Uros?

Tämän päivän uskonnollisissa keskusteluissa sukupuoli on kaikkialla jatkuvasti esillä. Sukupuolinen identiteetti, naispiispa, naispapt, tasa-arvo, feminismi…

Jumalan omakuva

Raamatussa kerrotaan kuinka Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Ainakin suomalaisen raamatunkäännöksen (muunkielisistä en tiedä) mukaan se kuva oli siis miehen kuva (Aatami). Vai oliko se sittenkin androgyyni, kuten esim. Seppo Heinola on täällä mielestäni perustellut uskottavammin kuin Raamatun käännös. Nainen se ei kuitenkaan ollut. Miksei? Olisihan se ollut luonnollisempaa. Naarashan synnyttää uutta. Ei olisi tarvinnut Eevaakaan ruveta Aatamin kylkiluusta veistelemään.

No, luomiskertomuksen mukaan Jumala ei siis ollut ainakaan nainen.

Mistä ne alkuperäiset raamatunkirjoittajat muuten tiesivät minkälainen se Jumalan kuva oikeasti on?

Salattu Jumala

Ihmisen luomiskertomuksen voi jokainen lukea Raamatusta, uskoo siihen siihen sitten tai ei. Mutta sitä Raamattukaan ei kerro kuka tai mikä loi Jumalan. Raamatussa puhutaan salatusta Jumalasta, jonka ominaisuuksia kuitenkin katekismus jonkin verran valottaa. Minun käsitykseni mukaan siellä ei kuitenkaan missään mainita sitä, onko Jumala Hän vai Se. Jos Hän on hän, niin onko Hän mies vai nainen ja jos Hän on Se, onko Se uros, naaras vai sukupuoleton Se?

Jos Jumala on hän, miksi mies, Herra, Isä, Isä Jumala, Taivaan Isä? Miksei nainen Rouva, Äiti, Äiti Jumala, Taivaan Äiti? Ja jos Jumala on mies, niin mistä Hänet tunnistaa mieheksi? Onko hänellä myös miesten pelit ja vehkeet? Ja jos on, onko hän ihminen? Aika absurdia kuvitella Hengellä tai jollain henkiolennolla miehille ominaisia tunnusmerkkejä.

Evoluutio

Evoluutioteorian mukaan (jonka uskon olevan todempi kuin Raamatun luomiskertomus) ihminen on kehittynyt lukemattomien eri vaiheiden kautta miljardien vuosien aikana, viime metreillä apinasta. Kun ihmisapina oppi jossain kehityksensä vaiheessa ajattelemaan, ryhtyikö hän pohdiskelemaan syntyjä syviä ja etsimään selitystä sille, miksi hän on täällä, ja miten kaikki hänen ympärillään oli tullut olevaksi? Voisin kuvitella, että hän niin teki, kehitteli ajatuksissaan itseään korkeamman olennon, joka kaiken oli aikaan saanut ja alkoi pitää sitä jumalanaan.

Siis, loiko Jumala ihmisen, vai ihminen itselleen Jumalan? Ja antoi Sille vieläpä sukupuolenkin?

Kreationismi

Kreationistit uskovat käsitykseni mukaan Raamatun luomiskertomukseen sanasta sanaan pilkulleen. Herää tietysti kysymys minkä Raamatun käännöksen tai kirkolliskokouksen korjausten mukaan? Onhan Raamatun teksti ja sen tulkinta vuosituhanten saatossa muuttunut melkoisesti ja moneen kertaan ihan alkuperäisistä teksteistä. Onko niissä missään mainittu perusteita sille miksi Hän on Herra eikä Rouva tai pelkästään sukupuoleton Se?

Jos löydettäisiin jostain lisää vanhoja alkuperäisiä ja oikeiksi todistettuja pyhiä kirjoituksia, joista kävisi ilmi, että Hän onkin nainen, mitä mahtaisi tapahtua kreationistiselle maailmankuvalle?

Mikä merkitys uskontojen kannalta?

Onko sillä uskontojen kannalta sitten merkitystä onko Jumalalla sukupuoli vai ei?

Vaikuttaisiko se naisten asemaan ja tasa-arvoiseen kohteluun maailmanlaajuisesti? Käsitykseni mukaan ainakin valtaosan maailman tuhansien uskontojen jumalista väitetään olevan uroksia. Vain siksikö, että miehet ovat omineet jumaluuden omalle sukupuolelleen vahvemman oikeudella?

Raamatun opit menisivät ainakin uusiksi monilta osin. Esimerkiksi nyt vain se, että Äiti Jumalahan olisi tietysti synnyttänyt itse oman poikansa, jonka lähetti maan päälle. Ei siinä Mariaa olisi tarvittu. Vai olisiko lähettänyt ollenkaan, vaan armahtanut ihmispolot ilman, että olisi tarvinnut tappaa omaa poikaansa? jne. jne… Olisiko Rouva lempeämpi ja ymmärtäväisempi kuin jyrisevä ja ankara Herra?

Olisiko feminismi naisasialiikkeenä täysin turha?

Minussa asuva pienen pieni agnostikko pitää mahdollisena, että kosmoksessa toimii jokin meille vieras äly, älykäs suunnitelma tai joidenkin muiden maailmankaikkeudessa asuvien kansakuntien viisaus, mutta lähes mahdotonta minun on uskoa persoonalliseen Isä Jumalaan, joka lähetti poikansa tänne kidutettavasti, että jokainen, joka häneen uskoo pelastuisi ja saisi ikuisen elämän. Ei ainakaan Äiti Jumala olisi niin tehnyt. Jos Jumala on, on hän minun mielestäni ainakin se sukupuoleton Se.

Paljon kysymyksiä. Ken tietää (tai luulee tietävänsä) vastatkoon.

Miksi Uros? Pelkkää pakanan lapsellista pohdiskeluako?

  1. Nykyisen paavi ilmaisi kantanaan äskettäin, että uskonnoista eroa tekemättä on olemassa yhteinen uskon kaipaus ja kohde, jota kutsutaan nimellä Jumala kristinuskossa. Voi olla Buddha tai Allah toisissa uskonnoissa yhtä hyvin, kun kaiken pyhittää rakkauden sanoma.

    Ihmisillä lienee tarve uskoon, joka on yli ymmärryksen. Myytit ovat perinneselityksiä, joilla pyritään tekemään käsittämätöntä käsitettäväksi. Juutalaisten käsityskyvyn piiriin olisi tuskin mahtunut ajatus muusta kuin maskulinisesta Isästä, Jumalasta. Myös pojasta eikä tyttärestä.

    • Päivi: ”Ihmisillä lienee tarve uskoon, joka on yli ymmärryksen. Myytit ovat perinneselityksiä, joilla pyritään tekemään käsittämätöntä käsitettäväksi.”

      Tämä lienee juuri niin kuin sanot. Minun käsitykseni mukaan uskonnot ovat juuri noita myyttejä. Jo muinaisella esi-isällämme oli tarve selittää luonnonilmiöitä – kuten nyt vaikka salamointia ja ukkosen jyrinää – itselleen ja keksi selitykseksi itseään korkeamman olennon – jumalan, joka aikaansai moiset ilmiöt.

      Tarvitseeko nykyihminen vielä jumalia selittämään itselleen outoja asioita jääköön jokaisen omaan harkintaan ja itse päätettäväksi. Minä en tunne tarvitsevani. Luotan siihen, että tiede ratkaisee aikanaan – vaikka siihen kuluisi aikaa vielä tuhansia tai kymmeniä tuhansia vuosia – oudoimmatkin maailmankaikkeuden ”ihmeet”. Siihen suuntaan ainakin ollaan menossa kiihtyvällä vauhdilla.

  2. Kun näen metsässä jäniksen, niin sanon: ”Katos jänis” kun katselen puistossa koiria, niin näen koiria, kun katson koulun pihalla temmeltäviä lapsia, niin näen lapsia, mutta kun kerron ystävälle toisesta ystävästä, puhun hänestä sukupuolen mukaan. On miehiä ja naisia…

    Tämä on kummallinen juttu. Miksi emme puhu vain ihmisestä? Eläimistä me puhumme niiden yleisnimellä, mutta ihmisestä me puhumme erisnimillä ja sukupuolesta meillä on omat streotypiat, vaikka olemme kaikki ihmisiä.

    Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät. Tuossa on jotain merkillistä.

wallentin kimmo
wallentin kimmo
Nakuklabbina landestadissa -46 födannu telluksendallaaja, giftiksessä snygin donnan kans snadisti yli viiskytkaks suuliksen rundii, kolme skloddii 52, 49 ja 42 v gamloja boitsuja, budjaa landestadissa, luudailee skutseissa kondiksen takii, entinen reklaamihemmo ja dirika, nykyne eläkestara ja tsyrkasta eronnu pakana.