Puolivallattoman rovastin ajatuksia lähestyvistä hiippakuntavaltuustojen ja kirkolliskokouksen vaaleista 9.2.2016.
Ensinnäkin, pidän vaaleista. Jos kohta tummistakin. Enkä väheksy muun värisiä tai kaljujakaan.
Työni puolesta olen hiippakuntani vaalilautakunnan sihteeri. Ymmärrän tehtävän vaatimukset ja pyrin parhaani mukaan osaltani vastaamaan siitä, että kaikki sujuu lain mukaan. Siitä ei kahta sanaa.
Mutta lakeja voi tarvittaessa muuttaa.
Elän toivossa, että joitakin asioita mietittäisiin vielä vuonna 2020 pidettäviä vaaleja ajatellen.
1. Onko koko revohka kaikkine säädettyine yksityiskohtineen tarpeellista ja tehokasta kirkon vähenevien varojen käyttöä?
Suuryritykset pystyvät hoitamaan edustajistojensa ja vastaavien elinten vaalit kätevänä posti- tai nettiäänestyksenä.
Kirkossakin on nyt ensi kertaa maallikkovaalissa postiäänestys, mutta ei vaalikokouksen tilalla, vaan sen lisänä. Monimutkaisuutta on siis lisätty, ei vähennetty. Jos on postiäänestys, se voisi olla ainoa vaihtoehto.
2. Toiseksi pohdin seurakuntien äänimäärien laskentakaavaa vaalijärjestyksen 72 §:ssä. On se matemaattisesti ymmärrettävä, mutta onko se järkevä ja tarpeellinen? Onko todella tarpeen laskea äänen painoarvo kolmen desimaalin tarkkuudella? Yhdessä seurakunnassa valtuutetun ääni on laskennassa 0,538, toisessa seurakunnassa 1,070.
Mutta kun päättäviin elimiin ei mennä Patajärven tai Kykytaajaman seurakunnan edustajana, vaan hiippakunnan tai koko kirkon, niin miksei voisi olla reilusti mies/nainen ja ääni, siis äänet kokonaislukuina? Papeilla se pelaa ihan hyvin, miksi ei siis maallikoillakin?
3. Kolmas kysymykseni lienee se kerettiläisin: Joko on keksitty, mihin hiippakuntavaltuustoa tarvitaan? Sehän syntyi, kun piti keventää hallintoa lakkauttamalla vähätuottoiseksi arvioitu hiippakuntakokous. Se lakkautettiin, mutta tilalle paukahti pysyvä 21 päättäjän elin.
Hiippakuntavaltuustolle on toki laissa määritellyt tehtävät, mutta aika niukat ne ovat, lähinnä tilinpäätökseen ja toiminta- ja taloussuunnitelmaan liittyviä. Ne voitaisiin hyvin hoitaa muutenkin.
Hiippakuntavaltuustoon valitut ovat kyselleet, milloin päästään oikeisiin töihin kirkon hyväksi. He ovat fiksuja ja ahkeria ihmisiä, joilla olisi annettavaa.
Omassa hiippakunnassani puheenjohtaja on aktiivisesti järjestänyt keskustelutilaisuuksia ja seminaareja kokousten jatkeeksi. Ne ovat olleet antoisia, mutta ne eivät oikeastaan kuulu valtuuston tehtäviin.
4. Tällä erää viimeiseksi kysyn, onko välillinen vaali oikea ratkaisu. Mikä muuttuisi, jos seurakuntalaiset saisivat äänestää eivätkä vain luottamushenkilöt?
Aiheellisiä kysymyksiä ja kannatettavia ehdotuksia: Kirkolliskokouksen maallikkojäsenet tulee valita suoralla jäsenvaalilla. Silloin päästään desimaaleistakin eroon. Se ei silti ole se varsinainen peruste. Peruste on jäsendemokratia. Ehdokkaita asettavat hiippakunnalliset valitsijayhdistykset omine ohjelminee. Hiippakuntavaltuustolle pitää antaa painoarvoa. Se voisi olla vuoropuhelun paikka, jota kapitulin tulisi kuunnella. Nyt taitaa olla päinvastoin: hpkv joutuu kuuntelemaan kapitulia.
Hyvä kirjoitus. Ärsyyntynyt seurakuntalainen purkaa mieltään tähän blogiin, minkä tein jo tuohon mielipidekyselyyn.
Koko ev.lut. kirkkomme rakenne kaikkineen on aivan kamala. Raamattuun se ei ainakaan perustu. Evankeliumin julistamisen pitäisi olla se tärkein tehtävä. Vaan mihin energia ja kosolti varoja oikeastaan kuluu? Joihinkin aivan ääliömäisiin vaalisysteemeihin, hierarkian, kirkkohallituksen, kummallisten hiippakuntien, tuomiokapitulien ja ties minkä eli suoranaisen byrokratian ylistyslaulun ylläpitämiseen.
En moiti paikallisseurakuntia. Ne hoitavat hommansa kukin parhaansa mukaan vähenevien varojen kurimuksessa. Mutta edes hupenevat varat ei näytä hetkauttavan tätä ev.lut. kirkkomme rakenteen bunkkeria, jonka vierellä armeijan, kelan, sairaaloiden, veroviraston jne. systeemit kansalaisen kannalta ovat peanuts.
Mutta miten ihmeessä tällainen epädemokraattinen systeemi yleensä on päässyt syntymään? Puhumattakaan siitä, miten sen edes saisi purettua. Kyllä on ilmeisesti vuosikymmenten ellei satojen saatossa kirkon viranhaltijat hommansa hyvin hoitaeet. Kaikkein kummallisinta ja oikeastaan mielenkiintoisinta on, että tästä menosta ei tosissaan keskustella edes nykyajassa, muuttuneissa olosuhteissa.
Kai se sitten riittää jäsenille, että kirkkoon kuuluvat saavat ne pakolliset palvelut eli kasteen, riparin, mahdollisen nätin vihkimisen ja lopulta hautaamisen. Muusta viis? Mahtaako kirkon kaikkein tärkein tehtävä olla kirkoltamme itseltään kadoksissa?Ehkä se sitten passivoi seurakuntalaset? Mutta ennen kaikkea surullista se on.
Muutama haja-ajatus
1) Jos mennään yleiseen jäsenäänestykseen, niin tehdyissä kokeissa on selvinnyt että valituksi tulisi henkilöitä, jotka ovat muualta tunnettuja, mutta joilta puuttuu käytännön seurakuntaelämän tuntemus. Nämä joutuisivat päättämään asioista joista heillä ei ole käytännön kokemusta aikaisemmalta ajalta. Nykyisessä järjestelmässä ehdokkaiksi tulee henkilöitä joilla on käytännön kokemusta seurakunnan toiminnasta ainakin jollakin tasolla.
2) Matemaattinen malli äänten jakamisessa antaa jokaiselle seurakunnalle niiden koon mukaisen painoarvon. Laskutapa vaikuttaa monimutkaiselta mutta tietokone hoitaa sen ongelmitta.
3) Postiäänestyksen sijaan voisi olla netissä toimitettava äänestys. Järjestelmä ei olisi kiinni postin sohlailusta.
Yksi perustelu kirkolliskokouksen maallikkoedustajien suoraa jäsenvalia vastaan on tuo, että valituksi tulisi julkkiksia, ilmeisesti runsain määrin. Mihin tämä perustuu? Ensinnäkin, eikö heilläkin ole vaalikelpoisuus? Ei eduskunta, kunnanvaltuustot kirkkovaltuustoista puhumattakaan ole täynnä julkkiksia suorasta vaalista huolimatta.
Toinen kuulemani perustelu on, että ”vaalin tuloshan olisi täysin sattumanvarainen” tai valituksia ei tulisi ”sopivia” edustajia. Niinpä. Vaali olisi silloin oikeasti vaali.
”Jos mennään yleiseen jäsenäänestykseen, niin tehdyissä kokeissa on selvinnyt että valituksi tulisi henkilöitä, jotka ovat muualta tunnettuja, mutta joilta puuttuu käytännön seurakuntaelämän tuntemus. ”
Haluaisin tietää, mitä nämä kokeet ovat ja kuka ne on tehnyt.