Usko ja uskonto ovat mielenkiintoisia ilmiöitä myös osalle meistä uskonnottomista. Ihmiset voidaan saada uskomaan niiden avulla mihin tahansa järjettömään, kuten siihen, että homoseksuaalit ja uskonnottomat pääsevät nauttimaan helvetin ikuisista kärsimyksistä, tai että verensiirrot ovat syntiä.
Uskolle ja uskonnoille on selvä – oman kuolevaisuuden sisäistämiseen liittyvä – evolutiivinen tilaus, joten on itsestäänselvää, että ne ovat saavuttaneet suosiota osassa väestöä. Kaikki eivät kykene hyväksymään osaansa luonnon kiertokulussa ilman erityisasemaa tai ajatusta jonkinlaisesta kuolemattomuudesta. Uskonnollisilla uskomuksilla saa kuitattua todellisuuden omasta rajallisuudestaan pois häiritsemästä.
Usko ja uskonto ovat näin ollen aivan luonnollisia seurauksia kyvystämme hahmottaa ympäristöämme ja omaa rooliamme suhteessa siihen.
Mutta tarvitaan mielestäni jotain muutakin, jotta ihmisestä tulee niin kutsuttua tavan uskovaa aktiivisempi uskonnollisissa asioissa. Tehdään käristetty jako kahteen uskovien joukkoon:
- Tavan uskova uskoo kyllä kysyttäessä ja saattaa toteuttaa uskoaan jonkin verran myös arjessa, mutta tavan uskovalle riittää usko sellaisenaan. Tavan uskovan ei tarvitse tuputtaa uskonnollisia näkemyksiään vaikka niistä tilaisuuden tullen keskusteleekin. Usko ja uskonto on osa tavan uskovan identiteettiä, mutta ne eivät määrittele heitä kokonaisuutena.
- Tavan uskovien lisäksi löytyy se joukko uskovia, jotka elävät uskolle ja uskonnolle. He ovat aktiivisia seurakunnassa tai uskonnollisissa aktiviteeteissa ja keskusteluissa. Usko ja uskonto määrittelevät heitä ja heidän identiteettiään.
Evolutiivinen tilaus selittää ensimmäisen kohdan uskovat, mutta tarvitaan jotain muutakin, jotta ihmisestä tulee jälkimmäiseen joukkoon kuuluva uskonnollinen yksilö. Mitä se muu voisi olla?
Tässä vaiheessa mielipiteet tietenkin sinkoilevat aivan yksilöstä riippuen, mutta esitän yhden teorian. Aivotutkimuksessa on havaittu, että uskonto vaikuttaa aivoihin samalla tavalla kuin päihteet, uhkapelaaminen ja seksi. Päihteet, uhkapelaaminen ja seksi ovat addiktoivia. Väitteeni siis on, että jälkimmäisen esimerkkijoukon selittää uskoon ja uskontoihin liittyvä riippuvuutta aiheuttava piirre.
Tämä selittää myös sen, miksi huumeista pääsee sanonnan mukaan parhaiten eroon rakastumalla tai tulemalla uskoon. Kummatkin ovat addiktoivia ilmiöitä – rakastumisella tai uskoon tulemisella päihteet jättävä vaihtaa vain toiseen päihteeseen. Eräänlaista korvaushoitoa.
Ymmärrän, että ajatuskoe näin perustavaa laatua olevassa ilmiössä on vaikeaa, mutta yrittäkää: Mitä jos uskonne onkin vain aivojenne keksimä keino sivuuttaa kuolevaisuutenne, ja innokkaimmat uskovat teistä ovat innokkaita uskossaan siksi, että olette addiktoituneita siihen?
Mitä jos teille on kehittynyt aivokemiallinen riippuvuus uskomuksianne kohtaan aivan samalla tavalla, kuin joku on riippuvainen päihteistä tai uhkapeleistä?
Duke-Yliopistossa (USA) on tutkittu ”rakkaushormoni” oksitosiinin vaikutusta miehiin. Sitä erittyy esim. rakastellessa (kuten myös synnytyksessä ja imettäessä). Ne miehet, joille sitä annettiin (verrokkina lumelääke), kertoivat olevansa hyvin ”hengellisiä”. He kokivat myös, että heidän elämällään on tarkoitus. Se tukee siis hengellisiä uskomuksia. (Patty von Capellen, sosiaalipsykologi ; Duke-Yliopisto)
Tutkimustulosten mukaan uskonnolliset kokemukset kutittelevat samoja aivon osia kuin huumeiden käyttö, seksi ja uhkapelaaminen. Varmaan samoja aivon osia. Idän teologiassa on kysymys mm. apofaattisesta teologiasta ja tästä kokemuksesta. Ei näitä voi tuottaa. Miten tässä teoriassa päästään käsiksi tähän kokemukseen, se olisi mielenkiintoista tietää ja miten sitä on mitattu?
Sami Paajanen: ”Ei näitä voi tuottaa.”
Kaikki tuntemukset ovat aivojen ja kehon fyysisten ilmiöiden tuotosta. Ja kuten tutkimus osoittaa, uskonnolliset tuntemukset ja kokemukset syntyvät ihan samalla tavalla.
Mutta joko ehdit miettimään ajatuskoetta? Mitä jos uskomuksesi ovat vain aivokemiaa ja riippuvuutta?
Koska ollaksemme objektiivisia, tai edes yrittäessämme olla objektiivisia, meidän kaikkien tulee tarkastella erityisesti omia näkemyksiämme ja uskomuksiamme kriittisesti.
Ehkäpä oopium on väärä aine silti, koska eikös se turruta, totesi yksi kollegani. Karl Marx erehtyi aineesta. Paremminkin uskonto kofeiinia, koska sekin koukuttaa, mutta se virkistää.
Niin no, kuin päihdettä enivei. 🙂
Antero, oletko sinä kenties riippuvainen täällä kirjoittelusta? Moni muukin kyllä voi olla.
Antero; ”Kaikki tuntemukset ovat aivojen ja kehon fyysisten ilmiöiden tuotosta.” Mutta ovatko ne varsinainen lähde, alkusyy?
Melko satunnainen riippuvuus näyttää olevan.
Mutta palaisimmeko aiheeseen? Ajatuskokeeseen?
Myönnän olevani.
Sen tähden Kristuksen valtakunta on ihmeellinen valtakunta: sana siinä on ja sitä saarnataan kaikelle maailmalle, mutta sen voima on salattu, eikä kukaan muu paitsi uskova huomaa, että se on niin vaikuttava ja saa aikaan niin suuria asioita.
MARTTI LUTHER, Armoa armosta, s. 15, SLEY, 1966.
Näillä tyhjillä hokemilla saattaa olla arvonsa ja paikkansa muissa blogeissa, mutta tässä ei.
Epäuskoinen on siis sokea, mitä tulee hengellisiin asioihin ja totuuksiin. Mutta hänkin voi tulla näkeväksi. Elämme vielä armon ajassa.
Materialistisessa maailmankuvassa edellytetään, että aivojen sähkökemialliset muutokset aiheuttavat mielteitä. Korrelaatio on toki olemassa, mutta ajattelen, että kausaliteetti menee pikemminkin toisin päin: mielteet aiheuttavat aivotapahtumia. Niinpä uskon (!) että usko Jumalaan on Jumalan itsensä synnyttämä: hän antaa meille mielteitä, jotka herättävät meissä enemmän tai vähemmän pysyviä uskomuksia todellisuudesta. Samaan tapaan syntyvät myös ne uskomukset, jotka johtuvat pelkästään kommunikoinnista toisten ihmisten kanssa. Ihmisen aivot ovat ikään kuin tietokone, joka ottaa vastaan siihen syötetäävää dataa.
Käykö teoria kaikkiin muihinkin tuhansiin uskonnollisiin uskomuksiin ja jumaliin, vai päteekö se vain ja ainoastaan sinun jumalaasi ja uskomuksiisi?
Mielteiden ja aivokemian suhde ei riipu mitenkään yksilön maailmankatsomuksesta tai uskontokunnasta. Sitäen lähde spekuloimaan, mistä esim. hindun tai buddhalaisen uskonnolliset mielteet syntyvät, väitän vain että nekään eivät ole aivojen sähkökemiallisten tapahtumien synnyttämiä.
Pitää vähän pohdiskella aihetta. Hyvä kysymys muuten.
Kiitos. Ehkäpä aihe onkin parasta pureskeltuna. 🙂
Antero Syrjänen.
Sinullakin on ETSIKKOAIKA. Tämä maailma on tulelle tallennettu, anna arvo Jeesuksen opetuksille. Aika täällä käy loppuaan kohti, joten toivon, että Jeesus olisi meidän jokaisen Herra ja Vapahtaja.
Morsiusseurakunta odottaa, TUO AUTUAALLINEN TOIVO
”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? Ja vaikka Minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä
olen.” (Joh.14:1-3 )
”Minä tulen takaisin ja otan teidät tyköni.” Näillä opetuslapsille sanomillaan lohdutuksen sanoilla Herra Jeesus Kristus käänsi katseensa kohti Golgataa, omaa kuolemaansa koskevasta ilmoituksesta, he kuitenkin iloitsivat tuosta”autuaallisesta toivosta”, että Hän, joka oli menossa pois, oli tulossa takaisin hakemaan heidät luokseen, niin että he voisivat olla siellä missä Hänkin”.
Kun opetuslapset Herran ylösnousemuksen jälkeen seisoivat Hänen kanssaan Öljymäellä, Hänet yhtäkkiä otettiin pois heidän keskeltään ylös taivaaseen niin kuin Hän oli heille kertonut (Joh. 14 ). Mutta Jeesus oli hädin tuskin kadonnut heidän näköpiiristään, kun Hän jo lähetti heille sanan taivaasta, johon sisältyi sama lohduttava vakuutus siitä, että Hän oli tulossa takaisin.
Luukas antaa meille ne ensimmäiset sanat, jotka taivaaseen noussut Herra lähetti opetuslapsilleen kirkkaudesta. Ne löytyvät Apt.1:11:stä:
Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän.
Ennen Raamatun kaanonin sulkeutumista tämä viimeinen Jumalan Sanan lupaus koskee myös sitä autuaallista toivoa Hänen paluustaan, joka kerran meni pois. Ilm,22:20 sanoo: ”Hän joka näitä todistaa, sanoo;” Totisesti, Minä tulen pian.” Amen.
Toivon, että luet ajatuksella tämän. Jeesus kehotti valvomaan, jotta pelastuisimme.
Kiitos ajatuksesta, mutta kaikenlainen saarnaaminen ja julistaminen on kohdallani hukkaan heitettyä aikaa.
Ottaisitko sen sijaan osaa ajatuskokeeseen?
En tietääkseni ole riippuvainen mihinkään kemialliseen. Paitsi näin joulun jälkeen tulee vierottautua ylettömästä suklaan syönnistä. Ymmärtääkseni riippuvuuteen kuuluu, että on vaikea olla ilman ainetta, johon on kietoutunut. Usko on sen kaltaista, että siitä ja jumalasuhteesta on kohtalaisen helppo etääntyä ja kylmettää sydämensä. Jos riippuvuutta uskoon minulla on, se ei kuitenkaan ole aivan samankaltaista, kuten riippuvuuteni suklaaseen näin joulun pyhien jälkeen.
On täsmälleen vain yksi tapa selvittää asia. Kokeilemalla. Jos käy niin että kokeen tuloksena jääkin koukkuun, niin tuskin siitä voi suurempaa haittaa olla, sillä vapautumien siitä käy hyvin helposti.
Moni on havainnut yllätyksekseen ettei halua irottautumiseen ole.
Onko tässä nyt oletus että usko Jumakaan on tunnepohjainen kokemus? Mutta entä jos se on päättelyn tulos?
Uskonto on sitten toki eri juttu. Uskontoja voi syntyä em päätelmän pohjalta. Mutta lisäksi on sitten ne henkilökohtaiset uskonkokemukset, vakaumus ja taivasusko, rukousvastauskokemukset ym. Minusta näitä voi tarkastella erikseen.
(Viitaten vielä blogissa mainittuihin ”uskonnottomiin”, jotka ”joutuvat kadotukseen”. Uskonnotonhan ei ole välttämättä ateisti. Nämäkin on mielestäni syytä erotella toisistaan, uskonnon pohjalta tarkastelussa. Ja oletettaessa iankaikkisuuskohtaloa…)
No, siinä väistämättömät saivartelut ( ne, joihin huomioni tapaa ensin kiinnittyä.) Omalta osaltani voin vastata että tulee useinkin mietittyä että onko minulka vain tarve uskoa että Jumala kuulee rukoukset ja vastaa niihin). Ja luon itse niihin liittyvät tunnekokemukset. Taivaasta huomaan vain toivovani että se on totta, ja joskus pelkään ettei olekaan. Toisaala olisi jopa helpompi ajatella että kuoleman jälkeen ei ole mitään.
Mutta usko Jumalan (persoonallisen kaiken luoneen Voiman) olemassaoloon on päätelmä.