Neitsyt Marian sininen viitta

Maalari on antanut hänelle kalleintaan. Sinistä, kaukaisen maan indigoa. Indigonsiniseen vaippaan kietoutuu nuori morsian, raskaana, sielu matkalla äidiksi, Jumalan äidiksi. Hänen ympärilleen syttyvät tähdet, hänen luokseen liitävät enkelit, kaukaisen maan kuninkaat tulevat kumartamaan. Tähti valaisee tietä, karua polkua läpi kivisen maan.

Tietääkö äiti, mitä kaikkea on luvassa, tiedossa. Aavistaa varmasti, pelkää hiukan, epäröi, mutta enää ei ole paluuta. Lapsi on totta, kohta sen on päästävä pois äidin kohdusta.

Lapsi liikkuu kohdussa, kovin paljon sillä ei enää tilaa ole. Pienet kantapäät osuvat äidin kylkiluihin, kun pienokainen harjoittelee matkaansa vapauteen, ottaa vauhtia ja ponnistaa. Ei vielä kokonaan, vielä hetken äiti ja lapsi ovat yhtä.

Ollaan matkalla omaan kaupunkiin, Daavidin kaupunkiin. Paljon ei nuori äiti jaksa matkan aikana katsella ympärilleen, sielu keskittyy syntymään, synnyttämiseen, joka lähenee, hetki hetkeltä. Pieni, vaatimaton perhe, suuren kohtalon edessä. Onko Marian viitta sininen, vai onko se Betlehemin lampaiden vaaleankarvaista villaa, lämmin vaate yön viileydessä.

Viimeiset hetket, pian lapsi on maailmassa. Hiukan sumuiset, pelon ja toivon kirjomat hetket, joko, nytkö, vieläkö kauan. Onko se terve, jaksaako se sukeltaa kohdun pehmeästä turvallisesta suojasta maailmaan. Jaksanko itse, jaksaako ruumiini, riittääkö lapselle maitoa ja rakkautta. Osaanko, riittävätkö voimani?

Neuvolakielellä puhutaan supistuksista, lapsivedestä,  napanuorasta, ponnistamisesta, annetaan pisteitä. Neuvolakieltä ei Betlehemin tallissa puhuta.

Naisen elämään niin Nasaretissa kuin meilläkin kuuluvat puheet synnytyksistä, lasten saamisesta ja lasten kasvamisesta. Tuskin Jumalanäidiksikään voi tulla ilman hyvää tarkoittavien naapurinvaimojen neuvoja ja kertomuksia, ohjeita ja evästyksiä. Maailmassa, jossa melkein jokainen nainen on synnyttänyt yhden tai useamman lapsen, ei nuori äitikään ole välttynyt kuulemasta sitä tietoa, jota naisten kesken jaetaan, on ehkä jo nähnytkin, miten lapsi tulee maailmaan. Ehkä hän jo tietää, että napanuora, joka lapsen tultua katkaistaan, on vain osa kohtua. Sielun yhteys ei äidin ja lapsen välillä katkea koskaan, vaan jatkaa sykettään elämän loppuun asti.

Synnyttäminen on maailman luonnollisin tapahtuma ja samalla kaikkein suurin ihme. Lapsi, naisen sisällä kasvanut, ensin hentoina, sitten voimistuvina liikkeinä tuntuva olento, joka vähitellen valtaa tilaa itselleen niin synnyttäjän vartalossa kuin mielessäkin.

Lapsi, joka tekee kahdesta aikuisesta vanhemmat, luo olemassaolollaan perheen. Lapsen myötä alkaa elämän mittainen matka.

Lapsi kasvaa ja lasta kasvatetaan. Mutta vähintäänkin yhtä paljon lapsi kasvattaa vanhempiaan, opettaa antamaan, opettaa luopumaan, opettaa asettamaan rajoja ja olemaan niistä välittämättä, opettaa joustamaan ja olemaan jämäkkä. Opettaa luopumaan turhasta itsekkyydestä ja ajattelemaan ensin lasta ja lapsen hyvinvointia.

Lapsi asettaa perheen arvot järjestykseen. Jos lasta ei olisi, paljon oleellista voi jäädä kokematta.

Juuri tänään, joulun aattopäivinä Maria kietoutuu viittaansa, hakee suojaa yön viileiltä tuulilta, tarkistaa vielä kerran, että kapaloksi varattu liinakangas varmasti on mukana kuormassa. Maria etsii hyvää ja luontevaa asentoa aasin selässä, myötäilee verkkaan askeltavan eläimen liikettä. Maria katselee, miten Joosef varmoin ottein ohjaa pientä kuormastoaan kohti Betlehemiä. Hän ei vielä tiedä, missä lapsensa synnyttää, mistä löytyy yösija.

Hän ei vielä tiedä, hän aavistaa.

Jotain varmasti löytyy, hyvin ihmisten luota.

Me tiedämme, entuudestaan.

Mutta tänään me vielä saamme aavistaa, Marian lailla.

 

 

  1. Liisa

    Kiitos sinulle erinomaisen kauniista tekstistäsi!

    Muutoin

    Sininen on länsimaisessa liturgisessa perinteessä Autuaan Neitsyen väri: sinitaivaan puhtaus symboloi Puhtaan Neitsyen asemaa Jumalan synnyttäjänä. Liturgisesti tämä väri kuuluu juhlaväreihin kuten valkoinen ja punainenkin.

    Valitettavasti meidän kirkkomme ei ole seurannut tätä kaunista perinnettä vaan ainoastaan ottanut vanhan violettia korvanneen toisenlaisen sinisen paastonajan väriksi.

    Kiitos tekstistäsi!

  2. Kiitos hienosta kommentistasi!
    Lähestyin tätä aihetta myös kulttuurihistorian kannalta, vaikka en olekaan siinä ekspertti. Ehkä Kristuksen syntymän aikaan suomalaiset saivat tekstiilien värit luonnosta. Sininen, indigo, oli tuontitavaraa ja siksi tavattoman kallista. En tiedä, kuinka kallista sininen väri oli esimerkiksi 1700- luvun taidemaalareille, mutta oletan, että arvokasta. Ovathan laadukkaimmat öljyvärit edelleenkin eri hintaisia riippuen siitä, millaisia pigmenttejä niihin on tarvittu.
    Jonkun arkisen työtehtävän yhteydessä kauan kauan sitten konsultoimme maalitehdasta: puhtaan sininen, säänkestävä ulkomaali oli kuulemma yksi haasteellisimmista valmistettavista. Tekniikka on varmaan kehittynyt niistä vuosista.

    Värit eivät todellakaan ole yhdentekeviä!
    Sinitaivaan puhtaus – todella kaunis kielikuva. Kiitos siitä.
    Värikästä joulua sinulle!

Kirjoittaja

Laurila Liisa
Laurila Liisahttp://sanataito.blogspot.fi
Sanat ovat uusiutuva, arvokas luonnonvara. Sanat ovat ajatusten peruskallio. Vaalitaan sanojen taitoa, vastuullisesti. Lisää luettavaa http://sanataito.blogspot.fi