Uskon realismia.

Korkein, Jumala, ei vaikuta planeetallamme. Planeettamme on annettu täällä elävien olentojen hallittavaksi. Me ihmiset olemme olleet haltioita viimeiset 300 000 vuotta

Me kaikki ihmiset,olennot, saamme syntyessämme tänne maailmaan olemukseemme lähimmäisen rakkauden mentaliteetin jossa hengessä Korkein on mukana. Meidän ihmisten pitää ymmärtää tämä lähtökohta ja toimia elämässämme tämän mukaisesti.Me päätämme elämästämme täällä.

    • Kaikki suomalaiset eli kakki ihmiset ovat vapaa-ajattelijoita,sillä ihmisen aivot tuottavia ajatuksia ei voi kontrolloida aina edes aivojen omistaja itse piispoista puhumattakaan …Eli kukaan ei tiedeä, miten esim. kirkkoon kuluvat oikeasti vaikkakapa Jumalasta ajattelevat..

    • Risto Korhonen. En ole kuullutkaan, että vapaa-ajattelijoiden oppeihin kuuluu pyhiä toimituksia. Hyvä tämäkin uusi tieto. Kaste kuuluu toki paljon muihinkin järjestelmiin kuin kristinuskoon. Eräänlainen vihkimys on aina ollut ihmiskunnan olemukselle tyypillinen. Jo muinaisen Egyptin uskomusjärjestelmässä se oli olemassa. Mutta että vapaa-ajattelijatkin kastavat oppiinsa. En ole todella tiennyt.

    • Alle 12-vuotiaat lapset seuraavat vanhempiaan, ensisijassa äitiään tai pääasiallista huoltajaansa uskonnollisen statuksen muuttuessa. Jos lapsi on kastettu aiemmin ei häntä kasteta uudestaan, kuten ei liittyvää aikuistakaan, mutta jos häntä ei ole kastettu, hänet on kastettava jotta hän voisi olla kirkon jäsen. Suomen ev.lut. kirkossa, toisin kuin Ruotsissa, ei voi olla kastamattomia jäseniä. Tilastoinnissa ilmeisesti menetellään niin, että kaikki sellaiset kastetut, jotka on jo ennen kastetta merkitty väestörekisteriin uskontokuntiin kuulumattomiksi katsotaan iästä riipumatta liittyjiksi.

    • Juu, näin seuraamme. Kasteet laskevat tasaisesti, rippikoulusta odotetaan yhä väliaikatietoja. Hautajaiset pitävät perää, mutta huikean nousun — anteeksi, laskun — tehnyt vihkiminen ottaa suvereenin kärkipaikan! Maaotteluhengessä pyritään myös jäsenosuudessa Ruotsin evlut kirkon alapuolelle.

  1. Torreviehan katolisen kirkon etuseinälä on risti, mihin on kirjoitettu kolme kysymystä: De donde vienes? A donde vas? Cual es tu camino? Mistä tulet? Minne menet? Millainen on sinun tiesi?

    Elämänsä tarkoituksen menettäneet nuoret kirjoittivat omat vastauksensa Seinen rantakiviin Pariisissa. Olen tullut, en tiedä mistä. Olen täällä, en tiedä miksi. Olen menossa, en tiedä minne. Nuoret olivat rehellisiä ilmaistesssaan elämänsä hätätilan. Tämä on ateismin hedelmä.

  2. Toivottavasti Vapaa-ajattelijoiden jäsenmäärä laskee minun elinaikanani nollaan. Se voi hyvinkin olla mahdollista 20 -30 vuoden kuluttua, jos onnistumme tekemään itsemme tarpeettomiksi. Järjestyneisiin uskontoihin tulee silloin Suomessa kuulumaan 20 – 30 % väestöstä. Voi tietysti olla, että Vapaa-ajattelijoita tarvitaan silloinkin puolustamaan vähemmistöjä. ja edistämään katsomuksien tasa-arvoa. Kohteet vain vaihtuvat.

    • Minä näen tässä kaksi syytä:

      (1) Omaiset saattavat kuulua kirkkoon ja hautajaisilla on varmaan suurempi merkitys heidän surutyölleen kuin kuolleelle uskonnottomalle, jonka kannalta lienee melko yhdentekevää, minkälaisten koreografioiden kautta arkku monttuun tömähtää. Tämä on ehkä hieman itsekäs syy eikä välttämättä täysin kunnioita vainajan vakaumusta.

      (2) Hautajaiset ovat osa tapakulttuuria samoin kuin häät. Uskon, että vuosittain satoja pareja kävelee kirkon käytävää pitkin alttarille, koska näin kuuluu tehdä, vaikka eivät uskokaan Jumalaan. Meille ei ole vielä syntynyt tapakulttuuria sille, miten kuollaan ilman kirkkoa.

      Minusta kirkolla voisi olla seuraava markkinarako toimittaa ristiäisiä, häitä ja hautajaisia uskonnottomasti. Kirkkoon kuuluvien määrä vähenee, mutta näiden tilaisuuksien tarve ei pienene ja kirkolla on kuitenkin näiden tilaisuuksien järjestämisestä valtavasti osaamista. Minusta tätä osaamista ei pitäisi hukata vain sen takia, että Jeesuksella ei ole tilaa jokaisessa tapahtumassa.

Suni Reino
Suni Reino
Uskon rehelliseen ja realistiseen Jeesuksen sanomaan. Kirjoitin kirjan " Kristinuskon kirja " 2010, josta käsitykseni ovat huomattavasti tarkentuneet perustan ollessa sama. Minusta saatietoa Googlesta haulla " Reino Suni ", josta osoite muuttunut ja yritykseni lopetettu. Koulutukseltani Ekonomi ja minua voi lähestyä e-mailin kymp.net kautta. Elämäni hallinnassani aktiivisen liikuntaharrastuksen myötä mutta yksinelo ei sovi minun mentaliteettiin etenkään kun lapset perheineen asuvat muualla.