Tulevaisuuden naimalupauutinen?

”Lapsipiispa siunasi tänään viiden sukupuolineutraalin henkilön ryhmäaivoliiton.”

Rulaako tulevaisuudessa virallistetuissa suhteissa järjellisyys, järjenvastaisuus vai järjettömyys?

Avioliitto kuuluu luterilaisittain ajateltuna ns. maallisen regimentin piiriin, ei hengellisen.

Viekö yhteiskunta ja vikiseekö kirkko? Pitäisikö yhteiskunnan ja kirkon ensin ottaa ero toisistaan?

 

  1. Hannu, tuo työnjako olisi kovin teennäinen ja epäreilu kaikkia muita kuin heteroita kohtaan.
    Työnjako sinänsä ok, mutta minusta vihkijäviranomaisten, olivat keitä hyvänsä, on noudatettava maallisia lakeja ja vihittävä kaikki, joilla on oikeus tulla vihityiksi.
    Mahtaisivatko oikeusoppineet hyväksyä, että osa viranomaisista nirsoilisi ja vihkisi vain mieleisensä kerman ja jättäisi mielestään rupussakin muille?
    Se loukkaisi kansalaisten yhdenvertaisuutta lain edessä.
    Edelleen olen sitä mielotä, että helpoin ja selkein tapa on luopua vihkioikeudesta ja siunata solmittu liitto.
    Mutta kuten jo eka postauksessa sanoin, en varmasti tiedä kaikkea asiaan liittyvää.

Hannu Kiuru
Hannu Kiuruhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121