Joitakin ajatuksia tulee mieleen, kun silmäilin artikkelia T Junkkaalaa sivuten. En tietenkään voi kommentoida muuta, koska en ole ollut mukana. Tavallisen uskovan tilannetta verrattaessa Marin Lutherin toimintaan ollaan pulmatilanteessa. Luther oli oppinut teologi, joka tunsi sekä Raamatun, että Katolisen kirkon senaikaisen opin sisällön. Hän siis pystyi haastamaan ainakin tiedon tasolla koko hengellisen eliitin. H’änet tunnetaan rohkeiden avauksien tekijänä, joka naulasi teesit kirkon oveen. Hän joutui vastaamaan asiastaan korkeimman maallisen ja hengellisen vallan edessä eikä taipunut, koska hän ymmärsi, ettei omaatuntoaan vastaan pidä kenenkään toimia. Hänet tunnustettiin siis auktoriteetiksi, joka oli pakko huomioida.
Esimerkiksi itseltäni puuttuu ja puuttui kaikki nämä edellytykset tulla kuulluksi. En kykene korkeisiin teologisiin keskusteluihin, joten olen liian yksinkertainen. Nykyinen kirkko esittäytyy Suomessa niin moniäänisenä, että kirkon oppia on vaikea sieltä seuloa esille. Toki sanotaan, että Tunnustuskirjoissa on kirkon puhdas oppi. Ehkä näin on, mutta kuuluuko se kirjallisuus lukemistoihin, kaapista sen vaikutus on melko vähäinen. Herätysliikkeiden asemoinnissa voi olla montakin mielipidettä ovatko kaikki kirkossa vai kirkon takana. Omat organisaatiot ja kokoontumispaikatkin osoittavat, että kengän kärki on ollut ulosaukeavan oven raossa alusta asti. Varmuuden vuoksi on asiat järjestetty niin, että pärjätään kirkon sisällä, mutta myös ulkopuolella.
Ainoan poikkeuksen tekee ulkolähetys, josta on syntynyt osalle liikkeistä sellainen liekanaru, kun rahaa tulee kirkolta. Toinen ongelma on kehitysyhteistyörahat, jotka on mukava ottaa vastaan, mutta vaikeita käyttää kristillisen lähetystyön hengessä.
Tuskin niitä tunnustuskirjoista on mitään apua tähän hätään. Ne on kirjoitettu sen ajan tilanteisiin.
Kirkon opin kai kätevämmin löytää katekismuksesta. Eikä sieltäkään vastauksia löydy tämän päivän kysymykseen. Selkeimmän vastauksen kukin saa omasta sisimmästään. Jos kirkossa pysyminen tuntuu mahdottomalta, niin sitten on erottava. Itse en näe sellaiseen mitään syytä. Sillä omat osallistumismahdollisuudet eivät ole mihinkään kadonneet. Enneminkin niitä on tullut lisää.
Osallistumisen kohdalla olet oikeassa. Ei kai mistään ulos kyörätä, kun menee selvinpäin tilaisuuteen. Vaikuttamismahdollisuus onkin sitten eri asia.
Kirkon antamat mahdollisuudet ovat minulle tärkein syy pysyä jäsenenä. Vaikuttaa kun voi monella tavalla. En siinä ajattele yhtään tuota varapaikkaa, jonka sain. Saattaahan olla, että johonkin kokoukseen tulee kutsu. Siellä vaikuttamista en pidä edes oikeasti vaikuttamisena. Tärkeenpää on kohdata kirkon toiminnassa uusia ihmisisä. Kutsua niitä mukaan joihinkin toimintoihin. Tutustuttaa uusia miehiä toisiin. Rakennella toimintoja , joissa olisi matalampi kynnys. yms. Minusta kirkossa meidän seurakuntalaisten tulee vaikuttaa, kukin sillä paikalla jossa olemme. Meillä on paljon kivaa puuhaa kirkossa. sellaista, mitä työntekijät ei voi tehdä.
Lauri ja Pekka. Kyllä tunnustuskirjoja ymmärtää kun vain alkaa lukea niitä.Aloittakaa Lutherin katekismuksesta, Augsburgin tunnustuksesta ja Schmalkaldenin artikloista.Muun muassa viimeksimainituista ja traktaatista Paavin valta ja johtoasema löytyy jopa hyviä menettelytapaohjeita kansankirkon nykytilannetta ajatellen.
Marko S: Siinäpä se olikin, luin ja ymmärsin. Kohta Perisynti antoi sellaisen tällin, että en kai ikinä toivu siitä.
Juu, sillehän minä en tietysti voi mitään, jos joku pahentuu johonkin kristillisen uskon totuuteen. Yksi pahentuu perisyntioppiin, toinen uudestisyntymisen tapahtumiseen kasteessa, kolmas sovitusoppiin ja neljäs kolminaisuusoppiin. Tässä tapauksessa ajattelin lähinnä sitä, mitä Timo Junkkaala , Sinä ja Pekka P otitte esiin kansankirkon tilanteesta. Vai olisiko niin, että ongelmana on se, että tunnustuskirjojen opetus on vähän liiankin selkeää…
Kannattaisi huomioida se, ettei Jumala ole luterilainen vaan Kaikkivaltias.
Asenteestasi en voi tykätä.
Kiitos Marko vinkistä. Oma ongelma olikin siinä etten ole koskaan tunnustuskirjoja lukenut. Nyt löysin sen kirjahyllystä ja kävin lukemaan. Tarpeellista tekstiä on heti kirjan alussa paljon. Nuo kun on unohtuneet, niin ei ole ihme, että tähän tilanteeseen on jouduttu.
Esimerkiksi tuo harha, että ihminen kykenisi luonnostaan rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistään, niin kuin itseään. Tuohon asiaan viitataan tämän tästä. ikään kuin se olisi suuri ja ratkaiseva ero oikeiden ja väärien uskovien välillä. Jollet rakasta, niin et voi mitenkään olla edes kristitty. Taitaa tunnustuskirjojen arvo olla paljon mainettaan suurempi.
Marko Sjöblom sanot tunnustuskirjojen opetuksen olevan ”vähän liiankin selkeää….”
Mitä seuraava sinulle kertoo:
””Tämä käsky tähdentää siis sitä, ettei kenellekään saa tehdä mitään pahaa minkään ilkityön vuoksi, oli se sitten miten ansaittua tahansa, sillä tappamisen ollessa kiellettyä on kielletty myös kaikki tappamiseen mahdollisesti johtavat syyt.”” (http://tunnustuskirjat.fi/ik/5kasky.html )
Lähtökohta on ettei ihminen luonnostaan erota hyvää pahasta eli ei ”kuule” Jumalaa, eikä ihmisellä ole rakkautta. Tämä on syy miksi jokainen ihminen tekee syntiä.
Nyt ihan lapsenmielistä ajattelua aikuiselta.
Siis tämä Lutherin tilanne kun ”joutui” vastaamaan ””omasta asiastaan korkeimman maallisen ja hengellisen vallan edessä ””, mitä se tuo mieleen.
Ensinnäkin se että joku ”kirkko” voi määrätä hengenlähdön uhalla että ihminen kääntyisi takaisin siihen ”oikeaan uskoon/oppiin”, niin mitä hedelmää tämä on, onko se Jumalasta vai mistä?
Toiseksi onko mahdollista että ko kirkon perusta olisi oikea kun sen korkeimmat oppineet käyttävät tuollaista valtaa?
Ihan vaan ihmettelen kuinka tuosta voidaan löytää rakkautta ja iankaikkista elämää.
Lauri, olen itse aikoinani lukenut läpi tunnustuskirjat kahteen – kolmeen kertaan ja saanut valtavan määrän hyviä vastauksia hengelliseen etsintään. Se ei koskaan estänyt minua lukemasta ja arvostamasta myös muihin kristillisiin traditioihin sisältyviä tekstejä kuten vaikkapa Tuomas Akvinolaista (keskiajan katolisuus), ortodokseja ja John Bunyania (baptisti). Eikä olemasta kriittinen moniakin luterilaisuuden sisällä esitettyjä linjauksia kohtaan. Vakaumukseni luterilaisten tunnustuskirjojen yhtäpitävyydestä Raamatun kanssa ei tarkoita sitä, että kiistäisin Jumalan pelastavan läsnäolon muissakin kristikunnan suuntauksissa. En halua vääntää perisynnistä sen enempää, mutta totean: käsittääkseni koko kristikunta on yksimielinen siitä, että pelastuminen edellyttää uudestisyntymistä (Aadamin lapsesta Jumalan lapseksi). Augsburgin tunnustuksen II ja IX artiklat liittyvät vieläpä koko edeltävän kristikunnan linjauksiin sijoittaessaan tämän tapahtuman kasteeseen.
Ari Pasanen, kiteytät hyvin sen, mistä perisynnissä on kyse. Alku- ja juurisynnistä, joka asuu meissä jokaisessa. Mutta kun käskyselityksistä puhutaan pitää myös muistaa tekstin luonne ja tarkoitus (kristillistä uskoa ja elämää koskeva ohjeistus). Käskyselitykset on annettu märehdittäviksi. Ei kukan pistä liemikuutiota poskeensa vaan kuumaan veteen ja juo liemen sitä keskustellen.
makustellen
Marko Sjöblom liität ”perisynnin” siihen ettei ”kuule” Jumalaa ja ettei ihmisellä ole rakkautta, muuttuuko ko tilanne uudestisyntymässä eli alkaako ”kuulemaan” Jumalaa ja saako Jumalan rakkauden?
Marko S. Milloin Jumala luopui luomistyöstään niin, että lappsi syntyisi pelkästään pimeyden olentona, joka pitää äkisti uudestisynnyttää? Että ihminen voi olla elävä sielu, hänessä täytyy olla Jumalan henkäys .Jokainen aikanaan suorittaa oman syntiinlankeemuksensa aatamin ja eevan perimän mukaan ja vetää päälleen kuuoleman, koska synnin palkka on kuolema. Siksi tarvitaan uudestisyntyminen.