Keskustelu luterilaisesta uskonpuhdistuksesta keskittyy yleensä huomioon anekaupasta seuranneen puhtaan ja vapaan evankeliumin julistamisen tarpeeseen. – Nämä ovat uskonpuhdistuksemme tärkeitä ja keskeisiä teemoja, koska siinä pohditaan sitä, miten ja mistä lähteestä lauma saa turvansa ja ravintonsa. Puhe Kristuksen armosta on sitä evankelista ”mannaa taivaasta”, jota ilman emme selviä hengissä. – Samalla, kun puhumme ravinnontarpeestamme, on kuitenkin syytä nähdä myös vaippojen vaihtamisen tarve.
Mitä tällä tarkoitan?
Jostakin syystä monista suomalaisesta luterilaisista on viime vuosikymmeninä tullut kuin pienen lapsen vanhempia, jotka keskittyvät ainoastaan lapsen ruokkimiseen, mutta jättävät hänen vaippansa vaihtamatta.
Sinäkin olet törmännyt ehkä iskulauseeseen: ”Pääasia, että pääasia on pääasia.” – Oikein ymmärrettynä tällä tarkoitetaan sitä, että kirkkojen ja kristillisten järjestöjen työssä on olennaisinta julistaa evankeliumia. – Oikein!
Metsään mennään kuitenkin silloin, jos tämän johtavan periaatteen nojalla ajatellaan, ettei muihin kysymyksiin kuten esim. kristinoppiin ja Raamatun sanan mukaiseen elämänvaellukseen liittyviin asioihin tarvitse paneutua.
Tällainen muiden Raamatun ilmoittamien asioiden sivuuttaminen on yhtä tyhmää kuin sellaisen äidin tai isän käytös, joka päättää vain ruokkia lastaan, mutta jättää vaipat vaihtamatta! – On tuskin tarpeellista ryhtyä selittämään, mitä ongelmia tällainen toimintamalli aiheuttaa lapselle…
Näyttää kuitenkin siltä, että suomalaisen luterilaisen kristillisyyden suhteen sama asia (likapyykin pesemisen tarve) edellyttää kuitenkin rautalangasta vääntämistä.
Annan muutaman käytännön esimerkin.
- Kun Suomen luterilaisissa piireissä yleistyi käytäntö alkaa siunata eronneet ihmiset uusiin avioliittoihin lähes kokonaan paneutumatta siihen, onko taustalla pettämistä tai jättämistä, tämä johti siihen, että koko avioliittoinstituution aseman arvostus on nyt romahtanut yhteiskunnassamme. – Ensin avioerojen ja uudelleenavioitumisen määrä yleistyi voimakkaasti. Pian seurasi avoliittojen omaksuminen osana ”normaalia” nuoren kristityn elämää, ja kaikkein viimeiseksi miehen ja naisen avioliiton asema ollaan ensi maaliskuussa samaistamassa kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen keskinäiseen (seksi)suhteeseen.
- Vastaavantyyppinen kehityskulku on nähtävissä paimenviran kohdalla. – Kun Suomen luterilainen valtaenemmistö muutti perinteisen virkakäsityksen sellaiseksi, että myös naiset kutsuttiin paimenvirkaan, alkoi nähdäkseni kirkkohistoriamme laajin alamäki (niin opissa kuin elämässä).
Suomen ev.lut. kirkon omien tutkimusten mukaan (Haastettu kirkko) pääjumalanpalvelusten yhteen laskettu osallistumismäärä on laskenut naispappeuden hyväksymisen vuosilta alkaen noin 2000 000 kävijän verran. – Kolmessa kymmenessä vuodessa tämä tarkoittaa ymmärtääkseni yli 30 prosentin romahdusta pääjumalanpalveluksia koskien.
Jos tarkastelemme naispappeutta suhteessa uskontunnustuksen kovimpaan ytimeen eli opetukseen Jeesuksesta Kristuksesta, havaitsemme merkittävän eron naisten ja miesten välillä. – Vain 50 prosenttia naispapeista kertoo uskovansa vakaasti siihen, että Jeesus syntyi neitseestä. Suomen ev.lut. kirkon miespappien joukossa vastaava prosenttiluku on 68 (Radio Dein ja Kirkon tutkimuskeskuksen tutkimus ev.lut. kirkon työntekijöille2013, http://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/vain-joka-toinen-naispappi-uskoo-jeesuksen-syntyneen-neitseesta/).
Tämän tutkimuksen naispappien kannalta rumaa lopputulosta voisi toki pyrkiä selittämään sillä, että naispapit ovat iältään mieskollegojaan nuorempia. On yleisesti tunnettua, että nuoremmat ikäluokat ovat yleensä maallistuneempia kuin vanhemmat ja viisaammat. – Pappeuden suhteen tämä selitysmalli on kuitenkin riittämätön. Jos tarkastelemme perinteisten herätysliikkeiden ja lähetysjärjestöjen nuorta papistoa, voidaan kokemukseni mukaan havaita, että näissä yhteyksissä myös nuoremmat pastorit yhtyvät vielä vanhempien rinnalla kaikkiin uskontunnustuksemme keskeisiin kohtiin. – Ikä ei siis selitä kaikkea. Lisäksi on huomautettava, että Suomen ev.lut. kirkon miespappien tilasto puhuisi vielä selkeämmin miesten tunnustususkollisuuden puolesta, jos Suomen ev.lut. kirkon piiriin työllistyisivät myös ne teologimiehet, jotka seuraavat perinteistä virkajärjestystä tekemättä yhteistyötä naispappien ja homoseksuaalisen elämäntavan edustajien kanssa. Nyt tämä joukko kanavoituu käytännössä lähes kokonaan Suomen ev.lut. kirkon ulkopuolisiin tehtäviin. Näiden huomioiden valossa on rehellisintä tunnustaa, että naispapit yksinkertaisesti seuraavat maallistuneen kansakuntamme valtavirtaa. He eivät näytä tältä osin ohjaavan laumaa paimenen lailla, vaan seuraavat sen mukana kuten muutkin lampaat.
- Tämän kaiken keskellä on syytä kiinnittää myös huomiota teologisen koulutuksen tilanteeseen. On huomattava, että suuri osa suomalaisista teologeista on saanut pääkoulutuksensa ei-tunnustuksellisessa viitekehyksessä. – Joskus jopa niin, että eräät heidän professorinsa ovat olleet suoranaisia klassisen kristillisen uskon keskeisten kohtien kieltäjiä (kuten esim. Heikki Räisänen). Tämän seurauksena moni niin sanotusti ”aloitti opintonsa Hengessä, mutta lopetti Helsingissä”. – Jos agnostismin ja skeptisyyden läpitunkema opetus ei aivan suoraan tuhonnut kaikkien uskoa, se teki kuitenkin monista nuorista pastoreista epävarmoja ja heikkoja. – Edellä mainitussa ja seuraavassa kappaleessa lainaamisen tutkimusten valossa voi todeta, että vain pienen osan kohdalla kävi valitettavasti niin, josta voi sanoa: ”Mikä ei tapa, se vahvistaa.”
- Neljäs käytännön esimerkki ratkaisua (”vaipan vaihtoa”) vaativasta kipeästä asiasta on se paljon jauhettu homokysymys. Moraalikysymysten alueella tämä asia jakaa tällä hetkellä kirkkokuntia kenties eniten koko maailmassa. Siihen liittyy seurausilmiönä myös kysymys lapsen oikeudesta yhtä lailla isään kuin äitiinkin. Raamatun kanta on tässä asiassa hyvin selvä. Vanha testamentti langettaa homoseksuaalisesta aktista kuolemanrangaistuksen. Uudessa testamentissa ei enää langeteta kuolemanrangaistuksia, koska valtio ja seurakunta on uuden liiton periaatteiden mukaan erotettu toisistaan. Kuitenkin myös Uusi testamentti torjuu homoseksuaalisuuden harjoittamisen ankarimmalla mahdollisella varoituksella. Homoseksuaalisten suhteiden harjoittajat eivät peri Jumalan valtakuntaa (1Kor.6:9).
Kokonaisuutena nämä edellä kuvatut ilmiöt monessa suhteessa (naispappeus ja homokysymys) kietoutuvat toisiinsa. Helsingin Sanomien vuonna 2014 julkaiseman uutisen mukaan naispapit ovat miehiä homoseksuaalisen suhteen siunaamisen suhteen miehiä suvaitsevaisempia: kirkollista siunaamista kannatti lähes kolme neljästä naispapista. Miespapeista siunaamisen puolella oli puolet (http://www.hs.fi/kotimaa/a1403752630407).
Miten tähän on tultu?
Lyhyesti voi todeta, että tämä kaikki on tapahtunut, koska luterilaisen enemmistön vielä ollessa kirkossaan ja järjestöissään suhteellisen konservatiivisia, on kieltäydytty ”vaihtamasta vaippoja”. – Ja tämä on haluttomuus on alkanut jo vuosikymmeniä sitten! Tätä vätystelyä on perusteltu hurskailla lauseilla, joissa on toistettu iskulauseita: ”Pääasia, että pääasia on pääasia.”, ”Evankeliumi edellä!”, ”Evankeliumin tähden” jne.
Ja totta kai, ruoka on kaikkein tärkeintä, mutta pitäisi ne vaipatkin vaihtaa ajallaan…!
Kun todellisiin Raamattu-teologisiin haasteisiin ja ongelmiin ei reagoida ajallaan, tai riittävän selkeästi, silloin ongelmat kasvavat korkoa ja tulevat seuraavassa vaiheessa vastaan entistä suurempina. Vanha kansa tapasi sanoa: ”Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.”
Kun suomalaiset luterilaiset vastuunkantajat (papit ja maallikot) ovat paenneet vastuutaan, he/me joutuvat/joudumme, nyt syömään valintojemme hedelmiä.
Yhä useammassa seurakunnassa on jäsenistönsä valitsema, heikosti, tai jopa Raamatun sanan vastaisesti toimiva johtaja (pastori/kirkkoherra). – Kun ”vaippoja” ei edelleenkään vaihdeta, tällaisesta kuviosta seuraa väistämättä se, että vähitellen myös piispat näyttävät maallistuneiden, heikkojen ja arvoliberaalien valitsijoidensa näköisiltä. – Eivätkä niin kutsutut konservatiiviset järjestötkään voi paeta loputtomasti sen taakse, että vain toistaisivat iskulauseitaan ”Pääasia, että pääasia on pääasia.”…
Myös konservatiiviset järjestöt ovat yhä useammin sen tilanteen edessä, että seurakuntavierailut ovat mahdollisia vain yhteistyössä erilaista sanomaa välittävien kirkkoherrojen/rouvien ja pastorien kanssa rintarinnan… Konservatiiviset järjestöt joutuvat myös ratkaisemaan polvistuvatko ja lupaavatko ne kuuliaisuutta omien pappiensa vihkimyksissä sellaisten piispojen edessä, jotka kutsuvat työhönsä ihmisiä, joiden opetus, arvot ja elämäntapa on räikeässä ristiriidassa järjestöjen Raamattu-teologian kanssa.
Korostaessaan ”pääasiaan” keskittyvää sanomauskollisuuttaan konservatiiviset järjestöt joutuvat miettimään kuinka kauan niiden viesti säilyy uskottavana, jos” vaipat” ovat jatkuvasti vaihtamatta. – Onko armokaan enää lopulta vastaus mihinkään, jos johtajien syntiä ei voi enää kirkollisen korrektiuden ja yhteistyösuhteiden takia sanota ääneen (muualla kuin ehkä oman järjestön seinien sisällä kokoontuvissa pienpiireissä)?
Näen, että uskonpuhdistuksen perintö elää valitettavan harvoin enää muualla kuin juhlapuheissa. – Vaikka uskonpuhdistusta edellyttävät ”vaipat” ovat yhä vaihtamatta, ja sen haistaa jo juhlavuoden tapahtumien keskimmäissäkin penkkiriveissä, silti yhä riittää niitä, jotka piiloutuvat kauniiden fraasiensa taakse; fraasien, joiden viestinä ei ole enää pitkään aikaan ollut syvä huoli evankeliumin ensisijaisuudesta, vaan haluttomuus vaihtaa lopultakin ne ”vaipat”.
Martti Luther kävi taistelunsa monella rintamalla. Hänen ensisijainen huolensa oli evankeliumin puhtaassa saarnassa; siinä, että tätä hyvää hengellistä ruokaa on tarjolla; siinä, että syntiselle julistetaan ainoaa kestävää lääkettä, armon sanomaa – yksin Kristuksen tähden.
Martti Luther kuitenkin ymmärsi, että myös ”vaipat” pitää vaihtaa. Kun uskonpuhdistus oli jo hyvässä vaiheessa, hän joutui konfliktiin entisen oppilaansa Johann Agricolan kanssa. – Sanottakoon heti selvennykseksi, ettei kyseessä ole Suomen uskonpuhdistaja Mikael Agricola, eikä käsittääkseni edes hänen sukulaisensa…
Lutherin konflikti Johann Agricolan kanssa kypsyi näin.
- Agricola oli tulkinnut kristityn vapauden väärin. Ensimmäisen hyökkäyksen uskonpuhdistuksen periaatteita vastaan J. Agricola teki vuonna 1527. Silloin hän hyökkäsi Melanchthonia vastaan, kun tämä suoritti seurakuntien toiminnan tarkastus‑ ja jälleenrakennustyötä, ja laati kirkollista järjestystä ja opetusta koskevia yleisohjeita.
Kun Melancton katsoi, että usko evankeliumiin voi hyödyttää vain niitä, joiden sydämen laki on murtanut, J. Agricola asettui päinvastaiselle kannalle ja väitti Melanchthonin kieltäneen evankeliumin. J. Agricolan mukaan Laki on aikansa elänyt ja paljastunut Jumalan epäonnistuneeksi keinoksi auttaa ihmistä pelastukseen.
Johann Agricolassa meillä on siis varoittava esimerkkihahmo jo uskonpuhdistuksen ajalta. Hän oli mies, joka halusi torjua Raamatun sanaan perustuvan kirkollisen järjestyksen vaalimisen (eli vaippojen vaihdon).
Vaikka Martti Luther oli kiivas mies, tällä kertaa hän mietti pitkään, miten vastaisi J. Agricolan haasteeseen. – Aluksi Luther lähestyi J. Agricolaa vain yleisemmällä tasolla olevien linjapuheiden ja opetusten muodossa. Sitten hän siirtyi henkilökohtaisiin varoituksiin. Lopuksi Lutherin oli mainittava J. Agricolan harha hänet aivan nimeltä mainiten (Kts. Suuri Galatalaiskirjeen kommentaari). Kaikkiaan Luther antoi tälle prosessille aikaa useita vuosia. Nykyään kutsumme tätä prosessia antinomistikiistaksi. Johann Agricola ei kuitenkaan ottanut neuvoista, ohjeista ja varoituksista vaaria. – Vaikka Luther pyrki välttämään ikävyydet, hän lopulta katkaisi yhteytensä Johann Agricolaan, eikä tiettävästi ollut tämän kanssa enää missään tekemisessä (Kts.Kittelson, Uskon puolesta).
Jos haluamme elää luterilaisen uskonpuhdistuksen perintöä dynaamisella tavalla todeksi, meidän on liityttävä uskonpuhdistajamme esimerkkiin sekä lain että evankeliumin asiassa. – Joskus on myös tehtävä selkeä pesäero kuten Luther antinomistikiistassa.
On ymmärrettävää, että annamme aikaa, neuvomme, opastamme ja puhumme ongelmallisista asioita ensin henkilökohtaisesti… kuten Martti Luther toimi Johann Agricolan kanssa. – Loputon viivyttely ei kuitenkaan palvele evankeliumin asiaa.
Let my people go!
Uskonpuhdistuksen perintö tarkoittaa evankeliumin ensisijaisuutta. Juuri evankeliumin ensisijaisuus edellyttää (myös) rohkeita ratkaisuja. – Luemme Raamatusta miten monta kertaa ja kärsivällisesti Mooses astui faaraon eteen vapauttaakseen kansansa (2Moos.5-10).- Kun kaikki oli tehty, sanottu ja näytetty, tuli reagoinnin aika (2Moos.11-12). Evankeliumi on vapauden sanoma, joka avaa kahleet. Evankeliumi on vapautta synnistä, ei vapautta syntiin.
Uskonpuhdistajamme Martti Lutherilla oli samaa rohkeutta kuin Mooseksella. Mooses ei vienyt israelilaisia Egyptin orjuudesta siksi, että heillä olisi ollut siellä nälkä ja jano (2Moos.16:3). Kyse oli orjuudesta vapauttamisesta. – Martti Lutherkaan ei ymmärtääkseni kiistänyt, ettei Rooman kirkon kaste ja ehtoollinen olisi oikeita sakramentteja (vaikka maallikot saivatkin tuolloin ehtoollisella vain leivän?). – Syvimmiltään uskonpuhdistuksessa oli kyse siitä, että armon evankeliumi oli orjuutettu väärän vallan alle, joka vääristi sen lähes tunnistamattomaksi.
Eräs maallikkosaarnaaja sanoi kerran osuvasti: ”Evankeliumilla on monta vihollista.”
Meidän aikamme Suomessa uskonpuhdistuksen tarve ei ehkä näyttäydy anekauppana tai Rooman paavin väärän vallankäyttönä. Suomen kirkkojen alttareilla tarjotaan myös vielä aivan aidosti Kristuksen ruumis ja veri, kuten uskonpuhdistuksenkin aikana sakramentit pysyivät pätevinä. -Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisimme kantaneet vastuumme. – Tämä ei tarkoita myöskään sitä, että voisimme viivytellä loputtomasti aikamme luopumuksen edetessä askel askeleelta syvemmälle ja syvemmälle, myös seurakunnissamme ja kristillisissä järjestöissämme…
Tänä päivänä evankeliumin asia vääristyy monella tavalla, mutta erityisesti sitä vastaan rikotaan yhä uudenlaisiin vaatteisiin pukeutuvan antinomismin takia. Yhä tänään tarvitaan uskonpuhdistusta, ja valmiutta likapyykin pesuun Jumalan sanan kaikki ainesosat (laki ja evankeliumi) sisältämillä ”pesuaineilla”. – Mutta jos tätä ääntä ei vallanpitäjien puolella haluta kuulla, ja pyritään jopa vaientamaan tämä huutavan profeetallinen ääni… Silloin kysytään Mooseksen (ja Lutherin) rohkeutta sanoa näille aikamme ”faaraoille”:
Päästä meidät palvelemaan Herraamme kuten Jumalan sana meitä ohjaa. – Let my people go! (Kts.2Moos.8:1; 10:3)
Varsin viisasta ja ajateltua puhetta kirkkoherralta. Vaikka kyllä hänkin pappina voisi ilman tunnontuskia myös tuomita seksimessut ilmiönä ja saarnata lakia semmoisia kuluttaville.
Vaahtoranta: ”Vaikka kyllä hänkin pappina voisi ilman tunnontuskia myös tuomita seksimessut ilmiönä ja saarnata lakia semmoisia kuluttaville.”
Täällä eivät kaikki näytä tajuavan, toisin kuin Laajasalo, että ylimielinen tuomiopasuunan töräyttely ja helvetillä uhkailu ei enää vaikuta kansalaisiin muulla tavalla kuin kirkosta eroamisten lisääntymisenä.
”Täällä eivät kaikki näytä tajuavan, toisin kuin Laajasalo, että ylimielinen tuomiopasuunan töräyttely ja helvetillä uhkailu…”
Tarvitseeko sitä tuomitsemista tehdä ylimielisesti? Voi myös ilmoittaa selkeän ja kiihkottoman kannan, että seksin trivialisointi ja sillä mässäily tai sen tekeminen kulutustavaraksi halventaa sitä ja siihen osallistujia. Ja että sellainen on kirkon näkemyksen vastaista. Toivottavasti.
Minulle tuo puhe ”pasuunan töräyttelystä” kuulostaa lähinnä lapselliselta kohkaamiselta. Liberaalit ovat poteronsa kaivaneet niin syväksi, että huutavat sieltä varmuuden vuoksi jotain riippumatta siitä, mitä kukaan muu sanoo.
Ei kielteinen kanta pornomessuihin ole välittömästi ”helvetillä uhkailua”.
Järkevää puhetta Laajasalolta. Seksi ja pornoteollisuus perustuu naisen hyväksikäyttöön. Kirkon ei pidä olla sitä tukemassa jos se aikoo olla uskottava oman sanomansa suhteen.
Väite, että seksi- ja pornoteollisuus perustuisi naisen hyväksikäyttöön, ei pidä ainakaan nykyaikana paikkaansa.
Homoporno on eettinen valinta, siinä ei hyväksikäytetä naisia.
Mietipä hetki. Tässä ajassa ja modernin ihmisen mielessä asiat eivät merkitse mitään. Se merkitsee, että kuka niitä tahtoo.
Jos nainen tahtoo halventaa itseään tai tarjota itsensä hyväksikäytettäväksi, niin se on vapauttavaa ja voimauttavaa ja tasa-arvon mukaista. Vain jos nainen tekee saman siksi, että mies tahtoo, tai jokin ulkoa asetettu normi sitä edellyttää, on se aivan sama asia halventavaa tai alistavaa.
Kyseessä on subjektiivisen voitto objektiivisesta. Yksilön kokemuksen, halun ja tunteen nostaminen ympäröivän todellisuuden yläpuolelle. Kirkko kaatuu siihen, että se on mennyt mukaan tähän halujen sekamelskaan sen sijaan, että esiintyisi vaihtoehtoina kaikille haluille.
Ei riitä, että kirkko on eri mieltä haluista tai tarjoaa erilaisia haluja. Sen pitäisi tarjota vaihtoehto koko halujen maailmalle.
”Minulla on tuntuma, että kirkon tabu ei ole seksi, vaan se on Jeesus”
Tämä on niin osuvasti sanottu, että kannattaa antaa siitä tunnustus. Kirkossa puhutaan paljon seksistä, mutta Jeesuksesta kertominen taitaa jäädä vähemmälle ainakin kirkon ovien ulkopuolella.Jeesus on tabu, josta ei sovi puhua.
En ole samaa mieltä Teemu Laajasalon kanssa.
Kirjoitin aika pitkän ja mielestäni asiallisen perustelun näkemykselleni, tähän kommenttiosuuteen vajaa tunti sitten. Järjestelmä ei kuitenkaan ottanut sitä vastaan vaikka yritin useamman kerran. Valitettavasti en enää ehdi yrittää kirjoittaa uutta kommenttia.
Mielenkiintoista nähdä ottaako järjestelmä nyt tämän lyhyen kommenttini vastaan (?).
Harmi, että Sari Roman-Lagerspetzin kommenttia ei julkaistu. Haluaisin mielelläni lukea sen, sillä arvostan häntä sekä ajattelijana että kirjoittajana. On myös vaikea kuvitella, että hänen vastauksensa ei olisi asiallinen. Toivonkin, että Sarin kirjoitus julkaistaan tänään tällä Kotimaa24.fi -keskustelufoorumilla.
Huomasin juuri, että Sarin vastaus on julkaistu eilen illalla, mutta toisen uutisen (Kirkkoherra toivoo työrauhaa erotiikkamessujen kirkon osastolleen) yhteydessä.
Hei Marita,
Juu, kirjoitin toisen kommentin myöhemmin eilen tuon toisen uutisen alle. Sitä tänne kirjoittamaani pidempää kommenttia ei ole sen sijaan julkaistu.
Hei Sari,
Luin ylläpidosta keskustelufoorumin käyttöehdot.
Kummallista, että kommenttiasi ei julkaista. En oikein jaksa uskoa, että kirjoituksesi olisi ohjeiden vastainen ja sisältäisi rajoitusten kieltämiä aiheita tai käsittelytapoja. Jollei nyt oteta huomioon sitä, että vastauksesi ilmeisesti liittyy tämän uutisen ja keskustelun aiheeseen eli muun seksuaalisuuden ohella myös pornoon. ; )
”Mutta on myös riski, että me vaikutamme tekomoderneilta mielistelijöiltä, jotka haluavat ymmärtää aikaa – yhtä luontevasti kuin keski-ikäinen nuorekkuudestaan varma nousuhumalassa oleva sukulaismies esittäessään rap-esityksen konfirmaatiojuhlassa.”
Teemulta on kai jäänyt huomaamatta, että tuo riski on jo hyvin pitkälti toteutunut. Täysin riippumatta siitä, onko jollain pastorilla ständi seksimessuilla tai ei.
Ja loppuun kunnon uhriutumista:
”Eihän meidän ajassa seksuaalisuus ole yksityistä vaan uskonto. Seksi on mitä julkisinta ja uskonto taas ei. Asetelmat ovat muuttuneet. Jos jotakin halutaan vapauttaa, haluamme vapauttaa puhetta uskosta.”
Olen vähän hämmästynyt, koska yleensä Laajasalo on käytellyt mediaa mestarillisesti. Tänään hän liittyi Päivi Räsäsen rinnalle vauhdittamaan kirkosta eroamista, eikä varmasti tarkoituksella.
Mielestäni Risto Korhosen kommentti on omituinen. Kyllä Teemu Laajasalolla on oikeus mielipiteeseensä. Jos joku eroaa sen vuoksi kirkosta, niin se se vasta on omituista. Sehän tarkoittaa, että kirkon papilla ei ole sananvapautta ja jos hän lausuu jotain jonkun mielestä epäsopivaa niin se pitää kostaa kirkolle eroamalla siitä. Yritetäänkö kirkkoa/sen pappeja kiristää olemaan jotain mieltä kirkosta eroamisilla ?
Minun kommenttini on omituinen, ja heti seuraavassa lauseessa ”Laajasalolla on oikeus mielipiteeseensä”;) Tasan ei käy onnen lahjat…
Minäpä selitän, Salme. En tietenkään vastusta kenenkään oikeutta mielipiteeseensä, enkä kommentissanikaan esittänyt mitään siihen viittaavaa. Ihmettelin sitä, että Laajasalo on tänään (erityisesti Ylen aamu-tv:n esiintymisessään) laukonut ajatuksia, jotka varmasti rohkaisevat monia tekemään päätöksen kirkosta eroamisesta.
Laajasalon harkitsemattomuus on siis mielestäni kummallista. Samalla olen hyvin tyytyväinen siitä, että hän puhui kuten puhui.
Risto, aha, tarkoititkin toisin kuin ymmärsin. Pahoitteluni.
Hyvin perusteltu mielipide Laajasalolta. Pian hänkin joutuu valitsemaan puolensa. Onko hän uskollinen Kristuksen Kirkolle vai ev.lut kirkon liberaaleille sekulaarietiikkaa korostaville mielipidevaikuttajilla. Kauan horjuminen kahden välillä ei enää onnistu.
Hmm.. Haukan mielestä Kristuksen Kirkko edustaa siis enemmin konservatiivista kuin liberaalia etiikkaa. En muista Raamatusta, että Jeesus olisi tehnyt tällaista jakoa vuohiin ja lampaisiin.
Ei Jeesus jakanut ihmisiä konservatiiveihin ja liberaaleihin, koska silloin ei oltu vielä kuultukaan liberaaleista. Heidän aatteensa ovat nykyajan kotkotuksia, jos niin voi sanoa.
Minä kun aina kuvittelin, että verrattuna aikakauden ihmisiin Jeesus oli radikaali liberaali.
Ja tämä radikaali liberaali sanoi sanat:”Totisesti: laista ei häviä yksikään kirjain, ei pieninkään piirto, ennen kuin taivas ja maa katoavat, ennen kuin kaikki on tapahtunut.”
Yhdyn Vihervaaraan siinä, että aikalaistensa keskellä Jeesus todella oli radikaali. Siitä, mitä hän sillä vapaudella tarkoitti puhuvat mm. sanat Joh 8:31-47.
Liberaaleja nimiteltiin Jeesuksen aikana ymmärtääkseni saddukeuksiksi.
Ihan totta Laajasalo puhuu. Kirkolle on äärimmäisen mautonta ja makaaberia mennä seksimessuille. Viimeisetkin rippeet uskottavuudesta karisee.
Seksistä puhutaan ja itseä näytetään nykyään täysin julkisesti. Se ei ole se, mikä vaatii uskallusta. Vastakultuuria, jos semmoista postmodernissa on ylipäänsä mahdollista olla, olisi omasta uskosta ja Jeesuksesta Kristuksesta mahdollisimman avoin puhuminen. Mutta ei. Monille kirkon papeille usko on tabu, koska ei haluta loukata kenenkään intiimejä tunteita ja toisaalta halutaan olla niin moderneja ja rohkeita että tulee väkisin mieleen jäikö jokin osa puberteetista kukaties elämättä..?.
”Kirkon tabu ei ole seksi vaan Jeesus” – Laajasalo osuu minusta naulan kantaan.
Kirkon tulevaisuutta ei myöskään ratkaise suhtautuminen seksuaalikysymyksiin, vaan suhtautuminen Jeesukseen.
Toki seksistäkin pitää puhua, myös kirkossa. Mutta kirkolla on väliä vain, jos se on enemmän kiinnostunut ihmisten suhteesta Jeesukseen kuin siitä mitä heidän jalkovälissään tapahtuu.
Kirkkoherra Teemu Laajasalo puhuu, kuten vastuullisen papin tuleekin: tunnistaen asiassa kirkon opetuksen ja ihmisen mielen sortumatta moralismiin.
Korhosen kommentti uhriutumisesta on käsittämätön. Laajasalo sanoo vain sen, minkä jokainen pappi (ja miksei kirkon jäsenkin) tietää todeksi: kirkossa on liikaa puhetta sekundaarisista asioista, kuten moraalista (tai sen puutteesta) ja liian vähän puhetta primaareista asioista, kuten Jeesuksesta (tai Hänen puutteestaan).
Tässä vaiheessa on vielä turha ilkkua sillä, että Laajasalon puheet saavat aikaan eroaallon. Itse veikkaisin juuri päinvastaista: siinäpä pappi, joka osaa mediataidon ja jolla vielä jotain sanottavaakin, minkä tunnistaa helposti Kirkon Varsinaiseksi Asiaksi. Sellainen kirkkoherra pitää horjuvatkin jäsenet ruodussa.
Way to go, Teemu!
Kun juuri äsken tarkistin, laskuri näytti 1336 eronnutta tänään. Olen varma, että Laajasalon aamuinen tv-esiintyminen on ollut yllykkeenä jonkinmoiseen osaan noista eropäätöksistä.
Emme tietenkään voi asiaa tarkistaa, enkä väitäkään olevani ehdottomasti oikeassa. Ei minua myöskään kiinnosta ilkkua kenellekään. Kaikki erot ovat tapahtuneet hyvistä syistä ja niitä tulee lisää. Tärkeää on se, että eroamisia tapahtuu, eikä se, mikä toimii niissä viimeisenä yllykkeenä.
Minunkin mielestäni pastori Laajasalon esiintulo asiassa on tervetullut poikkeus kirkossamme. Myös se, että täällä kommentoi muutama kirkon pappi, esim. Turtiainen tuo tunteen, että paimen on lauman keskellä.
Niin ja mehän ollaan kerrankin kaikki kolme samaa mieltä siitä, että khra Laajasalon esiintulo oli hyvä juttu;)
Jos joku kirkollinen hahmo röyhtäisee tai pieraisee niin sekin on yllykkeenä kirkosta eroamiselle. Ei siksi, että itse asia mitään vaikuttaisi. Jos ihmiset vaan saadaan ajattelemaan kirkkoa jollain tavalla niin eroamisia tulee.
Moni eroaa aivan tarkoituksella ja tahallisesti täysin lapsellisista syistä. Monen uhkailu erolla tai kertominen erosta on aivan tarkoituksella kiukuttelua, eivätkä he sitä yritä edes kiistää. Päinvastoin haluavat sen näyttävän siltä ja että heillä on siihen varaa. Ei ole mielestäni oikein, että Korhonen yrittää puhua heidän päälleen tässä asiassa.
”Eroaminen hyvistä syistä” on lähinnä fantasia, jolla jotkut liberaalit yrittävät pönkittää tunnetta, että heillä on valtaa ja yhteinen mielipide, ääni ja rintama. Että kirkon on parempi kuunnella heitä ”tai muuten sattuu”. Että kirkkoa voidaan ”tehokkaasti rangaista” jos ei se ”tarpeeksi nöyristele”.
Ei käy kiistäminen, eronneissa on varmasti myös huonosti käyttäytyvää porukkaa, kuten näköjään jäseniksi jäävissäkin.
Jotenkin on ollut sellainen tutina, että Teemu Laajasalo on tämän eteläisen kirkon merkittävin pappi ihan kohtsillään. Ajattelu on tervehenkistä pohdiskelua kirkon typeryyksillä jota tämä seksismi tässä kirkollisessa mielessä on alusta ja lopusta yhtä paljon. Ongelma on todella Jeesus myös kirkolle eikä se näytä paranevan ainakaan mikäli näitä seurakuntavaalienkin mainoksia ja uutisia aina piispojenkin ”tuottamana” lueskelee sekä katselee. Tulee vieläkin enemmän ongelmaksi tällä menolla.