Käynnissä olevan kampanjan yhteydessä puhutaan tällä akselilla ilmeisen paljon. Mikä määrä uskoa on sopiva? Tietysti riippuu siitä mitä uskomisella tarkoitetaan ja mikä on sen päämäärä? Muistan lasuudesta Etelä-Pohjanmaalla sanottiin, että rippikoulu ja konfirmaatio valmistaa nuoren ottamaan osaa huvielämään itsenäisesti. Se oli tietenkin 50-lukua. Jos havitteli jonnekin tanssipaikkaan ennen konfirmaatiota, niin sanottiin: Sulla on lusikka vielä pappilan kaapissa. Konfirmointi antaa kyllä mahdollisuuden johonkin itsenäisesti, mutta se oli osallistuminen Herran pöytään.
Raamatun mukaan uskon päämäärä on sielun pelastus! Se on varmaankin vaikea termi, jos ei ole kuullut mitä pelastus on ja mistä pelastutaan. Jos termi:Synti on vieras, niin vielä vaikeampaa on ymmärtää miksi mitäkin on olemassa. Jos katsomme vikkapa lainsäädännön kehitystä, niin moni asia, joka aiemmin ei ollut juuri paheksuttavaa, on nykyisin suuri rikos. Tietosuoja on niin ankara juttu, että väärän sivun klikkaaminen tietokoneella tuotaa sanktion. Jos katsoo jonkin toisen henkilön tietoja jostain rekisteristä. Jos ammatin puolesta on pääsy tiedostoihin, niin kyllä lipsahdus voisi tulla kenelle tahansa.
Sukupuolinen kanssakäyminen on ongelma niille jotka eivät halua sitoutua siunattuun liittoon. Kun satunnainen matkailija tapaa satunnaisesti kiinnostavan kohteen, niin pitää saada sanallinen suostumus, muuten voi kärähtää myöhemminkin raiskauksesta! Oli mielestäni vähintään outoa, että erään presidentinvaalin yhteydessä joku äkillisesti muisti 30 vuotta vanhan jutun miten ehdokkaan kädet olivat vaellelleet jossain. Eikö ihmisten elämässä ole enää mitään pyhää ja inhimillistä?
Jos joku ei halua olla tosiuskova, niin miksi alkaa hengailla koko asian kanssa. Mitä sitten tosiuskovaisuus kenellekin merkitsee. Minulle usko näyttäytyy Jumalan tahdon seuraamisena Pyhän Hengen avulla, joka on uudestisynnyttänyt elävään toivoon Kristuksen tähden. Kun kuolema korjaa aikanaan, niin uskoni mukaan Jeesus on vastaanottamassa toisella rannalla. Tämä on ehkä jonkin mielestä lapsellista, mutta parempi olle lapsellinen pelastettu kuin viisas välinpitämätön mitä sielulle tapahtuu.
Jos ajattelemme järjellä, niin ei kai kukaan lottoa toivomatta voittoa. Ei kukaan harjoittele urheilua niin, ettei tähtää voittoon? Ei kai kukaan harjoittele ammuntaa haluamatta koskaan osua kymppiin? Uskovan elämästä apostoli Paavali toteaa: Jos meillä olisi toivo vain tätä elämää varten , olisimme ihmisistä surkuteltavimmat.
Uskova vai tosiuskova? Mielenkiintoinen kysymyksenasettelu.
En usko, että sillä viimeisellä portilla kysellään meidän uskomme määrää ja/tai laatua. Kun kenelläkään ei ole kumpaakaan riittävästi reppuun pakattuna.
Ei paljon tarvita tosiuskovaisuuteen, sillä jos uskoa olisi vain sinapinsiemenen verran, niin voisimme vuoria siirtää.
Olen Seijan kanssa samaa mieltä, että tuskin meiltä koskaan kysytään uskomme määrää tai sen laatua. Sanotaan uskon olevan lahja. Emme voi lahjoittaa itsellemme uskoa, siis päättää alkaa uskomaan.
Ei ihminen voi anttaa mitään sielunsa lunnaiksi. Voimme siis em. sanojen mukaan olla rauhallisella mielellä.
Viimeinen tuomio tapahtuu tekojemme mukaan. Matt. 25. ”Oikeudessa täytyy olla toteennäyttö. Tuomio langetetaan tosiasioiden ja todisteiden pohjalta. Todisteet ovat meidän elämämme ja tekomme. Ne todistavat joko sen, että olemme kääntyneet ja ottaneet vastaan Jumalan pelastavan armon Jeesuksessa ja eläneet Jumalan lapsena. Silloin pelastumme, emme tekojemme perusteella, vaan sen perusteella, mistä tekomme todistavat: Meillä on elämä Jeesuksessa ja hänen kauttaan kuulumme Jumalalle. Tai sitten tekomme todistavat, että olemme asettuneet Jumalaa vastaan, halveksineet hänen valmistamaansa pelastusta suhtautumalla Jeesukseen välinpitämättömästi eikä meille ole kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta. Jumalan tuomiolla uskovaisella on tekonaan Jeesuksen vanhurskaus, epäuskoisella oma vanhurskautensa. Ilmestyskirja kuvaa viimeisen tuomion kaksinkertaista kirjanpitoa tekojen kirjalla, jonka mukaan kuolleet tuomittiin, ja elämän kirjalla, jossa nimi tai sen puute ratkaisee ihmisen ikuisen osan (Ilm. 20:11-15). Jeesuksen viimeisen tuomion kuvauksessa se, mitä olemme tehneet tai jättäneet tekemättä vähimmille, on ilmausta suhteestamme Jeesukseen.” (Keijo Rainerma, Eteenpäin, Pientä puhetta Paavalista ja pelastuksesta).
Toisin sanoen usko näkyy ja käy toteen teoissa. Yllättävää eikö vain. Uskon kohteen on oltava oikea ja jos elää Kristuksen omana niin teot seuraavat itsestään.
Olisin kyllä aika varovainen ”ratkaisukristillisyys” -leiman hutkimisessa. Hehän voivat juuri olla niitä Kristuksen vähimpiä veljiä😉
” Viimeinen tuomio tapahtuu tekojemme mukaan.”
Jokainen, joka on lukenut Uuden Testamentin, ymmärtää, että omilla teoilla ei ole mitään tekemistä lunastuksemme kanssa.
Kyllä siellä portilla kysellään, vastoin yleistä uskonnollista luuloa. Sanan mukaan ”mitään epäpyhää tai saastaista” ei sinne tule, sillä ilman uskoa on mahdotonta kelvata Jumalalle. Ihmisten tekemät, olipa uudet ja vanhat kujeet ei vie perille. Nykyään se on ”love
is love”- juttua tai myös sitä ”ratkaisukristillisyyttä”, jossa jätetään ansaitsematon armo kasteen ja uskon kautta ihmisen oman ratkaisun alle. ”Minä sen teen, minä nostan, kannan ja pelastan.” (Jeesus)
Eikö kuitenkin itse tehdyt synnit pitäisi tunnustaa ainakin Jeesukselle ihan itse, että saa armon?
Lauri Lahtinen entäpä kun ei tiedä tehneensä syntiä eli eikö Jeesuksen aikana fariseukset ja kirjanoppineet olleet omasta mielestään synnittömiä ja eivät mielestään tarvinneet tehdä parannusta Jeesuksen julistuksen mukaisesti?
Eikö tänä päivänä ole synti käsite muuttunut siihen verrattuna mitä se oli sata, kaksi tai 500 vuotta sitten?
Tästä ratkaisusta ei kannata jatkuvasti lyödä rumpua. Ihminen, joka kääntyy Jumalan/Jeesuksen puoleen usein kokee ensin itse tehneensä ratkaisun. Myöhemmin uskossa kasvettuaan, hän ymmärtää ettei se tainnut niin ollakaan, vaan Jeesus löysi hänet synnin pieksämän ja haavoitetun. Kadonneen lampaan.
Voi näet hyvinkin olla, että nämä jotka niin arvostelevat niitä, jotka kokevat tehneensä ratkaisun, eivät itse uskossa edes olekaan eivätkä koskaan ole kohdanneet Jeesusta. Jeesus Kristus on Persoona. Hänet kohdataan siksi ihan oikeasti Sanassa ja sakramenteissa ja hän tulee meihin asumaan ja jää luoksemme. Hän valtaa meidät sitten niin, että meissä syttyy rakkaus Vapahtajaamme. Siis ihan henkilökohtaisesti. Tästä Raamatussa selvästi on sanottu. Vaikkapa Room. 10:6-8 ”Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi”; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.”
Monet kastetut ovat kuolleita ilman mitään uskoa. Olemme itse asiassa joka päivä valinnan edessä. Koska meillä on vielä se ”liha”, jonka on kuoltava, tultava ristiinnaulituksi. Ei tämä kristityn vaellus ole mitään uskonnollista harrastelua. Katekismus sanoo Pyhityksestä: ”Kristitty tuntee, joka päivä vaivaa synneistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kristuksen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja armon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajallisen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti ”samalla kertaa vanhurskas ja syntinen”.
Lauri L. Totta kai me tunnustamme syntejä ihan nimeltäkin mainiten. Mutta kukaan meistä ei voi tunnustaa kaikkia syntejään koska emme edes muista niitä kaikkia.
Samuel ” Kyllä siellä portilla kysellään”. Emmekö me kaikki ole epäpyhiä ja saastaisia? Jos emme olisi, mihin sitten Jeesusta tarvittaisiin. Hänen varaansa lasken oman elämäni, sinun elämäsi.
Ari Pasanen, synti -käsite on jo pitkään haluttu poistaa ainakin ev.lut. kirkosta. Kun syntiä ei ole, ei tarvita sovitustakaan, ei tarvita Jeesusta, ei tarvita evankeliumia, eikä tarvitse evankelioida.
Kun ei ole syntiä, ei tarvita henkilökohtaisesti katua mitään, ei tarvita henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen/Jumalaan. Oli se sitten uskoon tulo tai uskon tulo tai kasteen armoon paluu tai paluu Jeesuksen luo. Siksi karsastetaan ja herjataan kun puhutaan suhteesta Vapahtajaan. Vapahtaja sana on tullut tietysti tällöin ongelmalliseksi, koska ei ole mitään, mistä pitäisi vapautua tai tulla vapautetuksi.
Tämä vapaus tarkoittaa siis sitä että synti ei paina enää omaatuntoa, koska Jeesus Vapahtaja on antanut sen anteeksi ja uskon sen. Silti uskova ei ole todellisuudessa synnitön itsessään, mutta omatunto on puhdas, vapaa ja rauhoitettu Vapahtajan töhden.
Riitta kirjoitat: ” synti -käsite on jo pitkään haluttu poistaa ainakin ev.lut. kirkosta. Kun syntiä ei ole, ei tarvita sovitustakaan, ei tarvita Jeesusta, ei tarvita evankeliumia, eikä tarvitse evankelioida.”
Minusta synti-käsite on ollut useinkin esillä niissä jumalanpalveluksissa, joissa olen käynyt. On puhuttu ahneudesta, on puhuttu riistosta, on puhuttu lähimmäisten syrjinnästä, on puhuttu välinpitämättömyydestä … Eikös Herramme puhunut juuri näistä samoista asioista vertauksissaan ?
Minusta puhe ”tosiuskovaisuudesta” haikahtaa vähän populismilta. Mitä tuo ”tosi” sitten tarkoittaa, onko se ”epätoden” uskon vastakohta? Usko on joko todellista tai ei ole. Toisilla usko voi olla vahvempaa, toisilla heikompaa ja vahvuus tai heikkouskin voi kohdistua hiukan eri tavoin, erilaissin asioihin, myös eri aikoina. Uskonvahvuuden määrän ”mittaaminen” on aina huolestuttavaa: oleellisinta kai onko todellista uskoa vai ei ole. Usko on uskoa ilman vuoria siirtävyyteen pääsimistakin. Menestysteologiassa on toki eksytty – ja pahast; siinä uskon kohde on vääristynyt.
Todellisen uskon lähde ei ole ratkaisu vaan ”ratkaisu” on pikemminkin uskon seurausta. Miten se ilmenee, on oma kysymuksensä.
Oleellista uskossa on uskon kohde. Pelkkä tieto, toiminta tai tunne ei ratkaise. Kuitenkin usko ilman tekoja on kuolluttta, usko on ojentautumista. Toisaalta usko ilman tietoa on sekin ontuvaa: miten voi uskoa uskon kohteeseen, jos ei tiedä, mikä se kohde on?
Riitta Sistonen: ”…synti -käsite on jo pitkään haluttu poistaa ainakin ev.lut. kirkossa.”
Riitta Sistonen tuo eo. väitteesi on pötyä. Minä käyn myös silloin tällöin kirkossa ja tiedän, että jokaisessa Jumalanpalveluksssa luetaan synnintunnustus ja synnin päästö. Synti-käsite on esillä jokaisessa Jumalanpalveluksessa.
Toiseksi. En muista koskaan kuulleeni kenenkään sanovan, että synti-käsite pitäisi poistaa kirkosssa. Mistähän tuon väitteesi olet kuullut?. Voisit tarkemmin yksilöidä, että kuka tai ketkä ev.lut. kirkossa haluavat synti-käsitteen poistaa, sillä voinhan minäkin olla väärässä.
Eikö kannattaisi pysyä totuudessa? Totuus tekee vapaaksi.
Tiedän mistä puhun. Seuraan teologista keskustelua. Jo yli 20 v. sitten palattuani kirkon piiriin kuulin aivan kristinuskon vastaisia saarnoja. Minulla on myös ystävä pappina, ja tiedän mitä heille opetetaan. Hän myös on nimenomaan sanonut, että synti -käsite halutaan poistaa.
Täytyy olla tosi sokea, jos ei näe luopumusta. Tai sitten nimenomaan kannattaa luopumusta ja vastustaa Jumalaa.
Ja vielä. Luuletko Leo Tihinen tosiaan, että kirkko suoraan toitottaisi: ”Hei, kuulkaa kaikki. Nyt poistamme synti -käsitteen kirkosta”!
Tämmöiset jutut tulevat naamioituna niin kuin tulee susi lammasten vaatteessa 1 Piet. 2:1-2. Saatana naamioituu ja tulee kuin herrasmies.
Riitta Sistonen mistä erotat kuka on todellinen lammas ja kuka susi lampaan vaatteissa?
Teoistako vai mistä?
Tekojen seurauksia kannattaa varmaan tarkata enemmän kuin tekoja itseään. Se, saatiinko aikaan hyvää vai pahaa, näkyy usein vasta ajan mittaan.
Mistä erottaa lammas ja susi lammasten vaatteista?
Ihmiselle sen erottaminen saattaapi olla haasteellistakin. Hengestä ne erottuvat.
Kuka sitten erottaa henget -siinä hyvä kysymys.
Lopultakin viimeisen erottelun tekee Jumala, ei ihminen.
Ja taas… Uskon olemus on luottamista. Luotammeko Jumalaan? Miten paljon ?
Ja taas… Paavalin teologiassa synti ei ole niinkään tekemistä, kuin olemista. Olemmeko syntisiä? Jos olemme, niin myös teemme syntiä.
Ja taas. Kristus on sovittanut koko maailman synnin. (Huomaa yksikkö) Tässä puhutaan alkusynnistä, joka on meissä kaikissa syntymän perusteella.
Jos meidät siis pelastetaan, niin juuri tuosta synnistä on kysymys.
Ismo Malinen:””Ja taas… Paavalin teologiassa synti ei ole niinkään tekemistä, kuin olemista. Olemmeko syntisiä? Jos olemme, niin myös teemme syntiä.””
Ymmärrätkö mitä kirjoitat, siis kuinka tuon saat Paavalin kirjoituksista?
19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.(Gal.5)
On hyvä osata erottaa toisistaan synti ja synnit. Edellinen tarkoittaa ihmisen jumalatonta asennetta ja jälkimmäinen siitä asenteesta kumpuavia ajatuksia, sanoja, tekoja ja laiminlyöntejä.
Martti Pentti nyt osut oikeastaan asian ytimeen, siis mikä sitten on ratkaisu, no selkeästi se että Jeesus parantaa tuon tilanteen eli parantaa paatuneen sydämen ja näin sydämeen vuodatetaan Jumalan rakkaus Pyhän Hengen kautta.
Näin siis ”jumalaton asenne” paranee ja sen mukaan teot muuttuvat rakkauden kautta tapahtuviksi.
Asian ytimestä olemmekin olleet aina samaa mieltä; luterilaisuudesta ja kasteesta tosin emme.
”Uskovat” jakavat toisiaan eri kategorioihin, on enempi ja vähempi. Synti yhdistää, mutta myös erottaa.
Totuuksiakin on yhtä paljon kuin on lausujia. Jotkut pysyvät enemmän, jotkut vähemmän totuudessa.
Vapaana oliona ei tarvitse välittää sen enempää itsensä kuin kenenkään muidenkaan synneistä.
Täällä on joku ihmeellinen kilpailu, että kuka on uskovaisempi kuin joku toinen.
Belgiassa sentään riittää, että mennään messuun ja messun jälkeen tervehditään ystävällisesti naapureita, juodaan mahdollisesti kuppi kahvia yhdessä.
Naapurit ovat osin roomalaiskatolisia, osin ortodokseja, osin muslimeja, osin uskonnottomia. Pääasia, että ollaan yhdessä, ollaan ystäviä toisillemme.
Charlotta,
tarkoitatko vapaana synnistä vai syntikäsitteestä?
Mitä itse tarkoitat käsitteellä ”totuus”? Tarkitatko totuuksia vai totuuskäsityksiä olevan oleva lukuisia?
Toistemme väärintekemisistä yhteikunnassa kyllä tunnutaan välittävän. Joskus jopa omista väärin tekemisistä. (Mitä ymmärrät ”väärällä”?)
Se, ettei synneistä tarvitse välittää taitaa todellakin näkyä. Onko näkymä sitten hyvää, on toinen asia.
Riitta Sistonen: ”Luuletko Leo Tihinen tosiaan, että kirkko suoraan toitottaisi: ”Hei, kuulkaa kaikki. Nyt poistamme synti -käsitteen kirkosta”!”
Sen lisäksi, että käyn joskus kirkossa, niin seuraan melko aktiivisesti kirkossa käytävää keskustelua (en teologista keskustelua), joten tuunnen ne asiat, mistä kirjoitan.
Riitta Sistonen: ”Tämmöiset jutut tulevat naamioituna niin kuin tulee susi lammasten vaatteessa 1 Piet. 2:1-2. Saatana naamioituu ja tulee kuin herrasmies.”
Sorry vain Riitta Sistonen. Edellä olevasta repliikistäsi minulla tulee mieleen nykyaikana syntyneet monenmoiset salaliittoteoriat.
Minusta kyllä tuntuu, että ”synti” on aitona aamatullisena käsitteenä katoavaa kirkollisperinnettä.
Ei se sanana kadonnut ole, kyllä se tietysti ”virallisessa” synnintunnuatuksessa sanana esiintyy.
Siitä on tullut synonyymi ”eettisyydelle” ja ”vastuullisuudelle” tai vastaavaa.
Epäilemättä kirkossa on jakautunut käsitys kritinuksoin olemuksesta, joten ”perinteisessäkin” merkityksessä ”synti” toki esiintyy. (Riippunee paikkakunnasta?)
Leo Tihinen, miksi pyydät anteeksi, jos kerran se on totta eikä salaliittoteoria? Ei totuutta tarvitse anteeksipyydellä.
Niin ja synnintunnustus toki on ja varmaan tulee säilymäänkin kuten muutkin rakenteeseen kuuluvat jutut, ne vain ovat sitten muotomenoja kun Jumalan Henki ei ole läsnä. Kirkko joka toimii lähtökohtaisesti Jumalan sanaa vastaan, siis rikkoo sitä, ei voi olla tosi Kristuksen kirkko tai osa sitä.
”Kirkko joka toimii lähtökohtaisesti Jumalan sanaa vastaan, siis rikkoo sitä, ei voi olla tosi Kristuksen kirkko tai osa sitä.” Mahdatko tarkoittaa Venäjän ortodoksista kirkkoa? Muita kristillisiä kirkkoja ei nyt äkkiseltään tule mieleen.
Niin ja tosiaan, ihan kuten sanoit: ” synnintunnustus toki on ja varmaan tulee säilymäänkin kuten muutkin rakenteeseen kuuluvat jutut, ne vain ovat sitten muotomenoja kun Jumalan Henki ei ole läsnä.”
Tämän paremmin ei voisi tosiaan Putinin hallitsemaa – ja valitettavasti arkkipiispa Kirilin myötäilemää – Venäjän ortodoksista kirkkoa kuvailla.
Olen syvästi pahoillani, että rakkaat ortodoksisisareni ja – veljeni joutuvat kantamaan osan tästä taakasta.