Tehkääpä jana…

Olen miettinyt sen sellaisia, että ehkäpä suurin osa teologisiin kädenvääntöihin heittäytyvistä ihmisistä asettuu mieluummin janalle kuin lokeroihin. Itsekin taivun käyttämään usein itsestäni nimitystä ”liberaaliteologi”, vaikka en minä monissa asioissa mitenkään erityisen liberaali ole. Olen vain ajatellut, että se stereotypisoi ihmisille hyvin sen, että ilmoittaudun historialliskriittisen raamatuntutkimuksen metodin kannattajaksi eikä minulla ole ongelmia naispappeuden tai muun etelän valopäiden aikaansaannosten kanssa. Sanon monesti itseäni myös ”naispapiksi”, vaikka on vain ”pappeutta”, mutta mielestäni termi ”naispappi” jotenkin ymmärrettävästi määrittelee sen asian, että olen nainen ja pappi ja kannan harteillani vuoden 1986 kirkolliskokouksen päätöstä ponsineen päivineen sekä mielenpahoituksineen.

 

Siihen janalle olen miettinyt kaksi eri ääripäätä, sillä janassa on vain kaksi päätä. Janan ehdoton valttikortti ei olekaan päiden määrä, vaan se, että siihen voi vetää ruksin, kumpaa päätä lähempänä kokee olevansa.

 

Toisessa ääripäässä voisivat olla sellaiset ihmiset, joille syyllisyys on ollut tavalla tai toisella kahlitseva asia elämässä. Siellä voisi olla paljon tunnollisia ja kilttejä ihmisiä, jotka yrittävät elää elämänprojektinsa kympin arvoisesti niin, että viimeisellä veräjällä Pietari palkitsee heidät hymypoika/tyttöpatsaalla. He yrittävät parhaansa mukaan ottaa huomioon kaikki ihmiset ja hukkaavat siinä samalla itsensä. Elämä on näyttäytynyt monenlaisina rajoituksina ja esteinä, sillä Raamattu ja lähimmäiset asettavat melkoisen miinakentän kympin tytölle ja pojalle. Kun sitten tunnollisuuden perikuva saa jonkinmoisen armonvilahduksen, se näyttäytyy hänelle ehkä rajoitusten poistumisena. Mahdollisuutena elää elämäänsä hajalla ja epäonnistuneena. Se on vapauden luksusta, johon ei enää mikään eikä kukaan voi tulla vetämään rajoja. Hän tarvitsee vapautta, sillä rajat kahlitsevat hänet ikuiseen syyllisyydentuntoon ilman toivoa armahduksesta. Hänen rakkain raamatunkohtansa voisi olla ”Vapauteen Kristus meidät vapautti” tai ”Pelkoa ei rakkaudessa ole”. Hänelle Raamattu on kirja, jonka sanoma avautuu vain vapaudesta käsin. Hän on liberaali, sillä latinan sana ’liber’ merkitsee ’vapaa’.

 

Toisessa ääripäässä voisi olla sellainen kansalainen, jonka elämä on ollut jollakin tavalla rajatonta. Joko niin, että hän on elänyt itse rajattomasti tai hän on kasvanut sellaiseen ymmärrykseen, että maailma on täysin rajaton ellei joku aseta rajoja. Rajattomuus on merkinnyt hänelle jollakin tavalla sellaista maaperää, joka ei ole ollut jalkojen alla kovin vakaa. Hän on myös saattanut elää täydellisen rajatonta elämää esimerkiksi päihteiden suhteen tai asettunut lain asettamien rajoitusten ulkopuolelle. Ei välttämättä kuitenkaan, hän voi olla myös raivoraitis ja lainkuuliainen. Rajojen ulkopuolella on siis olemassa tietty kaoottinen rajattomuus, relativismi, joka kahlitsee ihmisen kävelemään hetteisellä elämän suollaan kohti kaikkien sotaan kaikkia vastaan. Hänelle armo on merkinnyt sitä, että on olemassa ikuisia totuuksia, jotka eivät muutu, vaikka kaikki muu ympärillä muuttuisi. Hän tarvitsee struktuureja ja ikuisia totuuksia, sillä ne jäsentävät kaoottisen maailman sopusointuiseksi. Rajat luovat turvallisuudentunnetta ja lujan pohjan, jonka päällä on hyvä kävellä. Hän ei voi ymmärtää, miksi joku toinen haluaisi kipata vanhat hyvät jutut laidan ylitse, ja suunnistaa määrätietoisesti kohti suota. Hän on konservatiivi, sillä ’conservare’ merkitsee ’säilyttää’.

 

Sinne janalle sitten voi laittaa ruksia siihen kohtaan, mihin ajattelee oman psyykensä rakenteen mukavasti solahtavan. Tarvitsenko vapautta vai tarvitsenko rajoja? Tarvitsenko uudistusta vai tarvitsenko säilyttämistä? Mita haluan säilyttää, mitä uudistaa?

 

Voi olla, että tämä ajatus ei pidä ollenkaan paikkaansa ja aivan ehdottomasti se varmastikin tarvitsee jatkojalostusta. Minulle itselleni kuitenkin se on avannut sellaisen ymmärryksen näkökulman, että toiselle osapuolelle voi olla psyykkisesti piinaavaa se, miten minä rusikoin uskomme perusasioita ja aivan kuin piruuttani kärrään kottikärrykaupalla kaaosta hänen maailmaansa. Ja toivoisin, että hän voisi nähdä, että minulle on psyykkisesti piinaavaa se, että minut yritetään kahlita sellaisiin rakenteisiin, joista juuri usko on minut vapauttanut.

    • Ja uskollisuus omalle kirkolle ei sitten olekaan tärkeää? Tässä poliitikko pettyi siihen, että kirkko ei ehdoitta tukenutkaan hänen yhteiskuntapoliittisia tavoitteitaan. Siksi hän harkitsee mielenosoitukseksi eroa kirkosta. Vaikea tällaisesta kostomentaliteetista on löytää mitään kunnioitettavaa.

      Jos kaikille kelpaa vain kirkko, joka on vain täysin omien katsomusten mukainen, Suomi on kohta täynnä protestanttisia pikkukirkkoja ja -lahkoja. Kristinuskon yhteiskunnallinen merkitys vajoaa silloin lähelle nollaa.

    • USA on täynnä pikkukirkkoja ja -lahkoja, joten kristinuskon yhteiskunnallinen merkitys on siellä lähes nolla. Se on paha asia, sillä silloin maa saattaa käydä muiden kimppuun, kuten esimerkiksi viime vuosikymmenellä Afghanistanissa ja Irakissa.

    • Yhdysvallat on perustamisestaan lähtien ollut protestanttinen maa, jossa protestanttisuuteen mahtuu useita kirkkokuntia. Ensimmäinen katolilainen presidentti valittiin vasta 60-luvulla. Jos Suomessa voimistuu luterilaisen kirkon hajaannus uusiin skismaattisiin pikkukirkkoihin, tuloksena tuskin on uusi USA. Luterilaisen kansankirkon aktoriteetti on perustunut sen ylivoimaiseen asemaan Suomessa. Siitä irtoavat ryhmät ovat väistämättä vähemmistökirkkoja.

      Konservatiivikristittyjen ero luterilaisesta kirkosta on irrationaalinen protesti kirkon maallistumista vastaan, koska se vain kiihdyttää yhteiskunnan maallistumista. Se on jo itsessään merkki myös konservatiivien pitkälle menneestä maallistumisesta, sillä perinteisesti kirkon jäsenyydelle ja ehtoollisyhteydelle on kristinuskossa annettu aivan erityinen yhteys. Tästä ei enää näy jälkeäkään. Suhde on kuin palveluntuottajan ja asiakkaan.

    • ”USA on täynnä pikkukirkkoja ja -lahkoja, joten kristinuskon yhteiskunnallinen merkitys on siellä lähes nolla.”

      Sanoisin, että juuri päinvastoin. Siellä vedotaan lainsäätämisessäkin paljon avoimemmin Raamattuun ja Jumalaan. Poliitikolla on aika ohuet mahdollisuudet isompiin pesteihin jos ei näin tee. Ja juuri nämä korostuneen kristyt konservatiivijohtajat ovat olleet hanakimpia sodankävijöitä.

    • Homot/lesbot valitsivat täysin väärän menetelmän ajaa asiaansa kun sen olisi voinut tehdä muita loukkaamattakin. Olen ennen ollut suvaitsevainen ja kohtelias heitä kohtaan eikä heistä ole ollut itselleni harmia.
      Toista on nyt kun he puuttuvat asiaan joka ei ole heille tarkoitettu ja haluavat sanella ehdot sille ! Röyhkeää käytöstä.

  1. Tunnen tasan samoin kuin Oinonen. Tuntuu jotenkin että piispat myyvät Raamattunsa halvalla kun ”yleinen mielipide” (lue: pakanat tai media) kuiskivat korvaan jotain millä voisi suosiotaan kasvattaa.
    Jos siitä saa vaikka sentin edestä lisää suosiota niin myydään sitten sakramentti.
    Ja näinhän siinä kävi. Ensin meni pikkusormi ja sitten koko käsi. Ei pidä luulla että kukaan ahne tuohon tyytyisi.

    On pyhäin häväistystä luovuttaa avioliitto tarkoitukseen johon sitä ei ole suunniteltu. Instituutio on rikottu, nimi vain jäljellä. Vanhempamme ja monta sukupolvea ennen meitä avioliitto on säilytetty alkuperäisen ajatuksensa mukaisena. Tämä polvi sekä pilaa ev.lut. kirkon kirkon arvostuksen Raamatun sanan välittäjänä että lokaa avioliiton arvokkuuden.

    Miksi ihmeessä jotkut kenelle se ei ole tarkoitettu hinkuvat avioliittoon ? Heille voisi olla jokin ”pariliitto” tai vastaava erikseen jolla ei rikota avioliittoa instituutiona eikä loukattaisi niitä kristittyjä jotka edelleen suhtautuvat asioihin vakaumuksella eikä vain pelleillen median perässä.

    Paljonko näitä homo/lesboihmisiä kiinnostaa kristittyjen loukkaamisesta aiheutuvat tunteet kristityissä ? Tiedän keskustelujen perusteella että ei pätkän vertaa. Tai miten loukkaaminen edistää suvaitsevaisuutta ? Tuolla synnytetään uutta katkeruutta. Sellaista jota ei ennen ollut.

    • Mä haluisin, et mut vihittäis tohtoriks, ku promootiot on niin hienoja tilaisuuksia ja se hattu on magee.

      Ei mulla oo opinnäytteitä, mut eiks noi sääntökirjat o vanhanaikasia.

      Kyl mun täytyy saada tohtorinhattu, koska tasa-arvo, ihmisoikeus, rakkaus!

    • Mikäs vika on katolisissa?

      Tai ortodokseissa?

      Ovat kumpikin pysyneet virkakäsityksessä, eivätkä mussuta homoliitoista. Vaikuttavat paljon raamatunmukaisemmilta, sidosti kristillisiltä kirkkokunnilta.

      Entä Luther-säätiö, mikä siinä on vikana?

      Kaikki em vaikuttavat kiinnostavammilta kuin Mäkisen halpahalli, mistä saa light-versiota kristinuskosta.

    • Mäkinen oli kyllä niin kiimaisen kiireinen julistamaan sitä, että nyt menee kyllä kirkon avioliitto uusiksi, että oli kirjoittanut puheensa valmiiksi. Eikä kyennyt pidättelemään hetkeäkään.

      Sormet jo syyhyää, että pääsee repimään Raamatusta pois sivuja Mooseksesta ja Paavalista. Eiköhän kirkko ala tehdä uutta editiota Raamatusta, sellaista sateenkaariraamattua.

  2. Ei kai eduskunnan äänestystulos ole mikään syy erota kirkosta? Kansanedustajien mielipide ei ole kirkon mielipide, vaan parlamentaarisen elimen poliittinen mielipide.

    Arkkipiispa Kari Mäkisen lausunnot sen sijaan voivat olla perustellusti syy kirkosta eroamiseen. Hänen pitäisi olla joukon johtaja ja vaikeasta asiasta huolimatta hänen pitäisi julkisuudessa edustaa koko kirkkokansaa ja arvostaa kirkossa tehtyjä päätöksiä.
    Voin kuvitella yrityksen, jossa henkilöstön vastakkaiset mielipiteet jostain tärkeästä asiasta olisivat suurin piirtein tasan. Ei tulisi hyvää jälkeä, jos toimitusjohtaja asettuisi julkisesti vain toisen näkökulman puolelle. Saattaisipa toimitusjohtaja mennä vaihtoon. Eipä tule hyvää jälkeä kirkossakaan.

    • Mielestäni arkkipiispa Mäkinen on epäonnistunut hehkuttaessaan avioliittolain muutoksen puolesta. Ei tarvitse olla selvänäkijä ymmärtääkseen, että hän tai joku muu tuo lähivuosina kirkkoon esityksen homoparien vihkimisestä ja/tai siunaamisesta. Ja siinä vaiheessa kun kirkko alkaa siunata sitä, mikä minun ymmärrykseni mukaan on Raamatussa syntiä, on aika äänestää jaloillaan.

      Toki kirkko vihkii eronneitakin, vaikka Jeesuksen sanat eivät siihen kaikissa tilanteissa anna lupaa. Jeesus puhui avionrikkoja-sukupolvesta, joita ilmeisesti ovat kaikki sukupolvet.

  3. Edustaja Oinonen voi myös makkaran ja kaffin kanssa miettiä millaista liikettä Hän edustaa, missä suut pannaan suppuun ja rivit kauniiseen tuppuun. Mitä Edustaja tälläisessä asiassa ymmärtää omantunnon tai järjen käytöstä. Onko Hänen edustamallaan liikkeellä mitään tekemistä demokratian kanssa. Kyseessä näyttää olevan enempi meininki, mihin sopivuussyystä en kehtaa viitata. Enpä usko myöskään puolueen olevan seuraavassa hallituksessa.

  4. Jos eduskunnan säätämä laki johtaa kirkosta eroamiseen, kirkon sanoma on jäänyt ohueksi ja jäsenyys ollut ulkokohtaista. Tässähän maallinen edustuslaitos toteutti kirkon sanoman ytimen.

    Ei eduskunta säädä lakeja uskonnollisten tunteiden mukaan, sillä lait koskevat kaikkia. Uskonnollinen ajattelu sulkee aina erilaisia ihmisryhmiä ulkopuolelle (vaikka ei pitäisi).