Jo 1960-luvulla puhuttiin kuulemma ”Bonhoeffer-teollisuudesta”, kun tuon natsien teloittaman vastarintamiehen, kirkkotaistelijan ja syvällisen iskevän ajattelijan ja hengenmiehen vankilakirjeet ja muukin tuotanto herättivät muoti-ilmiön lailla kiinnostusta. Bonhoeffer-buumi ei joidenkin odotuksista huolimatta ole laantunut vaan etsiytynyt yhä syvällisempiin uomiin ja laajempiin konteksteihin reseption ja vaikutushistorian myötä. Jo vuosikymmeniä on puhuttu Bonhoefferistä ”ekumeenisena pyhimyksenä”.
Bonhoeffer itse oli ihminen, joka keskittyi syvällisyyden ja tuumasta toimeen käymisen yhdistävään kuuliaisuuteen Kristukselle – tulee tosin hänen mukaansa myös osata kärsivällisesti odottaa Jumalan omaa aikaa eikä taistella tuulimyllyjä vastaan. Bonhoefferille ei tehdä oikeutta tekemällä hänestä jonkinlainen maskotti tai omien ajatusten takuumies. Hän keskittyi ytimeen ja haastoi siitä käsin itseään ja muita. Monessa mielessä hän on hyvin ajankohtainen ja ytimeen näkevä myös nykyistä kirkollista todellisuutta ajatellen. Esimerkkinä puheesta kirkon yhtenäisyyden kanssa työtä tekevälle ajallemme lainaus hänen 21-vuotiaana kirjoittamastaan väitöskirjasta: ”Kysykäämme, missä usko ’kokee kirkon’ puhtaimmin, niin tämä ei varmasti tapahdu samanlaisten romanttisen solidaarisuuden yhteisöissä, pikemminkin siellä, missä ei mikään muu kuin kirkollinen yhteys sido yksilöitä, missä juutalainen ja kreikkalainen, pietisti ja liberaali törmäävät keskenään ja silti tunnustavat uskonsa yhdessä, silti käyvät ehtoollisella yhdessä ja rukoilevat toistensa puolesta. Juuri arjen ympäristössä kirkko uskotaan ja koetaan, ei kohotetun sieluntunnelman hetkissä, vaan jokapäiväisen elämän samanlaisuudessa ja kovuudessa, säädellyssä jumalanpalveluksessa ymmärretään kirkon todellisuus. Kaikki muu luo vain huntua todellisen asiasisällön ylle.… Tässä ei voi nähdä riittävän selväpäisesti. …Kuten Kristus on kaikkialla, missä hätä ja kuolema asettavat ihmisen yksin Jumalan eteen, on myös seurakunta siellä. ”
Myös individualistisen ajan ongelmat tuodaan esiin jo tuolloin: ”’Saarna’ on seurakunnan virka, ja siksi tulee myös olla konkreettinen kokoontuminen. Tämä ymmärrettiin aksioomaksi varhaiskristillisyydestä pietismiin ja ortodoksiaan asti. Vasta individualistinen elämänkäsitys alkoi ajatella psykologisesti uudelleen tätä asiasisällön mukaista välttämättömyyttä ja esitti kysymyksen kokoontumisen merkityksestä yksilön hyödyistä ja välttämättömyydestä käsin.”
Bonhoeffer itse pyrki jatkamaan Lutherin työtä kirkon uudistamiseksi. Hänen mukaansa reformaatiossa oli kyse ennen muuta kirkon ykseydestä. Myös esimerkiksi kardinaali Kurt Koch on todennut ekumeenisen liikkeen toteuttavan Lutherin alkuperäistä ajatusta kirkon uudistumisesta. Ekumenia ei ole vain lisäke tai harrastus vaan osa kristillistä uskoa, koska Jumala on yksi kolmiyhteinen Jumala, joka luomaansa maailmaan lähetti yhden Kristuksen, ainosyntyisen Poikansa. On siis vain yksi Kristuksen kirkko, joka kuitenkin on pirstoutunut pieneksi. Ekumeeninen työ yhdistää voimia Kristuksen toivomuksen mukaisesti. Bonhoefferille ekumeeninen työnäky perustui siihen, että kirkko on ”seurakuntana eksistoiva Kristus”. Hän on läsnä Ihmiseksitulleena, Ristiinnaulittuna ja Ylösnousseena todellisessa kirkossa – ei ideaaliyhteisössä. Tuo kirkko Kristuksen ruumiina on kutsuttu olemaan ja elämään ”toisia varten” maailmassa mutta ei maailmasta. Euroopan kirkkojen konferenssin entisen pääsihteerin ja Bonhoeffer-tutkijan Keith Clementsin mukaan Bonhoefferin elämäntyölle luo yhtenäisyyttä juuri hänen ekumeeninen toimintansa. Hän kuuluu eittämättömiin ekumeenisen liikeen pioneereihin ja tausta-ajattelijoihin, jonka ekumeenisen sanottavan merkityksen olemme kaiken vaikutushistorian jälkeenkin Clementsin mukaan vasta oivaltamassa.
Nyt on Kirkkopäivillä Kouvolassa mahdollista kuulla Keith Clementsin alustus teemasta ”Usko, toivo ja toiminta. Dietrich Bonhoefferin ekumeeninen sanoma kirkoille” sekä keskustella teemasta ajatellen myös Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa ja sen uudistumista lähestyessämme reformaation 500-vuotismerkkivuotta 2017 teemalla ”Armoa! 2017”
Usko, toivo ja toiminta. Dietrich Bonhoeffer esikuvaksemme?
22.5.2015 klo 12.00 – 14.00
Keskuskirkko, Marjoniementie 5 »Kartta
Tervetuloa pohtimaan Flossenbürgin keskistysleirillä kuolleen, kautta maailman suositun, siteeratun ja inspiroivan teologin ja vastarintataistelijan Dietrich Bonhoefferin sanomaa sekä hengellistä ja eettistä annettavaa nyky-Suomen kontekstissa.
Bonhoeffer välittää mielikuvan kirkosta, joka on sekä hengellinen että pontevasti ihmisten puolesta reagoiva ja toimiva. Bonhoefferin ihannekirkko on sanomalleen uskollinen, mutta suvaitseva. Se on myös kansainvälinen ja ekumeeninen, toisaalta tukevasti juurillaan seisova.
Eric Metaxasin Bonhoeffer-elämäkerta ja Patrik Hagmanin keskustelua herättänyt kirja ”Efter folkkyrkan” ovat nostaneet Bonhoefferin tunnettuutta Suomessa. Bonhoefferin teologian ja persoonan erityispiirre on se, että se yhdistää ja innoittaa kristittyjä herätyskristillisistä sosiaalieettisesti suuntautuneisiin, eri kirkkokuntien edustajia sekä ei-kristittyjä kautta maailman – niin sosiaalieettisesti kuin hengellisestikin.
Alustus: Keith Clements
Panelistit: päätoimittaja Heli Karhumäki, piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen, hiippakuntasihteeri Kati Jansa ja johtava asiantuntija Tomi Karttunen
Haastattelija: Emerituspäätoimittaja Tapani Ruokanen.
Yleisöllä on mahdollisuus osallistua keskusteluun.
Yhteistyössä kirkon ulkoasiain osaston kanssa
Armoa 2017 – Reformaation merkkivuosi
Alussa oli HeSa, ja HeSa oli Jumalan tykönä, ja HeSa oli Jumala.
Internetin ja tabloidiuudistuksen jälkeen tilanne kuitenkin nopeasti muuttui. Nyt pitää Hesarin valita sanansa tarkkaan, ettei enempää loukkaisi loppujakin lukijoitaan.
”Jumalan, Raamatun tai jonkin virren nimen kirjoittaminen pienellä alkukirjaimella tuntuu olevan kannanotto kirkollista perinnettä ja kristillistä uskoa vastaan, kun minkään muun nimen kohdalla tämmöiseen alkeelliseen kielioppivirheeseen ei sorruta”, jatkaa aiheesta Seppo Simola.
Tämän saman olen itse huomannut, että monet pro-ateistit kirjoíttavat tarkoituksellisesti Jumalan ja Raamatun pienellä, aivan kuin niitä halveksien.
Onhan tämä kristofobia huvittavaa, kun eKr piti muuttaa e.a.a. kun siinä on Kristus samalla tavalla kuin Christmasia ei voida kirjoittaa niin vaan se lyhennetään X-Mas. Vaikka näin siis yritetään juosta kristillisyyttä karkuun Suomessa, niin silti joka kaupungista löytyy puiden yläpuolelta vähintään yksi risti, joka myös lipussamme liehuu sekä laskemme vuosiluvun yhä Kristuksen syntymästä, vietämme kristillisiä juhlapyhiä, 3/4 kuuluu kirkkoon ja jopa monet etunimistämme ovat Raamatusta; Petri (Pietari), Juhani (Johannes), Timo (Timoteus), Maria, Kristiina ja monet muut.
Halveksimalla kristillisyyttää, halveksitaan Suomen historiaa aina kielemme luomiseen asti piispa Agricolan päiviin, joka sen loi saadakseen Suomen kielelle käännetyn Raamatun. Unohtamatta tietenkään kokokäsitystä vapaasta hyvinvointivaltiosta.
Onkos tekstien oikoluku nykyään jätetty toimittajien itsensä tehtäväksi? Luulisi lehdellä olevan varaa oikolukijoihin, jotka pitäisivät lehden julkisivun kunnossa.
Onpas hienoa, että helsingin sanomat nyt muuttaa linjaansa tässä asiassa! Toivottavasti muutkin lehdet seuraavat perässä.
Hesarin päätoimittaja on väärässä, sillä lehden sääntö on ollut kirjoittaa Raamattu pienellä jo kymmenien vuosien ajan, joskus on ollut joku en poikkeus tästä säännöstä. Opettajana jouduin opettamaan, että ette voi noudattaa Hesarin kielioppia yo-kirjoituksissa.
Toivoisin että helsingin sanomien päätoimittaja riikka venäläinen vastaisi kysymykseen, onko hesarin toimittajien ehdottomasti vaadittu pätevyys ateismi ja uskontoviha, vai horjuva oikeinkirjoitustaito?
”Virheen” säännönmukaisuudesta päättelen, että se on toimittajiksi pyrkiviltä vaadittu välttämätön ominaisuus.
Täällä syytetään ihmisiä uskontovihamielisyydestä ymmärtämättä omassa silmässä olevaa hirttä.
Riikka Venäläinen kirjoitetaan isoilla alkukirjaimilla. Helsingin Sanomat kirjoitetaan isoilla alkukirjaimilla. Minua on viime yönä tällä foorumilla kutsuttu ’rouva Vihervaaraksi’ ja aika tyypillistä huvia on laittaa nimeni ympärille sitaatit tai kutsua minua ’nimimerkki Vihervaaraksi’.
Mitä tulee omaan nimeeni, minua ihmisten lapsellisuus ei loukkaa. Nostin sen vain esimerkiksi siitä, että moukkamaista käyttäytymistä esiintyy aidan molemmin puolin. Jos vaatii toiselta asiallista käyttäytymistä, voisi olla syytä itsekin lopettaa vihanpito. Muuten syyllistyy tekopyhyyteen.
Kovin moni täällä tuntuu loukkaantuvan henkilökohtaisesti siitä, että Jumala kirjoitetaan gemenalla. Eikö se, jonka kuuluisi moisesta loukkaantua tai olla loukkaantumatta, ole Jumala??? Jumala taitaa olla loukkaantumaton, koska on Jumala, joten ketä tässä sitten loukataan? Kummallista sijaisloukkaantumista.
ps. Itse kyllä kirjoitan Jumalan versaalilla, koska se kristinuskon Jumalan kyseessä ollen on oikeinkirjoitussääntö.
Jusu:
Nuo minulle sattuneet pienet nimen ja lehden nimen alkukirjaimet olivat ihan vain virheitä. Sellaisia mitä hesarin toimittajillekin ihan vain kummasti sattuu tulemaan.
Jos peräänkuuluttaa muilta asiallisempaa käyttäytymistä itselle tärkeitä asioita kohtaan, ei välttämättä kannata alentua samalle tasolle kuin he, joita syyttää vihamielisyydestä.
Näintä kommentteja lukiessa tulee mieleen muuan vanha kasku. Asianajajalla oli päämies nimeltä Mikkonen, mutta hän toistuvasti kutsui tätä Makkoseksi. Mikkonen aina huomautti virheestä, kunnes asianajaja hermostui ja sanoi: ”Ei kai yhden kirjaimen niin väliä ole!” – johon Mikkonen vastasi: ”Ei kai sitten, herra sianajaja.” 🙂
”Sillä Minä kunnioitan niitä, jotka Minua kunnioittavat; mutta jotka Minut ylenkatsovat, ne tulevat halveksituiksi” (1Sam.2:30b). Isot kirjaimet kirjoittajan, että lukijat ymmärtävät Jumalan puhuvan siinä.
Tomi Karttunen :”Usko, toivo ja toiminta. Dietrich Bonhoeffer esikuvaksemme?
22.5.2015 klo 12.00 – 14.00
Keskuskirkko, Marjoniementie 5 »Kartta
Tervetuloa pohtimaan Flossenbürgin keskistysleirillä kuolleen, kautta maailman suositun, siteeratun ja inspiroivan teologin ja vastarintataistelijan Dietrich Bonhoefferin sanomaa sekä hengellistä ja eettistä annettavaa nyky-Suomen kontekstissa.”
Kiitos kutsusta. Entisenä toimintaryhmän vetäjänä Usko, toivo ja toiminta –teema kiinnostaa. Kiinnostaa todella paljon enemmän kuin sosiaalinen ryhmä, jossa ollaan sosiaalisia ja edetään ”heikoimman ehdoilla ” tai opintoryhmä, jonka toiminnan määrittää ryhmäläisten yksilöllinen oppimistarve.