Taru Sormusten Herrasta on tietysti pohjimmiltaan uskonnollinen ja katolinen teos.
Näin kirjoitti J. R. R. Tolkien kirjeessä vuonna 1953. Seuraavana vuonna teos julkaistiin.
Lainaus yllä on aiheen locus classicus. Teoksen uskonnollisuuden määrästä on mielipiteitä laidasta laitaan. Perusteltuja kantoja löytyy molemmista päistä.
Toisen laitoksen esipuheessaan Tolkien ärtyneen oloisesti totesi, ettei Taru Sormusten Herrasta ole ”allegorinen tai ajankohtainen”. Tolkien ei tykännyt teoksen ajankohtaistamisesta, vaikkapa vertauskuvana toisesta maailmansodasta ja sodan jälkeisestä sisäpolitiikasta.
Fleming Rutledgen arvio on osuva. Taru Sormusten Herrassa on ”teologinen basso profundo”, eräänlainen jumaluusopillinen syvä basso.
Teologia ei siis näy teoksessa pinnallisella tavalla. Tolkien jopa kertoi, että teos on tietoisesti riisuttu kaikesta leimallisesti uskonnollisesta. Uskonnollinen aines on ”upotettu tarinaan ja sen symboliikkaan”, Tolkien kirjoitti.
Olen tietoisesti kirjoittanut tarinan, joka on rakennettu tietyistä ”uskonnollisista” ajatuksista tai niiden pohjalta, mutta ei ole niiden (tai minkään muunkaan) allegoria, eikä mainitse niitä suoraan, puhumattakaan siitä, että saarnaisi niistä.
Tolkien tuotannosta on kirjoitettu paljon. YouTube-videoita on huima määrä. Tolkien-tavaramerkki myy ilmeisen hyvin.
Austin M. Freemanin kirja Tolkien Dogmatics: Theology through Mythology with the Maker of Middle-earth (2022) tarjoaa lukijalle mainion käsikirjan eri teologisiin teemoihin Tolkienilla.
Freemanin suurin ansio on lähdeviitteet. Ne ovat yksityiskohtaiset. Tolkienin tuotanto on aika lailla suomennettu, joten eri teemoja voi helposti tutkia lisää itse lähteistä. Erityisesti Tolkienin kirjeet ovat teologisesti tutustumisen arvoiset.
Tolkienin lahjakkuus oli kertomuksissa ja tarinoissa, ei niinkään teologiassa sinänsä. Hänen teoksissaan on jumaluusopillinen syvä basso ja hyvä niin. Ne ovat lumoavia ja mukaansatempaavia.
Luin Taru Sormusten Herrasta yli kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Luin sen tällä kertaa englanniksi. Kokemus oli mieluinen.
Huomasin kuinka paljon Peter Jacksonin Keski-maa elokuvat olivat vaikuttaneet minun. Vaikutus ei toki ole vain ollut huono.
Taru Sormusten Herrasta lukeminen taas oli oikeastaan kuin olisi lukenut sen uudestaan. En ehkä ole ainoa, joka yllättyy palatessaan uudestaan Tolkienin omaan tuotantoon jälki-jacksonilaisessa populaarikulttuurissa.
Suosittelen lukemaan Taru Sormusten Herrasta uudestaan tai ensi kertaa.
Lars A,
Moniin kirjoihin kannattaa palata, olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä.
Kun nyt luen ”Tohtori Zivagoa”, olen eri ihminen, joka luki sen 20 vuotta sitten. Siis lukukokemuskin on aivan erilainen.
Jep. Itse palasin myös esim. Calvin and Hobbesiin. En tarkoita uskonpuhdistajaa, enkä filosofia.
Kiitos ajatuksistasi, Lars.
Tolkienin Taru sormusten herrasta jaksaa kiehtoa myös minua kerta toisensa jälkeen ja nimen omaan alkukielisenä.
Lukuisat tarinalliset runot, teosta varten luotujen sanojen syntyhistorian selitykset sekä olentojen moninaisuus niin hyvisten kuin pahisten puolella luovat kiinnostavan näyttämön, jolta ei juonenkäänteitä puutu.
On siis helppo minunkin olla mukana suosittelijoiden joukossa.
Ole hyvä. Kiitos huomiostasi. Mielenkiinnolla odotan myös tätä ”paranneltua käännöstä”.