Tukisitko kirjailijoitasi?
Sinä, niin, juuri Sinä voit tukea lempikirjailijaasi. Olen ehkä liikaakin vaikertanut kirjan ja ihan erityisesti uskoon liittyvän kirjallisuuden hätätilasta Suomessa. Merkkejä siitä on paljon: Kirjakaupassa on yhä harvemmin edes paikkaa kristilliselle tai uskonnolliselle kirjalle. Ylipäätään kirjan inflaatio on tosiasia, meillä nimikemäärä yhä kasvaa, mutta myynti laskee. Suomi perii kirjalta 10%n ALV:n. Esimerkiksi Britanniassa kirjaa ei ensinkään veroteta, vaikka kielialue on vähän Suomea isompi. Ja kuitenkin Suomen synty ja historia on kirjalle, kirjalliselle ja muulle kulttuurille rakennettu.
Omia murheitani en jaksa nyt tässä pidempään valittaa. Mainitsen vain kärsineeni viimeiset 10 vuotta ikäsyrjinnästä apurahojen jaossa valtion / opetusministeriön ja Taiken kirjastoapurahojen jaossa. Valitin Turun Hallinto-oikeudelle joka oli samaa mieltä ja kumosi Taiken syrjivän päätöksen. Taike ei valittanut, mutta teki sitten saman hylkäyksen uudelleen - ainakun minun järkeni ja oikeustajuni vastaisesti.
Jeremiadeja on tullut esitettyä, mutta nyt vaihteeksi jotakin positiivista. Kuten jo alussa kirjoitin, on Sinulla arvoisa lukija käytössäsi yksi tukimuoto, jolla voit auttaa suomalaisia lempikirjailijoitasi. Taike siis jakaa kirjastoapurahoja, harkinnanvaraisesti ja on niissä ottanut käyttöön ikäleikkurin, jolla "eläkeläiset" leikataan pois - vaikka taiteilijan tai kirjailijan ei tarvitse jäädä eläkkeelle.
Toinen, vasta viime vuosina meillä käyttöön otettu tukimuoto on lainauskertoihin matemaattisesti perustuva tuki. Jokaisesta lainatusta kirjasta kilahtaa 20 - 30 senttiä kirjailijan tilille. Sanasto hoitaa sen samaan tapaan kuin Teosto huolehtii musiikin tekijöistä.
Tämä antaa Sinulle mahdollisuuden kirjaston kautta tukea mieleisiäsi kirjailijoita. Minä tietysti toivon, ettet lainaisi vain TV:stä tuttuja bestselleristejä, vaan myös niinkutsuttua vähälevikkistä kirjallisuutta. Taidemaalarit järjestävät retrospektiivisiä näyttelyjä. Mitä jos Sinäkin loisit katseesi kirjailijasi koko tuotantoon, lainaisit kerralla sen alusta asti. Ei vain rahan tähden, vaan siksi että aurinko joskus paistaisi risukasaankin eli huomiota joskus saisivat muutkin kuin nämä televisiosta tutut.
Aloitin itse nurmeslaisesta Rauha Kejosesta. Turun pääkirjaston hyllyssä oli kuusi hänen kirjaansa, viisi proosateosta ja myös tuore runoteos "Kukaan ei ole poissa".
Antoisia lukuhetkiä! Ja vie viestiä eteenpäin!
35 kommenttia
Hyvän kirjan kannattaa aina lukea ja hankkia kotikirjastoon.
SEPPO, Sinulla on iso kirjasto. Me muutimme seurakunnalta vuokratusta isosta asunnosta omaan pieneen kaksioon ja joka toinen kirja piti hävittää, mikä oli raastava kokemus.
Seppo, olet näillä palstoilla ihan spesiaali persoona. Olet kriittinen, niinkuin ihmisten ihan yleisesti pitäisikin olla, mutta samalla Sinä tiedät paljon, olet hyvin perillä Raamatusta ja muustakin. Olen monta kertaa miettinyt elämänhistoriaasi tai elämänkaartasi. Olisi hieno juttu, jos voisit joskus sitäkin avata.
Kirjojen kriisi- eli hätä-tilanteessa yksi ongelma on tämä julkkis-trendii. Kirjallisuudessa Suomessa osa menestyy täysin epäkirjallisillä ansioilla. Ja sitten on nämä TV:stä tutut, kirjailijat, joilla on hyvä supliikki, tai jotka ovat onnistuneet rakentamaan itselleen henkilökohtaisen brändin, joka myy.
Olen keskittänyt lukemiseni uusiin kirjoihin (kirjastossa osastossa ”Uutuudet” ). Niissä on hirveästi virheitä, sekä oikeinkirjoitus- että lyöntivirheitä. Samoin pilkkuvirheitä. Käytetään paljon samoja ”muotisanontoja”. Ns. tietokirjoissa (esim. historia ) faktoihin sotketaan fiktiota, joten harjaantumaton (tietämätön) lukija saattaa uskoa ne historiallisesti tosiksi. Kirjastossa on myös omakustanteita, toiset hyviä, toiset luokattoman huonoja. Joskus kohdalle sattuu helmi.
Kustantamojen vakikirjailijoihin (jotka myyvät pelkällä nimellään) en koske.
KIMMO, ensin sydämellinen kiitos kielioppineuvoistasi. Kielioppi on aina ollut heikko kohtani, niin Suomen kuin Saksankin.
Nenääsi haiskahtaa kateuden karvas sappi. Kysyt, mistä se johtuu. No suomalaisissa keskusteluissa ihan tavallista kyllä on, ettei puhuta toisen esiinnostamasta asiasta, vaan pohditaan naapurin MOTIIVIA. Ja aika usein se osoittautuu negatiiviseksi.
Apurahoista keskusteleminen on aivan tavattoman vaikeata. Kai m.m. siksi, että on vaikea puhua asiasta, keskustelu menee henkilöihin. Niin pienellä kielialueella kuin Suomen on, ovat apurahat elinvoimaiselle kirjallisuudelle elinehto. Vain hyvin harvat elävät Suomessa kirjojensa myynnillä. Tuula-Liina Varis sanoi minulle kerran näin: ”Jos et saa apurahaa, se on sinusta väärin jaettu.” Näin subjektiivista se joskus voi olla. Minua hiukan lohduttaa, että kanssani samaa mieltä oli Turun Hallinto-oikeus, jossa minulla ei ole ystäviä tai sukulaisia.
Mutta Kimmo jatka sinä vaan naapureittesi motiivien tutkintaa, jos se tuottaa sinulle tyydytystä. Ja sanotaanhan niinkin, että niille joilla on, annetaan. Niin näyttää olevan, mutta ehkä ihmisten välisissä suhteissa vaikuttaa myös asia, jota kutsutaan oikeudenmukaisuudeksi.
Kimmo kyllä, juuri sitä tarkoitan. Kiinnostaako sinua enää vain kielioppi ja oikeinkirjoitus?
Oikea kieli ja oikea usko. Oikea oppi. Tulee mieleen vuosia sitten kuulemani: Kielitoimiston edustajalta kysyttiin radiossa, kumpi kahdesta vaihtoehdosta on oikein. Kysytty ei halunnut sanoa ratkaisua tähän, vaan korosti sitä, kuinka sanoja käytetään ja eri ihmiset eri puolilla Suomea vähän omalla tavallaan. Vasta tai vihta, ei kumpikaan ole ”oikein”, molempia käytetään.
Mutta ehkä tämä on toinen asia. En vain saanut selvää siitä mitä haluat sanoa itse asiasta. Asiana tässä blogissani pidän sitä, halutaanko tukea suomalaista kirjallisuutta ja kirjailijoita. Ja halutaanko tukea vain harvoja, kapeaa kärkeä, vai huomata laajempi joukko.
Ihan vain pelkkää uteliaisuuttani kyselen: mihin hintaan sinun teoksiasi saa ostaa ja mistä?
KIMMO, uteliaisuus on myönteinen ominaisuus ihmisessä ja kysyä aina saa. Viimeisin julkaistu kirjani on ”Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat” (Kirjapaja 2016.) Kustantajalta tuli viikko pari sitten sähköposti, jossa he kertoivat jäljellä olevan kappalemäärän ja tarjosivat loppuerää a 1 eurolla. Sata kappaletta tilain. Kirjan elinkaari on nykyisin lyhyt ja loppuerä kun aiheuttaa kustannuksia sekin, kustantajat sen yleenmsä makuloivat.
Vinkki Heikki Palmulle: pieneenkin asuntoon mahtuu oikein hyvin kirjoja, kun käyttää 40 cm syviä Lundia-hyllyjä tai kaappeja. Pokkareita mahtuu kolmeen pinoon ja useimpia kovakantisia kirjoja kahteen riviin. Vielä paremmin, jos pinoaa eturivin päällekäin ja takarivin kirjat asettelee pinoiksi kirjan selkä sivuttain. Hyvässä lykyssä etu- ja takarivin väliin jää vielä tyhjä tila, johon mahtuu yksittäisiä ohuita läpysköjä. Etuna on se, että ei tarvitse pohtia, mihin laittaa tauluja tms. Hätätilassa kirjoja voi vielä varastoida sängyn alle laatikoissa.
Kannattaa tosin muistaa, että kirjat menettävät nykyään arvonsa nopeammin kuin bensiinikäyttöiset käytetyt autot. Tosiharvinaisuuksia lukuun ottamatta.
Kirjoittaja
Heikki Palmu
Tähän päivään mennessä olen ollut yli puoli vuosisataa lehtikirjoittaja, noin puoli vuosisataa kirjailija, yli neljäkymmentä vuotta luterilainen pappi ja yli kolmekymmentä vuotta työnohjaaja. Ja mitä vielä? Nyt, vanhuudessani yhä haluaisin olla yhteydessä muihin ihmisiin ja vähän myös vaikuttaa maailman menoon. Kirjoitan aktiivisesti. Kun saan kirjan valmiiksi, kuten viimeksi "Oulusa koulusa. 60-lukulaisen muistelmat." (Kirjapaja 2016), alan tehdä seuraavaa.
Onhan kristillisiä erityiskirjakauppoja ja lähes jokaisen uskonnollisen tilaisuuden puhujalla on ’siellä takana oma’ kirjapöytä. Eräskin uskonnollinen ryhmä tuuppaa uuden kirjan jokaisesta kissan risahduksesta minkä kuulee ja näitä mainostetaan 24 /7 eetterissä vähän väliä. Ilmaisesta radio- ja tv-mainonnasta (esim. Ruokasen ’isäntänä’ ohjelmat) saa maallikkokirjailija vain unelmoida, ellei satu olemaan julkkis.
Ilmoita asiaton kommentti