Totalitarismin hirmuteot edessämme ja ihmisen pahuuden trauma!

Olin merimieskirkkovuosien aluksi loppusyksystä 1989 Hampurissa työkokouksessa samaan aikaan, kun Berliinin muuri murtui. Muutamat työtoverit kävivät yöllä Berliinissä ja toivat muurin palasia mukanaan. Harmittelin jälkikäteen, kun en tullut lähteneeksi paikalle.

Berliinin muurin murtuminen oli yksi keskeinen tekijä Euroopan uuden ajan alkamisessa. Sen jatkeena tulivat Baltian maiden itsenäistymiset ja Neuvostoliiton hajoaminen. Sitä edelsivät muiden muassa Gorbatshovin glasnost- ja perestroika-politiikat sekä joidenkin mukaan myös puolalaisen kardinaali Karol Wojtylan valinta paaviksi jo vuonna 1978.

Jo toisen maailmansodan aika ja sen jälkeinen aika olivat totalitaaristen hirmuhallintojen aikaa. Hitler toteutti sairasta natsi-ideologiaa Saksassa ja halusi vallata koko Euroopan. Ja vaikka Stalinin Neuvostoliitto oli tuolloin liittoutuneiden puolella vapauttamassa Saksaa ja Eurooppaa, oli sielläkin jo yksinvaltainen hirmuhallinto jatkunut. Natsi-hallinto kukistui, mutta Stalinin hirmuhallinto vain paheni. Myöhemmin DDR:n hallinto ja Itä-Euroopan maiden alistaminen olivat jatkoa Stalinin hallinnolle.

Euroopan uusi jakso 1990-luvulla antoi toivoa paremmasta ja parempaan uskoimme vielä 2000-luvulla. Sitten valtaan astui Putin, jonka kanssa ”länsi seurusteli” ja piti yhteyttä vielä Krimin 2014 tapahtuneen valtauksen ja sitä edeltäneiden sotien jälkeenkin. Suomessakin uskoimme Venäjän kehitykseen avoimemmaksi ja demokraattisemmaksi valtioksi. Uskoimme, että on hyvä tehdä yhteistyötä ja pyrkiä myös hyötymään itänaapurin suurista markkinoista Pietarin alueella ja muuallakin Venäjällä.

Suuri yhteinen traumamme koitti 24. helmikuuta Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Putinin ja Kremlin ideologia oli luettavissa puheista ja merkeistä jo vuosia, mutta emme osanneet sitä tehdä vaan uskoimme tosiaan parempaan. Nyt Venäjän kansa on kyllästetty propagandalla samoin kuin aikaisemmissa hirmuhallinnoissa onnistuttiin tekemään. Toisten maalaaminen vihollisiksi ja epäihmisiksi sekä täysin aiheettomien pelkojen syöttäminen tekevät tehtävänsä, kun ihmiset eivät saa muuta informaatiota ja haluavat luottaa kansansa johtoon.

Ukrainassa oli ennen hyökkäystä omat ongelmansa, muiden muassa korruptio ja sisäiset jännitteet. Sen nykyinen johto halusi kuitenkin suuntautua länteen ja sai sille kansan tuen. Ja vaikka myös Ukrainan armeija lienee tehnyt yksittäisiä rikkeitä, on kokonaiskuva hyvin selvä: Venäjä aloitti kansainvälistä oikeutta rikkovan hyökkäyksen toiseen maahan ja on taistelutoimien lisäksi tietoisesti tuhonnut siviilikohteita sekä toteuttanut sotarikoksia siviilien keskuudessa. Ihmisiä on pakolla siirretty Venäjälle kuten ennen natsien ja neuvostohallinnon aikoina. Ukrainan kansa ja armeija on puolustanut maataan ja onnistunut siinä, vaikka tuhot ja kärsimykset ovat valtavat.

Summa summarum: Ehkä suurin traumamme on ihmisen pahuuden kohtaaminen, vaikka haluamme uskoa sen väistyneen. Kun pahuutta tietoisesti ruokitaan ja vahvistetaan, se saa käsittämättömät mittasuhteet. Vain oikeat arvot, avoimuus, ihmisten perusvapaudet, demokratia, toimiva oikeusjärjestelmä ja riippumaton tiedonvälitys estävät pahuuden kasvamisen ja käyttämisen yhteisöissä ja valtioissa. Ehkä Venäjäkin voi vielä muuttua ja sitä toivoa on kaikesta huolimatta pidettävä yllä, vaikka nyt tärkein asia on tukea Ukrainaa sen taistelussa. Se on taistelu myös meidän suomalaisten arvojen ja vapauden puolesta.

Toivo Loikkanen, vapaan Euroopan kansalainen