Rippikoululaiset osallistuu messuun ja teologiharjoittelija saarnaa. Oh Hoh. Pitäisiköhän ajella naapuri kaupunkiin. Ei tarvitsisi seurata riparilaisten meuhkaamista ja kuunnella harjoittelu-saarnaa. Surettaa niidenkin puolesta, kun ne tietysti laitetaan sinne etupenkkiin. Eikä niillä ole messuun mitään kiinnekohtaa. Joten mitä muuta ne nuoret voisivat, kuin keksiä omaa ohjelmaa, jolla häiritä muita.
No. Tämmöisiä ajatuksia oli mielessä, kun luin seurakunnan ilmoituksia. En viitsinyt lähteä kauemmaksi ja mentiin onneksi omaan kirkkoon.
Liturgi olikin laittanut nuoret mielekkäisiin tehtäviin ja se virkisti messua kivasti. Meuhkaamista ei ollutkaan. Entäpä saarna? Siinä pysyttiin tekstissä. Se käytiin läpi käytännöllisellä ja henkilökohtaisella otteella. Ei hypitty asiasta toiseen, vaan pysyttiin asiassa. Eikä käytetty vaikeita termejä. Saarna puhutteli yhtä hyvin nuoria , kuin meitäkin. Sitä seurasi kiinnostuksella. Tuosta pojasta kehkeytyy vielä tosi hyvä pappi. Pitää päästä toistekin hänen saarnaansa kuulemaan.
