Joulua valmisteltiin ja vietettiin
Joulua valmisteltiin ja vietettiin monin tavoin. Käytiin laulamassa "Kauneimpia joululauluja" ja arvioitiin päätöksenteon arvopohjaa. Mietittiin, millaisissa oloissa vietetään joulua yleensä ja miten suhtaudutaan vihapuheisiin ja rasismiin. Pohdittiin myös johtajuutta ja vallankäyttöä. Mietittiin joulunviettoa asunnottomuuden tilanteessa. Tässä kohdassa muistui mieleen "joulun sanoma".
Asumiskysymysten kohdatessa kysytään, miten järjestyvät jouluun läheisesti liittyvät perinteiset toiminnot. Pakolaiset tarvitsevat myös asuntoja ja kotouttamista, mikä vaatii "hyvää mieltä" ja ponnistuksia. Pakolaiskysymykset ovat ulko- ja sisäpolitiikan päätösten seurauksia, joiden "satoa korjataan".
Asumisasioiden ohella pohditaan "hyvän mielen" kannalta muitakin kysymyksiä, mitä merkitsevät vuosilomaoikeuden lyhentämiset, lomarahojen osittaiset leikkaukset, eräiden juhlapyhien palkattomuus ja koulutusleikkaukset. Mietitään myös kuntarakenteita, velkaantumista ja työllisyyden kohentamista, joiden ratkaisut vaativat perustuslain tarkkaa luentaa.
Jouluna sairastuttaessa tiedetään, että sairaudentila on "sosiaalisesti oikeutettu, sairastunut on vapautunut roolivelvoitteistaan ja syytön omaan tilaansa, sairastuneen ajatellaan olevan yhteistyössä apua tarjoavan kanssa ja hyväksyvän saadun avun". Perustuslain ja ihmisarvoisen "hyvää mieltä" tuottavan kohtelun näkökulmasta kysytäänkin, miten sairauspäivän karenssi on perusteltavissa.
Julkisella vallalla on vastuu päätöksenteosta, joka vaikuttaa muun muassa asunnottomuuden poistamiseen ja eriarvoistumisen välttämiseen. Toimeentulokysymysten ratkaisut heijastuvat ihmisten joulunvieton mahdollisuuksiin.
Joulunvietto sattui nyt kulttuurin kannalta Jean Sibeliuksen juhlavuodelle 2015, joka on samalla niin sanottu "Kirjavuosi".
Terveisin
YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi
Suomen tietokirjailija
Kuopio