Uskonto koulusta kaappiin?

Yle Uutiset Suora linja on huolissaan vapaasta uskonnonharjoittamisesta koulujen ja oppilaitosten arjessa.

Ylen mukaan monet opettajat ja koulutyöntekijät kokevat, että työyhteisön jäsenen oman uskonnollisen vakaumuksen ja arvomaailman tunnustaminen aiheuttavat ongelmia muille työyhteisössä. Heidän mukaansa uskonnon harjoittaminen kouluissa koetaan joissakin tilanteissa perustuslain ja ihmisoikeuksien vastaisena. Kyse on ihmisistä, joita uskonnon harjoittaminen rakenteellisena osana julkista palvelua loukkaa .

 

Kyse ei siis ole tällä kertaa siitä onko koulussa uskonnonopetus tunnustuksellista vai ei. Ylen uutisen mukan monet uskonnottomat kokevat ongelmaksi juuri sen, että tunnustuksellisuus näkyy käytännössä koulujen arjessa. Esimerkiksi jotkut koulupsykologit kokevat ongelmalliseksi, jos kriisitilanteisiin mennään niin sanotusti ”Jeesus edellä.”.

 

Asialla on kuitenkin myös toinen puoli:Vaatiiko ”neutraali koulukärjestelmä” uskonnon kätkemistä ”kaappiin”?

 

Siinä missä uskonnotomalla on oltava oikeus olla vapaasti sitä mitä hän on tämä oikeus kuuluu myös kristityille ja muslimeille. Antaako uskonnioton koulu lapsille mahdollisuuden esimerkiksi ruokarukoukseen? Siis nimen omaan kouluruokailussa, kouluajalla. Koulussahan nämä lapset syövät. Kuuluuko tämä mahdollisuus myös lasten ruokailua valvovalle henkilökunnan edustajalle?

 

Uskonnollisen vakaumuksen esille nostamisen kieltäminen erityisesti krisitilanteissa loukkaa syvästi uskonnonvapautta. Tällöinhän ihmiseltä kielletään juuri hädän hetkellä julkinen rukoileminen. Siis tilanteessa jossa uskonto ehkä kaikkein herkimmion nousee pintaan.

 

http://yle.fi/uutiset/koulutyontekijat_pelkoa_ja_painostusta_-_uskonnon_harjoittaminen_kouluissa_loukkaa_perusoikeuksia/6821763?ref=leiki-es

 

 

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Matti Nissinen kirjoitti: ”Jotkut, mm. Suomen Tasavallan Presidentti, ovat toivoneet, että uudessa laissa käytettäisiin nimeä Pariliitto tai jotain vastaavaa, jotta jätettäisiin käsite Avioliitto rauhaan ja entiseen merkitykseensä.”

    Suomessa tapahtui sellainen historiallinen ja maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen asia, että kansan käynnistämällä kansalaisaloitteella pystytään, mikäli perjantain äänestys sujuu odotetusti, toteuttamaan kansalaisoikeudet kaikille suomalaisille. Se kertoo demokratian toimivuudesta ja siitä, että meillä suomalaisilla on todellinen mahdollisuus muuttaa maatamme paremmaksi meille kaikille.

    Kaikissa länsimaissa ja monissa muissa maissa Intiaa ja Vietnamia myöten on kehuttu Suomen kansalaisaloitetta ja eduskunnan ensimmäistä äänestystulosta avioliittolaista.

    Suomessa sen sijaan myöhäiskommentaattori, jota jotkut pitävät vallan arvojohtajana, alkoi höpistä jotain kummallista ”pariliitoista” ja ”kehittämisestä”. Koska myöhäiskommentaattori-instituutio maksaa velkaiselle valtiolle yli 10 miljoonaa euroa vuodessa eikä se pysty millään tavalla tuomaan Suomea myönteisesti esille, se olisi lakkautettava. Jos siellä työskentelevät pantaisiin peruspäivärahalle pääkommentaattoria myöten, se olisi kaikkien etu. Suomesta kyllä löytyy maatamme myönteisesti edustamaan kykeneviä melko kohtuullisella satsauksella.

    • Kaikilla sivistysvaltioilla on valtion ”päämies tai -nainen”, joita kutsutaan eri nimekkeillä joko prsidentiksi, kuninkaaksi/kuningattareksi jne. Miksi Suomen pitäisi olla takapajuinen juuri tässä asiassa?

    • Todetaan nyt tähän, että esimerkiksi Ranskassa ja Yhdysvalloissa päämiehen rooli ei ole seremoniallinen vaan presidentti kyseisissä maissa hoitaa aika lähelle niitä tehtäviä, joita varten suomessa on erillinen pääministeri.

      Ranskassa on toki myös erillinen pääministeri, joka nimellisesti johtaa hallitusta mutta käytännössä toteuttaa hallitusta johtavan presidentin määrittelemään politiikkaa.

  2. Sari Roman-Lagerspetz kirjoittaa: ”Kysymys ei ole vain siitä onko avioliitto miehen ja naisen välinen vai ei, vaan homot ovat ihmisryhmänä toki muutenkin syrjittyjä.”

    Miten he ovat kirkossa syrjittyjä Faktaa pöydälle! En oikein löydä missä he muutenkaan olisivat syrjittyjä.

    ”Ilmeisesti heidän mahdollisuutensa toimia myös muuten tasavertaisesti kirkon työntekijöinä (myös muualla kuin lähetysjärjestöissä) ei ole ongelmatonta.”

    Ilmeisesti? Siis silkkaa mutua aivan kuin sukupuolentutkimus.

    ”On olemassa epämääräinen rukous parisuhteensa rekisteröineiden kanssa, jota monetkaan eivät ole hakeneet, koska monetkaan eivät tiedä mitä se tarkoittaa. ”

    Tämä on luultavasti totta. Siitä huolimatta Tulkaa kaikki -liike ajoi sen väkisin läpi. Tietenkään monet homoparit eivät tiedä mitä se tarkoittaa, koska eiväthän he sitä ole vaatineet.

    Parisuhderukousohjeissa korostuu se, että samaa sukupuolta olevien liitto ja heidän perheensä eivät ole samanarvoisessa asemassa kuin heteroperheet.

  3. Kun olen seurannut tätä omituisen suuret mittasuhteet saanutta homokeskustelua ihmettelen, ketkä koko hössäkän takana oikein ovat. Tuntemistani homoista ei kukaan ole koskaan puhunut mitään kirkon sorrosta tai osallistunut paraateihin tms.

    Tuntuu tämä mahdollisuus parisuhteen rekisteröintiin olevan ok, mikäli kukaan asiasta yleensä mitään puhuu. Mutta tietysti voi olla kyse vain siitä, etten kovin monia tunne. Myönnän.

    Sinänsä toivon, että samankaltaisen valtaisan äläkän kirkkomme äänitorvet nostavat myös kaikkien muiden vähemmistöryhmien tai mitenkään yhteiskunnan jalkoihin jääneiden/jäävien tai väheksyttyjen puolesta.

    • Markku Rustholkarhu:

      ”Tynkkynen, oletko sokea. Kyse oli Paavalin kautta tulleesta Herran käskystä.”

      Ymmärrän, mutta sinä sen lauseen kirjoitit. 😉

Kirjoittaja

Jukka Kivimäki
Jukka Kivimäki
Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.