Terroristeissa on jotain samaa kuin itsensä uskolle alistavissa ihmisissä. Samaa ehdottomuutta ja kaiken pois antamista. Kumpikin luottaa kutsumukseen, sisäiseen vakaumukseen lähteä tuntemattomalle tielle. – Tietenkään kyse ei ole täysin samasta asiasta, mutta samaa sisäistä dynamiikkaa kummassakin on.
Saksalainen terrorismi, sen aatteellisuus ja psykologia ovat kiehtoneet minua siitä saakka kun RAF ja Baader-Meinhof olivat julkisuudessa 1970-luvulla. Olen monesti miettinyt, mikä ilmiössä jaksaa pohdituttaa yhä. Muuta vastusta en ole löytänyt kuin tämän: ehdottomuus. Ja elämän antaminen pois, toisiin käsiin.
Kävin juuri katsomassa leffateatterissa dokumentin In the Darkroom – pimennossa. Se kertoo saksalaisen Magdalena Koppin tarinan Carlosina ja Shakaalina tunnetun venzuelalaisen terroristin puolisona.
Israelilaisen Nadav Schirmanin dokumentti on hyvin kerrottu ja synnyttää toisaalta ymmärrystä Magdalena Koppin valintoja kohtaan. Mutta valintoja myös kritisoidaan. Dokumentoin lopussa päähenkilöksi nousee tytär Rosa ja ilmiö hieman banalisoituu (koska sama on nähty tv-dokkreissa ja -relityissa monesti): tytär etsii isäänsä – ja käy tapaamassa tätä vankilassa. Kamera ei pääse mukaan. Katsojaa saa kuitenkin tietää mitä isä ja tytär puhuivat – ja mitä eivät.
Dokumentin yksi viesti on, että ihminen tekee elämässään ratkaisuja, joita tehdessään hän ei tiedä mihin ne vievät. Jälkikäteen on helppo sanoa, että tekisi nyt erilaisen ratkaisun. Mutta mikä esti alun perin valitsemasta toisin?
P.S. Bloggasin viime vuoden loppupuolella teatteriesityksestä, joka käsitteli yhtä Baader-Meinhof-ryhmän jäsentä, Gudrun Enssliniä.- Blogi täällä.
P.P.S. Ylläoleva teksti kirjallisella näkökulmalla varustettuna Vielä palaa lukulamappu –blogissani.
Kuvassa terroristin perheidylliä. Carlos alias Ilich Ramírez Sanchéz ja Magdalena Kopp ja heidän tyttärensä Rosa.
Onko sinun välttämättä päästävä ilmaisemaan asia juuri noin? Etkö voi todeta, että kristitty voi langeta terrorismiin. Sanamuotoilusi kuulostaa tai sen voi ymmärtää tarkoittavan; terroriteot (yleensä) tehdään kristittynä, kristityille terrori on ominaista.
Itse sanoisin; terroritekoja tekee syntinen, ei kristitty. Terroristi ei terroritekoja tehdessään ole kristitty, koska hän on langennut. Hän voi toki olla ollut krisititty ennen terroritekoja tai tulla myöhemmin siksi.
Pauli Lindberg
Ei se ole vain selittelyä. Taustalla on olennaisen tärkeä rajojen etsiminen. Kirjoittaahan jo Johannes (1. Joh.3:15) kirjeessään: Jokainen, joka vihaa veljeään, on murhaaja, ja te tiedätte, ettei iankaikkinen elämä voi pysyä yhdessäkään murhaajassa. Sama ajatus on esillä myös Vuorisaarnassa tai käskyissä.
No se on tässäkin ketjussa jatkuvasti toistuva ilmiö. Kun kristitty tekee terroriteon, pitää heti olla sanomassa että se ei sitten ollut oikea kristitty tai että siinä nyt vaan Jumalan nimeä väärin käytetään. Kyse ei ole mistään johtopäätöksestä vaan näkyvästä ja toteennäytettävästä asiasta.
Janne, islamin piirissä on ihan sama kuvio, tosin paljon vahvempana. Siinä mielessä viittasin siihenkin. Mutta tuolla sinun logiikallasi islamin ja terrorismin yhteyksistä ei pitäisi Suomessa kirjoittaa koskaan, sillä kautta maailmanhistorian Suomessa on muslimien tekemiä terrori-iskuja tasan nolla, eikä kyse ole mistään luterilaisesta ilmiöstä. Onkin jännä että siitä kuitenkin kirjoitellaan, ja siihen tasaisesti viitataan. Tässä luterilaisessa maassa, jossa muslimien tekemien terrori-iskujen sarja on nollan mittainen. Samaten aiemmin ketjussa joku kiirehti sanomaan, että terroriteko on aina yksilön vastuulla, ei koskaan ryhmän. Koskeeko se myös islamia?
Ja Jorma, ehkä ei kannata ottaa sellaisia vapauksia että toisten suhdetta uskoon lähtee nettikirjoittelun pohjalta arvioimaan.
Lähdetään hakemaan vastausta Raamatusta. Kristityn identiteetistä kirjoittaa apostoli Paavali:
”Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.” Room 7:15
Ts., Jumalasta syntynyt uusi ihminen ei ole pahojen tekojen takana. Kristityn identiteetin omaava ei mielisty syntiinsä tai tekoihinsa, vaan se mielistyy oikeaan ja tahtoo hyvää. Paavali ei tässä kerro siitä, että kristitty eläisi jatkuvassa syntielämässä, vaan kristityssä olevasta perisynnistä, joka estää uskomasta ja rakastamasta täydestä sydämestä (en toteuta sitä mitä tahdon). Siitä, että kristityn synti on hallittua syntiä kertoo seuraava luku:
”Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia. Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen…” Room 8:14-15
Breivikin teot eivät nouse kristityn identiteetistä eli Jumalan synnyttämästä uudesta ihmisestä.
Islamin uskoisilla ei ole Jumalasta syntyneen uuden ihmisen identiteettiä. Muuten lienet oikeassa, ettei Suomessa ole tapahtunut muslimien terrori-iskuja.
Pauli, ainakin minä kirjoitin yksilön vastuusta vastakohtana joukkiolle. Yleensä joukkioita ei käsittääkseni ole tuomittu sakkoihin, vankeuteen tai muuten vaan. Tuomion kohteena ovat aina olleet yksilöt. Tietysti voi tuomita sanoin vaikkapa jääkiekkoväkivallan ja huliganismin jalkapallo-otteluissa mutta sillä tuskin on muuta kuin ohut moraalinen merkitys, joka ei toteudu käytännön teoissa. Toisaalta terrorista puhuttaessa taustalla voi olla vaikkapa jokin järjestö tai muu elin. Sellaisten kohdalla kaikki toimijat ovat kuitenkin yksilöitä vaikka heillä olisikin yhteinen päämäärä.
Tässä eräs yksiselitteisen selkeä Raamatun kohta, joka osoittaa, että kristityn identiteetti ei ole terrori-iskujen takana:
Kun sitä ei ole voinut kukaan näyttää toteen. Uskohan on sydämen asia, ja se tulee näkyväksi teoissa.
Vihan teot kertovat siitä, ettei uskoa ole. Sehän tulee esille esim. Galatalaiskirjeen luvussa 5.
Vapaa-ajattelijoilla varmaankin on tarve luoda tällaista myyttiä, on aivan luonnollinen asia.
1970-luvun terrorismi ei pesiytynyt Suomeen siitä syystä, ettei siihen ollut tarvetta. Polittinen koneista ja intelligentsia oli jo siinä määrin aatteen vallassa, että homma eteni jo muutenkin.
Saksan Liittotasavallassa taas tilanne oli toinen, kun suomettumisen ja idän ihannoinnin kulttuuria ei siinä mitassa ollut. Kaikki tiesivät, miten ankeaa elämä DDR:ssä oli
Ei kai kristillinen identiteetti ole sama asia kuin elävä usko?