoitetaan kirkon yhteistä uskoa, johon ehdokkaaksi asettuva liittyy ja jonka äänestäjä haluaa myös ehdokkaassaan tunnistaa. Kristittynä eläminen on lohdutuksen ja toivon antamista toisille omassa arjessa, perheen ja ystävien parissa, työssä ja harrastuksissa.
On oikein ja kannatettavaa ”avata” ehkä suljettuja ovia ja mahdollisuuksia ja kutsua mukaan uusia kasvoja seurakuntavaaliehdokkaiksi. Mitä useampia tuttuja tai uusia kasvoja seurakuntavaaliehdokkaiksi asettuu, sitä useamman eri ihmisen ystäväpiiriä ja tuttavia on helpompi saada myös käyttämään äänioikeuttaan. Nykyisten luottamushenkilöiden ja ehdokaslistojen kokoajien rooli on tässä keskeinen. Seurakunnan työntekijöiden rooli voisi tässä olla yleisellä tasolla kannustava, ei yksittäisen ehdokaslistan puolesta puhumista eikä ”oman ammatillisen” selustansa turvaamista etsimällä itselle sopivia ehdokkaita.
Ehdolle asettumista on näiden vaalien nettisivustolla www.seurakuntavaalit.fi pyritty tekemään entistä helpommaksi. Sivustolla on seurakuntavaaliehdokkuudesta kiinnostuneille linkki, jonka kautta löytyy yhteydenottoreitti omaan kotiseurakuntaan. Monissa seurakunnissa voi olla paikallislehdissä tai nettisivuilla taho / henkilö, puhelinnumero, johon voi ottaa yhteyttä ja kertoa halukkuudestaan ehdokkaaksi. Apu löytyy kyllä, eikä tarvitse jäädä epätietoiseksi ”kuinka pääsen mukaan”.
Onnistumiseen luottamustehtävässä vaaditaan seurakunnan toiminnan sisällöllistä tuntemista. Jos seurakuntaelämä ei ole aiemmin tuttua, valituksi tulleella luottamushenkilöllä olisi hyvä löytyä aikaa ja kiinnostusta asiaan perehtymiseen. Hyvillä pohjatiedoilla on hyvä lähteä mukaan päättämään asioista. Perehtymistä tapahtuu myös vaalien jälkeen seurakuntien omissa koulutuksissa ja hiippakunnallisilla neuvottelupäivillä.
Seurakunnissa on paljon pitkän linjan luottamushenkilöitä. Kiitos heille siitä työstä, mitä he ovat tehneet! Kuitenkaan luottamustehtävä ja sen hoitaminen vuosikymmenestä toiseen ei ole saavutettu etu, josta pidetään kiinni viimeiseen saakka: uudessa valintatilanteessa, uudenlaisessa toimintaympäristössä ja ehkä uusissa seurakuntarakenteissa voi olla jonkun toisen vuoro kantaa vastuuta päätöksenteosta. Tilan antaminen myös toisten ehdokkuudelle on välttämätöntä. Kynnyksen madaltaminen ja reitin tekeminen helpommaksi ehdolle asettumiseen, voisi olla tämän hetken tärkein onnistuminen seurakunnissa. Oletko sinä tähän valmis?
Tytti Pietilä
kouluttaja
Agricola
Mikolla oli kai joku mielipide tai ajatus siitä miksi hän nuo Raamatun kohdat meille jakoi. Syy jäi kyllä täysin epäselväksi. Sen tähden pelkkien Raamatun lauseiden toistamista pitää välttää täällä. Emmehän kykene keskustelemaan aiheesta mitenkään, jos kirjoittaja ei edes ilmaise sitä, miksi nuo kohdat valinnut.
Pekka,
Tuo on edelleen ihan relevantti varoitus ja muistutus seurakunnalle.
Ei Raamattu ole muuttunut vanhentuneeksi.
Mikko, varoitus on aiheellinen. Monet ovat tottuneet ajattelemaan, että vastaukset uskoa koskeviin kysymyksiin löytyvät helposti. Katsotaan vain mitä Raamatussa sanotaan.
Varhaiset kristityt, eivät voineet ajatella näin. Syy oli yksinkertainen; Uutta testamenttia ei ollut heidän aikanaan olemassakaan. Ei myöskään Pietarin kirjettä. Miten he sitten torjuivat harhaoppeja koska heillä ei ollut Raamattua. Oletko pohtinut tätä näkökulmaa?
Sami,
kyllä, tuo on totta. Ei ollut vielä Raamatun kaanonia. Apostolinen oppi oli kaiketi aikaisemmin ylin auktoriteetti. Onneksi meillä nykykristityillä on Jumalan sana ja sen neuvo. Toisaalta tämä teksti varmasti edelleen puhuttelee myös sanan palvelijoita.
Sami,
tuo esiin nostamasi näkökulma alkukristityistä on hyvä ja tärkeä. Samalla lailla voimme miettiä vanhan testamentin puolelta, että mitenkä asiat olivat Israelin, ja myöhemmin myös Juudan”kansankirkossa” tämänkin asian suhteen. Pietarihan tähän tuossa kirjeessä kyllä vähän epäsuorastikin viittaa. Voisiko siis sanoa, että ei mitään uutta auringon alla…
Mikko mikä sinun mielestä oli apostolinen oppi? Osaatko määritellä sitä, missä tämä on mielestäsi ilmoitettu?
Mikko kirjoitat; ” Onneksi meillä nykykristityillä on Jumalan sana ja sen neuvo.” Onko tämä ymmärrettävä niin, että kristillisen uskon lähde nykyaikana on ainoastaan Pyhä Raamattu ( sola scriptura). Onko meidän ajan ja alkukirkon välillä tässä suhteessa jokin ero. Millä perusteella protestanttiset kirkot ovat poistaneet yhtenäisen kirkon käytännöt? Vaikka nämä tradition osat jatkuivat kirkossa ennen ja jälkeen kaanonin.
Huomaatko kuinka Pietarin kirjeen varoitusta säätelee ratkaisevasti eri kirkkokuntien teologinen metodologia.
Sami,
Raamatusta on löydettävissä selvä peruste seurakunnan järjestäytymiseen. Virkojen(kin) kautta oppi siirtyi eteenpäin seuraaville sukupolville ennen kaanonia. Toki Uuden testamentin tekstejä lainattiin jo ennen Uuden testamentin kaanonin kokoamista.
Mikko, tuo on tietysti itsestään selvyys. Muut kysymykset jätit auki, miksi?🤔
Sami,
Luther krossasi ennen kaikkea sanan päälle, mutta ei hylännyt myöskään traditiota.
Haluaisitko itse vastata esittämiisi kysymyksiisi? Mielelläni näkökulmiasi kuulisin.
Mikko, mitä tarkoitat, että Luther ei hylännyt traditiota. Missä luterilaisessa kirkossa on yhtenäisen kirkon traditiot. Ja mitä ne ovat.
Sami,
Lutherille oli tärkeinä auktoriteetteina ja myös opettajina varhaisen kirkon teologit. Näistä varmasti Augustinus Luther yhteydessä on tunnetuin. Väittelyissään Eckin kanssa Luther tukeutui isiin ja kirkon historiaan. Eck väitteli myös isien argumenteilla, mutta veti esiin sellaista traditiota, jota ei voinut Raamatulla perustella. Myös tässä yhteydessä on tärkeä huomata, miksi Sola Scriptura periaate tuli yhdeksi kantavaksi teemaksi uskonpuhdistuksessa.
Suosittelen Kaarlo Arffmanin hyviä tutkimuksia aiheesta(Sanan jäljet ja Reformaatio vai restituutio, joissa molemmissa mennään kirkon historiaan ja sen (Raamatullisen) toiminnan perusteluihin uskonpuhdistuksessa).
Mutta, edelleenkin haluaisin kuulla sinun ajatuksiasi.
Mikko, toistan kysymyksen;
”Missä luterilaisessa kirkossa on yhtenäisen kirkon traditiot. Ja mitä ne ovat”.
Sami,
ystävällisesti,
Ehkäpä nyt pitäisi määrittää mitä traditiolla tarkoittaa.
Mitä sinä siis tarkoitat ja edelleen haluaisin kuulla ajatuksiasi asiasta.
Mikko, hyvä tarkennus.
Sana Traditio tarkoittaa sitä, mikä luovutetaan, annetaan eteenpäin.
eli Mikko; ”Missä luterilaisessa kirkossa on yhtenäisen kirkon traditiot. Ja mitä ne ovat”.
Sami,
hyvä.
Traditiota on olemassa ainakin kahdenlaista: kirjoitettua ja suullista. Kumpaa tarkoitat?
…ja toisaalta suullinen traditio voi muuttua myös kirjalliseksi.
Mikko, kumpaakin.
Sami,
traditio on myös kirkon historiaa kirjoitetussa ja suullisessa muodossa. Eikö luterilaisella kirkolla mielestäsi tätä ole?
Mikko jälleen toistan kysymykseni. Jos haluat keskustella jostakin muusta, sano se selvästi. Sano, että et halua vastata tai ei kiinnosta. Niin, ei kuluteta turhaa kallista aikaa.
Kysymykseni oli;
”Missä luterilaisessa kirkossa on yhtenäisen kirkon traditiot. Ja mitä ne ovat”.
Sami,
nyt sinun pitäisi vastata omaan kysymykseesi. Eli mitä tarkoitat yhtenäisen kirkon traditiolla. Mielestäni Lutherin osalta osin tuossa aikaisemmin vastasinkin. Toivoisin sinultakin vastauksia eikä pelkästään kysymyksiä.
Mikko, yhtenäisen kirkkon ajaksi katsotaan aikaa ennen suurta skismaa 1054. Kaikki ne tradition osat jotka ovat löydettävissä kuuluvat edelleen kirkon elämään. Näin tradeerausprosessi jatkuu. Siksi kysyin ja edelleen kysyn;
”Missä luterilaisessa kirkossa on yhtenäisen kirkon traditiot. Ja mitä ne ovat”.
Sami,
niin, eli mitä ne tradition osat sinun mielestäsi ovat?
Mikko, ahaa, et siis tiedä mitään yhtenäisen kirkon traditioista? Onko tämä syy, että et osaa vastata, vaan pitkität vastaustasi kysymykseeni;
Missä luterilaisessa kirkossa on yhtenäisen kirkon traditiot. Ja mitä ne ovat.
Sami,
kysyn sinun näkemystäsi, jotta voisimme oikeasti keskustella. Mielestäni osin jo sinulle vastasinkin. Nyt kuitenkin tämä keskustelu pyörii ennemminkin sinun ”kuulustelusi” ympärillä.
Mikko, näin se ei mene. Ensiksi minulla ei ole mitään omaa näkemystä, kirkko määrittelee asiat. Toiseksi minä kysyin ensin, usein toistetun kysymykseni. Johon et ole vastannut vieläkään.
Mikko, etkö tiedä mitä ovat yhtenäisen kirkon traditio vai tiedätkö? 😉
Sami,
Raamattu ei ole mitä tahansa traditiota. Kirkon uskon ja tunnustuksen(toisin sanoen Raamatun oman ilmoituksen) mukaan se on Jumalan sana. Luther ei kyllä myöskään hylännyt isiä sikäli kuin he pysyivät Raamatun ilmoituksen pohjalla kts. aikaisempi kommenttini Lutherin ja Eckin väittelyyn.
Mikko, vaikea keskustella kanssasi, koska kierrät aina kysymykseni:
1. Missä luterilaisessa kirkossa on yhtenäisen kirkon traditiot. Ja mitä ne ovat.
2. Mikko, etkö tiedä mitä ovat yhtenäisen kirkon traditio vai tiedätkö?
Keskustelu jatkuu minun osalta kun vastaat näihin.
Ps. Ekc pystyi osoittamaan v.1519 Lutherin Augustinus tulkinnan virheelliseksi. Väittely seurauksena Luther alkoi esittää varhaisen kirkon kielteisessä valossa ( Kaarlo Arffman, 2022). Tästäkin voimme keskustella kun vastaat kysymyksiini.
Sami,
mitä, jos sinä vastaisit välillä kysymykseen.
Raamattu on luterilaisen kirkon vahvin auktoriteetti.
Palataan tuohon Eckin Augustinus asiaan myöhemmin.
Sami,
keskustelun selventämiseksi olisi hyvä tietää mihin kirkkokuntaan sinä kuulut?
Lutherin ja Eckin keskustelut saivat uuden käänteen, kun Eck veti isiltä esiin Raamatun vastaisia lausumia esimerkiksi Paavin asemasta, ja alkoi rinnastaa Lutheria ”hereetikkoihin”. Lutherin tämä sai tukeutumaan entistä vahvemmin Raamattuun. Itse asiassa luterilaisista tunnustuskirjoista löytyy juuri tämän blogin kohteena oleva Raamatun paikka perusteena Paavin väärinkäytöksistä. Tässä kohtaa ymmärrettynä historiallisessa kontekstissaan. Luther ei kuitenkaan halunnut unohtaa kirkon historiaa ja isiä sikäli kuin niiden toiminta perusteltiin Raamatulla. Ilmeisesti Eck tässä yhteydessä alkoi myös ”kurmoottaa” Lutheria myös tämän ortodoksiyhteyksistä. Voit korjata ja joku voi korjata, jos tässä olen väärässä.
Parhaimmillaan luterilaisuus on reformi katolisuutta kummankin termin positiivisessa merkityksessä.
Laitan tähän sitaatin Riitta ja Seppo Teinosen erinomaisesta kirjasta Ajasta ylösnousemukseen (1975 Kirjaneliö):
”Trenton konsiili(1545-1563) opetti, että totuus sisältyy ”kirjoitettuihin kirjoihin (Raamattuun) ja kirjoittamattomiin traditioihin”. Reformaatio taas arvosteli myöhempiä perinteitä ”ihmissäädöksinä” ja piti kaikessa traditiossa ratkaisevan ohjeellisena sitä apostolista traditiota, joka sisältyy Raamattuun. Tunnus ”yksin Raamattu” (lat. sola Scriptura) ei siten merkinnyt tradition hylkäämistä, vaan oikean tradition korostamista vääriä traditioita vastaan ja sen asettamista myöhempien traditioiden yläpuolelle. ”Reformaatio ei ole kapinaa aitoa traditiota vastaan, vaan vastalause niille inhimillisille traditioille kirkossa, jotka väärentävät Kristuksen evankeliumin” (Luterilaisen Maailmanliiton III yleiskokous, Minneapolis 1957). ”Siksi voimme sanoa, että elämme kristittyinä evankeliumin Traditiosta, josta todistaa Raamattu ja joka on välittynyt kirkossa ja kirkon toimesta Pyhän Hengen voiman avulla” (IV Faith and Order -maailmankonferenssi, Montreal 1963). ”Pyhien isien lausunnot todistavat tämän tradition elävöittävästä läsnäolosta, jonka rikkaudet virtaavat uskovan ja rukoilevan kirkon käytäntöön ja elämään. Tämän tradition välityksellä kirkko on tullut tuntemaan pyhien kirjojen koko kaanonin. Sen kautta myös itse pyhät kirjoitukset käsitetään yhä syvemmin ja ne saadaan jatkuvasti vaikuttamaan. Näin Jumala, joka muinoin on puhunut, on keskeytyksettä vuoropuhelussa rakkaan Poikansa morsiamen kanssa, ja Pyhä Henki, jonka kautta evankeliumin elävä ääni kaikuu kirkossa ja sen kautta maailmassa, johtaa uskovat koko totuuteen ja antaa Jumalan sanan runsaasti asua heissä(Kol 3:16)” (Vatikaanin II konsiili 1962-1965, Dei Verbum 8).”
Tämähän on (vai onko) siis varoitus seurakunnalle, ei ns. uskottomille maailman ihmisille. Millaista porukkaa me oikein olemme, tai he olivat? Ei ihme, että armoa tarvitaan…
Kari,
Pietarin kirje on osoitettu nimenomaan seurakunnalle. Nämä harhaopettajat ovat julmia susia ja siksi seurakunnan/seurakuntalaisten tulee olla hereillä kyetäkseen arvostelemaan opetusta ja koettelemaan henkiä.
Jep, ongelma lienee samanlainen kuin vaikkapa politiikassa. Koskaan emme tiedä kuka puhuu totta ja millä perusteella ja mihin kukin oikein lopulta tähtää sanoillaan ja teoillaan.
Kuinka tärkeää onkaan, että kristitty tuntee Jumalan sanan, jotta osaa arvioida omaa elämäänsä ja myös erilaisia julistajia(niin nk. hengellisiä kuin maallisia). Ja kuinka tärkeää on, että olemme uskossamme raittiita ja hereillä, ettemme seuraisi valheopettajia kadotukseen.
Ongelmamme vain on se, että mikä on sitä ”raittiutta ja hereillä oloa” ja ketkä oikeasti ovat niitä ”valheopettajia”. Näistä on erilaisia ja jopa vastakkaisia näkemyksiä. Kaikki kuvittelevat olevansa oikeassa niin seurakunnassa kuin politiikassakin…
Kari,
minä uskon, että Raamattu kyllä kertoo mikä on hengellistä raittiutta ja mikä on oikein ja väärin. Hereillä olo on sitä, että elää tämän mukaisesti ja kilvoittelee syntien anteeksiantamuksessa ilman, että paaduttaa itsensä Jumalan käskyjen edessä.
Täytyis käyttää lainausmerkkejä, että jokainen lukija tietää heti, ettei tuo ole kirjoittajan teksti.
Oikea oppi on se jonka mukaan kristillinen kirkko on aina osannut torjua väärät opit ja yhä osaa. Oppi on käsiteltävä suppeasti. Siihen sisältyy vain ne opin osat, jotka kaikille kirkkokunille on yhteisiä.
Pekka Veli. Jo jakautumaton vanha kirkko tiesi, että kaikki kristittyjä koskeva ja velvoittava oppi ei löydy yksinomaan esimerkiksi uskontunnustuksista.
Ajatuksesi sopii varmasti suomalaiseen yhteiskristilliseen todellisuuteen. Siinä noita kaikille yhteisiä oppeja kun taitavat olla vain taivas ja helvetti, Jumalan kolmiyhteys, Raamatun kanoniset kirjoitukset uskon ylimpänä ohjeena ja normina sekä pelastus yksin uskosta, armosta ja Kristuksen tähden. Mutta jo katolisten ja ortodoksien kanssa tulee seinä vastaan. Kiitos kuitenkin pohdinnastasi!
Pekka, kirjoitat jostakin sellaisesta kristillisestä fantasiasta jolla ei ole mitää tekemistä todellisuuden kanssa. Se on enemmänkin jonkunlainen hyvä ajatus, jota ei voi mitenkään konkretisoida.
Tämä ajatuksesi on tyypillistä luterilaisessa ja protestanttisessa kansanhurskaudessa. Kutsun sitä krapula vaihteeksi, joka kuvastaa humalasta johtuvaa pahaa jälkitilaa.
Sami P. Pekka Veli tarkoittaa ihan hyvää. Ja tuollainen kaikille kristityille yhteinen oppi löytyy – suomalaisen yhteiskristillisyyden ja monien tunnustustenvälisten projektien osalta ns. Apostolisesta uskontunnustuksesta. Mutta, kuten sanoin, se ei yksin riitä, kuten teologit tietävät. Jo kristittyjen näkemykset siitä, mikä tuo pyhä, yhteinen/katolinen seurakunta/kirkko on, hajoavat rankasti. Otetaan mukaan vain sakramenttioppi, niin yhteisymmärrys loppuu, vieläpä uskon keskeisiin asioihin kuuluvassa aihepiirissä.
En ole ollut krapulassa, niin käyttämäsi kielikuva ei avaudu ainakaan minulle. Muuten kuin siltä osin, että se ei ole erityisen ystävällistä puhetta.
Blogiin vain sen verran, että sen lainauksessa varoitetaan tiukkaan sävyyn ylimielisestä henkivaltojen herjaamisesta, rankasta biletyksestä ja kristillisen sukupuolimoraalin vastaisesta elämäntavasta. Tätä yhdistelmää sitten vielä yritetään levittää seurakunnan parissa. Ilmeisesti menestystä on ollut, kun teksti on noin tiukkaa.
Marko,
kiitos kommenteistasi.
Kyllä, tuo teksti on tosi tiukkaa, mutta ei varmasti turhaan Raamatusta löydy.
Kohtasin oman todellisuuteen pitäessäni keskustelupiiriä siviilipalvelumiehille Lapinjärvellä. Siitä sain nähdä miten hyvin erilaista yhteisöistä tulevilla pojilla oli yhdestä asiasta aivan yhtenäinen käsitys.
Tottakai toivoisin että Samikin omaisi sen, mutta en ole siitä vakuuttunut. Hän tarjoaa tilalle vain omia opillisia ideoitaan ja vannoo niiden nimeen.
Pekka, mutta etkö sinä juuri toimi samalla tavalla. Tarjoat valheellista jossa tosiasiat lakaistaan matonalle. Samalla luulet, että se on kristinuskon mukaista, näin petät itseäsi ja samalla muita.
Millä?
Sillä.
Sitä vähän ihmettelen mikä on akendasi Sami. Keskusteluun ainakaan et näytä pyrkivän.
Pekka, tuo on tietysti sinun näkemys ja se on ihan ok. Voit aloittaa keskustelun liityn kyllä mukaan.
Tässä kohtaa on pakko muistuttaa keskustelun asiallisuudesta. Eli kohdellaan toisia kunnioittavasti vaikka keskustelu olisi ajoin tiukkaakin.
Rukoillen kun näitä kirjoittelen, niin punainen valo syttyy, kun tekee mieli vasta samalla mitalla ja painan deleteä. Olen huomannut että näin vältyn monelta turhalta väittelyltä.
Pekka,
Olet siinä oikeassa, että usein keskustelut menevät täällä jankkaamiseksi ja turhanmoiseksi hyödyttömäksi väittelyksi sen sijaan, että kuulisimme perusteltuja mielipiteitä toisilta keskustelijoilta.
Itse kunkin tulee kilvoitella toisen kunnioittamisessa.