Tuomitseminen

Usko on parhaimmillaan elämää pelastava voima, joka antaa virtaa mennä eteenpäin ja antaa sisältöä ja merkitystä elämään. Ainakin silloin kun sen ymmärtää oikein. Valitettavasti liian moni kristitty käyttää uskoa ja Raamattua lyömäaseena toisia kohtaan. En tarkoita sitä, etteikö syntiä pitäisi sanoa synniksi ja etteikö siitä pitäisi ojentaa mutta kuinka sen tekee ja kuka sen tekee, on asia, josta monikaan kristitty ei välitä.

Kun itse uudistuin uskossani v. 2013 minusta tuli hyvin nopeasti kiihkeä Jumalan puolustaja. Tämä on varmasti monelle liiankin tuttua. Olin hyvin nopeasti tuomitsemassa muita ja kertomassa omaa mielipidettäni siitä kuinka asiat on. Ja tiedätkö, internetissä sen tekee ilman minkäänlaista sääliä, hirvittävän helposti. Asenteeni oli sama kuin Psalmissa 125:5 ”Herra, tuhoa ne, jotka eksyvät kierouden poluille. Hävitä vääryydentekijät!” Kuulostaako tutulta? Saatat tuntea moniakin tuon asenteen omaavia uskovia, jotka eivät paljon ihmisiä sääli.

Kun aika meni eteenpäin ja huomasin, etten itsekään pysty elämään täydellistä elämää ilman syntiä, opin armollisuutta itseäni ja muita kohtaan. Se on kypsymisen merkki. Se vaati ensinnäkin sitä, että tein vakavaa syntiä. Sen jälkeen masennuin ja ajattelin, ettei Jumala minua enää rakasta. Kun uskova, kiihkeä kristitty, sortuu synnintekoon se voi olla musertava takaisku. Ihmisen aikaisemmat asenteet vyöryvät päälle kuin valtameren aallot. Vasta silloin voi ymmärtää omien menneiden asenteiden raadollisuuden. ” Tein väärin mutta tarkoittaako tämä todella sitä, että palan ikuisesti helvetissä?” ”Jos aiot kohdella minua näin, anna minun mieluummin kuolla heti. Ole minulle armollinen ja päästä minut kokemasta enempää tätä kurjuutta.” (4. Moos.11:15) Tuo valtava omantunnon tuska omasta syntisyydestä ja omien asenteiden vääryydestä on kauhea tuska. Se on Jumalan keino kasvattaa uskovaa. Hän ikäänkuin kysyy ”Huomaatko nyt, millainen olet ollut muita kohtaan ja millainen olet nyt?”

Jesajan 32:17 kirjoitetaan: ”Ja vanhurskauden hedelmänä on oleva rauha. Siitä kasvaa levollinen luottamus, turvallisuus, joka kestää iäti.” Nykyään minua hävettää oma käytökseni kiihkeänä fundamentalistina. Ei kiihkomielinen kristillisyys eroa paljoakaan sharia lakia kannattavien äärimuslimien asenteesta, vaikka kristinuskon ja islamin ihmiskuva on täysin erilainen. Asenteet näillä kahdella ovat ihan samat. Mutta kun ihminen oppii armollisuutta itseään ja muita kohtaan, tuo se mukanaan rauhan. Mielestäni yllä lainaamani Jesajan kirjan kohta kiteyttää hyvin ne tunnot joita rauha itsensä ja muiden kanssa tuo. Ennenkaikkea kyse on rauhasta Jumalan kanssa. Minun ei tarvitse olla osoittamassa toisten syntejä. Riittää kun katson itseäni ja tajuan tekeväni syntiä päivittäin, jos en muuten niin ainakin ajatuksin.

Tämä ei tarkoita sitä, että hyväksyisin nykyään synnin. Raamattu ei missään kohdin kannusta kristittyjä synnintekoon tai siihen että kannustaisimme muita jatkamaan synnillistä elämäntapaa. Kyse on enemmänkin siitä, ettei mielestäni uskovan tehtävänä ole ensisijaisesti osoittaa kenenkään syntejä vaan pikemminkin kertoa Jumalan rakkaudesta. Kyllä se lähimmäisen elämäntapa korjaantuu kun Jeesus astuu hänen elämäänsä. Ja toisaalta onko meidän odotettava ihmisen elämäntavan korjaantuvan? Onko se ehto rakkaudelle? Täydellisen synnitöntä ei kenenkään elämä ole. On oltava armollinen ja on osattava rakastaa myös heikompia koska itsekin olen heikko.

”Kuitenkin Herra vain odottaa, että voisi olla teille armollinen, hän nousee armahtamaan teitä. Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ne, jotka häntä odottavat!” (Jesaja 30:18)

Kun mekin oppisimme olemaan samanlaisia kuin Herra.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
    • Kuka mahtoi kutsua sielunhoitoa ’tuomitsemiseksi’? Ettei vain olisi ollut Antti Hämäläinen.

    • Pentti. ”Kuka mahtoi kutsua sielunhoitoa ’tuomitsemiseksi”.
      Tuomitseminen-käsitteestä monet saavat negatiivisen mielleyhtymän, vaikka Raamaatun mukaan se on myönteinen asia vanhurskauden ja oikeuden tähden. Se on myös sielunhoidollinen asia, koska silloin kun syntimme käsitellään perinpohjaisesti paranemme ja vapaudumme. Tämähän on iloinen asia.

    • Raamattu puhuu kadotustuomiosta. Sen vastakohtana on armahdus. Jeesus kieltää tuomitsemasta. ’Negatiivinen mielleyhtymä’ on siis täysin raamatullinen. Mitä syntien ’käsittelemiseen’ tulee, Raamattu vakuuttaa, että Jeesus on kantanut ne ristille puolestamme.

  1. Antti Hämäläinen et ole vastannut kysymykseeni:

    Antti Hämäläinen & Martti pentti ajatellaampa nyt että Luther tulisi teidän luo “sielunhoitoon” niin mitä sanoisitte kun hän puhuisi kuinka juutalaisia, ns “uudestikastajia”, “paavilaisia”, nuoria jotka eivät halua opetella ulkoa tiettyjä oppikohtia jne tulisi kohdella, siis jopa tappaen?

    Antti Hämäläinen miten “ottaisit” pois “rikan” Lutherin silmistä?

    Martti Pentti etkö “näe” mitään roskaa Lutherin silmässä?

  2. Antti Hämäläinen. Pahoitteluni, että huomasin kommenttisi jälkijunassa. Tiedän, että Erik Evaldsia arvostetaan vieläkin tietyissä kristillisissä piireissä. Omalta opiskeluajaltani muistan hyvin, että Evalds jakoi jo työaikanaan sielunhoidon ammattilaisten mielipiteitä. Suuri osa käytännön sielunhoidosta on pitkälti sielunhoitajan teologisesta ja hengellisestä suuntautumisesta riippumatonta toisen kohtaamista ja yhdessä rukoilua ja hyvä sielunhoitaja on aina asiakaslähtöinen eikä yritä käännyttää asiakastaan. Karismaattisen liikkeen sielunhoito on hyvin monimuotoista. Minun mielestäni koko karismaattisen liikkeen peruslähtökohta on sekä teologisesti että psykologisesti perustavalla tavalla virheellinen. Tästä seuraa edelleen, että myös monet karismaattisen liikkeen sielunhoitokäytännöt ovat itsessään (ihmisten erilaisista kokemuksista ja sielunhoitajien vaihtelevista taidoista riippumatta) ongelmallisia. Siitä, että jokin tuntuu toimivan ei välttämättä voi tehdä pitäviä johtopäätöksiä tuon jonkin oikeellisuudesta. Siitä riippumatta, mitä itse armolahjoista ja niiden ilmenemisestä tai käytöstä nykyaikana ajatellaan (asemoin itseni tässä suhteessa ex-karismaatikoksi, joskaan en varsinaiseksi sessationistiksi). Onneksi Jumala voi käyttää ja käyttääkin monin tavoin puutteellisia ihmisiä työssään.

    • Sjöblom: ”yhdessä rukoilua ja hyvä sielunhoitaja on aina asiakaslähtöinen eikä yritä käännyttää asiakastaan.”

      Viitaten psykiatripapeista ja heidän koulutuksestaan vaihtamiimme kommentteihin totean vain, että tietääkseni lääkiksessä ei tunneta käsitettä ”sielu”, eikä näin ollen myöskään käsitettä ”sielunhoito”. Myöskään psykiatriksi erikoistuttaessa ei käsittääkseni opeteta/opetella yhdessä rukoilua potilaan kanssa. Rukoilupuuhissa astutaan jo sairauden hoidon toimialueen ulkopuolelle pirkkojalovaarojen huu-haahommien pariin. Tietysti niissäkin voi leipänsä tienata huomattavasti pappisvirkoja paremmilla liksoilla.

    • No tahdoin Evaldsin ottaa myönteiseksi esimerkiksi, koska kyllä hän sitä oli ja avuksi monelle.

      Luterilaisen karismaattisen liikkeen teologian ei pidä olla mitenkään erilainen kuin mitä perinteinen luterilainen teologia on.

      Kysymys on, miten integroida hengellinen kokemus hyvään teologiaan.

      Minä en näe mitään ristiriitaa Pyhän hengen ”voitelun” ja dogmatiikan oppitunnin välillä. Hyvä dogmatiikan opettaja on Pyhällä Hengellä täyttynyt Jumalan valtaama henkilö. Aikanaan minulla oli tällainen, enkä unohda niitä luentoja koskaan. Sain siitä ksäityksen, mitä teologia voi parhammillaan olla. Tämä on hyvä muisto, vaikka minusta ei tullut kunnon teologia, joka käsittelee dogmatiikkaa, vaan eksegeetikko.

  3. Kimmo Wallentin. Asian ydin on tietysti juuri niin kuin sanot. Kyse on siitä, että psykoterapeuttina toimiva pappi ei rukoile asiakkaan kanssa. Mutta psykoterapeuttista tietämystä/koulutusta omaava seurakunnan työntekijä voi näin tehdä, jos asiakas niin toivoo. Soveltavaa toimintaa siis. Mutta päivitä ihmeessä tietosi, jos luulet Pirkko Jalovaaran tyyppisen toiminnan olevan edustava tyyppiesimerkki kirkon tai edes kirkollisten herätysliikkeiden sielunhoidossa. Omasta puolestani voin todeta vain sen, että monet sielunhoitoasiakkaat odottavat että keskustelun lopuksi rukoillaan, pyytävät sitä ja ovat kiitollisia kun pastori m6istaa heitä iltarukouksessa. Se on sitten ihan eri asia, että rukoileminen ei sinakaan petinteisen kristillisyyden mukaan ole mikään työmemetelmä.

    • Sjöblom: ”että psykoterapeuttina toimiva pappi”

      Tuolla aiemmin kirjoitit pappien toimivan psykiatreina.Psykiatrin koulutus kestää vähintään 12-13 vuotta ja myös psykoterapeutti on terveysalan ammattinimike psykoterapiahoitoa antavalle henkilölle. Ammatti on Suomessa suojattu lailla; sitä saavat käyttää ainoastaan asianmukaisen koulutuksen saaneet ja Valviran hyväksymät henkilöt.

      Mielenterveysalan ammattiterminologiaan ei, eikä liioin myöskään koulutukseen kuulu käsite ”sielunhoito”, ei myöskään rukoileminen. Tiedän suunnilleen mitä rukoileminen on. Tiedän myös suunnilleen mitä psykiatrin ja psykoterapeutin toimenkuviin kuuluu, mutta sitä en tiedä mitä ”sielunhoito” tarkoittaa. Ei se ainakaan tietääkseni mielenterveysalan ammattilaisten toimenkuvaan kuulu.

      Psykoterapiakoulutukseen hankkiutuvan soveltuvia pohjakoulutuksia ovat esimerkiksi psykologi, psykiatri ja erikoissairaanhoitaja.

    • Wallentin. ”Tiedän suunnilleen mitä rukoileminen on”.

      Minä olen töysin vakuuttunut siitä, että sinä et tiedä mitä rukoileminen, ja varsinkaan esirukoileminen on.

    • Hämäläinen: ”Minä olen töysin vakuuttunut siitä, että sinä et tiedä mitä rukoileminen, ja varsinkaan esirukoileminen on.”

      Eikös se ole sitä, että jotkut ystävistämme menevät toisinaan tiettyyn paikkaan puhumaan näkymättömälle olennolle, joka on samanaikaisesti kaikkialla ja tiietää etukäteen, mitä he aikovat sanoa.

      Teologeilla on ollut ja on – näin uskon – melkoinen selittäminen siinä, mistä rukoilemisessa on oikein kysymys. Olisi varmaan reiluinta myöntää, että rukouksen voima on sen psykologisessa vaikutuksessa rukoilijaan itseensä, ei siinä, että rukouksen välityksellä tiedotettaisiin jollekin näkymättömälle, kaiken tietävälle henkiolennolle asioita, jotka hän jo tietää tai yritettäisiin vaikuttaa hänen päätöksiinsä.

    • Hämäläinen: ”mutta rukoilija kylläkin.”

      Joo, hyvää tiliä teki aikansa huijaamalla hyväuskoisia hölmöjä. Eipä tee onneksi enää.

      Sinäkin tienaat leipäsi rukoiilijana. Olisi kiva tietää Mitä tuollainen keskivahva rukous suunnilleen maksaa? Veloitatko sanojen vai ajan mukaan? Entä rukouksen toteenkäymistakuu? Annatko kuitin, vai miten takaat verottajan oikeudet?

    • Hämäläinen: ”Pirkko Jalovaara ei ollut mikään sielunhoitaja”

      Esiintyipä kuitenkin suurena parantajana ja demonien häätäjänä huijaten sairaita ja herkkäuskoisia ihmisiä tuhatmäärin.

      Huhtikuun lopulla vuonna 2014 kerrottiin mediassa laajalti tapauksesta, jossa kohusaarnaaja Pirkko Jalovaaralta apua hakenut nainen päätyi pyörätuoliin, kun saarnaaja suggeroi hänet kävelemään ilman hänelle määrättyjä kainalosauvoja. https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/uskon-askeleet-veivat-pyoratuoli-1

      Seuraava Jalovaaran rukousilta oli tarkoitus järjestää Espoossa Espoonlahden kirkossa 7. toukokuuta samana vuonna, mutta kirkkoherra oli edellyttänyt Jalovaaran anteeksipyyntöä.

      Kirkkoherra Turtiainen kuitenkin kertoi keskustelleensa laajasti Jalovaaran, työyhteisön ja piispankin kanssa. Turtiainen sanoi, että Jumala vastaa kaikkien rukouksiin, jotka vain rukoilevat eikä Jalovaaraa tarvita siinä välittäjänä.

      Taitaa se (esi)rukoilijoiden ammattikunta ruveta olemaan iltaruskon ammattikunta. Jalovaara tuomittiin rahankeräysrikoksesta 7 kk ehdolliseen vankeuteen.

    • Sielunhoitoon siis kuuluu: vastauksien etsiminen elämänkatsomuksellisiin, hengellisiin ja henkisiin kysymyksiin.”

      Väitit monien pappien toimivan psykiatreina. Psykiatrin toimenkuvaan ei kuulu etsiä vastauksia hengellisiin ja henkisiin kysymyksiin – eikä rukoilu.

      Voisitko jo vihdoin myöntää, että psykiatrian erikoislääkärin hommat eivät kuulu papeille, eivätkä papin hommat psykiatreille. Kun kerran väität, että on olemassa henkilöitä, joilla on teologian maisterin tutkinto, pappisvihkimys sekä lisäksi 12 vuotta kestänyt erikoislääkärin tutkinto ja jotka toimivat kirkon palveluksessa pappeina ”sielunhoitajina”, joka tuntuu olevan varsin epämääräinen ja kyseenalainen puuha, niin voisitko mainita edes yhden tällaisen superlahjakkuuden nimeltä.

  4. Antti Hämäläinen. En halua ruveta kiistelemään. Totean vain, että oppi erityisestä Pyhällä Hengellä täyttymisestä sillä tavoin kuin se helluntailaisuudessa ja karismaattisuudessa ymmärretään on mielestäni perustavan laatuisella tavalla syvästi ongelmallinen. Muun muassa siksi, että ei ole oikein puhua dogmaatikoista (tai uskovista jne) ja Pyhällä Hengellä täyttyneistä dogmaatikoista (tai uskovista). Vastakohtana ”taviksille”. Ei ole oikein jakaa kristittyjä kahden kerroksen väkeen.

    • Pyhällä Hengellä täyttyminen tarkoittaa Uudessa testamentissa ymmärrykseni mukaan hetkellistä kokemusta, hurmosta. Mielen täyttää ilo ja rauha, Henki puhuu ihmisen kautta. Kukaan ei muutu pysyvästi Hengellä täytetyksi eikä saa jatkuvasti käytössä olevaa kykyä arvioida toisten hengellistä tilaa, valtuuksista puhumattakaan.

Johannes Tuomas
Johannes Tuomas
Kristillisten suuntauksien viidakossa seikkailut luterilainen