Luettuani blogikeskustelua kasteen armosta, kristitty maallikko minussa alkoi kakistella teologien tulkintojen ristivedossa. Miten koskaan meille valkenevat uskomme perusteet oppien kautta?
Olen kasvanut kristinuskoon kahden teologin lapsena. Onneksi he eivät uskonasioissa alkaneet saivarrella eri teologisten päätelmien ja säädösten kanssa. En kuullut mitään Augsburgin tunnustuksista ja muista opillisista päätöksistä. Opin rakastamaan Jumalaa ja Jeesusta sellaisinaan rakkauden, armon, hyvyyden, kauneuden lähteenä. Myös uskon ja toivon. Ei teorioita.
Elävä esimerkki oli paras.
Kovasti tuo kasteen armo blogini, lukijoita vetää puoleensa. Kirkossa kun papit puhuvat paljon sellaista mistä tavallinen kansa putoaa kärryiltä. Saarnat kun ei saisi sisältää mitään sellaisia käsitteitä, joita seitsemänvuotias ei voisi helposti käsittää.
Papeilla on kuitenkin yliopistokoulutus ja ovat opiskellessaan tottuneet käsittelemään vaikeita sanoja. Joten niitä putkahtelee heidän suustaan, kaiketi huomaamatta. Sitten he saattavat mainita jonkin Raamatun kohdan, mutta eivät kerro siitä kuin pienen osan, joten sekin asia jää monelle ihan hämäräksi.
Tässä meidän tavallisten tallaajien on hyvä kysellä heiltä tarkennuksia. Olen ihmetellyt jonkin aikaa puhetta tuosta kasteen armosta. Mielessäni on tilanne jossa kesken kokouksen lähelläni istunut henkilö purskahti itkuun. Hän siinä sopersi jotain omasta syntisyydestään. Pappi lohdutti tätä tuolla kasteen armolla. Selittämättä asiaa hänelle mitenkään. Huomasin vain ettei tuo lohdutus mennyt perille.
Joten minua on kummastuttanut se miksi ei syntiään surevalle kerrota Vapahtajan rakkaudesta ja Hänen tekemästään täydellisestä syntien sovituksesta? Sen sijaan, että puhutaan kasteen armosta, jonka merkitystä on noin vaikea käsittää. Tämän tähden asian nostin esiin. Niinhän tuossa sitten kävi, että kilpakumppanit alkoivatkin väitellä kasteesta. Mitä väittelyä aina haluan välttää.
Kiitos, Pekka, aloittamastasi! Kysymys oli hyvä, vastaukset ylen oppineita. Olisikohan Jeesus osallistunut teologiseen kiistelyyn. Hän oli aika vaatimaton/ ennakkoluuloton suhteessa lapsiin. Siunasi ja osoitti esikuviksi taivaan valtakuntaan.
En vain puhu lasten puolesta. Tavallisten kirkkoon tulijoiden. Miten kaukana pappien oppineisuus liitelekään seurakunnan vastaanottokyvystä. En tarkoita, että saarnojen tulisi olla lepertelyä, mutta en soisi ainakaan blogistisen teologisoinnin pääsevän tavisten kuulolle!
Ihan hyvä ja toimiva periaate, sikäli kun et itse saarnaa, pidä raamattutunteja, johda hartauksia taikka raamattupiirejä etkä niin ikään tunne erityistä tarvetta ottaa kantaa miten seurakunnan tulisi toimia erinäisissä asioissa. Seurakunnan vastuun kantajana ei luonnollisestikaan pidä toimia opin asioissa mutu periaatteella, pää pensaaseen upotettuna.
Tarkoitatko tuota kasteväittelyn välttämistä? Minä tarkoitan sitä, että jos menen vapaiden suuntien tilaisuuksiin, niin en siellä ala väittelemään kasteesta. Kirkossa kasteen merkityksestä puhutaan aivan liian vähän. Joten Vapailla suunnilla on hyvät apajat. Monikaan tavallinen tallaaja ei osaa perustella kasteen merkitystä, edes itselleen.
”Kirkossa kasteen merkityksestä puhutaan aivan liian vähän. Joten Vapailla suunnilla on hyvät apajat. Monikaan tavallinen tallaaja ei osaa perustella kasteen merkitystä, edes itselleen.”
Juurikin näin. Tavis seurakuntalasien eväät on aika kapoiset, jos ei edes perusasioissa tiedä, miten oma kirkko opettaa. Niinpä se, minkä piti olla ekumeenista vieraanvaraisuutta, muuttuukin seurakunta shoppailuksi.
Jotkut ovat käyneet viidettäkin kertaa kasteella, kun oma uskonkäsitys ja kastekäsitys on välillä muuttunut. Haetaan jotain kokemuksellista hengellisyyttä ja vaihdetaan seurakuntaa sen mukaan, mistä sitä kulloinkin koetaan löytyvän.
Hämmentävää on huomata miten molemmat osapuolet hyväksyvä lainaamani henkilön tekstin, vaikka eivät tiedä kenen se on.
Näinpä. Keskustelu menee yli pääni ja asiani, teologisesti! Kuinkas muuten.
Paavali väitteli ja välillä kiivaastikin. Hän väitteli hellenistien kanssa ja lopputulos oli, että he halusivat tappaa hänet. Hän ja Barnabas väittelivät niiden juutalaiskristittyjen kanssa, jotka selittivät Antiokiassa, että elleivät kristityt ympärileikkauta itseään, niin he eivät voi pelastua. Asiaa selvitettiin sitten porukalla Jerusalemissa ja sielläkin väiteltiin kiivaasti. Paavali väittelisi tänä päivänäkin kiivaasti paitsi kasteasiassa niin varmaan myös monessa muussa asiassa. Uskon, että hän vastustaisi ajatusta, että vauva olisi kadotettu ilman kastetta. Hän pitäisi sitä yhtä lakihenkisenä kuin ajatusta, että poikavauvat pitäisi ympärileikata. Lakihan merkitsi Paavalille jotain muuta kuin Lutherille.
Tyhmää ja taitamatonta väittelyä Paavali kyllä vastusti, mutta ei väittelyä itsessään.
Vaikkei ymmärtäisi kaikkea, eikä olisi oikeassa monenkaan asian suhteen, niin väittelyssä omat näkemykset tulevat koetelluiksi ja testatuiksi. Väittelyssä oppii, miten muut suhtautuvat esittämiisi argumentteihin. Samalla avartuu sen suhteen, miten muut ajattelevat ja perustelevat oman kantansa. Väittelyllä on paljon hyviä puolia. Huono asia on jakaantuminen karsinoihin ilman avointa keskusteluyhteyttä. Siis: eläköön väittely!
Kiistämättä aloittajan ajatusta elävästä esimerkistä niin totean kuitenkin, että on hyvin epätyydyttävä kristikunnassa, että ei ole yhteistä näkemystä kasteesta. Tiedän etten ole ainoa, joka ajattelee niin. Kissa pitää joskus nostaa pöydälle ja hakea ratkaisu siihenkin kysymykseen. Kyse on vain, että halutaanko niin tehdä vai ovatko kaikki tyytyväisiä omaan karsinaansa ja siinä nököttämiseen. Itse toivoisin, että joskus tulisi julkista teologista ja ehkä jopa kansallista keskustelua kasteen teologiasta ja dogmihistoriasta. Se voisi herättää suomalaiset miettimään elämäänsä iankaikkisuusnäkökulmasta tyyliin ”Vaikuttaako se imeväiskaste todella?”
Risto
Asiatietojen puutteesta näyttää johtuvan että asetat tekstissäsi Paavalin väärään lokeroon.
Hänen käymänsä keskustelut eivät koskeneet kastetta, koska hän kasteopissaan on täysin samalla linjalla kuin apostolitkin siitä että kaste vanhurskauttaa ja pyhittää ihmisen, liittää ihmisen Kristuksen tekemän sovintotyön yhteyteen ja uudestisynnyttää ihmisen sekä antaa ihmiselle Pyhän Hengen lahjan.
Sen sijaan Paavalin keskustelu koski Nooan poikien lakia, siis millä ehdoilla juutalainen saattoi olla läheisessä elämän yhteydessä pakanain kanssa. Tämähän oli tärkeää jotta sekä pakanat että juutalaiset voisivat viettää yhteistä liturgiaa yhteisessä messussa ja yhdessä ylistää meidän Herramme.
Judaistit vaativat mm ympärileikkausta. Paavali ei vaatinut ympärileikkausta yms.; pitkä lista erilaisia kysymyksiä.
Ap.t. 15 kokouksen päätös oli judaisteille minimi, vähintään tämä piti vaatia. Paavalille tämä oli maksimi, enintään näin paljon voidaan pakanoilta vaatia. Kompromissin esittäjiä olivat Jerusalemin kristittyjen ensimmäinen synagogan esimies Pietari ja hänen seuraajansa samassa tehtävässä Jerusalemin piispana kuolemaansa asti toiminut Jaakob Vanhurskas, Jeesuksen ”veli”, neitsyt Mariaa vanhempi samassa lapsikatraassa kasvanut poika Joosefin ensimmäisestä avioliitosta.
Kokous hyväksyi näiden patriarkkojen sovintoesityksen.
Roto: ”Hänen käymänsä keskustelut eivät koskeneet kastetta, koska hän kasteopissaan on täysin samalla linjalla kuin apostolitkin siitä että kaste vanhurskauttaa ja pyhittää ihmisen.”
Roto lähti taas opettamaan kirkkoteologiaa, vaikka blogisti haastoi pohtimaan yksinkertaisesti.
Voisitko selittää lukijoille, miten vesikaste oikeamielistää kastettavan. Vanhurskaus pitäisi kääntää OIKEAMIELISYYDEKSI. Vanhurskaus on kirkon ikioma kielikukkanen, jolla yksinkertaisesta tehdään vaikeaa, maallikolle vierasta munkkilatinaa, jota vain teologit voivat ymmärtää (eivät hekään ymmärrä).
Roto, miten vauvana vesikastetusta voi tulla oikeamielinen, kun hän ei voi vielä vuosiin tietää mitään oikeasta tai väärästä?
Roto opettaa Ut:n vastaisesti, mutta toki tunnustuskirjojen ja ausburgien mukaan, siis kaikenlaisen uskonnollisen roinan, jota kristillisyyden paatti on kerännyt vuosisatojen aikana kannelleen. Ne ovat julmia ja epäinhimillisiä oppeja ja ne pitäisi työntää paatin kannelta meren syvyyteen.
Tapio
Kysymyksenasettelusi on virheellinen. Sinun tapasi ymmärtää uskonelämä on sellainen kuin kysyisit minulta miten vauva voi keittää itselleen ruokaa.
Kirkon opetus ei mene tuollaisen ihmisen oman ymmärryksen ja omien tekojen linjan mukaisesti.
Kirkon opetus on verrattavissa siihen että vauvan ei tarvitsekaan itse valmistaa omaa ruokaansa, vaan hän voi täysin vapautuneesti ja suurella mielihalulla mussuttaa äidin maitoa.
Usko on lahja, jonka Jumala lahjoittaa kirkkoäidin hellällä huolenpidolla. Kaste on Jumalan teko ilman että ihminen tekee yhtään mitään asian hyväksi. Kaikki ihmisen omat yritykset ikään kuin parannella kasteen vaikutusta jollain omilla konsteillaan on verrattavissa siihen että vauva käsiään huitomalla estää äitiään imettämästä vauvaansa.
Apostoli Johanneksen oppilaan piispa Polykarpoksen oppilas kirkkoisä piispa Ireneus on sanonut että niin kuin Neitsyt Maria neitseellisesti synnytti Jeesuksen, niin kirkko neitseellisesti uudesti synnyttää ihmisen pyhän kasteen toimituksessa.
Matias, et näköjään hyväksy tosiasiaa, että se kaste, johon Paavali liitti erinäisiä asioita, ei ollut vauvakaste. Se oli kaste, jonka ihminen otti kuultuaan evankeliumin ja uskottuaan se ja jossa hän tunnustautui Kristukseen. Ja samalla tunnusti oman syntisyytensä ja pelastetuksi tulemisen tarpeensa. Sellaiseen kasteeseen Jumala reagoi ja vastasi antaen armonsa. Vain sellaisia kasteita toimitettiin UT:n aikaan.
Tulet mahdollisesti aina liittämään kaikki kasteen lupaukset myöhäsyntyiseen vauvakasteeseen, mitä ei voi tehdä. Ja niin ei todellakaan TULE tehdä. Kaste ei pelasta vauvaa kadotuksesta niin kuin väität, vaikka se pelastikin esimerkiksi ne 3000, jotka kastettiin Apt. 2 kertomuksessa. Sinulle voi ehkä olla turha kirjoittaa, mutta ehkä joku muu lukija voi herätä ajattelemaan. Toivoa sopii, että vaikka oletkin kasteen suhteen harhaoppinen, niin sinullakin silti olisi elävä usko, joka suun tunnustuksen kanssa sinut pelastaisi. Mutta kehotan sinua silti avoimuuteen tutkiessasi kastetta. Tenavien Ressu kirjoitti aikanaan eräässä scriptissä teologisen kirjan: ”Onko mieleesi koskaan juolahtanut, että voisit olla väärässä?”
Mieti sitä.
En muuten tarkoittanut, että Paavalin kaikissa väittelyissä olisi ollut kyse suoraan kasteesta. Otin esimerkeillä vain kantaa siihen, että onko ylipäänsä raamatullista harjoittaa väittelyä missään tilanteessa. Siihen oli viitattu yllä. Toisaalta yhteyksiä kasteeseen Paavalin ympärileikkauskeskusteluista löytyy, jos ruvetaan miettimään, minkä esikuva ympärileikkaus oli. Mutta sivuutan sen nyt.
Odotan mielenkiinnolla vastaustasi Tapio Tuomaalan hyvään kysymykseen.
Väärensitpä muuten aika lailla Irenaeuksen sanoja. Hän ei kyseisessä kontekstissa mainitse kastetta millään tavalla. Uudestisynnyttämiseksi käännetty termikin hänellä on siinä renasco eikä regenoro, joten käännöstäkin voisi harkita.
Päivi, ymmärrän kokemuksesi ja tunteesi ” kiivailijoiden ja oikeioppisten joukossa” . Joskus ihmistet snoppailevat Jumalalla ja erilaisilla tulkinnoilla. Kieltämättä se on ärsyttävää. Mutta voisiko asian myös nähdä postiivisesti tai olisiko opillisissa keskusteluissa jotakin positiivistä? Olisiko sapelien kalisteluissa pohjimmiltaa jotakin syvaa rakkautta ja viisautta. Käydän meidänkin kirkkomme syviä opillisia keskusteluja eri kirkkokuntien kanssa.
”Onneksi he eivät uskonasioissa alkaneet saivarrella eri teologisten päätelmien ja säädösten kanssa. En kuullut mitään Augsburgin tunnustuksista ja muista opillisista päätöksistä. Opin rakastamaan Jumalaa ja Jeesusta sellaisinaan rakkauden, armon, hyvyyden, kauneuden lähteenä. Myös uskon ja toivon. Ei teorioita.”
Juuri näin. Tämä sama asia kristallisoituu kansojen tuomio profetiassa (Mat.25). Ei kysytä kirkkoa, kasteita, suun tunnustuksia, sakramentteja, vaan mitä teit lähimmäiselle. Kuinka noudatit suurinta käskyä, josta muut käskyt ovat pelkkiä johdannaisia. Oikeamieliset palkitaan. Oikeamielisyys ei ole riippuvainen kirkosta tai kasteista, ja oikeamielinen voi olla ateisti tai muslimi, kuka tahansa.
Tuomiolla osat vaihtuvat. Jotka pitivät itseään lampaina, joutuivat vuohien aitaukseen. Vuohina Jeesuksen ja tuomarin edessä itsensä kokeneet huomaavat olevansa lampaita.
Mikä on opetus? Älkää luottako kirkon tarjoamaan vanhurskauteen, älkää vesikasteisiin, sakramentteihin. Ne ovat itsessään hyviä asioita, jos noudattaa suurinta käskyä.
Mikä muuten erottaa vuohen ja lampaan? Vuohet ovat reviiri uskollisia laumaeläimiä. Vuohista siten pakosti tulevat mieleen vesikasteet ja sakramentit ja ehtoolliset, joilla kirkot jakavat ihmisiä vuohiin ja lampaisiin.
Tapio
Aivan kuluttajavalistuksen kannalta on varottava kaikkia niitä uskonsuuntauksia, jotka sotivat kirkkoa vastaan. Kirkon opetukset kieltävien opetukset ovat verrattavissa siihen jos lääketieteessä menee puoskareitten hoitoon. Itse saa maksaa omasta tyhmyydestään, jos menee väärin hoitavien mukaan terveyttään vaalimaan.
Eikö ole rakkautta se, että kerrotaan oikein siitä, mitä Raamattu sanoo pelastuksesta? Jos joku on harhassa ja on tuuditettu väärään rauhaan pelastuksen asioiden suhteen, niin eikö ole rakkaudellista kertoa hänelle, että se on tilanne? Totuuden puhuminen ei ole millään tavalla ristiriidassa rakkauden kanssa. Ne tukevat toisiaan. ”Rakkaus… iloitsee yhdessä totuuden kanssa”.
Aikanan pappisvalassa oli kohta, jossa pappi velvoitettiin olemaan opettamatta mitään mikä saattaisi herättää seurakuntalaisissa hengellistä hämmennystä. Eli papit eivät voineet puhua tiedekunnassa oppimastaan eksegetiikasta paljon mitään. Turhautuneet teologit kirjoittavat siksi hirmuisia määriä teologisesti hienostelevia kirjoja lähinnä toisilleen. Muta myös paljon sitä ’siellä takana’ saatavissa olevaa uskontopopulistista seurakuntateologista helppolukuista tuotetta.
Seppo
Olet käsittänyt oudosti teologisen tutkimuksen ja seurakuntatyön välisen suhteen.
Raamatun tutkimus on vain apuväline jotta julistaja voisi paremmin ymmärtää sen tekstin mistä hän valmistaa puhettaan. Minä esimerkiksi valmistelen saarnojani lukemalla valmistelujen aikana useitakin eksegeettisiä teoksia.
Sen sijaan käytännön julistustehtävässä tehtävänanto ei ole erilaisten teoreettisten teorioiden esittely vaan tekstin sanoman selkeä esittely niin että Raamatun sana pääsee vaikuttamaan kirkon elämässä.
Tehtävä siis ei ole kellon koneiston esittely vaan oikean ajan näyttäminen. Tässä on käytännön julistustyön ja tutkimustyön välinen tehtävänjako. Ei toisiaan vastaan sotien vaan toinen toistaan tukien.
Muta jospa Matias se menisin niin, että jos tavikset pääsisivät katsomaan sitä kellon koneistoa he huomaisivatkin että viisarit näyttäisivätkin ilman ’ylimääräistä’ rukkausta hieman ellei aivan paljonkin toisin?
Tuo selittää sen miksi herätyksen pyritään sammuttamaan kirkon taholta. Useiden nuorten uskoontulo hämmentää seurakuntaa . Syntyy vaarallista tilanne, joka on saatava tasaantumaan nopeasti. Outoa kirkossa onkin tuo, miten rippikoulussa opetetaan uskon alkeet ja jos sen seurauksena nuoret isolla joukolla ottavat uskon omakseen, niin kirkko alkaa heti taistelemaan syntynyttä herätystä vastaan.