Trump ja Halla-aho – “hymyilevät fasistit”

Vaikea uskoa, mutta Amerikassa on parhaillaan käynnissä vallankaappaus. Monet kysyvät kestävätkö maan demokraattiset instituutiot tämän häikäilemättömän röyhkeyden. Kuvitellaan, että ne ovat jotain rakennuksia, joilla on oma katuosoite. Poliittiset insituutiot ovat ihmisten välisiä sopimuksia, muotoja, käytäntöjä. Ne eivät suojele meitä meiltä itseltämme.  Me olemme nuo instituutiot. Ne ovat siis vain yhtä vahvoja kuin me olemme. Kun siis puhutaan demokraattisista instituutioista, niiden lujuudesta, niin pitää aina puhua meistä ihmisistä, meidän lujuudestamme. Jos ihmiset haluavat olla kunnioittamatta yhteisiä demokraattisia sopimuksia, niin ei ole olemassa mitään instituution tiilimuuria siinä välissä, joka estäisi niin tekemästä. Nyt kun siis kysytään kestääkö demokratia Yhdysvalloissa, niin vastaus on, että se on jo murtunut, koska toinen puoli, Trump ja republikaanien johto, eivät ole laillista vaalitulosta kunnioittaneet ja hyväksyneet. Teko on häikäilemättömyydessään ennenkuulumaton Yhdysvaltain historiassa. Seuraukset voivat olla kohtalokkaat. Monmouthin yliopiston teettämän kyselyn mukaan 77 prosenttia (lähes 57 miljoonaa!) Trumpia äänestäneistä uskoo Bidenin voiton johtuvan petoksesta – josta todisteita on siis puhdas nolla. Karut luvut. Mitä voi enää sanoa luottamuksesta demokraattisen järjestelmän keskeiseen instituutioon, äänestämiseen? Ja kun sitä ei ole, niin mitä sitten tapahtuu? Herra varjelkoon Yhdysvaltoja ja maailmaa. 

Donald Trumpin valinta presidentiksi on pitkän kehityksen tulos, demokratian rapautumisen hedelmä, kun todellinen valta on siirtynyt suuryrityksille. Trump on vanhan poliittisen vallan, clintonien, bushien, obamien, Davosin eliitin ja Wall Streetin epäpyhän liiton ruumiillistuma, röyhkeä äpäräpoika, joka on siinnyt vanhan vallan toteuttamasta uusliberalistisesta, vaihtoehdottomasta, eriarvoistavasta, omistuksia kasaavasta ja ihmisarvoa halveksivasta politiikasta. Trump on poliittisen ja kulttuurisen haaksirikon oksentama alhainen huijari, sirkusapina, sielunsa kadottanut, tyhjä ihmisyyden kuori, mädäntyneen kulttuurin idioottimaisten, rikollisten ja rasististen ideologioiden ruumiillistuma.

Heillä on Trump, meillä on Halla-aho, Unkarilla on Orbán ja niin edelleen. He ovat sosiaalitieteilijä Bertram Grossin ”hymyileviä fasisteja”, despoottisia demagogeja, onttoja, vääristyneitä miehiä, jotka tulevat polkemaan maahan kaiken mikä on hyvää ja parasta yhteiskunnassa. 

New York Times kysyi vuonna 1944 varapresidentti Henry Wallacelta, mikä on fasisti, kuinka paljon meillä on fasisteja ja kuinka vaarallisia he ovat. Wallace vastasi enteellisesti: 

”Todella vaarallinen amerikkalainen fasisti on ihminen, joka haluaa tehdä Yhdysvalloissa amerikkalaisella tavalla saman, minkä Hitler teki Saksassa preussilaisella tavalla. Amerikkalainen fasisti on mieluummin käyttämättä väkivaltaa. Hänen metodinsa on myrkyttää julkisen informaation kanavat. Fasistille ongelma ei ole kuinka ilmaista parhaiten totuus yleisölle, vaan kuinka parhaiten käyttää uutisia huijatakseen yleisöä antamaan fasistille ja hänen ryhmälleen lisää rahaa ja valtaa. He väittävät olevansa yltiöisänmaallisia, mutta he tulevat tuhoamaan kaikki perustuslain takaamat vapaudet. He vaativat yrittämisen vapautta, mutta ovat monopolien ja omien intressiensä puhemiehiä. Heidän perimmäinen tavoitteensa, johon koko heidän petoksensa kohdistuu, on kaapata poliittinen valta. Käyttämällä samanaikaisesti valtion valtaa ja markkinoiden valtaa he voivat pitää tavallisen ihmisen ikuisessa alistussuhteessa.” (The New York Times, 9.4.1944)

Trumpin myötä olemme saapuneet länsimaisen demokratian iltahämärään. Hänen hallinnossaan yhdistyy fundamentalismikristillisyyden höyrypäinen Harmageddon-politiikka ja nationalistisen kapitalismin moraalinen mädännäisyys. Kriitikko Irwing Howe on todennut  kirjoittaessaan William Faulknerin luomasta Snopesin suvusta:

”(– –) he ovat se joka tulee jälkeenpäin. He ovat olentoja, jotka nousevat hävityksestä, lima vielä heidän huulillaan.” (New Republic, 7.12. 1959).

Maailman murtuessa sivistymättömät moukat astuvat esiin johdattamaan kansakunnat tuhoon. Heillä ei ole enää mitään estoja. Heidän ei tarvitse välittää yhteiskunnan murenevasta sosiaalisesta koodistosta. He tulevat viemään tuhokapitalistisen rosvotalouden huippuunsa ja valtion turvallisuusjoukot tukenaan alistamaan ja orjuuttamaan ihmiset. Mitättömimmästäkin toisinajattelusta joutuu pidätetyksi. Kirjailija Aleksandr Solženitsyn on muistuttanut, kuinka rajoittamaton valta rajoitettujen ihmisten käsissä tulee aina johtamaan julmuuksiin. Kun ihmis- ja kansalaisoikeuksista tulee etuoikeuksia, jotka valtio voi lakkauttaa, ne tullaan lakkauttamaan lopulta jokaiselta. 

Kyse ei ole vain Trumpista, vaan nationalististen populistien globaalista esiinnoususta. Heillä on Trump, meillä on Halla-aho, Unkarilla on Orbán ja niin edelleen. He ovat sosiaalitieteilijä Bertram Grossin ”hymyileviä fasisteja”, despoottisia demagogeja, onttoja, vääristyneitä miehiä, jotka tulevat polkemaan maahan kaiken mikä on hyvää ja parasta yhteiskunnassa.  Trump on vaistonvarainen fasisti. Toisin kuin Halla-aholla, Orbánilla ja muilla vastaavilla, hänellä ei ole mitään ideologiaa. 

Fasismi on viettelystä, uudelleen lumoutumista, kun maailma on tyhjentynyt merkityksestään. Vahvojen ja verevien arvojen kaipuu on taas täällä samoin kuin 30-luvulla. Fasismin ydin on hypermaskuliinisuus. Fasismilla ei ole johdonmukaista ideologiaa, vaan se mutatoituu ja muuttuu. Se mitä fasisteja seuraavat ihmiset etsivät, on voimaannuttamisen tunne. Trump, Halla-aho, Orbán ja muut nationalistiset johtohahmot täyttävät tämän roolin, ei niinkään poliittisina johtajina kuin perinteisinä kulttijohtajina. Kultin jäsenet haluavat, että johtaja rikkoo kaikkia sääntöjä. Kulttijohtajan voima laajentaa seuraajan omaa identiteettiä ja voimaa. Kaikki moraalinen autonomia luovutetaan kultin johtajalle. 

He puhuvat puhdistavasta väkivallasta ja syyttävät islamia (ja vasemmistoa) länsimaisten arvojen ja elämänmuodon tuhoamisesta, vaikka ovat itse niiden todellinen uhka.

Nationalistiset uusfasistit tulevat vallassa ollessaan viemään tuhokapitalistisen rosvotalouden huippuunsa, kaatamaan bensaa rasismin liekkeihin ja ottamaan käyttöönsä kaikki mahdolliset keinot ihmisten alistamiseen ja valvontaan. He tulevat kiihdyttämään ekokatastrofia ja kiihottamaan ihmisiä hyökkäämään muslimien, maahanmuuttajien, paperittomien, tummaihoisten, feministien, vasemmistolaisten, taiteilijoiden ja homoseksuaalien kimppuun ja tekevät heistä taantuvan talouden syntipukkeja. Maaginen ajattelu valtaa alaa, kunnes koko ajattelu tuhotaan. Taiteet ja kulttuuri rappeutuvat nationalistiseksi kitschiksi. Empatia ja toisen ihmisen asemaan asettuminen tuhotaan järjestelmällisesti vallan taholta, ja sen sijaan tuotetaan röyhkeyttä, julmaa maskuliinisuutta, sotaisuutta, rasismia, naisvihaa ja homofobiaa. 

Heidän tavoitteena on pelastaa kansa rappeutumiselta ja pitää puhtaana vieraasta verestä. He puhuvat kansallisesta uudestisyntymästä, orgaanisesta kansasta, kuten natsit aikanaan. He ajavat homogeenisesti etnistä yhteiskuntaa ja vastustavat monikulttuurista ja moniarvoista yhteiskuntaa. He puhuvat puhdistavasta väkivallasta ja syyttävät islamia (ja vasemmistoa) länsimaisten arvojen ja elämänmuodon tuhoamisesta, vaikka ovat itse niiden todellinen uhka. He käyttävät hyväkseen demokratiaa ja sen instituutiota tuhotakseen ne ja luodakseen yhteiskuntaan omat pelisäännöt. He demonisoivat maahanmuuttajia, heitä puolustavia “suvakkeja”, vasemmistolaisia ja “kulttuurimarxilaisia ja fantasioivat itsensä vallan kahvaan suorittamaan suuria verisiä puhdistuksiaan kaikista toisista.

 

  1. Huh! Kirjoitapa tänne tai mihinkään tällaista tekstiä vaikka Sanna Marinista, niin aivan varmasti ylläpito poistaa! Ja alkaa ehkä jopa rikostutkinta vihapuheesta, kiihottamisesta kansanryhmää vastaan jne.

    ”Trump on vanhan poliittisen vallan, clintonien, bushien, obamien, Davosin eliitin ja Wall Streetin epäpyhän liiton ruumiillistuma, röyhkeä äpäräpoika, joka on siinnyt vanhan vallan toteuttamasta uusliberalistisesta, vaihtoehdottomasta, eriarvoistavasta, omistuksia kasaavasta ja ihmisarvoa halveksivasta politiikasta. Trump on poliittisen ja kulttuurisen haaksirikon oksentama alhainen huijari, sirkusapina, sielunsa kadottanut, tyhjä ihmisyyden kuori, mädäntyneen kulttuurin idioottimaisten, rikollisten ja rasististen ideologioiden ruumiillistuma.”

  2. Outo tulkinta fasismista ja maailman tilasta. Sadinmaalla on kuvanauha nurinpäin. Globalistit ne maailmassa ajavat dystopiaa, jossa yksilö ei ole mitään, keskushallinto määrää, mitä saat tehdä, minne mennä ja mitä sanoa. Orban, Trump, Halla-aho ym. vastustavat tällaista. Onhan näitä nähty 1900-luvulla monta. Hitlerinkin politiikka oli sosialismia, yhtä ainoaa puoluetta, hallitusta, maailmaa ja mielipidettä.

    • Tähän lisäsin vielä, että Sadinmaan omassa puolueessa, jopa kansanedustajatasolla, henkilöitä, jotka kutsuvat itseään kommunisteiksi. Halla-ahon nimittäminen fasistiksi lähentelee kunnianloukkausta ja suosittelisin kotimaata poistamaan blogin. Toisaalta kaikki julkisuus on kotiinpäin?

    • Minulla ei ole omaa puoluetta. En ole minkään puolueen jäsen. Tämän blogin voisi poistaa jos väite Halla-ahon fasistisuudesta ei pitäisi paikkansa. Hän on Suomen lähihistorian pahin rasismiin kiihottajista ja edelleen yksi Suomen vaarallisimmista poliitikoista. Tässä nähdään kuinka yhteiskunnallinen normaali on muuttunut. Vielä joitain vuosia sitten häneen suhtauduttiin hyvin torjuvasti Suomen poliittisessa eliitissä. Nyt hänet on salonkikelpoistettu. Silti hän on ideologialtaan ihan samaa kuin aiemminkin.

    • Joo, eikä Anna Kontula ole oikea kommunisti sanan missään merkityksessä, mut typerää, kun tituleeraa itseään niin verellä tahritulla tittelillä. Oikeesti: olen sitä mieltä, että Kai erehdyt. Ei Halla-aho ole fasisti.

      Henkilökohtaisesti kritisoin itsekin maahanmuuttoa. Mutta, jos Suomeen joku otetaan, on hänestä huolehdittava, ihonväriin, etnisyyteen, uskontoon tms katsomatta.

      Kunpa kaikki olisikin suloisen mustavalkoista! Olen usein blogistin kanssa jyrkästi erimieltä, mutta yllättävän usein samaa mieltä. Tässä en.

    • Samoin voisi sanoa, että on typerää tituleerata itseään kristityksi, niin veren tahritulla tittelillä.

    • On kyllä jossain määrin totta, että Trump ja Halla-aho edustavat samaa ilmiötä, vastareaktiota kaikelle punavihreälle populistisille hölinälle. Kumpikin maa saanut oman näköisensä: Yhdysvallat koomisuudessa lähes absurdin pellen, suomalaiset viileän analyyttisen ja älykkään Halla-ahon.

      Ovatko blogistin mielestä myös perussuomalaisia kannattavat fasisteja? Jos ovat niin tässä yhteydessä ehkä syytä mainita, että PS juuri tällä hetkellä suurin puolue sekä perinteisen ammatissa toimivan työväestön että yrittäjien parissa.

    • Halla-ahon myötä persuista tuli oikeistoradikaalinen puolue, jossa on fasistinen siipensä. Samalla kun Halla-aho esiintyy ulospäin maltillisesti hän antaa tälle siivelle tilaa. Persut on näille ainoa mahdollinen kanava poliittiseen vaikutusvaltaan. Halla-aho toki tajuaa että päästäkseen pääministeripuolueeksi, hänen pitää esiintyä maltillisesti. On siis hyvin perustelua kutsua häntä fasistiksi.

    • Sinänsä ei mitään uutta että kirkko flirttailee äärioikeistoistolaisten nationalistien kanssa, kuten siis Jolkkonen ja Laajasalo. Niin kirkko on tehnyt aiemminkin.

    • Kirkon arvovallan murentamiseen ei tarvita ketään ulkopuolista. Me teemme sen itse. Esim. piispat ovat onnistuneet siinä kiitettävästi.

  3. Kyllä tämän äärellä ylläpidolla olisi vakavan itsetutkistelun mahdollisuus, on tämä niin räikeää. Samoin olisi kaikilla, jotka täälläkin nurkuvat vihapuheesta, sananvastuusta, turvallisesta tilasta ym. ja osoittavat kritiikkinsä konservatiiveille. Itse Raija Toiviainenkin voisi tulla hiljentymään tämän äärellä.

    Minä en loukkaannu yhden tai kahdenkan aktivistin kärkkäydestä, mutta se häiritsee, että eräät tahot ovat niin sokeita itselleen. Tekopyhyys on iljettävää.

    • Jos joku näyttää oravalta, haisee oravalta, liikkuu kuin orava, syö käpyjä kuin orava, niin ei se ainakaan jänöjussi ole.

    • Tästä tuleekin mieleen, kun Suomen Rauhanliiton puheenjohtaja, matematiikan tohtori, Felix Iversen tuomittiin maksamaan sakkoa 5 000 markkaa Hitlerin kunnian loukkaamisesta artikkelissaan Kilpajuoksu perikatoa kohti on alkanut (1935). Se tuntuu meistä naurettavalta nyt, mutta aika harvasta silloin. Se oli sen ajan vihapuhetta.

    • Senpä vuoksi puolustakaamme kaikkien sananvapautta! Suhdanteet muuttuvat, yleinen mielipide ja totuuskäsitys muuttuvat. Pölkkypäät – ilmaukseni sallittaneen tässä yhteydessä – jotka esiintyvät suvaitsevaisina, eivät ymmärrä tätä, vaan typeryydessään kuvittelevat Neuvostoliiton kellokkaiden tavoin edustavansa kaikkea hyvää. Hyvän nimissä luodaan uhkakuvia turvattomuudesta ym. ja uhkakuvan luoja tarjoaa itse siihen lääkkettään; sensuuria ja hallitsijan kontrollia. Ennen pitkää syytetyn penkillä istuvat myös nämä hyödylliset idiootit, kunhan tilanne etenee niin pitkälle, että yhden mielipiteen hallitsijan paikasta alkaa valtataistelu. Raamatun lisäksi monet totalitarismeista selvinneet ovat kirjoittaneet hyllymetrejä varoituksia meille, miten käy, kun jatkamme eteenpäin tällä uuden normaalin tiellä. Ihminen on niin uskomattoman tyhmä, ettei opi.

      Siksi toivoisin, että mediaväki, suvaitsevaisto ym. tällaisten ulostulojen äärellä todella miettisivät. Ei sitä, että Sadinmaa pitäisi vaientaa, vaan sitä, että myös muut saisivat paljastaa ajatuksensa vapaasti. Olemme hyvää vauhtia matkalla katstrofiin. Juuri eräs nuorimies joutui suuriin ongelmiin yliopistomaailmassa, kun ei uskonut miehellä voivan olla kuukautisia.

Kirjoittaja