Urhojansa kansanvalta

Suomi omisti aikansa yhden taitavimmista piirtäjistä ja ajattelijoista hän oli Kari Suomalainen.  Kun olen Rytin aikana syntynyt ja Paasikivi on esimmäinen nimi, joka puhuttelee, niin muistan myös Kekkosen aikaa. Erään vaalin alla Kari piirsi puolueet marssimassa jonossa ja jokaisella oli sama kuva kepin nokassa. Teksti kuului: Urhojansa kansanvalta esiin nostaa kaikkialta! Miksi sitten kampanja piti sillä tavalla järjestää? Ettei näyttäisi liikaa n-liitolta ehkä? Toki myös kunkin puolueen kannatus saattoi saada suosiota valinnan jälkeen, sitä en tiedä, mutta me elämme pekulaatiomaailmassa nykyisin. Mikä oli sitten se Kekkosen takaama asia, jonka puolesta kannatti kamppailla? Hän takasi Suomelle rauhan aikaa.

Uskovina kristittyinä me vedämme jatkuvaa vaalikamppailua, mutta onko meidän ehdokkaamme sama? Kuvissa näyttää samalta. Puheissakin kuulostaa samalta. Mutta jotenkin tuntuu, että sanoma saavuttaa eri kolkat eri tavalla. Mieleeni tuli ilkikurinen juttu. Erässä leipomossa oli juoksupoika, joka toimitti pienempiä tilauksia ihan jalan tai polkupyörällä. Eräänä päivänä leipomoon soitettiin jostain liikkeestä: Tilataan kymmenen kappaletta niitä kiiltäviä munkkeja! Tilauksen vastaanottaja ihmettei, ettei heidän valikoimissaan ollut kiiltäviä vaan sokeroituja munkkeja. Juoksupoika oli sitten yllätetty istumassa ojan penkalla ja nuolemassa sokerit pois. Juttu päättyy tähän eli sulku kiinni.

Miten on mahdollista, että Kristus opettaisi eri ryhmiä niin eri tavalla? Vai onko niin, että juoksupoika nuolee sokerit matkalla. Tai lisää kuin helppoheikki eikä siinä vielä kaikki?  Meidän Jeesusta, kun seuraat niin piikki on auki ja et pysty käyttämään kaikkea mitä on tarjolla. Meidän porukkaan kun tulet niin et edes pysty tekemään syntiä enää. Meidän porukassa on erittäin arvostettavaa kulkea vähän kumarassa kuin maansa myyneenä ja murheellisena. Nämä ovat liioiteltuja esimerkkejä, mutta maailmaa nähneenä näitä piirteitä näkee ja kuulee.

Herään yöllä ikäänkuin joku herättää ja sanoo: Kaste ja muu sakramentti mitä seon, mitä siinä tarjotaan? Kaikki armonvälineet voivat antaa vain yhden asian: Jumalan lapsioikeuden ja nimen. Sen suurempaa asiaa ei ole kellään tarjolla ja senkin omistaminen tapahtuu silloin, kun Jumala itse sen lahjoittaa.

 

 

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.