Tontut hyväksytään, Jeesusta ei saisi mainita
Joulussa on niin paljon hyvää, että ihmettelen, miksi jotkut vastustavat sitä, siis joulun Sanomaa. Eihän joulun viettoa sinänsä juuri vastusteta, niitä joulun käärepapereita.
Jouluna olemme parhaimmillamme, täynnä hyvää tahtoa ja lähimmäisenrakkautta. Löydämme sisältämme paremman minämme.
Joulun idea ja se kaikki hyvä lähtee Jeesuksen opetuksista. ”Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi.” Vietämme joulua Jeesuksen syntymäjuhlana.
Jälleen tämänkin joulun alla on käyty keskustelua siitä, saako kouluissa ja muilla julkisilla paikoilla puhua Jeesuksesta, saako laulaa Enkeli taivaan tai esittää seimikuvaelmaa.
Hänen vastustajansa ja kieltäjänsä hyväksyvät kyllä tontut ja joulupukin, mutta Jeesuksen nimeä ei saisi mainita, vaikka he eivät virallisesti pidä Häntä totena. Miksi vastustaa sellaista, ”mitä ei ole”?
Vai onko sittenkin niin, että he tietävät Hänen olevan olemassa, ja sen vuoksi vastustavat? Hyvä muodostaa kontrastin, jota on vaikea hyväksyä. Hyvä tuntuu pahalta? Sellaista vapaa-ajattelua.
Arvelen, että he ovat vähemmistö. Enemmistölle joulu ja Jeesus käyvät, vaikka uskonnon harjoittaminen olisi ohuttakin. Hyvä niin.
****
Joulun evankeliumi kertoo kuinka Jumala syntyy pieneksi lapseksi seimeen eläintallissa. ”Vähempi väkevyys ei riittänyt”, kirjoitti runoilija-teologi Anna-Maija Raittila.
Kedolla lammaspaimenet kuulevat tapahtumasta ensimmäisenä ja he lähtivät kiireesti Betlehemiin.
Lapsilla tuli olemaan keskeinen sija Jeesuksen opetuksessa ja kristinuskossa. ”Ellette tule lapsen kaltaiseksi…” Joulussa on jotain lapsellista, eikä se tarkoita heikkoa tai vähäistä, päinvastoin.
Arkkipiispa Tapio Luoma sanoi aatonaatonaattoiltana televisiossa (MTV3), että hengellinen ja maallinen ovat yhtä. Jumala tuli jouluna Jeesus-lapsen muodossa ihmiseksi, meidän keskellemme, maallinen ja hengellinen yhdistyivät.
Joulua ei voi digitoida, vaikka voin kirjoittaa joulublogin. Sellaista en lapsena olisi osannut edes kuvitella.
Nyt aikuisena tiedän, että joulupukki on olemassa. Joulu on meissä itsessämme ja läheisissämme elävä hyvä ihminen.
Tulkoon joulu on ollut yksi tämän joulunajan suosituimpia joululauluja. Tuossa Pekka Simojoen sanoittamassa ja säveltämässä laulussa onkin kaikki joulun keskeiset elementit.
Tulkoon rakkaus ihmisrintaan, silloin joulu luonamme on.
57 kommenttia
kai meidän on sitten pelättävä ja rakastettava Jumalaa yhtä aikaa, mutta ei yhtä paljon. Rakastaa saame paljon, mutta pelätä vain vähän. Sen verran vain, että silloin meidän ei tarvitse mitään muuta pelätä. Siitä lohdutuksesta kaiketi on kyse, koska se alkaa: älkää peljätkö.
Aika outoa, jos Matteus ei olisi halunnut kaikkien kuulevan noista sanoista. Jos ne kuuluivat vain lähimmille, niin miksi Matteus olisi sen laittanut ”paperille”.
Jostain syystä useimmat eivät halua ottaa pelastusta vastaan. Johtuuko se mielestäsi Seppo, siitä että Jumala ei salli sitä? Ensin Hän laittaa meidät kertomaan hyvää uutista kaikille ja sitten salaa meiltä, estää meitä saavuttamasta tuloksia. Paaduttaen ihmisten sydämet, niin ettei sanomaamme oteta vastaan.
On meillä yksi tärkeä tehtävä siinä uskonasiassa : Vastaan hangoittelu. Se on ainoa asia mihin oikeasti kykenemme.
Kimmo. Olet siis valmistautunut kuolemaan ydinsodassa, kun arvelet, että molekyylisi muuttuvat saman tien energiaksi.
Olen kuullut jostakin aineen häviämättömyyden laista. Sen mukaan kaikki molekyylimme jäävät olemaan, vaikka me henkilönä poistumme maan päältä. Joten emmehän me mihinkään katoa. Osamme vain palaavat alkuperäiseen muotoonsa. Niistä osista voidaan sitten rakentaa joku uusi ihminen. Taikka jopa tämä alkuperäinen luomuskin. Kun kerran kaikki palaset on tallessa ja joku kykenee ne kokoamaan jälleen yhteen.
Kiitos Kimmo opetuksesta. Heräsi siitä vain kysymys : katoaako energia ?
Joulu tuli ja meni. Joulumielen säilyttäminen lienee tärkeintä. En nähnyt kaupoissa yhtään kristillistä joulukorttia, vain pulleita punatulkkuja, lumisia metsiä, joissa puput loikkivat. Joulusia nekin.
Näin jossain lehdessä otsikon: Joka viides ihminen vihaa joulua. Se jäi päähäni soimaan ja muuttui kysymykseksi miksi joka viides ihminen vihaa joulua. Tätä pitäisi miettiä. Tämä pitäisi ratkaista ja hoitaa. Eikö se olisi meidän tehtävämme? Hyljätyksi tuleminen, pettyminen ihmiseen, yksinäisyys, pelko tuntea tunteita ja kenties liikuttua, olla heikko ja vajavainen syntinen. Köyhät paimenet kedolla, alamaailman sakkia, saivat kokea enkelin ilmestymisen ja pääsivät talliin tervehtimään vastasyntynyttä, joka oli ottava heidän syntinsä ja huonoutensa kannettavakseen. Tämä ajatus pitäisi löytyä jokaisesta saarnasta. Jouluaaton hartaus kirkossamme radioitiin. Kirkko tuli niin täyteen, että ihmisiä oli seisomassa. Onneksi saarnaaja käytti tämän ajatuksen. Ehkä se jäi jonkun mieleen, jonkun joka vihaa joulua.
Olisiko niin että Rotolla ja mulla on ihan eri Jumala, ku Sepolla? Meidän Jumalamme lähetti oman Poikansa sovittamaan maailman synnin, ettei yksikään joka Häneen uskoo joutuisi kadotukseen. Osoittaen siinä valtavan rakkautensa Matiasta ja minuakin kohtaan. Sepon Jumala taas vaikuttaa ilkeältä ja pahalta. Joten voiko mitenkään ajatella, että kyse olisi samasta Jumalasta.
Ilmoita asiaton kommentti