Uskontotuuden merkitys nyt esilläolevassa avioasiassa vihitäänkö kirkon statukseen vai ei ja siunataanko muodostunutta parisuhdetta samansukupuolisena

On hämmentävää katsoa uskontotuuksien poisjättäminen keskustelusta vihitäänkö ja siunataanko samansukupuolisia pareja.

Keskusteluun ovat osallistuneet myös Emeritus Piispamme, ja asia huomaa jotakin.

Onko näin seurakuntalaisen uskontotuuden huomaaminen omassa preesensissään erilainen kuin mitä papin tulisi uskossaan ymmärtää mitä seurakuntalainen omassa harjoittamisessaan niin lain kuin evankeliumin, kuin Ehtoollisen osallisuudessa Itseltään ymmärtää.

Näin uskontotuuden asia on merkittävä.

Vaikka virkaa tekenevänä virassa, tai määrättynä papin tehtävää hoitamaan, ei ketään voi pakottaa kirkolliskokouksen hyväksyessäkin samansukupuolisen konsensensuksen, lähteä suorittamaan kirkollista vihkitoimitusta siunauksineen.

Itse jo tähän sisältyy vaikeuksia vaikka virkamiesoikeudellisesti niitä ei näy tai haluta tunnistaa.

Kyllä papit vihkivissä ja jotka eivät vihi osaavat elää edelleenkin, ja tulleehan palkka varmasti edelleen mikä kummasti auttaa jaksamaan vaikka puoliso haluaisi keittiön uudistamista.

Suurin vaikeus näyttää olevan ettei kirkon jäsenille haluta kertoa. Sitten saa katsoa mitkä vempuloinnista ovat vaikutukset.

Väisänen Pekka
Väisänen Pekka
Soossi ja joltisen pyöriät perunat. Olen nuoruudessa hiukan soittanut ja lukenut.