Tulipunainen hevonen
Päivän uutiset ovat synkkä ja hirveä näky, kuin suoraan Johanneksen ilmestyksestä. Tulipunaisella hevosella ratsastavalle ”annettiin valta riistää rauha maan päältä ja panna ihmiset tappamaan toisiaan”. (6:4). Eipä ihme, että 90 prosenttia suomalaisista kertoo olevansa huolissaan suunnasta, johon maailma on menossa. (Sisäministeriön 26.10.2023 julkaisema tiedote).
Pitäisikö huoleen nyt vastata kristinuskon nimissä valitsemalla, minkä armeijan toimia ja keiden ihmisten tappamista pitää oikeutettuna? Turha kysymys varmaankin, monet ovat puolensa valinneet. Paitsi ehkä enemmistö. Moni on huolissaan mutta haluaisi olla piittaamatta maailman supervaltojen ja pienen Lähi-isän alueen monimutkaisista eettisistä, poliittisista ja uskonnollisista ongelmista.
En aio valita puolta. Uskonnollisista syistä. Osaksi syyt ovat myös historiassa. Peruskysymys on se, miten näiden huolien kanssa pystymme elämään ja uskomaan. Sanon tähän me, huolissaan oleva enemmistö.
Suomi osti Israelista juuri Daavidin lingon. Se ei ole sama, jolla Daavid surmasi Goljatin. Ehkä myyjä kuitenkin käyttää hyväkseen Vanhan testamentin kertomuksen sädekehää. Alkuperäistä Daavidin linkoa ei enää ole. Nykyaikainen asejärjestelmä on. Sitä ei myy Vanhan testamentin Jumalan omaisuuskansa vaan nykyinen Israelin valtio ja asevoimat ja yhtenä taustana on maailman poliittinen tilanne. Hinta on vähän yli 300 miljoonaa euroa.
Nimenomaan en puhu nyt politiikasta ja valtioista. Puhun ihan muusta. Puhun nyt Jumalan omasta kansasta. Meistä, joista Johanneksen ilmestys sanoo, että ”olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmisiä kaikista heimoista, kaikista kielistä, kansoista ja maista” (5:9). Tästä joukosta, joka ei ennen ollut kansa mutta joka nyt on Kristuksen lunastustyön ansiosta Jumalan oma kansa. (1. Piet. 2:9-10).
Johanneksen ilmestyksen äärellä olen huojentunut siitä, että miltei kaikki ennustukset ovat myös jo jossain aiemmassa Vanhan testamentin kirjoituksessa. Niissä ei sinänsä ole mitään uutta, vaikka ovat kyllä äärimmäisen vaikuttavia ja pelottavia. Jokaisella sukupolvella on ollut ja on perusteltua aihetta huoleen.
Mikä rooli uskonnolla tai uskolla on nykypäivän kriisien ratkaisuissa? Ei ole oikein sanoa, ettei niillä ole mitään roolia eikä ole oikein sanoa, että ratkaisut ovat uskon dokumenttien sisältä luettavissa. Toki tiedän, että sellaisiakin tulkintoja on, vieläpä hyvin äänekkäitä.
Omana elinaikanani on ollut kuutisenkymmentä päivämäärää, jolloin on pitänyt tulla maailmanloppu. Yksikään ennuste ei ole toteutunut. Ensimmäinen koskaan julkaistu kirjoitukseni lukiolaispoikana koski tätä teemaa, ihmiskunnan itse itselleen aiheuttamaa loppua.
Sittemmin olen ajatellut ja erityisesti Johanneksen ilmestyksen äärellä, että kysymys on toivosta ja tehtävästä kulkea vastavirtaan.
Tulipunainen hevonen on paikkansa pitävä vertaus sanoessaan, että sodan ratsukolle ”annettiin valta riistää rauha maan päältä ja panna ihmiset tappamaan toisiaan”. Kuka tätä valtaa nyt käyttää? Vastaus ei ole luettavissa Raamatun tekstistä. Punainen hevonen on kuitenkin täydessä vauhdissa. Valitettavasti. Mitään järkeähän sen juoksussa ei ole. Jos sen laukkaa ei saada hillittyä on opittava elämään sen uhkan kanssa. Siihenhän Raamattu ohjaa: tulevaisuuteen ja toivoon (Jer 29:11). Ja nostamaan pään pystyyn (Luuk 21:28).
Mukavampi onkin katsella rauhallista hevosta.
96 kommenttia
Ilmestyskirjan ”pointti” on se, että Jumalalla on niin sanotusti homma hanskassa, vaikka meistä näyttää ja tuntuu peräti toisenlaiselta. Tämä maailma on aika rankka paikka kulkutauteineen, sotineen, luonnonkatastrofeineen, nälänhätineen ja (kristittyjen) vainoineen.
Entäs, jos otamme tämän tilanteen kutsuna hyvän tekemiseen emmekä hauku kirkko(j)a, YK:ta tai vaadi USA:ta ja rikkaita arabimaita hätiin? Tuomiosunnuntain evankeliumissahan meitä tavallisia uskovaisia kehotetaan hoitamaan sairaita, majoittamaan ja vaatettamaan pakolaisia sekä vierailemaan vankien – nimenomaan uskonsa tähden vangittujen – luona. Ja jos emme voi vierailla, tukemaan niitä, jotka eri keinoin auttavat vainottuja ja syrjittyjä. Vuorisaarnassa Herramme sanoo sitä paitsi, että autuaita ovat rauhantekijät ja ne, jotka kaipaavat vanhurskautta (tässä kai erityisesti oikeudenmukaisuutta).
Sama Jumala, joka sallii pahaa, myös kärsii kärsivien kanssa ja kehottaa meitä toimimaan kärsimyksen lieventämiseksi. Hän viheltää myös kerran pelin poikki ja toteuttaa hyvän tahtonsa lopullisesti. Rankaisee pahikset, palkitsee hyvikset ja palauttaa maailman paratiisiksi.
”Niin. ’Sepitettä’ Jeesuskin taisi kertoa itsestään ainakin joidenkin mielestä.” Älä rinnasta itseäsi Jeesukseen, se voi luisua jumalanpilkan puolelle, Kost Vasumäki. Tarkoitan käsitettäsi ’trinitaarinen materia’, jota en ole löytänyt muualta kuin näistä kommenteistasi. San on komea, mutta ontto.
Kosti V, kiitos, kun olet puolustanut kristillistä uskoa! En tosin ole ihan varma siitä, olenko ymmärtänyt kaiken tässä debatissa oikein.
Martti P. Aristoteleen termejä forma ja materia käytetään teologiassa monissa eri yhteyksissä. Eiköhän tässä ole yksinkertaisesti kysymys siitä, että kristinuskon ydintotuuksiin kuuluva oppi Jumalan kolminaisuudesta – yksi Jumala, jossa on kolme persoonaa – on yliluonnollinen totuus, joka on uskottava Raamatun ilmoituksen perusteella, vaikka sitä ei voidakaan johtaa minkään logiikan pohjalta.
En minä ole agressiivinen, ainoastaan johdonmukainen 🙂
Ja ettetkö muka sanonut Saatanaa tarvitun pelastussuunnitelmaan: Otteet viesteistäsi: Sari: 1)-Kuten sanoin, kysehän on siitä mitä rajoja Jumala saatanalle asettaa ja mitä Hän kulloinkin sallii saatanan tehdä. Kaikki kuuluu suunnitelmaan. 2)Kyse on paljon enemmästä kuin siitä mitä ihmiselle voi sodassa tapahtua. Kaikki Jumalan suunnitelmassa rakentuu sille, että hän tahtoo ihmisten pelastuvan.
Kaikki Saatanan teot liittyvät Saatanaan, ja jos Jumala näitä tekoja (rajallisia tai rajattomia) tarvitsee, on tarvinnut niihin siis Saatanaa.
Ilmoita asiaton kommentti