Ilmaisuna sana kristitty tarkoittaa henkilöä, joka uskoo Jeesus Nasaretilaisen olevan ylösnousut Kristus. Messias josta Israelin profeetat kertovat. Ellei näin usko, voi olla vain nimellisesti kristitty.
Toisinaan kuulee sanonnan: ”Uskon kyllä Jumalaan, mutta en niin kuin kirkko opettaa.”
Tästä voisi tehdä kaksi erilaista päätelmää: Joko henkilö ei tiedä miten kirkko opettaa Jumalasta, tai sitten henkilö tosiaan uskoo Jumalasta toisin, eikä siis ole kristitty. Kolmas vaihtoehto olisi että henkilö kokee olevansa joistakin opinkohdista erimieltä.
Tässä tilanteessa olisi hyvä kysyä uskooko henkilö kuitenkin Kristuksesta kuten kirkko opettaa. Tällöin hänelle annetaan tilaisuus kysyä miten kirkko opettaa Kristuksesta. Vastauksen ydinkohdat löytyvät jo uskontunnustuksesta.
Tämän syvemmälle ei välttämättä tarvitse mennä ellei henkilö tartu asiaan lisäkysymyksillä. Jos lisäkysymyksiä tulee, eikä itse osaa tarkasti vastata, voi henkilöä opastaa lisätietojen ääreen. Muussa tapauksessa voi yksinkertaisesti toivottaa mukaan seurakuntaan kuulemaan lisää.
Kirkkoon kutsumisessa on hyväksi käyttää matalaa kynnystä. Matala kynnys ei kuitenkaan tarkoita opillista hämärtämistä. On syytä tuoda selkeästi esille että kirkko ja paikallinen seurakunta ovat tunnustuksellisia yhteisöjä jotka uskovat ylösnousseeseen Kristukseen.
Kristus jätti meille kristityille viestikapulan kuljetettavaksemme. Tehtävänämme on tehdä kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Tämä kehotus koskee myös omaa kansaamme. Kristuksen lähetyskäskyyn liittyy myös kehotus opettaa myös uusia kristittyjä noudattamaan kaikkea sitä mitä Kristus on käskenyt opetuslastensa noudattaa.
Meidän on syytä pitää mielessämme myös etiopialaisen hoviherran vastaus Filippokselle tämän kysyessä ymmärtääkö hän lukemaansa Jesajan kirjan kohtaa: ”Kuinka ymmärtäisin, kun kukaan ei minua neuvo.” (Apt. 8:31)
Kuinka voisimme jättää kaiken sen varaan, että ihmiset kyllä itse löytävät vastaukset? Kuinka voisimme jättää kertomasta Jumalasta, Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä? Kuinka voisimme jättää kertomatta kristillisestä seurakunnasta Kristuksen ruumina, syntien vanhurskauttamisesta ja iankaikkisesta elämästä?
Edellinen kirjoitukseni: https://www.kotimaa.fi/kansankirkon-perinnonjakajat/
Minulle Jeesus oli tajuton, joka hoidettiin kahden essealaisen valkopukuisen therapeutin toimesta mirhan ja aloen avulla jalkeille. Siinä mielessä hän tietysti nousi sairasvuoteeltaan ylös eli kuten lääkäri Luukas kertoo ’heräsi’ (egeire).Asiaa arvosteltaessa tulee muistaa, että Josefus Flavius kertoo elämäkerrassan Vita kolmesta ristiinnaulitusta,joista yksi lääkärien toimesta virkosi ristiltä henkiin.
Olet Seppo jo aiemmin tuonut esiin ettet usko Kristukseen Jumalan poikana. Miten sinä selität Torinin kääriliinat, joiden on todistettu olevan peräisin ajanlaskumme alun Palestiinasta?
Ilmiöön on monta syytä. Tärkein on kirkon sisällä pitkään jatkunut opetuskulttuuri:
Jumalan sanaa ei kaikin osin tarvitse ottaa vakavasti.
Toinen on se, että kaikki kastetut ovat aina uskossa.
Ketään sen erityisemmin syyllistämättä, sitä esiintyy täälläkin.
Ei se sitten ihme ole, että kukin poimii rusinoita pullasta itselleen sopivalla tavalla.
Kuka opettaa ettei kastettu voisi luopua uskostaan?
Kukaan tuskin uskostaan luopuu.
Pikemminkin usko kuolee, kuten ihminen itsekin ravinnon puutteessa.
Sitä opetusta kuulee lähes päivittäin. Jos se hengellisen kuoleman mahdollisuus olisi paimenien ja myös erilaisten ketekeettojen mielessä, ei kovin kepeästi tuuditettaisi ihmisiä piittaamattomuuteen.
Harva huolehtii siitä, että kuolinvuoteelle joutunut omainen saa kuulla sanaa ja synninpäästön ennen siirtymistään rajan taa.
Vahva käsitys on, että kästeen jälkeen seuraavat 100 vuotta on hoidettu saman tien.
Hyvästäkään opista on vähän hyötyä, jos se jää kirjan kansien väliin.
jorma ojala: ”Jumalan sanaa ei kaikin osin tarvitse ottaa vakavasti”
Sen kyllä huomaa varsin useinkin kirkkolaitosten toiminnasta ja niiden yksittäisten edustajien puheista ja lausunnoista.
Jukka, kyllä Jeesus Jumalan Poika saatoi olla, mutta samsa mielessä kuin Daavikin oli, josta Jumala oli sanonut:
”Sinä olet minun rakas poikani, tänä päivänä minä Sinut synnytin…”
Torinon käärinliinoile paras selitys on mielestäni se, että liina kankaana on Palestiinasta ja Jeesuksen ajoilta, mutta siihen piirtynyt kuva on 1300-luvun alusta ja siinä näkyy temppeliherra Jaques Molay,jonka pituus, kaksijakoinen parta ja palmikko ja käsien asento sopivat kuvaan, mutta jotka eivät sovi Jeesukseen.
Molay oli suurinkvisiittori Guillaume Imbertin toimesta pantu kärsimään samat rangaistukset kuin Jeesus ja häne elävä kehonsa oli sitten kääritty temppeliherroilta takavarikoituun initaatioliinaan. Tarkemmin tässä:
http://seppoheinola.net/?page_id=41
Kiitos Jukka Kivimäki selkeästä tekstistäsi! Tätä tarvitaan, älä koskaan lannistu. Lainaanpa erästä kuuluisaa Jumalan valtakunnan edesmennyttä työntekijää, joka kuvaa kirjassaan uskovien osaa, kaikkine kärsimyksineen menneisyydessä ja tässäkin ajassa.
”Totuus on, että jokainen pyhä, joka tulee lähemmäksi Jumalan sydäntä, huomaa taakkojensa ja koetustensa tulevan vaikeammiksi. Kutsun tätä kokemusta uskon kasvaviksi vaatimuksiksi. Näemme mallin siitä kaikkialla Raamatussa.” Koetukset tulevat kaikille jotka julistavat niin kuin sinäkin tässä, mutta me emme lannistu emmekä pelkää. 😉 Siunausta toivottaen!
Jukka Kivimäki: ”Ilmaisuna sana kristitty tarkoittaa henkilöä, joka uskoo Jeesus Nasaretilaisen olevan ylösnousut Kristus. Messias josta Israelin profeetat kertovat. Ellei näin usko, voi olla vain nimellisesti kristitty
Latinalaistettu kreikankielinen sana Khri·sti·a·nos′, joka esiintyy Raamatun Uudessa testamentissa tarkoittaa Kristuksen Jeesuksen seuraajia, kristillisyyden edustajia.
Tarkoittaa että, hänen opetuksiinsa uskovat hyväksyvät ne sellaisinaan ja osoittavat sen myös elämässään ja elämäntavoissaan. Suorittavat myös Jeesuksen aloittamaa ja alkukristittyjen tapaan Jumalan valtakunnan hyvän uutisen julistus- ja opetustyötä.
Jeesuksen sanotaan jättäneen seuraajilleen mallin kaikissa kristillisyyden piirteissä, jota näiden pitäisi pyrkiä jäljittelemään. Tähän viittaavat monet Raamatunkohdat esim. 1. Pietarin kirjeen 2:21: ”21. Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä..”
Kun Raamatunkirjoittajat puhuttelivat toisia uskovia tai puhuivat Kristuksen seuraajista, he käyttivät myös ilmauksia: ”Herraan uskovat”, ”veljet” ja ”opetuslapset”, ”Jumalan valitsemat” ja ”uskolliset”, ”Jumalan orjat” ja ”Kristuksen Jeesuksen orjat”, ”pyhät”, ”Jumalan seurakunta”.
Ulkopuolisille puhuttaessa kristillisyydestä käytettiin sanaa ”Tie”, ja vastustajat sanoivat sitä ”nasaretilaisten lahkoksi” tai pelkästään ”täksi lahkoksi.
Jukka Kivimäki: ”Tässä tilanteessa olisi hyvä kysyä uskooko henkilö kuitenkin Kristuksesta kuten kirkko opettaa.”
Raamattu ei opeta ns. ”kolmiyhteistä jumalaa” ja kolminaisuusoppia. Siinä vaiheessa kirkko siis poikkeaa Kristuksen suhteen Raamatun kristillisyydestä ja menee harhaan. Lisäten kristillisyyteen ihmisopetuksia. Raamattu puhuu yhdestä ainosta Kaikkivaltiaasta Jumalasta kaiken yläpuolella olevasta JHWH/Jehova/Jahvesta ja ja tämän Pojasta Jeesuksesta Kristuksesta, jonka tämä on asettanut taivaalliseksi hallitsijaksi ja tuomariksi ja ylemmäksi kaikkia muita luomuksia. Alla linkissä perusteluja ”kolmiyhteinen jumala” opetuksen epäraamatullisuudesta:
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blogs/kristikunnan-kirkkojen
Kivimäki kirjoittaa blogissa myöskin Jeesuksen lähetyskäskystä. Ketkähän mahtavat suorittaa ja toteuttaa sitä nykyisin maailmanlaajuisessa mittakaavassa? Matteus 24:14 ”14. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.”
Tähän blogiin sisältyy jännä viesti: ihmisen tulee uskoa joidenkin sääntöjen mukaisesti tai muuten hänet kammetaan ulos joukosta. Sitä ehkä kannattaisi pysähtyä hetkeksi ajattelemaan.
Yhteinen vakaumus ja arvomaailma lienee välttämätöntä, mutta jos halutaan puhua kansankirkosta, niitä tuskin kannattaa pyrkiä määrittelemään kovin ahtaasti, varsinkin jos haluaa olla samaan aikaan realisti.
Kaikkein tiukkapipoisimpia voisi olla välillä syytä muistuttaa, että Jeesus käski lähetyskäskyssään tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen. Jeesus ei kuitenkaan vaatinut, että olisimme yksimielisiä joka ikisestä eettisestä kysymyksestä.
Jusu Vihervaara: ”Kaikkein tiukkapipoisimpia voisi olla välillä syytä muistuttaa, että Jeesus käski lähetyskäskyssään tekemään kaikki kansat hänen opetuslapsikseen.”
Alkukielen tekstien sananmukainen käännös menisi tyyliin: ”tehkää opetuslapsia kaikista kansoista” (=”niihin kuuluvista ihmisistä”). Se voidaan siis ymmärtää tarkoittavan niiden tekemisestä ”kaikkien kansojen ihmisistä”. Muualla Jeesuksen opetuksissa ja muualla Raamatusta käy ilmi, että vain vähemmistöstä ihmisiä tulisi hänen seuraajiaan ja opetuslapsiaan. Hieman huono käännös siis kirkkoraamatuissa.
Jusu Vihervaara: ”Jeesus ei kuitenkaan vaatinut, että olisimme yksimielisiä joka ikisestä eettisestä kysymyksestä.”
Kielsi ja varoitti kuitenkin poikkeamasta hänen opetuksistaan. Hänen työtänsä jatkoivat Jeesukselta valtuudet saaneena hänen apostolinsa, jotka sitten Raamatun kirjoissa korostivat yksi mielisyyden ja ”hengen ykseyden” tarvetta. Kielsivät tekemästä lisäyksiä tai poistoja Jumalan Sanasta. Määrittelivät vakavia väärintekoja, joiden tietoisen tahalliset harjoittajat ”eivät voisi periä Jumalan valtakuntaa” jne.
Olen Vesa melko vakuuttunut siitä, että valtaosa kristityistä menee taivaaseen ilman, että he ovat tietoisia Raamatun alkukielisten tekstien sanatarkoista käännöksistä tai joka ikisestä yksittäisestä opetuksesta ja niiden erilaisista tulkinnoista.
Mä en ole vakuuttunut, että uskonnossa merkittävin rooli on jonkin jäykän etiketin ja tiukkojen sääntöjen määrittelemisessä ja vielä vähemmän olen sitä mieltä, että uskovaisten tehtävänä olisi valvoa lähimmäisiään ja näiden tekemiä eettisiä valintoja.
Jos jokin karkoittaa ihmiset Jeesuksen luota, se on varmasti tämä pakonomaisen oikeassaolemisen kulttuuri ja suvaitsemattomuus erilaisuutta kohtaan.
Arveletko Jusu kansankirkon olevan käsitteenä itseisarvo. Toki tavoitteena on voittaa sieluja Kristukselle ja siihen ei riitä yksistään se, että mahdollisimman moni maamme asukas on väestökirjanpidossa kirkkomme jäsen ja maksaa kirkollisveronsa. Suurempana tavoitteena on että mahdollisimman moni heistä on elävässä uskossa.
Jos usko on oikealla perustallaan Kristuksessa, se ikäänkuin tulenkautta pelastaa, vaikka olisikin hereesioiden rúntelema.
En pidä kansankirkkoa itsetarkoituksena, mutta muistuttelen vain, että mitä suuremmasta joukosta ihmisiä puhumme, sen itsestäänselvempää on, että siihen kuuluu eri tavalla ajattelevia ihmisiä ja mielestäni tätä pitäisi sietää ellei sitten nimenomaisena tarkoituksena ole siivota ihmisiä pois.
Lähinnä kritisoin sellaista kulttuuria, jossa katsotaan tarpeelliseksi alati muistutella eri mieltä olevia heidän virheellisistä ajatuksistaan. Ikään kuin haukkana vahvitaan sitä, mitä saa ajatella ja mitä ei. Mielestäni sellainen toimintatapa sairastuttaa yhteisön.
Kansankirkkoideologiassa ei ensisijaisesti ole kyse kirkkoon kuuluvien määrästä. Toisen maailmansodan jälkeiseen kansankirkkokäsitykseen sisältyi keskeisenä ajatus, että jokainen kastettu kirkon jäsen on yhtä arvokas.
Sotien välillä evl kirkko oli luonteeltaan enemmänkin pietistinen kansankirkko, joka painotti, että kirkon piirissä on erilaisia jäseniä, tavoitteena tietysti, että mahdollisimman moni kuuluisi ”elävään uskoon” tulleiden seurakuntaan. Tämä käsitys elää edelleen vahvana etenkin herätysliikkeiden parissa. Kiinnostavaa on, että uutta kansankirkkoideologiaa vahvasti kannattanut herännäistaustainen (arkki)piispa Martti Simojoki vielä niinkin myöhään kuin 1960-luvun alussa korosti elävään uskoon tulleiden seurakuntaa. En tiedä kuinka vahvana/heikkona tämä ajatus enää elää nykykörttien piirissä..?
Jusu: Viisaita puhut. Arvostan näitä tässä yhteydessä olevia kommenttejasi ja mielipiteitäsi.
Jusu Vihervaara: ”Olen Vesa melko vakuuttunut siitä, että valtaosa kristityistä menee taivaaseen ilman, että he ovat tietoisia Raamatun alkukielisten tekstien sanatarkoista käännöksistä tai joka ikisestä yksittäisestä opetuksesta ja niiden erilaisista tulkinnoista.”
Jeesus ns. vuorisaarnassaan (Matteuksen 7. luku. Vanha kikkor. käännös): ”21. Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra!’, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
22. Moni sanoo minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?’
23. Ja silloin minä lausun heille julki: ’Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät”
Vähän aiemmin samassa opetuksessa:
”14. mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät.
15. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
16. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita?
17. Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä.
18. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä.
19. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen.”
Jusu Vihervaara: ”Mä en ole vakuuttunut, että uskonnossa merkittävin rooli on jonkin jäykän etiketin ja tiukkojen sääntöjen määrittelemisessä ja vielä vähemmän olen sitä mieltä, että uskovaisten tehtävänä olisi valvoa lähimmäisiään ja näiden tekemiä eettisiä valintoja.”
Tämä on tietysti totta ja olen samaa mieltä. Kristillisyydessä kuitenkin yksilön valintojen tulee tapahtua Jumalan ja Raamatun periaatteiden ja lakien mukaan jos tämä todella haluaa olla kristitty ja tavoitella Jumalan hyväksymystä.
Epätäydellisyyden vuoksi ”täydestä mitasta” vajaaksi jäämisen aiheuttamiin asioihin voi hakea Jumalalta anteeksiantoa Kristuksen lunnaiden perusteella.
Muulla tavoin Jumalan henkeytettyä Sanaa on mahdotonta tulkita ellei sen opetuksia halua alkaa muuttelemaan ja siihenhän ihmisellä ei sen mukaan ole oikeutta.
Blogin viestiin liittyy todella kummallinen piirre: ihmisen oma ilmoitus omasta vakaumuksestaan ei ehkä riitä. Tuula Hölttä nosti esiin ihmisoikeusnäkökulman. On totta, että jokin yhteisö voi määrittää kriteerit, joilla sen jäseneksi pääsee. Mutta asialla on toinen puoli: silloin, kun yhteisö tai liike käyttää merkittävää yhteiskunnallista valtaa, kaikenlainen yksilöllisten motiivien kuulustelu on kyseenalaista. On odotettavissa, että likikään kaikki nyt puheena olevan yhteisön jäsenet eivät täytä joitakin tiukimpia kriteerejä. Kansankirkkojemme kohdalla tämä on hyväksytty hyvin laajassa mielessä: jäsenen tunnustukseksi riittää joihinkin muodollisuuksiin osallistuminen. Oikeasti alkaa puistattaa, kun aletaan kysellä, onko itse kukin tässä systeemissä ”aito jäsen” vai ehkä peräti ”hajoittaja” sen perusteella, mihin opinkappaleisiin sitoutuu. Jos tällainen mentaliteetti vahvistuisi, seuraisi siitä luultavimmin ko. yhteisön asettaminen toiseen arvoon yhteiskunnassa, kuin missä se nyt on. Juridisessa mielessä hyväksyn ankarat kriteerit, mutta siinä tapauksessa tulsi yhteisön muu juridinen asema ja relevanssi kyllä asettaa laajemminkin uuteen tarkasteluun. On ihan mahdollista, että juuri tätä tällä ajetaan, eikä minulla ole siihen varsinaisesti vastakkaista kantaa.
Kolminaisuusoppi ja Kristuksen kaksiluonto-oppi ovat keskeiset. Nikain-Konstantinopolin uskontunnustus määrittää mistä kristinuskossa on kyse. Uskoa voi toki toisinkin: silloin ei ole kyse kristinuskosta, vaan jostain muusta.
Tarja Koivumäki: ”On totta, että jokin yhteisö voi määrittää kriteerit, joilla sen jäseneksi pääsee. Mutta asialla on toinen puoli: silloin, kun yhteisö tai liike käyttää merkittävää yhteiskunnallista valtaa, kaikenlainen yksilöllisten motiivien kuulustelu on kyseenalaista. On odotettavissa, että likikään kaikki nyt puheena olevan yhteisön jäsenet eivät täytä joitakin tiukimpia kriteerejä.”
Raamatun mukaisen kristillisyyden ja kristillisen seurakunnan ei pitäisi käyttää mitään ”yhteiskunnallista valtaa” nykyisen ”maailman” suhteen. Sehän kristillisyyden opetuksissa kuvataan häviäväksi maailmanajaksi ja järjestelmiksi.
Totta on, että Jeesuksen ja ensimmäisen vuosisadan kristillisyyden päivien jälkeen muodostunut ”luopumuksen” jälkeinen kirkkolaitos pyrki nimenomaan lisäämään maallista valtaansa ja tulemaan ”maailman” järjestelmien ja olojen tukipylvääksi, siirtäen syrjemmälle Jeesuksen opetukset Jumalan valtakunnasta. Samalla linjalla jatkavat nykyiset kirkkolaitokset. Raamatun ohjeiden mukaisesti vilpittömien totuuden etsijöiden tulisi erottautua tälläisistä (Ilmestyskirjan 18:4, 2. Korinttolaiskirjeen 6: 14-17).
Kari-Matti Laaksonen: ”Kolminaisuusoppi ja Kristuksen kaksiluonto-oppi ovat keskeiset. Nikain-Konstantinopolin uskontunnustus määrittää mistä kristinuskossa on kyse. Uskoa voi toki toisinkin: silloin ei ole kyse kristinuskosta, vaan jostain muusta-”
Ne ovat ihmisen määrittelyjä. Eivät Jumalan henkeytetyn Sanan Pyhän Raamatun- Kolminaisuusopin läpijuntaamiseen vaikutti varsin ratkaisevalla tavalla myöskin Rooman valtakunnan keisari.
Vesa,
Juha Pihkala on kirjoittanut Kristuksen kaksiluonto-opista erinomaisen suomenkielisen esityksen, jossa luonnollisesti sivutaan myös kolminaisuusoppia. Englanniksi (tai saks) on Grillmeierin Christ in christian tradition tai Kellyn Early christian creeds. Kannattaa lukea, ennakkokäsitykset vähenevät.
Kolminaisuus- ja kaksiluonto-oppien muodostuminen lopulliseen muotoon oli melko monivaiheinen, värikäs prosessi, josta ei kiihkeyttä, juonitteluja eikä (H)henkeä puuttunut. Uskon henkilökohtaisesti ettei kaikessa siinä ollut kyse pelkästään ”ihmisen määrittelystä.”
Kari-Matti Laaksonen kiteytää tässä mielestäni hyvin.
”Kolminaisuusoppi ja Kristuksen kaksiluonto-oppi ovat keskeiset. Nikain-Konstantinopolin uskontunnustus määrittää mistä kristinuskossa on kyse. Uskoa voi toki toisinkin: silloin ei ole kyse kristinuskosta, vaan jostain muusta.”
Kyse ei siis ole portinvatkijaksi asetumisesta seurakunnassa, vaan vaan muistutuksesta siihen mistä seurakunnassa oikeastaan on kyse.
Toisen usko voi olla väkevämpää kuin toisen, eikä tämä tee heistä eriarvoisia seurakuntalaisia.
Surakuntaan kuulumisaen idea ei kuitenkaan ole siinä että kirkko organisaationa tekee ”hyviä töitä”, vaan ihan omakohtaisessa uskossa, vaikkakin kuinka epäileväisessä.
Tarja Kopivumäen huoli kirkosta yhteiskunnallisena vallankäyttäjänä on varmasti aito ja omasta näkökulmastaan myös aiheellinen. Myös luterilainen kaksiregimenttioppi lähtee siitä ettei kirkko säätele maallisia asioita eikä yhteiskunta hengellisiä asioita.
Kirkon erityisasema suhteessa maalliseen yhteiskuntaan voitaisiin tosiaankin purkaa. Esimerkiksi jäsenmaksun kerääminen verotuksen yhteydessä voitaisiin säätää mahdollisiksi kaikille muillekin uskonnollisille yhdyskunnille, joiden jäsenyys ilmenee väestörekisteritiedoista. Teknisesti tämä olisi mahdollista ja olisi kustannustehokkaampaa kuin Itellat tai pankkien kautta hoidettu jäsenmaksun keruu.
Otsikon kysymykseen vastaan: Kyllä!
Kolminaisuusoppi on kristinuskon perususkomus, joka määrittää kyllä, kuka on kristitty ja kuka ei. Kun luin Ahlforsin linkin takaa Puhtisen tekstin, siihen tuumaan, että siinä on paljon asiavirheitä eikä kirjoittaja ole mahdollisesti ymmärtänyt, mistä kolminaisuusopissa on kyse ja mikä sen suhde Raamattuun on.
Kristillinen uskontunnustus, vanhimpana Nikea-Konstantinopolin tunnustus, sisältää uskon perusasiat lyhyesti. Piispa Kyrillos Jerusalemilainen on kirjoittanut, että uskontunnustus kätkee sisälleen koko Raamatun keskeisen aarteen, jota viimeisellä tuomiolla ihmiseltä kysytään. Hän on siinä ihan oikeassa.
Ville Hassinen: ”Kun luin Ahlforsin linkin takaa Puhtisen tekstin, siihen tuumaan, että siinä on paljon asiavirheitä eikä kirjoittaja ole mahdollisesti ymmärtänyt, mistä kolminaisuusopissa on kyse ja mikä sen suhde Raamattuun on.”
Mitä ne asiavirheet voisivat olla ja perustelut sille? Ja mitä kirjoittaja ei ymmärtänyt kolminaisuusopista ja Raamatusta. Ps. Jyri Puhtinen on nimimerkki, jolla itse joskus vuosia sitten kirjoittelin. Tänne taas kirjoitan oikealla nimelläni.
Kysymys kirkon opetuksesta: Mitä kirkko opettaa viimeisestä voitelusta?
Jos kuoleva pitää viimeistä voitelua tärkeänä ja sellaisen haluaa, onko papilla oikeus viimeisen voitelun ehtona kiristää häntä irtisanoutumaan järjestöstä, johon hän maallisessa elämässään on liittynyt? Tässä yksi papin kertoma esimerkki menettelytavoista: ”Kerron sinulle eräästä vapaamuurarista, joka luopui vapaamuurariudesta vasta viisitoista minuuttia ennen kuolemaansa kuolemanvakavasti sairastuneena. Ota nyt huomioon, etten antanut hänelle vuosiin syntien anteeksiantoa, koko ajan jännitin kuoleeko hän ennen parannuksen tekemistä vai kuinka käy. Jumalalle kiitos hän luopui!”
Jos näin opetetaan menettelemään, mitkä muut ihmisoikeuksien mukaiset lailliset järjestöt ovat kiellettyjen listalla?
”Kun Raamatunkirjoittajat puhuttelivat toisia uskovia tai puhuivat Kristuksen seuraajista, he käyttivät myös ilmauksia: ”Herraan uskovat”, ”veljet” ja ”opetuslapset”, ”Jumalan valitsemat” ja ”uskolliset”, ”Jumalan orjat” ja ”Kristuksen Jeesuksen orjat”, ”pyhät”, ”Jumalan seurakunta”. Ulkopuolisille puhuttaessa kristillisyydestä käytettiin sanaa ”Tie”, ja vastustajat sanoivat sitä ”nasaretilaisten lahkoksi” tai pelkästään ”täksi lahkoksi.”
Totta, mitä ajattelet ja mitä johtopäätöksiä VesaA vedät siitä, että myös esikristilliset essealaiset ja eritoten Qumranin munkit käymttivät itsestään myös juuri noita samoja ilmaisuja?
Seppo Heinola: ”….mitä ajattelet ja mitä johtopäätöksiä VesaA vedät siitä, että myös esikristilliset essealaiset ja eritoten Qumranin munkit käyttivät itsestään myös juuri noita samoja ilmaisuja?”
Essealaiset olivat yksi juutalaisen uskonnon haarautuma, lahko. Siis siinä vaiheessa kun se ilmaantui, ”luopiojuutalaisuuden.” Sehän (juutalainen uskonnollinen järjestelmä ja kansa) menetti asemansa ”Jumalan kansana” ja sen tilalle tuli kristillinen seurakunta, ”Jumalan Israel”, johon kuului myöskin ns. ”kansojen ihmisiä”.
Essealaisuuteen kuului opetuksena esim. sielun kuolemattomuus ja helvetin tulen rangaistus. Nehän taas eivät olleet silloin valmiina olleiden Raamatun Pyhien kirjoitusten opetuksia, eikä myöskään Jeesuksen ja myöhemmin Raamatun kaanoniin hyväksyttyjen kirjojen. Essealaiset saivat vaikutteita kreikkalaisuuden ja persialaisuuden uskonnoista ja jumaluustarustoista. Olivat myöskin jonkinlaisia mystikkoja, jota taipumusta on vaikea sovittaa Raamatun opetuksiin. Suosivat myös selibaattivaatimusta ja naimattomuutta, jota kristillisyys ja Raamattu eivät vaadi.
En kysnyt VesaA keitä tai milasia essealset olivat, vaan mitä johtoäätökisä vedät siitä, että heillä oli samat itsenimitykset kuin alkuykristityilläkin.
Et vastannut kysymykseen? Etkö uskaltanut, halunut vai osannut?
Seppo Heinola: ”En kysynyt VesaA keitä tai milaisia essealset olivat, vaan mitä johtopäätökisä vedät siitä, että heillä oli samat itsenimitykset kuin alkukristityilläkin.”
Samankaltaisia nimityksiä oli jo kauan aiemminkin käytössä jo juutaalaisen uskonnon järjestelmissäkin.
Mikä tämän kyselyn tarkoitus on? Erottaa jyvät akanoista? Saada aikaan ”hengellinen etninen rekisteri”? Ymmärtäisin, jos olisi kyseessä teologinen keskustelu, mutta miksi pitää selvittää kuka mitenkin suhtautuu kristinuskon tunnustuksiin nähden? Joku etsii, toinen kysyy, kolmas kieltää, neljäs väistää… Mitä sitten? Mihin tätä listaa tietyistä, kysyjän kriteerit täyttävistä ihmisistä tarvitaan? Selventääkö se jotain opin kohtaa vai haluaako blogisti vain luokitella ihmisiä?
Siitähän tässä juuri onkin kysymys. Teologisesta, tarkemmin sanoen apologisesta keskustelusta. Tilanteista joissa Herra tuo eteemme mahdollisuuden evankelioida. Miten silloin kohtaamme kanssaihmisen ja autamme häntä kohti Kristusta?
Tärkeämpää lienee kohtaaminen kuin tenttaaminen, joka on kuin portsarin kuulustelu. Meitä kutsutaan Pyhän läsnäoloon ja siinä on luotettava kutsujaan. Meillä on vastuu siitä, ettemme farisealaisesti työnnä/sulje ketään pois.
Enempi on syytä toistaa sitä, että kaikkia kutsutaan. Ja toteuttaa kutsua ja kutsumista sekä sanoin että teoin.
”Jotkut eivät millään saa keskusteltua, vaan heidän täytyy aina ruveta arvioimaan keskustelukumppanin uskon- ja sielunelämää. Todella vastenmielinen tapa, sanoo Kotimaa24:n päätoimittaja Olli Seppälä.”
http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/kotimaa/4091/internetin_keskustelupalstat_kuin_taistelutantereita
Tarja Koivumäki: ”Mikä tämän kyselyn tarkoitus on? Erottaa jyvät akanoista? Saada aikaan “hengellinen etninen rekisteri..”
Sellaisia ”rekisterejä” ja määrittelyjä voi tehdä vain Jumalan asettama taivaallinen hallitsija ja tuomari Jeesus Kristus. Tämä sanoi eräässä opetuksessaan alla olevaa:
”31 Kun Ihmisen Poika saapuu kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu loistoisalle valtaistuimelleen. 32 Ja kaikki kansakunnat kootaan hänen eteensä, ja hän erottaa ihmiset toisistaan niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista. 33 Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ’Tulkaa, te Isäni siunaamat, perikää se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti………………41 Sitten hän sanoo vuorostaan vasemmalla puolellaan oleville: ’Menkää tiehenne minun luotani, te kirotut, siihen ikuiseen tuleen, joka on valmistettu Panettelijalle ja hänen enkeleilleen……….’ 45 Silloin hän vastaa heille sanoen: ’Totisesti minä sanon teille: sitä, mitä ette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä, sitä te ette tehneet minulle.’ 46 Ja nämä menevät ikuiseen pois karsiintumiseen, mutta vanhurskaat ikuiseen elämään.”
Sonja Ottavainen
”Enempi on syytä toistaa sitä, että kaikkia kutsutaan. Ja toteuttaa kutsua ja kutsumista sekä sanoin että teoin. ”
Tästähän juuri on kysymys että kaikkia kutsutaan. Ei pelkästään istumaan kirkonpenkkiin, vaan myös yhteiseen uskoon elävään Jumalaan Jeesukseen Kristukseen.
Aina on ollut niitä, jotka opettavat vastoin sitä mitä on kristinusko ja Kristuksen seuraaminen. Raamatusta esimerkiksi Galatalaiskirje tai meidän ajaltamme Jehovan todistajat kertovat ilmiöstä.
Uskontunnustuksissa ja niihin liittymällä keskitytään ja liitytään siihen mikä on keskeistä kristinuskossa. Athanasioksen tunnustuksessa on huomattava sen kannanotto oikean opin puolesta areiolaisuutta vastaan.
Ekumeenisissa konsiileissa käsiteltiin monia kysymyksiä siitä millaista ja mitä on kristinusko. Samalla tehtiin rajauksia, niin että kaikki ei käy kristinuskosta vaikka moni niin haluaisikin. Tässä on rajansa ja juuri siitä dogmit kertovat.
Samalla on huomattava, että kristinuskon sisällä käydään keskustelua siitä mitä se on. Välillä pallo menee yli rajan ja sen seurauksena pelin sääntöjä ei voi määritellä uusiksi vaan on pitäydyttävä säännöissä. Toiset pelit pelataan muualla.
Kyseessä on jokaisen henkilökohtainen suhde Jumalaan; ei erilaisten asioiden totena pitäminen.
Ja noita vanhoja tunnustuksia pitää teologisesti uudistaa joka aika. Meille on luvattu Pyhä Henki, joka auttaa meitä. Ei suinkaan naulitsemaan itseään kuolleisiin kirjaimiin. Vaan luomaan uutta. Ja Elämää.
Sonja Ottavainen
Miten Apostolista uskontunnustusta pitää mielestäsi uudistaa?
Minä en ole teologi. Enkä puhunut mistään erityisestä tunnustuksesta. Vasta hiljaittain luin jostain, että piispojen tehtäviinhän kuuluu tuo teologinen työ. Nyt ilmeisesti se on teologisen akatemian käsissä. Ja sitten sitä vieroksutaan. Ihmettelenkin, että mitä ne piispat tekevät.
Sonja Ottavainen
Apostolisnen uskontunustus on se, jonka todennäköisimmin sinäkin usein miten lausut ääneen osallistuessasi kristilliseen messuun, sikäli kun siis osallistut.
Jos sinulla on mielipide, että tunnustuksia pitää uudistaa, niin kaipa sinulla sentään jokin näkemys on miten.
Vai onko sitten niin, että toistat asiaa pohtimatta totena kaiken sen, mitä piispat mahdollisesti ovat edelläsi lausuneet?
Apostolinen uskontunnustus on toki tuttu ja ihan ok pääosin, kun se nyt kuuluu liturgiaan. Mietin esimerkiksi sitä Augsburgin tunnustuskirjaa, niin teksti on aikansa teksti. Jopa melko graavia kieltä noin pyhäksi otetuksi tekstissä on.
Sonja Ottavainen
Apostolinen uskontunnustus ei ole pelkkä liturgian osa, vaan tarkoitettu seurakunnan yhteiseksi tunnustukseksi. Se on pohjimmiltaan kastetunnustus, joka vanhempien ja kummien tulisi opettaa myös kastetulle lapselle ja jonka tunteminen on edellytys konfirmaatiolle.
Augsburgin tunnustus on meidän luterilaisten oma tunnustuskirjamme. Sen hallitsemista ei pidetä konfirmoinnille välttämättömänä. Esimerkiksi metodistien ja anglikaanien tunnustuskirjoihin se ei kuulu. Tästä huolimatta meillä on keskinäinen ehtoollisyhteys ja yhteinen näkemys uskon keskeisestä sisällöstä.
Suomen ev.lut. kirkon tunnustuspohja on kuitenkin lailla sidottu muuttamattomiin luterilaisiin tunnustuskirjoihin.
No, minusta se on hieman kornia se yhteinen uskontunnustus, mutta mikäpä olisi täydellistä. Siis itse koen esimerkiksi ortodoksisen vigilian paljon mielekkäämmäksi ja hengellisesti ravitsevaksi.
Yhteinen messu ja varsinkin ehtoollinen on tärkeää, mutta minusta oma suhde Jumalaan/Vapahtajaan on se merkitsevin asia kristinuskossa.
Mika Turunen: ”Aina on ollut niitä, jotka opettavat vastoin sitä mitä on kristinusko ja Kristuksen seuraaminen. Raamatusta esimerkiksi Galatalaiskirje…”
??!! Etkö uskokaan, että koko Raamattu olisi Jumalan sanaa = se olisi kirjoitettu Jumalan pyhän hengen ohjauksessa ja vaikutuksesta. Sitähän se itse sanoo itsestään ja monet todisteet puhuvat sen puolesta.
Mika Turunen: ”tai meidän ajaltamme Jehovan todistajat kertovat ilmiöstä.”
Missä perustelut väittämälle?
Vesa Ahlfors: Siis eiköhän Mika Timonen tarkoita, että Paavali opetti Galatalaiskirjeessä, ettei tule opettaa ”toista evankeliumia”.
Pyydän anteeksi, siis Mika TURUNEN