Ukrainasta on tullut Euroopan omantunnon kysymys

Sodan jatkuessa ja ukrainalaisten tappioiden kasvaessa on, sikäli kuin median välittämät tiedot pitävät paikkansa, Euroopan omatunto alkanut herkistymään. Enää ei keskustella vain yleisellä tasolla vaan jopa yksittäisistä asejärjestelmistä, kuten Leopard 2-panssarivaunuista. Eräät maat ovat jo lupautuneet lahjoittamaan panssareita. Saksa, panssariaseen ehkä merkittävin kehittäjä ja Leopard 2-panssareiden valmistaja, ei voine enää pitkään kieltäytyä luovutuksista. Euroopan taakankanto olisi suhteellisen kevyt. Jos leikkisästi Natoon lukeutuvista maista, lukuun ottamatta Unkaria ja Turkkia, jokainen lahjoittasi noin kahta miljoonaa asukastaan kohden yhden panssarin olisi se merkittävä teko Euroopan puolustamiseksi. Esimerkinomaisesti se tarkoittaisi Suomen ja Ruotsin osuutena 3+5, Saksan ja Ranskan osuutena 40+33, Viron ja Latvian osuutena 1+1, Alankomaiden ja Belgian osuutena 8+5 jne. eli yhteensä runsasta 250 panssaria. Euroopan osalta se tarkoittaisi vain 10 % olemassa olevista Leopard 2 panssareista. Lahjoituksia voi toistaa.

Taakka olisi sitäkin kevyempi, koska useimmat Euroopan maat eivät edes teoreettisesti ole välittömästi Venäjän uhan kohteina. Omaltatunnoltaan kivettyneemmät vetkuttelevat odottaessaan ensin Saksan päätöstä. Suomalaisetkin ovat uskollisia itselleen. Vasta tehtäväänsä astunut puolustusministeri totesi kysyttäessä, että harkittaessa panssareiden mahdollista lahjoittamista tulisi ensi sijassa arvioida oman maamme puolustusta. Saman totesi myös presidentti kryptisemmin sanakääntein. Presidentti viittaa Joe Bidenin ja Olof Scholzin keskusteluun rynnäkköpanssarivaunujen toimittamisesta. Leopardien osalta luovutuksiin ei päädytty ”ja siihen on varmasti omat syynsä”. Näinkö on? Samalla kuitenkin ulkoministeri hehkuttaa maamme turvatakuita Natossa muodollisen päätöksen viivästyessäkin. Turvallisuutemme ei ole riippuvainen parista Leopardista, vaan yksinomaan ydinasepelotteesta. Poliitikoille riittää, että he voivat riidellä sallitaanko maahamme sijoittaa Nato-joukkoja ja/tai ydinaseita. Sanailu on jatkoa ikimuistoiselle Nato-optio-keskustelulle eli rupattelulle sisäpolitiikasta. Nekin asiat hoidetaan lopulta uudella gallup-kyselyllä ilman eduskuntaa tai poliitikkoja. Siinä ei omaatuntoa tarvita yhtä vähän kuin ryhtiäkään, pelko riittää.

Kun olin lapsi ja ymmärtämätön muistan närkästyneeni kun kaukana Pohjolassa asuen emme suomalaisina lukeutuneetkaan ruotsalaisten tavoin viikinkeihin. Kun olin nuori ja ymmärtämätön harmistuin kun emme lukeutuneet myöskään skandinaaveiksi. Kuulumme Fennoskandiaan osana Itä-Karjalaa ja Kuolan niemimaata. Se mihin varttuneempana, mutta edelleen ymmärtämättömänä luulin osaltani kuuluvani, oli Pohjoismaat. Olen siis ainakin pohjoismaalainen kunnes luin Putinin ja hänen hengenheimolaisensa käsityksen, ettemme kuulu edes Pohjoismaihin, Pohjolaan, vaan….. No, loput lukija arvaakin. Identiteetiltämme emme ole skandinaaveja, emme joittenkin mielestä pohjoismaalaisiakaan, vaan, kuten viime aikoina on julkisesti pohdittu, olemme häthätään edes eurooppalaisia. Sanotaanhan; matkustan Ruotsiin ja sieltä edelleen Eurooppaan.

NL:n luhistumisen jälkeen 1991 suomalaiset poliitikot eivät osin uskaltaneet tai halunneet ja osin jopa yrittivät vielä jatkaa YYA-sopimusta. Saa vaikutelman, että 30 viimeisen vuoden aikana vasta paljastunut maamme opetustulosten katastrofaalinen romahdus ja niihin liittyvä julkinen salailu on samaa luokkaa kuin kansalaisten turvallisuudella leikkiminen. Johtuuko vastuuttomuutemme – omamme ja poliitikkojemme – pelkästä itsekkyydestä, identiteettimme heikkoudesta tai vain poliitikkojen oman edun tavoittelusta? Kysymyksiä riittää. Samalla kun Ukraina taistelee olemassaolostaan käydään maassamme keskustelua siitä, tuleeko yhtäältä ydinaseita tai Nato-joukkoja ylipäänsä tuoda maahamme ja voidaanko toisaalta vihollisen sotilailta eli venäläisiltä Ukrainassa viedä ”karnevalisoitu” ihmisarvo. Eli voimmeko poimia vain rusinat pullasta? Vai onko eroa ihmisen tappamisella keskitysleirillä, 21 857 puolalaisupseerin tappaminen niskalaukauksella Katynissa tai siviilien teurastuksella Ukrainassa? Eikö murha ole aina murha? Loppu on sievistelyä. Kaiken kattavan vastauksen suomalaisesta vastuunkannosta ja -pakoilusta asioiden hoidossa antaa OPM:n neuvotteleva virkamies eritellessään oppimistulosten romahtamista sitten 1990-luvun;meillä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mistä tekijöistä tämä lasku johtuu(YLE Uutiset 12.1.2023).

Kaikkiin edellä mainittuihin ongelmiin, niiden ratkaisuihin ja niihin kantaa ottaneisiin kansalaisiin, toimikoon he millä tasolla hyvänsä, on yksi lähestymistapa, omatunto. Paavo Ruotsalaista mukaillen voidaankin sanoa; jos yksi sinulta puuttuu, nimittäin omatunto, sen ohella sinulta puuttuu kaikki.

  1. Hyviä huomioita Hannu Ahti.

    Lukea on saanut Venäjän järjestäytyvän isoa yritystä varten minkä alkupiste on Ukrainan tavoittamattomissa nykyisen kantaman aseilla ammuksissa.

    No, saako Venäjä siis järjestäytyä kaikessa rauhassa.

    Sitten saisi kuvitella Ukrainan järjestäytyvän vastaanottoon.

    Venäjän aloittaessa se käyttää myös lentokoneista lähetettäviä ohjuksia Ukrainan linjoja vastaan.

    Eli mihin tässä ollaan valmistautumassa jos USA ei anna pitemmän kantaman ammuksia eivätkä muut panssareitaan.

    Itse veikkaan neuvotteluita käytävän ilman julkisuutta miten tilanne ratkeaisi. Järkeä ei ole Ukrainan järjestyvän muodostelmaan mihin Venäjä ohjuksensa lähettää.

    Venäjä nyt on lähettänyt hävittäjistään ohjuksia asutuskeskuksiin hyvinkin kaukaa. Samalla Venäjä sanoo kyvykkäämpien ammusten Ukrainalla eskaloivan sotaa. Vähän kumma tilanne.

    Tähän Natoasiaan sen verran ettei kauppamies hävittäjiin lopeta tinkaamistaan vaan saa uutta virtaa toimiinsa Turkissa.

    • Pahin skenaario Ukrainasta on sen tuleminen Uhriksi suurvaltojen pelissä katsoa omaa turvallisuuttansa Venäjän aggressioita vastaan.

      Näihin kuuluvat myös Saksa ja Ranska. Tästä syystä panssarit ovat käypää tavaraa oman maan rajoilla.

    • Jotensa uskon valtioitten päämiesten tietävän asiasta enemmän mitä julkisuuteen annetaan tiedoksi.

    • Olen hiukan seurannut myös asiantuntijapuhetta välineistä.

      Kiitos Heille, mutta jotenkin mieleeni tulee joittenkin asioiden kertomatta jättäminen mitkä saattavat kriisissä olla kovasti olennaisia.

Ahti Hannu
Ahti Hannu
Hannu Ahti, varatuomari ja pastori Kirjoittaja on toiminut setlementtiaktivistina vuodesta 1986 ja perustanut usei-ta syrjäytettyjen nuorten koulutusta, kuntoutusta ja työllistämistä palvelevia yksikköjä yhdistyksinä, säätiöinä ja sosiaalisina yrityksinä. Kaikkiaan toiminnan piirissä on ollut liki 5 000 nuorta ja nuorta aikuista.