18.8.2015 TUNNISTATKO ITSESSÄSI KESKIPÄIVÄN DEMONIN?

keskipäivän demoni

Masennusta pruukataan pitää meidän päiviemme ilmiönä, mutta toki tämä moniulotteinen sairaus tunnettiin jo keskiajalla, joskin silloin puhuttiin melankoliasta. Melankolinen ihminen oli raskasmielinen, sisäänpäin kääntynyt, pohdiskeleva ja alistuva.

Varhaiskeskiajalla ja keskiajalla järjen menettämistä pidettiin merkkinä Jumalan epäsuosioon joutumisesta, rangaistuksesta syntisille sieluille. Käytännössä melankolia samastettiin kuolemansynneistä acediaan, laiskuuteen. Kaikenlaisen toimeliaisuuden vähäisyys pilasi maallisen hyvän, ja tila vertautui tuonpuoleisiin helvetin tuskiin.

Tältä ajanjaksolta on peräisin se leima, joka edelleen liittyy depressioon. Sielun, taivaan lahjan, tulisi olla täydellinen, ja sen vajavuudet koetaan syviksi häpeän lähteiksi. Eivät vielä tuolloin tienneet sitä, minkä me nyt: Kyllä Jumala hulluistaan huolen pitää!

Teologi ja luostarikilvoittelija Johannes Cassianus (360–435) kutsui melankoliaa Keskipäivän demoniksi. Se voidaan nähdä selvästi päivänvalossa, mutta siitä huolimatta se riistää ihmisen sielun Jumalalta. Syiden tietäminen ei välttämättä helpota depressiosta kärsivän tuskia lainkaan, vaan tuska pitää tiedosta huolimatta otteessaan.

Tämä demoni siis saapuu kiusaamaan uhriaan kuudentena hetkenä, kun aurinko on korkeimmillaan ja asialleen omistautuneen munkin pitäisi olla tutkimassa pyhiä kirjoituksia.

Nykyaikana Keskipäivän demoni saa henkisen työn tekijässä aikaan rauhattomuutta, keskittymiskyvyn puutetta, kun varsinainen ajatustyö unohtuu ja mieli lähtee harhailemaan polkuja, joita sen ei olisi suotava harhailla. Demonin vaikutuksesta ihminen hylkää todellisuutensa ja vaihtaa sen fantasioihin.

Kirkkoisien varoittavissa kirjoituksissa kuvataan hämmästyttävällä tarkkuudella prosessia, jossa Keskipäivän demonin riivaama ”unohtaa” tehtävät, joiden parissa hänen pitäisi kamppailla, kaiken sen ankaran henkisen ja hengellisen ponnistelun jonka Jumala on hänen osakseen määrännyt. Hän vetäytyy pois näiden päämäärien kimpusta, koska ne näyttävät turhilta ja mahdottomilta hankkeilta. Tietynlaisen alakuloisuuden vallassa, nähdessään kaikki päämääränsä saavuttamattomina, hän ryhtyy uneksimaan toisista ihmisistä, vieraista paikoista, mistä tahansa, mikä ei ole läsnä.

Tästä on seurauksena toisaalta mielen liiallista kiihtymistä, toisaalta henkistä velttoutta, epämääräistä kaipausta ja surua, epätoivoa, jossa kaikki käsillä oleva menettää merkityksensä.

”Masennus on särö rakkaudessa. Ollaksemme rakastavia olentoja meidän on myös oltava olentoja, jotka voivat vaipua menetyksistään epätoivoon, ja masennus on tuon epätoivon mekanismi. Tullessaan se alentaa ihmisen minuuden ja lopulta kuihduttaa kyvyn antaa tai vastaanottaa hellyyttä. Se nostaa sisäisen yksinäisyytemme pintaan ja tuhoaa sekä yhteytemme toisiin että kyvyn sisäiseen rauhaan.

Vaikka rakkaus ei estä masennusta, se pehmustaa mielen ja suojaa sitä itseltään. Lääkehoidot ja psykoterapia voivat uusintaa tuota suojausta ja helpottaa rakastamista ja rakastettuna olemista, ja siksi ne toimivat. Täysissä sielun voimissa jotkut rakastavat itseään ja jotkut toisia, jotkut rakastavat työtä ja jotkut Jumalaa: mikä hyvänsä näistä intohimoista voi antaa sen elintärkeän tunteen päämäärästä, joka on masennuksen vastakohta.."

Lisää tietoa demonista kirjasta Andrew Solomon: Keskipäivän demoni - Masennuksen atlas (Tammi 2002).

Kun näyttää siltä, että kesäiset säät ovat nyt yllättäneet syksyyn valmistautuvan Suomen, niin meillä tarjoutuu auringonpaisteessa ja suloisessa lämmössä mahdollisuus antaa pikkurillimme Keskipäivän demonille. Ja hups, kohta se onkin vienyt koko käden. Ja mielen…

* * * * * * * *

Bloggaus 18 / 31. Taitaa jo bloginkirjoituskuntokoulumaratonin tässä vaiheessa tuntua siltä, että blogistiin on iskenyt  Keskiöinen kunnianhimon demoni. Tekstissä pitää olla pituutta, asiaa ja juhanihuttusmaisia yllätyskäänteitä. Tämä riivaaja häädettäköön oitis kehästä seuraavanlaisen toimenpiteen avulla: Lyhennän jatkossa juttujani, blogejahan näiden piti olla eikä kolumneja. Mielenkiintoista nähdä, pitääkö paikkansa muusikoitten hokema: Lyhyestä virsi kaunis!

6 kommenttia

  • Hannu Kiuru sanoo:

    Toki Ruttopuiston rovastikin Keskipäivän demonin tuntee. Mutta minulla on sille yllätys: Olen tähdännyt lounaani juuri puoleen päivään. Jos demoni tahtoo, niin se voi tulla istumaan samaan pöytään kanssani…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Elias Tanni sanoo:

    Tänään oli juuri tuollainen ’keskipäivän demoni’ – päivä. Koetin häätää sitä hääräämällä, mutta illalla muistutti jälleen olemassaolostaan pudottamalla silitysraudan päähäni pakastinkaapin päältä (sic).

    Mutta kaipa Jumala hulluistaan huolen pitää, ei Hän meitä muuten olisi näin montaa luonut…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ruttopuiston rovasti Hannu Kiuru

    Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (66 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121