Teologiaa ja teologiaa

Wikipediassa kirjoitetaan teologiasta mm. seuraavasti: ”Nykyisin teologia voidaan sanana jakaa kahteen merkitysluokkaan. Tieteenalana teologia ei ole uskonnon harjoittamista, vaan uskontoa, erityisesti kristinuskoa, uskomuksia ja uskonnollisuutta tutkiva oppiala. Uskonnollinen teologia puolestaan on jonkun tietyn uskonnon opillista järjestelmää tai ajattelua koskevaa, uskonnollisen yhteisön itsensä harjoittamaa tutkimusta.”

Valtion yliopistossa teologia käsitetään luonnollisesti tieteenalaksi, ja teologian maisterit siis opiskelevat tieteellisen teologian asiantuntijoiksi. Valmistuttuaan heidän kuitenkin pitäisi olla kykeneviä toteuttamaan uskonnollista teologiaa, jos tahtovat kirkon virkaan. Teologialla tieteenalana ja uskonnollisella teologialla ei välttämättä ole paljonkaan tekemistä toistensa kanssa. Tarkkaan ottaen tuoreiden pappien siis pitäisi osata sellaista, johon he eivät ole saaneet koulutusta.

Helsingin yliopiston kansleri Ilkka Niiniluoto kommentoi asiaan liittyen Kotimaa24:ssä 8.3.2011: ”Helsingin yliopistossa voidaan suorittaa teologian maisterin tutkintoja, jotka tutkimukseen perustuen kouluttavat  uskonnon asiantuntijoita. Kyseessä ei siis ole evankelis-luterilaisen papin virkatutkinto, vaan pappistutkinnosta vastaa kirkko itse.” Mikähän on pappistutkinto, josta kirkko itse vastaa? Ehkä pastoraalitutkinto, mutta sehän suoritetaan vasta, kun ollaan pappisvirassa, eikä sitä edes ole pakko suorittaa. Minä olen ollut pappivirassa jo 25 vuotta enkä ole (vielä) suorittanut pastoraalitutkintoa. Vai tarkoitetaanko pappistutkinnolla ehkä ennen pappisvihkimystä toteutettavaa muutaman päivän ordinaatiokoulutusta?

Kovin heppoisin eväin nuoret papit aloittavat työnsä, jos eivät ole saaneet yliopistokoulutuksen lisäksi muuta valmennusta.

8 kommenttia

  • Jaakko Syynimaa sanoo:

    Kirjoituksesi peruskysymystä olen itsekin usein pohtinut. Todella kivinen on papisuran alku, mikäli kuvittelee saaneensa käytännöllisen teologian luennoilta eväät arjen seurakuntaelämään. Jotain koinee-kreikan sanaa saattaa asiaan perehtynyt seurakuntalainen joskus sentään kysyäkin (ja pääaineesihan oli tietysti kirkkohistoria… )

    Silti, vaikka yliopisotkoulutuksen hyöty “perinteisessä” seurakuntaelämässä onkin kenties usein marginaalinen, näkisin sen kuitekin pappisviran vaatimuksena erittäin perusteltuna, varsinkin nykyaikana.

    Kirkon nykyhaasteiden edessä nimittäin toivoisi, että papit saisivat ja uskaltaisivat rohkeasti hyödyntää tieteellistä osaamistaan ja retoriikkaa julkisessa keskustelussa. Samalla toivoisin, että tätä ei nähtäisi jonkinlaisena uhkana tai vastakkainasetteluna kirkon perinteisille toimintatavoille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Tärkeä kysymys. Totta on, että eväät ovat heppoiset. Ns. tieteellinen teologia antaa erinomaiset lähtökohdat tietää paljosta jotain, mutta papin hommista vähän. Toivottavasti lääkäreitä ei kouluteta samalla tavoin…

    Keskeinen kysymys on myös se, että kirkon opetukseen ja opillisiin tulkintoihin vaikuttaa ratkaisevasti se, miten sen papit koulutetaan. Kysymys on siitä, minkälaista pappisideaalia tavoitellaan? Kumpaa painotetaan papin työssä enemmän: tieteellisen teologian asiantuntemusta vai henkilökohtaista uskoa?

    On vaikea moralisoida kirkon jäsenmäärän kadolla tai jäsenistön maallistumisella, jos kirkko ymmärtää omat pappinsa jonkinlaisina tieteellisinä asiantuntijoina, tiukat ja ajan hengen mukaiset soveltuvuustestit läpäisseinä teologisina konsultteina.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Martti Vaahtoranta sanoo:

    Kyse on myös erilaisista sisällöistä, niin määrällisesti kuin laadullisestikin.

    Jos saisin nyt päättää, mitä minulle pitäisi opettaa teologisessa tiedekunnassa, jotta pärjäisin seurakuntapappina, paljon siitä, mitä minulle silloin opetettiin, jäisi pois, ja paljon siitä opetettaisiin toisesta näkökulmasta.

    Minulla oli onni saada pääaineeksi dogmatiikka vielä Seppo Teinosen ollessa professorina. Hurjalta silti tuntuu, etten esimerkiksi ole lukenut ensimmäistäkään patristista tekstiä opintojeni puitteissa Augustinusta lukuunottamatta. Tai että heprean kurssin kohtuullisesti suorittaneena en tarvinnut sitä missään ennen kuin nyt, kun en enää muista siitä mitään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Eikö voisi ajatella, että teologia(kin) on soveltavaa tiedettä, jonka pitäisi antaa valmiuksia myös käytännön työhön. Onhan yliopistossa monia muitakin soveltavia tieteenhaaroja, joiden tutkintovaatimuksissa kyllä otetaan työelämän tarpeet huomioon. Lääketieteellinen tiedekunta kouluttaa sairauksien parantamiseen tähtääviin tietoihin ja taitoihin, ei pelkästään ihmisruumiin tutkimiseen. Oikeustieteilijät valmennetaan nimenomaan Suomen lain, nykyisin toivottavasti myös Eurooppa-oikeuden, käytäntöön soveltajiksi. Kasvatustieteen maistereista ylivoimainen pääosa sijoittuu opettajiksi, ja kouluopetuksen tarpeet hyvin pitkälle määrittävät opintojen sisältöä ja tavoitteita. Miksi teologiaa ei saisi lukea vastaavanlaiseksi tieteen soveltamiseksi käytännön työn tarpeisiin, so. kirkon työhön valmentamiseen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Hyvä aihe. Kun opinahjon nimi on teologinen tiedekunta, voisi olettaa tavallistakin kirkon laiskanpulleaa rivijäsentä kiinnostavan miten teologian maisterista tulee muutaman orientaatio voimisteluliikkeen kautta Jumalauskotieteen maisteri seurakunnan palvelukseen. Lähentäisi tämä ainakin paimenen ja paimennettavan suhdetta. Pääkysymys on se, mennäänkö tiedekuntaan uskomaan, tutkimaan vaiko uskomalla tutkimaan. On vähän eri asia ymmärtää kirkon dokmien syntyhistoria asiahistoriana tai sitten katsella sama asia uskon kautta erehtymättömänä Jumalan sanan ilmoituksena, kun kummassakin tapauksessa lähteenä on suusanallisen tiedon formulointi. Oma ymmärrykseni on se, että olisi hyvä jakaa asia niin, että n.4.ään vuoteen tehtäisiin maisterin tutkinto ja sen jälkeen seurakuntatehtäviin haluavat jatkaisivat Teologiseen Instituuttiin, jossa vapaasti voitaisiin harjottaa uskonsilmien käyttöä aiemmin opittuihin historian asioihin. Tätä kestäisi n. 1-1,5 vuotta. Näin ei tarvitsisi miettiä nyt kyseenä olevia asioita vähennetäänkö kieliä vai vaaditaanko sitä, että tuleva seurakunnan tiennäyttäjä ja hengellinen opettaja on joskus aiemmin käynyt seurakunnan kokoontumisessa ja sen jälkeisillä kaffeilla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Yrjö Sahaman ajatus on katsomisen arvoinen. Teologia on aine, jonka kautta ihmisten tulisi valmistua seurakuntiin hengellisiksi opettajiksi ja tiennäyttäjiksi. Näin heidän tulee olla myös moraalin ja etiikan jonkinmoisia tuntijoita. Samalla tulee kysymys koko kirkon äänen merkityksestä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja asioiden valmisteluun. Tänä päivänä ei taida löytyä pappia, joka ääneen kysyisi, miten nykyaikainen kapitalismi sopii yksijumalisuuden ajatukseen. Samoin harvemmat papit tänä päivänä puhuvat epäjumalanpalvonnasta taikka ihmisen vieraantumisesta omasta itsestään. Näin teologian opiskelua ei suoraan voi verrata kasvatustieteeseen tai oikeustieteeseen vaikka näilläkin samalla tavalla on historialliset juurensa. Kun akateeminen psykologia aikanaan jätti sielun tutkimuskohteensa ulkopuolelle, olisi luullut kirkon ottavan asian huolehtiakseen. Onko näin tapahtunut, voi jokainen päätellä. Teologia tarvitsee useita spesifisiä lähtökohtia voidakseen myöhemmin tulla papintyökaluksi muutenkin kuin vain uskon kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Kajander sanoo:

    Tuo Pekan suosittelema malli on käytössä esimerkiksi Ruotsissa. Suomessa se tarkoittaisi joko tinkimistä maisterintutkinnon sisällöstä tai opiskeluajan olennaista pidentymistä. Vaihtoehtona voisi olla kandidaatin tutkinto + opinnot teologisessa instituutissa. Erikseen määriteltyihin virkoihin vaadittaisiin maisterin tutkinto.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Jaakko Herranen sanoo:

    Teologia on hyvää yleissivistystä aihepiiristä. Itsensä hirttäminen yhden kuppikunnan (lut) jonkin alakuppikunnan (herätysliike) korostuksiin ei anna siihen mitään Totuudellista lisäarvoa.

    Nämä auttavat hyvin vähän tuntemaan Jumalaa. Niin kauan kun kuvittelee Jumalan tuntemisen tulevan ihmisten kautta, ollaan alkeissa, kaukana “hengellisestä ihmisestä” . Vasta kun jää yksin ja tulee riippumattomaksi ihmisistä, tulee ilmi, mitä Jumala ihmiselle puhuu ja mikä tehtävä yksilöllä on Jumalan suunnitelmissa.

    Esim. Luther raivasi latuja umpihankeen. Lutherin seuraamista ei ole näiden samojen latujen kiertämistä, niin että savi jo paistaa ladun läpi. Lutherin seuraamista olisi mennä myös itse umpihankeen, sinne minne kukaan ei halua, kaverisikaan.

    Jeesukseen keskittyminen on hyvä “umpihanki” kahlattavaksi, noin alkajaisiksi. Saattaisi kiteytyä helmiä ja timantteja jaettavaksi, itseriittoisuuden karistessa samalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Ville Auvinen
    Ville Auvinen

    Olen evankelinen, Åbo Akademissa Jeesus-tutkimuksesta väitellyt teologian tohtori, ja Suomen teologisen instituutin pääsihteeri

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit