Tasa-arvoa vai kapea-alaista ihmiskäsitystä?

Viime viikolla eri medioissa nousi kohu Opetushallituksen kouluille lähettämästä oppaasta koskien tasa-arvotyötä kouluissa. Keltainen lehdistö ja sosiaalinen media täyttyivät otsikoista, joiden mukaan ensi vuonna kouluissa ei saisi enää puhua tytöistä ja pojista, vaan siirryttäisiin täysin sukupuolineutraaleihin ilmaisuihin. Tämä osoittautui uutisankaksi. Sitä paitsi Opetushallituksen kirjanen on virikeopas – sellaisia tulee Opetushallituksen tuutista koulun kirjahyllyyn pölyttymään jatkuvalla syötöllä.

 
Vuoden 2017 alussa tulee jokaisessa Suomen koulussa olla tasa-arvosuunnitelma. Meidänkin koulussamme sellainen on laadittu. No määrätäänkö siinä nyt, että opettajat eivät saa puhua tytöistä ja pojista tai että sukupuolineutraali avioliitto on ainoa oikea hyväksytty avioliiton muoto? Ei todellakaan. Tuo suunnitelma pitää sisällään ohjeet seksuaaliseen häirintään ja kiusaamiseen puuttumisesta. Siis siitä, mitä kouluissa on jo tähän saakka tehty. Kenenkään ei tule kokea oloaan epämiellyttäväksi seksuaalisella alueella ja seksuaalista koskemattomuutta tulee varjella. Tämä on täysin linjassa kuudennen käskyn kanssa, eikö vain?

 
Tuossa oppaassa annetaan vihjeitä, miten tasa-arvoa voidaan edistää koulussa. Tähän kuuluu vaikkapa se, että ei tehdä tyttöjen ja poikien ruokajonoja erikseen, historian opetuksessa annetaan naisten historialle entistä enemmän painoarvoa ja oppilaanohjauksessa puretaan ammatteihin liittyviä stereotyyppisiä käsityksiä. Kristittynä miehenä, historianopettajana ja naisvaltaisella alalla työskentelevänä en näe tässä mitään ongelmaa – päinvastoin.

 
No mikä sitten tuottaa ongelmia? Yhteentörmäys tulee kun puhutaan seksuaalisesta monimuotoisuudesta, ihmisen oikeudesta määritellä oma sukupuolensa, ”heteronormatiivisuuden” purkamisesta sekä niiden edistämisestä. Tämä on otettu oppaaseen ilman problematisoimista, vaikka se perustuu tiettyyn ideologiaan ja ihmiskäsitykseen. Kristillinen ihmiskäsitys, jonka mukaan ihminen on luotu Jumalan kuvaksi miehenä ja naisena, edustaa ns. essentialistista ihmiskäsitystä. Sen mukaan ihmisen elämä pohjautuu tietyllä tavalla valmiiksi annettuun ihmisolemukseen.

 

Opetushallituksen opas puolestaan edustaa eksistentialistista ihmiskäsitystä. Sen mukaan yksilö itse valitsee itselleen oman itsensä ja muotoilee pelkästä olemassaolosta (eksistenssistä) itselleen tietynlaisen olemuksen (essentian). Näin ihmisolemus ei ole mitään valmiiksi annettua ja määriteltyä, vaan omien valintojen tulos. Kristillisen käsityksen mukaisesta taas Luoja on jokaisen ihmisen muovannut jo äitinsä kohdussa – siksi jokainen ihminen on Luojan muovaama ihme.

 

Sitoutuessaan kritiikittömästi kapea-alaiseen ihmiskäsitykseen ja queer-tutkimukseen seksuaalisuuden monimuotoisuuden osa-alueella ei Opetushallitus edusta todellista moniarvoisuutta, vaan yksiarvoisuutta. Se ei myöskään kohtele tasa-arvoisesti heitä, jotka tahtovat seksuaalisuuden alueella edelleen pitäytyä essentialistiseen ihmiskäsitykseen. Se ei myöskään ole linjassa sen perusopetuksen tavoitteita koskevan asetuksen 2§:n kanssa, jonka mukaan ”opetus edistää kulttuurien sekä aatteellisten, maailmankatsomuksellisten ja uskonnollisten, kuten kristillisten, perinteiden sekä länsimaisen humanismin perinteen tuntemista ja ymmärtämistä.” Liittyminen ja sitoutuminen kapea-alaiseen ideologiaan ei tue tasa-arvoa muiden katsomusten kanssa.

(Sanansaattaja-lehden 43/2016 kolumni)

 

  1. Salme, koko kristinuskon pohjanahan on idea syntiinlankeemuksesta, joka johtaa koko ihmiskunnan helvettiin. Se on koko asetelman alla oleva pelote, sillä mistä muusta Jeesus ihmisen tuonpuoleisessa pelastaa ellei helvetiltä, josta Jeesus siis itse kaamein värein puhuu. Erityisesti vapaiden suuntien saarnamiehet kyllä helvetillä edelleen hehkuttelevat.
    Kyse ei siis titenekään ole vain minun subjektiivisesta kokemuksestani, kyllä saman ovat kokenet miljoonat kristityt ympäri maailmaa.

    Pelote on siis myös itse Raamatun teksteissä, ja se Raamattuhan jaetaan esim.jokaiselle kirkon vihkiparille.

    • Kirkon sanoman ydin ei kuitenkaan ole helvetti. Evankeliumin ydin on armo. Jumala itse kärsi puolestamme synnin rangaistuksen ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa”. Kaikkien synnit on sovitettu.

    • Salme, kyllä se helvetti on juuri tuon ytimen syy ellei ydin. Helvettioppi on kirkon kivijalka jolle kaikki muu on rakennettu.

    • Kuten Kimmo J. kirjoittaa ellei Jeesus olisi ylösnoussut, niin turha olisi meidän uskomme. Mutta nyt Jeesus on sekä sovittanut syntimme että noussut kuolleista ja mennyt valmistamaan häneen uskoville ikuista majaa/kotia, johon Jeesukseen uskonsa ja toivonsa asettavat voivat fyysisen kuolemansa jälkeen asettua.

    • Sekä Kimmo että Sinä harhautatte,sillä kysymys ei ollut tässä kohtaa muusta kuin helvetistä, se joko on tai ei ole syntiinlankeemuksineen kirkonopin l ä h t ö k o h t a.
      Ilman helvettiä ei oli edes tarvittu pelastajaa.

    • Salme Kaikusalo 29.10.2016 20:22
      Ilman syntiinlankeemusta ei olisi tarvittu pelastajaa.

      SH : Siis Ilman h e l v e t t i i n johtavaa syntiinlakeemusta….

  2. Vielä helvetistä WIKI: ”Kristinuskon levittäminen oli myös helvettiopin levittämistä. Ensiksi ei-kristityille kerrottiin huono sanoma, jonka mukaan kaikki ihmiset ovat synnin vallassa ja matkalla kadotukseen. Tämän jälkeen kerrottiin hyvä sanoma, jossa Kristuksen puoleen kääntyvät vapautuvat synneistä ja helvetin otteesta. Kristittyjen mukaan mielenmuutos on tehtävä tämän elämän aikana, sillä tuonpuoleisessa se ei ole enää mahdollista. Ei-kristitylle kuulijakunnalle käsite synti ei ollut uutta, mutta ikuinen tuonpuoleinen kauhu oli.
    Helvetti antoi myös kristinuskon marttyyreille voimaa ja lohdutusta kestää kidutukset, sillä vainoajia tultaisiin rankaisemaan teoistaan tuonpuoleisessa. Kolmannen vuosisadan kirkkoisien Irenaeuksen ja Tertullianuksen mukaan helvetissä tullaan rankaisemaan ruumiillisesti tulella polttamalla. Kuitenkaan tuli ei kuluta kohdettaan vaan polttaa ihmistä ikuisesti, joten se on moninkertaisesti kauheampaa. ”

    • Extra ecclesiam nulla salus – Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta.

      Pelastusta mistä? Helvetistä – nykyään hienommin sanottuna vissiin ”kadotuksesta”.

      Kyllä kai asia on jokatapauksessa niin, että ilman helvettioppia kirkon olemassaololta putoaisi pohja. Mitä syytä kellään olisi enää kuulua kirkkoon, elää sen oppien mukaan ja maksaa sen kalliita jäsenmaksuja ilman helvetinpelkoa? Hyväntekeväisyyttä voi harrastaa paljon tehokkaammin muita kanavia pitkin ja hautaustoimen voi hoitaa kunta tai ulkoistaa sen.

    • Niin, onhan näitä uskovaisia ev.lut.kirkon ulkopuolellakin ja heillä ei ole jäsenmaksuja siivittämässä helvetinpelkoa.

      Ihmiset kun ihan aidosti rakastavat Jumalaa ja haluavat toimia Jumalan rakkauden ja armon välikapapleina myös lähimmäisilleen.

      On surullista, että joidenkin mielestä kristinuskon ainut perusta on helvetti. Raamatun mukaan se on Jeesus Kristus, ”Sillä muuta perustusta kukaan ei voi laittaa kuin mikä pantu on, ja hän on Jeesus Kristus.”

    • Salme: ”On surullista, että joidenkin mielestä kristinuskon ainut perusta on helvetti. Raamatun mukaan se on Jeesus Kristus, “Sillä muuta perustusta kukaan ei voi laittaa kuin mikä pantu on, ja hän on Jeesus Kristus.”

      Miksi ihmeessä siitä kadotuksesta sitten vaahdotaan uskovaisten keskuudessa jatkuvasti, että jos et usko Jeesukseen, sinua ei ole kastettu, etkä kuulu kirkkoon (Extra ecclesiam nulla salus), olet kadotuksen oma. Ennen vanhaan puhuttiin tosin ihan reilusti helvetistä, joten siinä suhteessa kanta on tainnut ”helvetin tulesta ja tulikivestä” jossain määrin lieventyä.

      Salme: ”Jumalan rakkauden ja armon välikapapleina”

      Mihin sitä Jumalan armoa tarvitaan, ellei ole kadotusta (ent. helvetti)?

    • Minä koen tarvitsevani Jumalan armoa ihan jokapäiväisessä elämässäni, että jaksan/selviän eteenpäin.

      Uskonnollisia käsitteitä/niiden kokemista on vaikea jakaa jos toinen osapuoli ei usko niihin ollenkaan.

    • On erotettava essentiasta se mikä esim. ihmisen olemuksessa erotta hänet vaikkapa tiikerin olemuksesta. Sitten on vielä holistinen essentia, jossa ihmisen olemuksen määrittelee hänen psykofyysinen kokonaisuutensa ja kokemuksensa tästä kokonaisuudesta nämä induktiot menevät ohi ulkopuolelta sanellun deduktiivisen määritemäyrityksen.

    • Pituuksia on vain kaksi, lyhyt ja pitkä. Valoisuuksia on vain kaksi, pimeä ja valoisa. Muotoja on vain kaksi, pyöreä ja kulmikas. Kaikki muu on ideologiaa ja politiikkaa. Näinkö? 😉

    • Kyllä Martti Pentti. Lisäksi on vain kaksi tapaa keittää kahvia: nimittäin oikea ja väärä.

    • ’Oikea ja väärä’ menee jo ideologian puolelle. ’Oikea ja vasen’ olisi politiikkaa. Kahvinkeitost miä en sano mitää.

    • Espresso, cappuccino, caffé latte, latte macchiato ja espresso macchiato ovat liberaalien telaketjufeministien punavihreässä kuplassaan keksimiä salajuonia.

    • Määritelmnien saneleminen ulkopuolelta on helppoa ja hauskaa, mutta onko se oikein? Minua ainakin alkaa nolottaa tämä leikki.

  3. Onhan se niin, ettei Jumalan asettamaa tuomiota niin vain pestä pois Raamatusta. Eihän Jumala olisi Jumala, jollei Hänellä olisi valtaa asettaa oikeutta täytäntöön.

    Iankaikkinen tuli on varattu perkeleelle ja hänen enkeleilleen.

    Iankaikkinen loppu on vastakohta iankaikkiselle elämälle. Helvetti kuvaa loppua, jonka kuvauksena on tuli joka polttaa kaiken olemattomiin.

    Onkin syytä ajatella, että toinen kuolema mistä Raamattu puhuu on tyhjäksi tekemistä tai olemattomaksi tekemistä. Jonka vastakohtana on taas iäisyys. Raamatun mukaan kaikki ihmiset nousevat ylös, ja sen jälkeen avataan kirjat. Voi vain arvailla mistä tässä on lopulta kysymys, mutta jotain vakavaa se on ja Jeesuksen uskolla on sen kanssa jotain tekemistä ja ihmisen pelastamisella. Jumala ei halua, että ihminen hukkuu syntiin. (Joka näyttää vahvasti toteutuvan juuri parhaillaan maailmassa)

    Koko maailmankaikkeus huutaa Jumalan kunniaa, kuinka emme sitä näe? Mitä meille ihmisille käy, kun kuolo koittaa ja kaikki paljastuu ja tulee näkyviin? Millä meille mitataan silloin? Olemme syntyneet Jumalan tahdosta ja kuolemme myös, mutta onko meidän tiemme päättyvä ruumiin kuolemaan. En millään pääse eroon ajatukselta, että on olemassa Taivas, joka on lihallisen olemuksemme ulottumattomissa.

    Tieto katoaa, profetoiminen katoaa, mutta Rakkaus ei koskaan häviä.
    Jumala on Rakkaus.

    Ihmiskäsityksemme on on vajaa, jos se on vain tämän tomumajan varassa, kun ruumis maatuu multiin.

    • Seppo Heinola :”Kasakkalaulja Viktor Klimenko sanoi rehellisesti pari päivä sitten jossain iltapäivälehdessä, että se on helvetinpelko joka häntä uskossa pitää.”

      Jos sanoi, niin uskossapysymisen motivaatio herättää kysymyksiä. Kun Raamatussa on [muistaakseni] 365 kertaa kehotus ”Älkää pelätkö”, voiko millekään pelolle rakentuva usko todella olla pysyvää?

    • Klimenko: ” Jos ihminen ei usko iankaikkisuuteen, en ymmärrä, miksi hän haluaa olla kristitty”

      Samassa haastattelussa Klimenko kyllä puhuu myös siitä, että helvetinpelko on oikea motiivi tulla uskoon. Mutta tuon yllä olevan voi ajatella myönteisestikin. Uskomalla Jeesukseen pääset taivaaseen, jossa kyynelee pyyhitään pois.

    • Asian voi tarkistaa kristinopista: ”Syntiin langenneen ihmisen kauhistuttavin onnettomuus on, että hän on Jumalan pyhän vihan alainen. Jos ihminen jää Jumalan vihan alaiseksi, hän joutuu kadotukseen (Room. 1:18, 2:5; Fil. 3:19).

    • Katsohan Heinola mitä vastasit minulle aiemmin.

      ”Nyt oli kyse kirkon opista eikä Jaatilan uskosta.”

    • “Nyt oli kyse kirkon opista eikä Jaatilan uskosta.” Kuuluuko Jaatilakin suureen ”uskon, mutta en niin kuin kirkko opettaa” -joukkoon? Kappas!

    • Koiranleuka voisi vastata, että kuuluu. En tunne aina omakseni sitä kirkkoa, jonka ammattiin kaksikymmentäkaksi vuotta sitten lähdin opiskelemaan. Mutta kirkon aitoon ja alkuperäiseen uskoon sitoudun edelleenkin.

      Nyt oli kuitenkin kyse Heinolan kommentista aiempaan kommenttiini.

    • ”Kirkon aitoon ja alkuperäiseen uskoon sitoudun edelleenkin.” Onko uskolla ja opilla jokin ero, Kimmo Jaatila? Jos on, mikä se on?

    • ”En tunne aina omakseni sitä kirkkoa, jonka ammattiin kaksikymmentäkaksi vuotta sitten lähdin opiskelemaan.” Eipä kirkko sinun omasi olekaan. Pikemminkin sinä olet kirkon oma.

  4. ” Hermeneutiikka on iloinen asia. Kuten konjakin nauttiminenkin.”

    Ei uskoisi pappismiehen mainostavan edes huonon huumorin merkeissä etanolimyrkkyä, johon kuolee Suomessa noin 3000 ihmistä vuosittain, vammautuu monia tuhansia ja joka aiheuttaa monille kymmenille tuhansille alkoholisoituneitten ja muuten rankasti ryyppäävien läheisille loputonta surua ja tuskaa. Ja yhteiskunnalle jopa noin 12 miljardin menot vuosittain.

    • No jos tuo oli mainos, niin eipä uskoisi numerologin mainostavan helvettiä niin ahkerasti kuin sinä teet.

Kirjoittaja

Jaatila Kimmo
Jaatila Kimmo
Keski-ikäinen, keskiluokkainen ja keskinkertainen. Kahden pojan isä, aviomies. opettaja, pastori ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostunut mies. Blogissani käsittelen opettamista, kasvattamista, arvoja, politiikkaa ja kirkollista elämää. Joskus vakavasti,joskus irvaillen. Kuvia en kumartele enkä suosiota hae.