Tiede, usko ja täyteläinen todellisuuskäsitys

Viime vuosikymmeninä on painotettu tarvetta rakentavaa vuoropuheluun teologian ja luonnontieteiden välillä. Tätä edellyttää jo vaikkapa ilmastonmuutoksen käänteentekevä merkitys koko maapallolle. Piispat painottivat Tieteiden lahja -kirjasessaan dialogin merkitystä. Takavuosina esimerkiksi prof. Eeva Martikainen johti projektia länsimaisen todellisuuskäsityksen muutoksesta, johon myös teologian ja luonnontieteen dialogi olennaisesti liittyi. Luon tässä katsauksen kehityskulun taustoihin käyttämällä apuvälineenä prof. Matthias Haudelin laajahkoa kokoomateosta Theologie und Naturwissenschaft (2021).

Vanhan maailmankuvan murtuminen uudella ajalla rationalismin, kokemusperäisen tieteen ja mekanistisen ajattelutavan myötä - maailma on kellokoneisto ja ajattelen, siis olen (cogito ergo sum) - johti yhdessä newtonilaisen fysiikan ja suoraviivaisen matemaattisen ajattelun kanssa käsitykseen, että luonnonlait ja todellisuus olisivat jotenkin rationaalisen kirkkaasti hallittavissa. Teknologia juhli voittojaan, elintaso nousi - joskin myös tuloerot alkoivat repeillä - ja usko edistykseen ja järjen valoon kukoisti. Oli tosin myös romanttista vastaliikettä ja modernismikritiikkiä. Edistysusko oli tavallaan myös tieteen romantisointia. Sille esitetty kritiikki ei ollut lähtökohtaista takaperoisuuttaa vaan usein myös muistutus siitä, mitä kestävä kehitys edellyttää. Maailmansodat toivat tästä oman synkeän muistutuksensa.

1900-luvun alussa saavutetun luonnontieteellisen maailmankuvan mannerlaatat alkoivat järkkyä aluksi yleisen suhteellisuusteorian ja sen kosmisten seurausten myötä. Syntyi kosmologinen standardimalli maailmankaikkeudesta, jolla on alku, joka laajenee ja jolla on todennäköisesti myös loppu. Tämä sopi paremmin yhteen teologisen tai raamatullisen käsityksen kanssa kuin staattinen, suljettu käsitys ikuisesta ja epähistoriallisesta maailmankaikkeudesta. Yleisellä suhteellisuusteorialla ja kvanttimekaniikalla ei kuitenkaan voitu selittää alkuräjähdystä edeltävää ykseyttä, singulariteettia. Tämä taas johti uusiin kysymyksiin ja avoimuuteen tuonpuoleiselle ja siten myös uskonnolliselle ulottuvuudelle. Matematiikassa uutta uraa aukoivat Kurt Gödelin epätarkkuusteoreemat.

Klassisen fysiikan todellisuuskäsitystä järisytti vielä enemmän kvanttimekaniikka. Sen pohjalta avautui enemmän mahdollisuuksia myös dialogille filosofian ja teologian kanssa. Mikrotasolla luonto ei ollutkaan lineaarisen suoraviivaista, vaan eteni epäjatkuvuuksien ja hyppäyksellisten kvanttihyppyjen kautta ja sisälsi myös ominaisuuksia, jotka eivät ole selitettävissä. Mittaustuloksissa on aina epätarkkuutta ajatellen esimerkiksi partikkeleiden ja aaltojen samanaikaisuutta. Tarkkailija ei ole vain ulkopuolella oleva ideaalisen objektiivinen havainnoija vaan osa vuorovaikutusta. Atomistinen materialismi ei kyennytkään suoraviivaisesti selittämään kaikkeutta. Todellisuus on monimutkaisten suhteiden rakennelma. Sitä ei voida ymmärtää atomaarisesti, vaan tarvitaan kokonaisvaltaisuutta, holistisuutta. Kaaosteoria vahvisti tämän fysiikan makrotasolla: pienimmät osat voivat olla vuorovaikutuksessa kokonaisuuden kanssa. Mikään osatiede tai systeemi ei tule toimeen ilman vuorovaikutusta ja myös ulkopuolelta annettuja kriteerejä. Nykyisin pohdintoja fysiikassa jatkavat mm. säieteoria ja multiversumiteoria.

Vaikka ei harjoitettaisikaan "aukkojen Jumala" -ajattelua, luonnontieteellisen ja matemaattisen ajattelujen rajojen tunnistaminen ja tunnustaminen luo pohjaa hyödyntää myös teologiassa niiden tuloksia teologisten sisältöjen ilmaisemisessa, vaikka tuleekin varoa liiallista sitoutumista kulloiseenkin maailmankuvaan. Joka tapauksessa voidaan purkaa turhaa vastakkainasettelua ja rakentaa yhteistyön mahdollisuuksia. Teologia voi tulla entistä kommunikatiivisemmaksi ja tiede voi saada sisältöä, kun voidaan avautua vuoropuhelulle.

Teologian ja luonnontieteen välisen dialogin pioneereja ilmestyi 1900-luvun alussa. Karl Heim oli yksi ensimmäisistä. Häen teologialleen pietismi ja Immanuel Kant olivat antaneet oman leimansa. Roomalaiskatolisella puolella kuuluisaksi tuli vaikkapa Pierre Teilhard de Chardin, joka pyrki käymään rakentavaa dialogia modernin evoluutioajattelun kanssa. 1950-luvulla fyysikko ja filosofi Carl Friedrich von Weizsäcker oli merkittävä hahmo tulkittaessa todellisuuskäsitystä holistisesti. Hän liikkui fysiikan, filosofian, teologian ja politiikan kontekstissa. Hänen lähtökohtansa oli kvanttiteoriassa. Von Weizsäcker oli mukana käynnistämässä Göttingenin fyysikko-teologi-keskusteluja (1949-1961).

Materialistis-ateistinen reduktionismi, mm. teologian näkökulmasta siis yritys kapeuttaa todellisuuskäsityksen tulkintaa omasta katsomuksellisesta näkökulmasta käsin, nousi uusissa vaatteissa esiin ja valokeilaan 1900-luvun lopulla, tunnettuina edustajinaan vaikkapa Richard Dawkins, Ulrich Kutschera ja Stephen Hawking.

Teologisesti on dialogin lähtökohtana ollut kolminaisuusoppi ja luomisusko. Teologian näkökulmasta trinitaarisen luomisuskon valossa avautuu uskottavampia, merkityksellisempiä ja tarkoituksesta enemmän kertovia näkökulmia kuin kapeasta materialistisesta näkökulmasta. Esimerkkejä kolminaisuusopin valossa teologian ja luonnontieteiden välisen dialogin kysymyksiä lähestyneistä henkilöistä ovat Wolfhart Pannenberg, Ian G. Barbour ja John Polkinghorne. Pannenberg painotti, että jos luomisuskoa ei voida ilmaista koko todellisuuden horisontissa, siitä tulee vain tyhjä käsite. Kysymyksenasettelu tässä suhteessa etenee siitä, miksi kosmos ja elämä ylipäätään on olemassa maailman ja ihmisen merkityksen tulkintaan sekä ihmisen ja kosmoksen historian päämäärään sekä niiden varsinaiseen määrittelyyn. Yksin Jumala pysyy ei-välttämättömien historiallisten tapahtumien keskellä samana. Luomisen varsinaisena tavoitteena näyttäytyy Pannenbergille eskatologinen, lopunajallinen täyttymys.

Fyysikko, teologi ja tieteenfilosofi Ian G. Barbour hahmotteli kirjassaan Issues in Science and Religion (1966) perusteita kriittiselle realismille, jossa otetaan etäisyyttä niin klassiseen objektiivisuusajatukseen kuin konstruktivismiin, jossa todellisuus on ajatusrakennelma. Kriittisen realismin mukaan todellisuus tietoisuudesta riippumattomana ja ihmisen henkinen ulottuvuus ovat vuorovaikutuksessa. Etenkin kvanttimekaniikan pohjalta, jossa puhutaan tarkkailijasta ja tarkkailtavasta, Barbour painottaa, että myös kokemusperäisessä, empiirisessä tieteessä tulee ottaa huomioon havaintojen teoriapitoisuus ja sidonnaisuus maailmankatsomukseen.

Hiukkasfyysikko ja teologi John Polkinghorne kiinnitti huomiota teologisen ja pelastushistoriallisen ulottuvuuden mahdolliseen liikakuormitukseen Pannenbergin ja Barbourin malleissa ja kehitti eteenpäin kriittistä realismia sekä kuvasi ja muunsi Barbourin dialogin ja integraation malleja "konsonanssin" eli yhteissoinnin ja assimilaation eli sulautumisen mallien nimikkeillä. Näin teologialle annettiin enemmän omaa, itsenäistä tilaa. Yhteissointia haettaessa on tärkeää, että rasituskohdissa löydetään välittäviä ratkaisuja, niin ettei kumpaakaan osapuolta kuormiteta liiaksi. Molemmat tähtäävät kuitenkin totuudenmukaiseen tietoon, "ystävinä, ei vihollisina". Tietyn analogian esimerkiksi aalto-hiukkas-dualismille Polkinghorne löytää kaksiluonto-opista. Kristologisen paradoksin mukaan Jumala on samanaikaisesti Jumala ja ihminen. Dialektisen komplementaarisuuden ajatusta ovat myös muut kehitelleet. Polkinghorne torjuu Barbourin suosiman integraatiomallin, koska vaarana on, että siitä tulee sulautumismalli. Teologia voi osaltaan tuoda viisautta luonnontieteelliseen pohdintaan korostamalla elämän palvelemista.

Hieman samantapaisesti ajatteli Dietrich Bonhoeffer, kun hän käytti kuvaa moniäänisestä musiikista, jossa kokonaisuutta kantavaan teemaan liittyy kontrapunktisia säveliä, mutta jos johtosävel, cantus firmus, pysyy samana, kokonaisuus soi kauniisti yhdessä. Bonhoeffer myös painotti, ettei tule etsiä Jumalaa sieltä, mistä emme häntä voi löytää, vaan sieltä, missä voimme hänet löytää. Tärkeää on realistinen todellisuudenmukaisuus - johtoajatuksena myös hänellä kristologinen paradoksi ja totuuden ja todellisuuden löytäminen tätä horisonttia vasten. Olemme luodut ja lunastetut olemaan toisiamme varten.

Matthias Haudel pitää jatkuvasti välttämättömänä käydä dialogia teologian ja luonnontieteen kesken yhtäältä eettisten haasteiden vuoksi, jotka ulottuvat globaaliin selviytymiseen ja ihmiskuvaan sekä toisaalta uskon relevanssin näyttämiseen koko todellisuudelle sekä luonnontieteellisten näkemysten tulkitsemiseen merkitysten näkökulmasta. Teologiaan on sisään rakennettu koko todellisuuden tarkasteleminen Jumala-uskon näkökulmasta, koska kristillisen teologian lähtökohtiin kuuluu luomisusko, mutta myös usko Lunastajaan ja Pyhittäjään, "Herraan ja eläväksi tekijään". Eksistentiaalinen etsintä merkityksen löytämiseksi kaikille elämismaailman eri yhteyksille koskettaa kaikkia ihmisiä. Teologian ja luonnontieteen dialogi voi omalta osaltaan tukea näkemystä kokonaisuuden merkityksellisyydestä. Merkityksen ja tarkoituksen näkeminen on merkittävä elämän eliksiiri.

13 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Tomi

    Kiitos hyvästä tekstistäsi

    Tuot selkeästi esille muutaman keskeisen keskusteluun osallistuneen.

    Viittaat Cartesiuksen teesiin, cogito:sum (alkuperäisin oikeinkirjoitus). Olen useasti ihmetellyt miksi ateistisesti suuntautuneet ovat kokonaan unohtaneet hänen alkuperäisen ajatuksensa, että varmaa on vain Jumalan olemassaolo.

    Usein olen myös ihmetellyt joidenkin ateistisesti suuntautuneitten mielikuvaa Jumalasta aivan liian mitättömänä ja vähämerkityksisenä, ikään kuin jonkinlaisena nukkena naapurihuoneen sohvalla. Jotenkin tällaisilta on jäänyt kokonaan huomaamatta se Jumalan kokonaisvaltaisen läsnäolon todellisuus, että kaiken mitä me teemme, teemme Herramme kasvojen edessä niin, että lause ettei muka Jumalaa ole olemassa, muuttuukin hänen edessään kuin silmiään hämmästellen räpistelevän puhinaksi: ”Sinua ei ole olemassa.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Erinomainen kirjoitus. Muutama kommentti.

    ”…elintaso nousi – joskin myös tuloerot alkoivat repeillä -…”

    Tämä ei ihan taida pitää paikkaansa. Suomessa nykyään on erittäin pienet tuloerot globaalisti vertaillen tai vertailtuna aikaisempaan.

    Kaiken mielekkään pohdiskelun pohja on mielestäni materialismin hylkääminen. Ellei näin tehdä, mikään keskustelu ei ole järkevää. Jos tämä valinta on tehty, niin pohdiskelu voidaan aloittaa. Uskon, että materialismi voi johtaa vain nihilismiin, josta ovat osoituksena lukuisat nykypäivän ilmiöt. Esim. etiikka tarkoittaa nykypäivänä lähinnä keinoa oikeuttaa omat mielihalunsa, koska ainoa mitta on oman halun (tahdon) toteuttaminen Nietzschen yli-ihmis-tyyliin.

    En itse biologian peruskoulutuksen saaneena pidä luonnontiede-usko keskustelua edes kovin mielenkiintoisena, koska niillä ei juurikaan ole kosketuspintaa. Luonnontieteet selittävät miten asiat ovat. Esim. evoluutioteoria selittää elämän kehityksen. Se ei kuitenkaan vastaa kysymykseen, miksi aine, energia ja luonnonlait ovat sellaisia, että elämä kehittyi. Kysymys ei ole edes mielekäs.

    Ymmärrän hyvin että pohdiskelu voi olla tärkeää henkilöille, jotka ovat saaneet kapean teknis-tieteellisen koulutuksen, eivätkä ole koskaan ajatelleet asioita tarkemmin. On tärkeää tuoda heille esille, miten olennaisia ovat perusoletukset. Siis onko valittu materialismi, joka johtaa loogisesti nihilismiin vai jokin muu perusoletus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Kyllä, Jumala on todellakin paljon suurempi kuin nukke olohuoneessa tai paavin kaapissa. Jumalaan mahtuu myös feminiininen ulottuvuus, jota paavikin jo kosiskelee joukkoonsa tarjoten virkoja, hunajainen hymy huulillaan.

    Ehkä hän on kuullut minun kommenttini: ’Naiset eivät tarvitse paavia’ , ja hän tekee nyt ikäänkuin katumustyötään, yrittäen olla moderni ja hyväntahtoinen saadakseen naisten mielisuosion. Niin läpinäkyvää ja myöhäistä.

    Kolmiyhteisestä kuitenkin puuttuu feminiininen ulottuvuus, eikä sitä voi sinne lisätä, eikä sitä kenenkään tarvitse antaa, meidän on itse noustava alistetusta asemasta ylös ja puhuttava suumme puhtaaksi, varsinkin kaikkia valheita ja demonisointeja vastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Seppo Heinola sanoo:

      Jobin kirjassa Jumalan sanotaan synnyttävän ja Jumala kuvaa itseään Jesajan äitinä. Ja eli Pyhä Henki Rucah ha Kodesh on juurikin feminiini.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Pyhässä kolminaisuudessa ei ole maskuliinistakaan ulottuvuutta muutoin kuin sikäli, että Jeesus maanpäällisessä elämässän oli käytännön syistä mies. Pelastuksen asian kannalta ei hänenkään sukupuolensa ole olennainen, olennaista on vain se, että hän oli tosi ihminen,luonnollisella tavalla naisesta syntynyt ja luonnollisella (siis ei yliluonnollisella), mutta kylläkin väkivaltaisesti kuollut.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Tarja Parkkila sanoo:

      Sahama

      ”Pelastuksen asian kannalta,” pitää ensin uskoa helvettiin , eihän sitä muuten tarvitse.

      Pappien on pakko uskoa helvettiin, kun muuten heidän pelastussanomansa menettää merkityksensä, mutta ei meidän kaikkien tarvitse sitä pelätä, eikä ristiinnaulita jeesusta sen takia, joka vuosi. Te olette oman pelkonne vankeja, mutta ei kai sillä ole väliä, kunhan palkka juoksee.

      Minä haluaisin vapauttaa ihmiset turhasta pelosta ja pelottelusta, koska se on henkistä väkivaltaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Kommenttini pointti oli se, että Jumalan Pojan ihmiseksi syntymisen syy oli mahdollistaa meille kuolevaisille iankaikkinen elämä Jumalan yhteydessä. Kahdenlainen iankaikkisuus on kylläkin keskeinen teema Jeesuksen opetuksessa. Helvetillä pelottelu ei ole tepsivä taktiikka evankelioinnissa ja sitä on syytä varoa saarnoissa. Henkilökohtaiseen sielunhoitoon se ei sovellu koskaan. Oma uskoontuloni on tapahtunut ilon kokemuksen kautta, ei pelosta. Mustimpina epäilyksen hetkinä voin pelätä, että materialistit ovatkin oikeassa, en niinkään pilakuvien liian kuumaa saunaa. Näin siitä huolimatta, että tunnustan kyllä olevani syntinen. Mitä palkkaan tulee, perustuu toimeentuloni nyttemmin yksinomaan eläkkeeseen, jota saan aiemman historian opettajan virkani perusteella. Enkä kylläkään tuttavapiirissäni tunne yhtäkään leipäpappia, vaikka kotipaikkakunnan papistoa melko kattavasti tunnenkin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Tieteestä puheen ollen, jos puhutaan historiasta myös tieteenä, koska se tutkii menneisyyden tapahtumia niin, tietoon pohjautuva evankeliumin alkukertomus kumoutuu oitis. Heroden oli jo kuollut, verollepano ja väestönlaskenta oli vasta vuonna 6 jaa. Eikä Quirinius ( Kyrenius) ollut vielä Jeesuksen syntymäaikoina Syyrian maaherrana.

    Väestönlaskennan takia kenenkään ei tarvinnut matkustaa kotiseudultaan minnekkään, eikä Juudean väestönlaskenta edes koskenut galilealaisia ja historia ei tunne Betlehemin lastenmurhaa.

    Kun lisäksi Jesajan luvussa 7 ennustama lapsi, syntyy jo luvussa 8, niin mitä Jeesuksesta jää ?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Historia ei ole eksakti tiede. Historian totuus on vain parhaiten järkeenkäyvä tulkinta käytettävissä olevista lähteistä ja sellaisena pohjimmiltaan melko epävarma, sitä epävarmempi mitä niukempaan lähdeaineistoon tulkinta joudutaan perustamaan. Sitäpaitsi tulkintaan vaikuttaa myös varsin voimakkasti filosofiset ennakko-oletukset. Siksi ei oikeastaan ole perusteltua puhua siitä, että historiantutkimus todistaisi jotakin, pikemminkin se todistelee samaan tapaan kuin esim. asianajaja oikeudessa. (Mainittakoon, että olen alkuperäiseltä peruskoulutukseltani historian maisteri)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Reino Suni sanoo:

    Uskon todellisuuskäsitys.

    Jumala ei vaikuta suoranaisesti planeetallamme, joka on annettu täällä elävien olentojen hallittavaksi, Ihmiset noin viimeiset 300 000 vuootta. Jumala, Korkein, on mukana meidän kaikkien olentojen syntyessä saamastamme lähimmäisen rakkauden hengessä jonka merkityksen ymmärtäminen on elämämme rikkaus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Teologian ja filosofian keskinäinen kommunikointi tulee näkyväksi kilpailuna, kun filosofia sanoi, että Sokrates toi viisauden alas taivaasta ja vei sen kaduille ja kujille ihmisten keskuuteen, täytyi teologian jotenkin voittaa tämä väite.

    Ja niin Jeesuksesta sanottiin, että Jeesus on juuri tuo viisaus itse.

    Ongelma tuli siinä vaiheessa, kun joku huomasi, että raamatussa viisaus onkin feminiininen sana, muodossa: ”Kutsu viisaus sisareksesi ja ymmärrys ystäväksesi.” Jeesuksesta oli vähällä tulla tyttö-poika.

    Parempi muoto oli sitten kirjoittaa, että Jeesus on sana. Ja kuinka alussa oli sana ja sana oli jumalan luona. Näin Jeesus pääsi aikojen alkuun, vaikka tuossa aikaisemmassa hellenistisessä muodossa se on viisaus, joka jo aikojen alusta oli Jumala luona.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Reino Suni sanoo:

      Jeesus oli travallinen ihminen .

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Marko Sjöblom sanoo:

      Tarja P ja Reino S.

      Kristillinen kirkko on aina ymmärtänyt, että tietyissä Raamatun kohdissa käytetään ”epätyypillistä kieltä”. Oppi on muodostettu selkeiden, ei joidenkin jostakin syystä tai meidän mielestämme hämärien raamatunkohtien pohjalta. Tai niin, että olisimme opilla ”peittäneet” meille mukamas hankalia raamatunkohtia.

      Jeesus oli (ja on!) tosi Jumala ja tosi ihminen. Jos halutaan, voidaan varmasti sanoa hyvin vulgääristi, niin hän oli todellakin tavallinen ihminen. Siinä merkityksessä, että hän tunsi ja koki kuten me muutkin. Samalla Hän oli Pyhästä Hengestä siinneenä Kaikkivaltias, Pyhä Jumala ja omalta osaltaan synnitön. Itse asiassa vielä vuoden 1938 virsikirjan kolminaisuusvirressä meilläkin laulettiin eksaktisti: ”Oi Kristus, Jumala ja mies/kirkasta meille sinun ties”. Koska Kristus nimen omaisesti oli mies – poika, ympärileikattu – eikä vain ihminen. Nykyinen versio ”Jumalan Poika, ihminen” ei ole väärä, mutta häivyttää yhden raamatullisen ulottuvuuden.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.