Tulevaisuus nykyisyyden voimana

Sanaga joki on hyvin leveä. Silta on pidempi kuin Pulkkilanharjun silta Päijänteen yli. Vettä riittää joessa Edean voimalaitoksiin, joista sähköä tulee sekä Yaounden että Doualan miljoonakaupunkeihin.

Lauantai 03.11.2018
Pyhäinpäivä
Pyhien yhteys
2. lukukappale: Ilm. 22:1–5

Sanagan veden voimasta riittää sähköä suuremmalle väelle kuin mitä Suomessa on asukkaita. Uudistuneen paratiisin virrasta eli taivaan elämää antavasta vedestä riittää uutta elämää antava voima koko ihmiskunnalle.

Tulevaisuus vaikuttaa nykyisyyteen

Yleensä ajattelemme että menneisyys vaikuttaa nykyisyyteen. Näinhän se meidän maailmassamme onkin. Se, mitä on aikaisemmin tehty, on muovannut meidän tämän hetken todellisuutemme.
Kristinuskossa tähän tulee täydennys, joka avaa eteemme äärettömän laajan näköalan. Nykyisyys selittyy tulevaisuudesta käsin. Usko ja toivo kuuluvat yhteen. Niitä ei voi erottaa toisistaan, koska Kristus on koko maailmankaikkeuden keskus. Myös ajallisesti hän on kaikkien aikakausien Herra. Hänen käsissään on koko elämämme, niin menneisyytemme kuin tulevaisuutemmekin.

Ilmestyskirjassa tämä näkyy erityisen selvästi. Patmoksen näkijän upeat näköalat yli kaikkien ajan rajojen luovat eteemme sen, miten tulevan maailman suunnasta meidän tämän hetken todellisuuteemme virtaavat kasteen runsaan siunauksen, veden välittämän, vaikutus jo nyt. Tämä merkitsee meille elämän osallisuutta, Jumalan lapsen turvallisuutta jo tässä ja nyt.

Jeesus kuoli sovintokuoleman Golgatan ristillä

Ilmestyskirja puhuu Jeesuksesta Golgatan ristillä kuolleena ja koko maailman sovittaneena Vapahtajana. Jeesusta nimitetään Teurastetuksi Karitsaksi. Vanhassa testamentissa uhrattiin lampaan lapsi eli karitsa syntien sovitukseksi. Tämän oli esikuva sille mitä Jeesus kerran tuli tekemään. Hänet uhratiin koko maailman syntien anteeksi antamiseksi. Hänen kertakaikkinen uhrinsa riitti kaikille aikakausille ja kaikille ihmisille. Maailmassa ei ole ainoatakaan ihmistä, ei ole ollut eikä tule olemaankaan, jonka puolesta Kristus ei olisi kärsinyt, vaan Hänen työnsä takia pelastus ja vanhurskautus on valmistettu kertakaikkisesti ja täydellisesti.

Niinpä taivaan valtaistuimellakin Taivaan Isän oikealla puolella istuessaan Vapahtajamme, täydellinen Jumala ja täydellinen ihminen yhdessä persoonassa, saa kunniakkaan puhuttelun: Hän on Karitsa, Jumalan Karitsa joka on kantanut koko maailman synnin.

Kaste liittää meidät Jeesuksen täytettyyn työhön

Ilmestyskirjan näky elävän veden virrasta, joka vuotaa Karitsan valtaistuimelta, kertoo pyhästä kasteesta. Aikoinaan ensimmäisessä Paratiisissa oli neljä virtaa. Ne antoivat elämää koko iki-ihanaan puutarhaan. Elämä oli yltäkylläistä.

Nyt uudistuneen Paratiisin eli Taivaan keskeisenä elämänvoimana on vesi, joka julistaa ristiinnaulittua Kristusta ja hänen täytettyä pelastustyötään. Kaste ei ole vain pelkkää vettä, vaan sellaista vettä, joka tuo tullesaan elämän ja autuuden, joka ei ole virran omaa voimaa tai vaikutusta, vaan jonka voimana ja alkuperänä on meidän Vapahtajamme. Jumalan Pojan kalliin sovintoveren voima tulee luoksemme kasteen veden runsaana elämää antavana ja jatkuvasti yllä pitävänä voimana.

Koska Ilmestyskirjan näköalassa tämä voima tulee Jumalan tulevaisuuden eli iankaikkisen taivaan suunnasta, niin kasteen veden lahja ei ole vain jotakin kerran lapsuudessamme tapahtunutta hetken hommaa, vaan tuon hetkellisen ja kertakaikkisen toimituksen lahjaksi antama elämän voima ja uudistus ulottuu jokaiseen päiväämme ja hetkeemme aina iankaikkiseen elämäämme asti.

Taivaan täydellinen kirkkaus on meidän osamme Isän kirkkaudessa, kun Jumala itse on valomme ja jo kasteen iki-ihanassa toimituksessa Karitsan merkki on meidän otsaamme merkitty. Kasteessa me saimme Jumalan lapseuden. Tästä seuraa, että kerran katselemme Jumalaa kasvoista kasvoihin. Jumalan lapsen riemullinen kohtaaminen Isän ja toisten lasten seurassa on ikuista onnea ja autuutta.

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25