Hypätäänkö uskoontulon yli?
Uskoontulo on puhtaasti Jumalan vaikuttama, jota ihminen haluaa kohdalleen. Raamatullisesti yhtä pätevää on ilmaista, että usko tulee ihmiseen. Mitään, eikä mikään liiku, ei edes Jumala, ellei ihminen tahdo. Ihmisen ratkaisuvalta ei ole sidottu vähäisemmässäkään määrin, koskien tilaa kuoleman jälkeen.
Kaikki se mikä ei pääse taivaaseen, eli on luotua, eli tästä maailmasta tätä maata, tuhoutuu, alkuaineita myöten.
Kun ihminen lankesi paratiisissa Saatanan houkutuksesta, houkuttajan tartuntapinta oli liha sisältäen sielullisuuden, eli tunteet.
Jo ensimmäisellä ihmisparilla oli toimiva oma ymmärrys, johon Saatanalla oli ”pääsy”, eli tartuntapinta. Koko luomakunta on vapaa Lutherin oivalluksesta ”Sidottu Ratkaisuvalta”. En usko, että sorrun tässä parjaukseen, jollaisena katolilais-luterilaisen opinmuodon kieltäminen saattaa vaikuttaa. Kun sanon, ”en usko”, niin perustan sen suhtautumiseen yleensä ihmisiä kohtaan, josta todisteena:
Olen silloin tällöin maininnut työni vuoksi toiminnasta muslimi-valtioissa. Tuli selväksi, etten ollut muodollisesti nk. kristitty, vaan Jeesukseen vapahtajanani uskova. Yleensä ”helluntailainen” käsitekin oli yhteyksissäni tiedossa.
Olen suurimman osan elämääni toiminut maissa, joissa roomalaiskatolisuus on valtio valtiossa. Työtoverini pääsääntöisesti ovat olleet näitä katolisia. Joillakin italialaisilla oli epätietoisuutta, että mitä tarkoitti kun sanoin ”sono evangelico / olen evankelinen”. Sitten ”pentecostale” eli helluntalainen, selvitti hengellisen minuuteni, silloin kun keskustelu siihen meni.
Uskova, uskoontullut on outo lintu, muttei sisäisen tilansa vuoksi ärsyttävä, mitä maallisten asioitten hoitamiseen ja jokapäiväiseen elämiseen yhteiskunnassa tulee. On inhimillistä, että vain pieni osa ihmisistä miellyttää tai nauttii arvostus-ihailuamme, kuten Suzanne Innes-Stubb.
Apt. 1:8 on selvittää uskovien tehtävän, eli ”.. te tulette olemaan minun todistajani ..”. Tämä ”oleminen” elävöityy mm. Fil. 2:
13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
Jos ja kun sanoa täytyy, niin siitäkään ei pidä huolestua etukäteen. ”Minä annan teille sanat”.
Kovin monenlaisa ”teorioita” olen kuullut siitä, kuinka uskoon tulemisen prosessi pitäisi mennä (tai jopa n”surittaa). Oleellisinta kuitenkkin kaiketikin on ”olla uskossa” eli tilassa uskoen evankeliumiin: Kristuksen armo syntien anteeksi antamiseksi. Harva sitä toki täydellisesti ymmärtää (omaa syntisyyttäänkään). Toiset osaavat kertoa, koska ”asia” on riittäväasti kirkastunut, ja koska ovat ”tulleet uskoon”. Toisille se on kirkastunut vähitellen. Ja jotkut (virheellisestikin) luulevat olevansa taivaskelpoisia, vaikka eivät tosiasiallisesti evankeliumista mitään oikeasti tiedä/ymmärrä/halua ymmärtää. Toivottavaa olisi, että kaikki yhä kasvaisivat sen (evankeliumin, Jeesuksen armon ja oman syntisyyden ja Jumalan rakkauden) ymmärtämisessä. Mutta aina täällä maan päällä (tai jopa Kuussa ja kenties joskus Marsissakin – jos sinne joskus päästään…) uskomme on vajavaista. Ja monille uskoon tulleille tai uskossa kasvaneille taitaa myös toisinaan tulla suurempia tai pienempiä epäilyksiä oman uskon riittävyyden suhteen?
Uudesti synnytään ”ylhäältä” eli Jumalan/Jeesuksen/Pyhän Hengen voimasta. Mutta toki ihmisellä on osuus siinä, että myöntyy siihen, ettei voi itse itseään (edes omista hiuksistaan) synnin suosta nostaa, ja antaa Jeesuksen sieltä pelastaa. Usko ei ole teoreettista ”to be or not to be” -uskoa vaan uskoa, joka vaikuttaa sekä tahtoa että tekemistä. Usein me emme uudestisyntyneinäkään halua tehdä sitä, mikä olisi oikein ja Jumalan mielen mukaista; mutta jos olemme uskossa (armosta pelastumiseemme) emme voine olla aivan välinpitämättömästi eläen. Usko ja teot liittyvät toisiinsa.
Mutta meidän valintamme uskoontulemisemme tai meidän uskomiusemmesinänsä/itsessään ei meitä pelasta vaan Jeesuksen sovitystyö. Valita toki voimme, myönnymmekö tarjottuun pelastavaan armoon vai emme. Ei Jeesus meitä ”väkisin” pelasta. Emme ole robotteja.
On toki valitettavaa, että evankeliumin pelastuksesta voidaan myös (useinkin) tehdä niin abstraktia, ettei ihminen ymmärrä, että hänellä on mahdollisuus valita Jeesuksen tarjoama pelastustie. Hän ei siis ymmärrä, että ”häkin ovi” on jo auki ja että voisi valita tien avoimesta ovesta ulos Jeesuksen tarjoamaan pelastukseen; tai hän voi valita pysymisen ”synnin häkissä” – paremmasta tietämättään tai ylpeydessään.
Jukka,
”Mutta meidän valintamme uskoontulemisemme tai meidän uskomiusemmesinänsä/itsessään ei meitä pelasta vaan Jeesuksen sovitystyö. Valita toki voimme, myönnymmekö tarjottuun pelastavaan armoon vai emme. Ei Jeesus meitä ”väkisin” pelasta. Emme ole robotteja.”
Sanot kaikkea ja kaikesta. Ilmeisesti toivot, että nämä muodostaisi totuuden, kun näitä yhdistelee?
”Ilmeisesti toivot, että nämä muodostaisi totuuden, kun näitä yhdistelee?” Totuus syvimmässä merkityksessä ei muodostu kenenkään opeista tai ajatuksista. Siitä totuudestahan Jukka Mikkolakin kirjoittaa. ”Jeesus vastasi: ’Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet (Joh. (14:6,7).'” Se ei liene ratkaisevaa, olemmeko kasvaneet, tulleet, ajautuneet, tempautuneet tai vaikkapa lipsahtaneet Hänen omikseen.
Niin,
kirjoitin pitkä(hkö)sti, koska olen itse mieltänyt, että pelastuksessa ei ole kyse vain meidän valinnastamme eikä toisaalta meidän ”ajelehtimisestamme” kohti pelastusta ja uskoa. Kiistelyssä tuntuu olevan taipumus ”terävöittää” jompaa kumpaa näkemystä – eri tavoin asiaa sanoittaen kenties. Elämässä on usein ”sekä – että” eikä vain ”joko-tai”. Kiistellään vähän kuin kuuluisasta ”oliko ensin muna vai kana” -ongelmasta. Kyllä nahdäkseni uskossa olemiseen (tai evankeliumista/evankelimissa elämiseen tarvitaan paitsi Jumalan ja Pyhän Hengen työn tekemä/aikaansaanma vaikutus myös ihmisen oma valinta ”tälle tielle” lähtemiseen tai siinä pysymiseen. Ajopuuteoria(t) ovat oma selitysyritys sinänsä. Ihminen ei ole passiivinen olevainen. Ihmisen valinnalla on merkitystä. ”Te ette valimmeet minua vaan minä valitsin teidät”. Ja toisaalta ”kääntykää…”. Ihan ”tavallinen” materiakin on ntoisaalta hiukkasia, toisaalta aaltoliikettä. Ei toista ilman toista.
Niin se ei ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee (Room. 9:16)
Tämä raamatunkohta on kaiketi ymmärrettävissä siten, ettei ole yksistään Jumalan armon vallassa tahtoa, ettei myöskin ihmisen tahtoa tarvittaisi. (Tosin ihminen voi omasta tahdostaan juosta, kuten Paavali Damaskokseen). Kyse näyttää tekstissä olevan kuitenkin siitä, että Jumala antaa sekä tahtomisen ja tekemisen ja ilman sitä ihminen ei voi omasta voimastaan yhtä vähän tahtoa kuin juostakaan. Tästä (Fil.2:13) toteaa: ”Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen.” Kun Jumala antaa tahdon, niin mekin tahdomme juosta hänen tietään so. noudattaa hänen sanaansa. Jeremia (10:23) kirjoittaa tästä: ”Minä tiedän, Herra, ettei ihmisen tie ole hänen vallassaan, eikä miehen vallassa, että hän vaeltaa ja askeleensa ohjaa.” Edellisestä näyttää seuraavan, että tahto ei ole sen (ihmisen), joka tahtoo, ja juoksu ei ole sen (ihmisen), joka juoksee, vaan Jumalan, joka sellaisen antaa ja saa aikaan. Kuten apostoli sanoo Gal. 2:20: ”Minä elän, en enää minä.”
Jumalan kuvaan on sisään rakennettu tahtominen, tahtominen kuuluu jokaisen ihmisen ominaisuuteen. Jos ihmisellä ei olisi tätä ominaisuutta olisimme tahdottomia
Jumala tarvitsee meidän tahtoamme, Hän uudistaa, vahvistaa ja kirkastaa sen, mutta ei ilman ihmistä. Todellinen elämä on juuri tätä. Jumala ei pelasta ihmistä ilman ihmistä.
Emme ole tietenkään tahdottomia. Mehän voimmme tahtoa hyvinkin monenlaista. Mitä tuohon Jumalan kuvaan tulee niin esimerkkinä Paavali, joka tahtoi vainota seurakuntaa. Mikäli tuo ”Jumalan kuva on sisäänrakennettu” myös Paavalissa, niin silloin hän voi vainota seurakuntaa tai olla vainoamatta, mikäli näin ajatellaan. Entä mitä tästä seuraa. Puhtaasti loogisesti ajatellen se, että silloin Jumalan itsensä omaan olemukseen (”jonka kuvia me olemme”) kuuluu tahto vainota seurakuntaa tai olla vainoamatta, mikä tietenkin on mahdotonta edes ajatella. Eihän Paavali olisi tiennyt himosta vainota seurakuntaa ja siten itse Kristusta, ellei hän olisi sitä Paavalille sanonut. Tämän seurauksena Paavalin tahto muuttui ja hän alkoi juosta toiseen suuntaan. ”En enää elä minä.”
Kosti, juuri näin, ihminen valitsee tahdollaan, mihin tahto suuntautuu. Kun se suuntautuu väärin, on kysymys tahdon väärinkäytöksestä. Paavalikin olisi voinut kääntymyksen jälkeen edelleen suunnata tahtonsa väärin. Vapaus kuuluu kuuluu Jumalan kuvaan.
Sami on totta, että ihminen valitsee tahdollaan mihin se suuntautuu. Mutta mitä sanookaan Paavali? Laki on hengellinen, mutta ”minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen.” Tässä hän tunnustaa, että hän ei ole hyvä vaan paha, ei osittain myyty synnin alle, vaan kokonaan, mikäli seuraamme tässä Raamatun tekstiä. Mutta kun hän on paha, myös hänen tahtonsa luonnostaan suuntautuu pelkästään pahaan, eikä hänellä ole vapautta hyvään. Tämä on mielestäni loogista sinänsä, kuten Jeesus toteaa (Joh8:34); …”jokainen, joka tekee syntiä, hän on synnin orja.” Jos on orja, niin silloin ei ole vapaa, eikä vapautta valita.
Paavali vainosi seurakuntaa ja sillä tiellä hän olisi jatkanut vapautta valita toisin ilman Jeesuksen väliintuloa, kuten (Apt9:1) kertoo:…”sillä ”Saulus puhkui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia kohtaan.” Tämä murhan puhkuminen on meidän langenneen sielumme todellinen kuva. Tosin sitä on itsekunkin vaikea tunnustaa. Mutta ”kun Poika tekee teidät vapaiksi, niin te tulette todellisesti vapaiksi” toteaa Johannes (8:36). Tämä on meidän ainut mahdollisuutemme tulla vapaiksi ja tahtoa mutta ilman Jumalaa ihminen ei voi omasta voimastaan yhtä vähän tahtoa kuin juostakaan, kuten itse asian ymmärrän.
Kosti, ”myyty synnin alaisuuteen” ei siinä ole kysymys, että ihminen olisi muuttunut läpeensä pahaksi. Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan. Maailmassa ei ole kuvaamaasi paranoidista pahuuden ilmentymää. Se on väärän Raamatun tulkinnan fantasia. Samoin esittämäsi muut kohdat ja niistä tehdyt tulkinnat.
Sami. Pahuuden ilmentymästä ja ihmisyydestä italialaiselle kemistille ja humanistille Primo Leville Auschwitzin keskitysleirillä riitti pelkästään se, kun hän sai ensimmäisen lyönnin. ”Hänelle riitti rajaton ällistys sen edessä, miten ihminen saattoi lyödä toista ihmistä ilman mitään vihaa. Levin lakoninen toteamus riitti hänelle lyömisen filosofiaksi: tätä vartijat päivittäiseksi työkseen lerillä tekivät, tätä varten heidät oli sinne tuotu, tekemään leiri helvetiksi.” (Erkki Jokinen – Ihmisen varjo – esseitä pahuudesta ja toivosta).
Sami. ”Se on väärän Raamatun tulkinnan fantasia”, että on myyty synnin alaisuuteen, ihmisen menettäessä samalla Jumalan kuvan.
Niin, niin, tämähän on vain tulkinta, voidaan sanoa. Vaan onko se vain tulkinta, vai reaalinen tosiasia?
Kosti, kuvauksia pahuudesta on maailmassa runsaasti, niiden takana on aina ihmisten vapaa valinta. Väärä tulkinta pyhistä teksteistä on vain yksi variaatio tästä. Kirkon liturgisissa rukouksissa rukoillaan päivittäin, että Jumala palauttaisi harhaoppien sokaisemat kirkon yhteyteen.
Lutherin mukaan ihmisen tahto on sidottu siten, ettei hän kykene toimimaan oikein (Eli elää ilman vanhurskautta) ja näin ollen pitää ymmärtää, että vain Jumala voi herättää kivistä itselleen lapsia.
Jos ihminen olisi vapaa, eikä sidottu, tai myyty synnin alle, kuten Paavali asian ilmaiseen, niin ihminen voisi pelastaa itsensä rakastamalla Jumalaa ja lähimmäistä täydellisesti. Nyt kuitenkin on niin, että luonnollinen ihminen, siis lihasta syntynyt, kuten me kaikki olemme, rakastaa maailmaa kuten Jeesus sanoo; Ihminen rakastaa pyyteettömästi pimeyttä, enemmän kuin valkeutta… Koska tekonsa ovat pahat.
Ihminen ei siis luonnostaan tiedä Jumalasta mitään. Jos ihminen kuulee Jumalan Sanaa, niin SANA alkaa vaikuttamaan ihmisessä lain tuntemista ja sen kautta, myös ihmisen synti alkaa saamaan ihmisessä synnin tuntoa.
Jo hyvin pienelle lapselle ei tarvitse opettaa itsekkyyttä, se tulee luonnostaan, mutta kuinka vaikeaa onkaan opettaa lasta huomioimaan toisia. Ihminen syntyy synnin alle Raamatun mukaan.
Vapaa tahto on sinänsä illuusio, että ihminen voi vapaasti tehdä hyvää tai pahaa, mutta tuolla tahdolla hänen vanhurskautensa on kuin likainen vaate Jumalan silmissä. Olemme kaikki hukassa, jollei Jumala yksin meitä pelasta Kristuksen Evankeliumin kautta.
Kun sanon kautta, niin tarkoitan, että vain Jumala voi lahjoittaa ihmiselle uskon, joka on kertakaikkiaan pyhille annettu. Usko ja Jumalan Armoon luottaminen on siis yksin Kristuksen Sanan kautta tuleva ihmiseen. Kuten luonnollisen ihmisen syntymä on ulkopuolisen tahon aikaan saama, niin on myös Hengellisen ihmisen syntymä yksin Jumalan aikaansaama. Jumala ei jaa kunniaansa.
Ihminen tietää Jumalasta luonnostaan, tämä on luterilaisen katekismuksen perusopetus.
Lutherilla on tunnetusti sidottu tahto, mitä ei löydy kirkonhistoriasta ennen 1500 lukua. Luther on keksinyt tämän ihan itse.
Vanhurskauttaminen on vain yksi kuva sovitusopista, eikä edes niin merkittävä. Inkarnaatiossa suurempi kuva on jumallistumisessa, Jumalan kuvan palautus alkuperäiseen. Tämä on koko Jumalan lihaksi tulon idea.
Jumala lahjoittaa uskon, mutta ei ilman ihmisen tahtoa, eikä sitä vastaan. Jumala tarvitsee ihmisen tahtoa uskomiseen, ilman ihmisen tahtoa uskoa et saa.
Sami,
läheltä liippaa!
”.. vain yksi kuva sovitusopista” kuitenkin johtaa ulos Uomasta!
Vaikea vääntösi synnyttää vaikeuksia!