Pelastus
Pappeinkokouksen eli synodaalikokouksen aiheeksi on valittu pelastus.
Kommentoin tätä aihetta hieman vaatimattomasta maallikkonäkökulmasta olettaen, että synodaalikokous on sakraalihenkilöstön keskinäinen neuvonpito tehtäväänsä liittyvien toimenpiteiden ulottuvuuksista, mutta käsiteltyjen teemojen lyhyt ja asiaan sen kummemmin perehtymätön pohdinta ei ole synnillistä myöskään syrjäisen osalta.
On luontevaa ja tervehdittävää, että papit keskustelevat hengellisestä ja teologisesta aiheesta. Voisihan vaihtoehtona olla vaikkapa viestintä tai lähimmäisen kohtaamisen metodiikka saati sitten brändinrakentaminen.
Mutta toisaalta aihe on hieman vieraannuttavakin. Pelastuminen on nykyisessä miellemaailmassa ensisijaisesti Pelastuslaitoksen toimintaan liittyvää toimintaa, ambulanssin ensihoitajien ja savusukeltajien mukavuusaluetta.
Myös uskonnollisessa kielenkäytössä pelastus on yhtäältä aika äskettäinen ja toisaalta aika vanha teema.
Suomalaisessa hengellisessä puheessa pelastaja eli soter, käännettiin pitkään Vapahtajaksi ja vapahtamiseksi.
Tylyimmillään suomalaista kansanhurskautta edusti Paavo Ruotsalainen, joka kirjoitti tuttavalleen kirjeen Vapahtaja-vainaasta.
Sittemmin katsottiin, että suomalaiset olivat olleet sorron alla ja tästä syystä varhaisen niin sanotun identiteettipolitiikan sisällöksi tuli vapaus.
Tätä perusteltiin myös Lutherilla. Olihan Luther ilmaissut, että kristittynä oleminen on vapautta.
Pelastus tuotiin sittemmin suomalaisen uskonnollisen kielenkäytön kentälle Frank Mangsin kokousten jälkeen joskus 1950-luvulla. Pelastus näyttäisi suomalaisessa viitekehyksessä olevan sen hengellisen historian näkökulmasta pikemminkin uudempi ja avantgardistisempi keksintö.
Yllä olevaa tulkintaa saattaisi arvostella sellainen, joka on tutustunut soteriologian eli pelastumista käsittelevän teologisen haaran historiaan.
Gustaf Aulen kirjoitti kerran asiasta tulkinnan, jossa kuvattiin kolme historiallista vaihtoehtoa sille, mitä sovitus eli pelastuminen merkitsee.
Antiikin tulkinnan mukaan kyse on kosmisesta dramatiikasta ja sodasta, jossa pelastuminen merkitsee voittoa henkivaltojen taistelussa.
Anselm Canterburyläisen mukaan kyse on Isä Jumalan tahdon ristiriidan sovittamisesta. Isä tahtoo oikeutta, jota ei saa ja joutuu tästä johtuen mielipahan valtaamaksi. Uhratessaan Poikansa Isä saa mieleensä juridisen sovinnon ja ihminen pelastuu.
Petrus Lombardus ajattelee, että kyse on lohdutuksesta ja mielen eheytymisestä. Pelastus on henkisten ja hengellisten ahdistusten seestymistä.
Pelastus uskonnollisessa merkityksessä lienee niin sanotun nykyihmisen näkökulmasta yhtä kaukainen asia kuin vanhurskauttaminen tai pyhityskin. Uskonnollisen kielen ja tavan perintöihin suhteensa katkaisseelle niin sanotulle tavalliselle kadunkulkijalle tämän tapaisilla termeillä tuskin lienee merkitystä.
Sen sijaan tilalle on tullut pelastamisen tarve. Tämä tulee esille esimerkiksi poliittisissa yhteiskuntasopimuksissa. Pyritään toimimaan siten, että maailma pelastettaisiin ympäristötuholta tai ilmastonmuutoksen vaikutuksilta.
Luterilainen luonnollisesti sanoisi, että ihminen ei voi olla pelastaja ja että pelastusta ei tulisi redusoida yhteiskunnalliseksi ohjelmaksi. Mutta on nykyisen ajan kristittyjen näkökulmasta ehkä kiinnostavaa kysyä, olisiko pelastamisen tarve jollakin tavoin uskonnollisia tarpeita ilmaiseva.
17 kommenttia
Oleellisin kysymys lienee: mitä on kristillinen usko, ja miten se kerrotaan nykyihmiselle.
Perusfraasit eivät ”pure” yleisesti. Joku älykkö kirjoittikin aikoinaan: nykyihminen tuppaa kysymään, onko elämää ennen kuolemaa(kaan)? Ehkä kysymys elämästä kuoleman jälkeen tulee mieleen vasta sitten kun tilanne aktualisoituu. Tai pahimmillaan silloin kun elämä ennen kuolemaa tuntuu liian pahalta ja vaihtoehdot alkavat tuntua huonoilta.
Kysymys pelastuksesta on hyvä vaikka Lutherin todistuksen Oikeasta Uskosta asiaan hetkeksi sivuutamme minkä Luther todistaa olevan Jumalan lahja Armossaan syntiselle Ihmiselle. Nyt en muista kirjoittiko Luther asiassa katumuksesta mitään.
Asia papin kanssa menee kuitenkin kirkossamme usein, jotta”saat uskoa syntisi anteeksi Herramme Uhrissa”. Tämä oli toki hiukka muokattu lainaus.
Kaikki kirkon jäsenet eivät kuitenkaan ole kyvyttömiä katsomaan asiassa enemmän jolloin tavoitettaisiin jotakin vanhurskautus sanaan asti kun sitä halutaan käyttää.
Erilaisten syntien eroonpääsemiseksi uudistuaksemme, tullaksemme oikeamielistyneemmiksi, ja huomataksemme oman ponnistuksen ja yrityksen arvon tarvitsemme kelvompaa opetusta mitä saamme vaikka se nykyisten kristillisten totuuskuvien mukaan ei olisi oikeanlaista opetustoimintaa Vanhurskautuksen tielle.
Papin on kyettävä kutsumaan Ihminen prosessiin missä katsotaan elämää uutta katsovin silmin.
Tietysti on elämäntilanteita jolloin on hyvä puhua vain pelastuksen asiasta kun kumpikin on siihen tullut. Kaikki tilanteet kysyjän kanssa eivät kuitenkaan tule vastaan papille sairauden, vajavaisuuden, tai muun vastaavan syyn läsnä ollen.
Näin kirkkomme opetusta pitää korjata suuntaan missä arvostetaan kirkkomme jäsentä Hänen henkisissä kyvyissään.
Kysymys blogistille: Millä perusteella teet johtopäätöksen, että vasta vapaakirkollinen allianssikristitty Frank Mangs olisi nostanut pelastuskysymyksen suomalaiseen uskonnolliseen kielenkäyttöön ja vasta niin myöhään kuin 1950-luvulla?
”Mihin pelastutaan? – Taivaaseen! Mistä pelastutaan? – Synnistä ja tuomiosta! Miten pelastutaan? – Ristin kautta! Ja mikä pelastaa? – Usko Kristukseen!” Olikohan teologian professori, joka oli näin pistävästi sen asettanut. Oliskohan usko noin helppo juttu, että lapsikin sen ymmärtää. Oikein minä sitten mieleni pahoitin, kun skolas-epis-tulkkis-allis -kielenväännöllä tehdään pyhäkouluasiat niin vaikeaksi. Onhan se niin, että teologíi, on varmasti siihen syventyneille niin syvää tiedettä, että se kiinnostaa. Mutta ettei olisi niin syvällä, että perusasiat, kuten Pelastus, on hukkimanteillä. Kyllä minä vaan kiitän, että olen simppeli tavis. Hiukset harvenee vain sairauksien vuoksi. Ja orastavan vanhuuden-jota en tunnista, enkä tunnusta. Mutta vuosien myötä kaikki muu uskonnollisuudesta rapisee-ja vain Jeesus jää. Viimeisenä Hän on seisova multien päällä. Jeesus pelastaa! Jesus is The King!
Marko, toivoisin että kertoisit meille minkä arvelet olevan syynä siihen, ettei ”pelastus” puhuttele?
Te teologit, jotka osaatte kreikkaa onko sitten esim. Room. 5:9 (…kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttaan tulevasta vihasta), Ap. 4:12 ” Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman” näissä kohdissa jokin muu kuin pelastumista tarkoittava sana? Ja löytyyhän näitä ”pelastus”, ”pelastua” sanoja varmaan pilvin pimein Raamatustamme. Mutta parempi että Raamatunpaikat ovat ihan minimissä ettei vaan kukaan vedä hernettä nenää. Löysin heti 24 ”Pelastus” sanaa KR -33/38 Onko siis niin että teidän mielestänne vain tietyt kristilliset tahot puhuvat pelastuksesta, ja aiemmin siitä ei ole kristillisen kirkon tai jo VT:n ajalla puhuttu mitään. Ette voi olla tosissanne!
Ja onhan koko kristinusko tuontitavaraa jos sikseen on. Ja koko VT.
Kyllä, ja emmehän tiedä olisiko kysymys kirkkolaitoksen pelastamisesta eteenpäin.
Kun olisin saanut päättää olisi aiheena ollut eri elämäntilanteissa olevien Ihmisten kohtaaminen Jumalanpalvelusyhteydessä.
Jos kuitenkin aihe on miltä ensivaikutelmalla näyttää koskee aihe sielunpelastusta. Aihe on silloin turvallisesti valittu eikä kenellekään osallistujalle tule vatsapuruja lounastamista ja kaffeja katsoen sillä pelastumisemme on Yksin Herramme kädessä, ja tämä aivan kirkkomme todistuksen mukaan.
Ilmoita asiaton kommentti