Tarvitseeko tulla uskoon?

Siivosyntisten kohdalla muutos ei juuri mitenkään näy, mutta suurten rikollisten ja paheellista elämää elävien kanssa näkyy selkeästi. Heillä ei olisi mitään mahdollisuutta muuttaa oman elämänsä suunta ja muuttua, niin radikaalisti hyvään suuntaan, jolleivat olisi saaneet taivaallista apua. Silti joidenkin mielestä uskoontuloon kehottaminen on turhaa ja hyödytöntä, koska lapsi saa Pyhän Hengen jo syntyessään. Mikään ei estä nimittämästä jokaista kastettua kristityksi, mutta kristityksi alettiin alun perin kutsumaan uskovia. Nämä uskovat kun olivat ja ovat yhä, joissakin suhteissa erilaisia , kuin kaikki muut. Miksi sitten Pyhän Hengen voima ei näy kaikissa kastetuissa, jos he ovat sen saaneet? Missä on se elämänmuutos, jonka usko Jeesukseen saa aikaan? Miksi kaikkien pelkäämä vaarallinen rikollinen muuttuu uskoon tultuaan lauhkeaksi lampaaksi, jota lapsikaan ei pelkää? Miten voin itselleni selittää tämän ilmeisen ristiriidan, joka nousi nyt pintaan?

  1. Tämän päivän Suomessa vain alkaa olla se tilanne, että ihmisiä ei kasteta enää, ei siis liitytä kirkkoon. Silloin ei varmaankaan mennä rippikouluunkaan eikä myöskään vihitä kirkossa. Eli ihminen saattaa ”kohdata” Jumalan ensimmäisen kerran vasta kuoltuaan, siis täällä ns. kristityssä maassakin. Ainoat Jumalaan törmäämiset saattavat olla uutisista kuullut paavin tai Päivi Räsäsen kommentit, jos edes niitäkään. Jeesuksen ajan juutalaisilla sentään oli tunnettu Jumala vaikka Jeesus saattoikin mennä heiltä ohi. Meilläkin vielä viime vuosisadalla oli ainakin tapana kastaa, konfirmoida ja mennä kirkossa vihille sekä koulussakin kuulla jotain Jeesuksesta vaikka kotona ei kuulisikaan. Tänään tavat ovat pitkälti jo muuttuneet. Nuoret eivät taida enää osata edes kysellä, että kuka Jeesus?

    • Roos: ” Tänään tavat ovat pitkälti jo muuttuneet. ”

      Niin se vaan valistus valtaa alaa, kun tieto lisääntyy, kehitys kehittyy ja sivistys sivistyy.

    • Niin, Kimmo, tänään uskotaan kahteen kaikkivaltiaaseen: sattumaan ja rahaan. Sellaista sivistystä.

  2. Teologiaa ja käytäntöä ei ole tarkoitus laittaa vastakkain. Vaan teologian erilaiset tulkinnat. Onhan selvää, että katekismustakin tulkitaan ja kukin oman kontekstinsa mukaisesti. Samat katekismuksen sanat merkitsevät toisille aivan erilaisia näkemyksiä. Sekin, että usko on kokonaan Jumalan vaikuttamaa, voidaan käsittää niin, ettei ihminen voi asiaan mitenkään vaikuttaa. Joten vaikutukseen ei edes pyritä.
    Toinen käsittää saman kohdan niin, että hänet on kutsuttu nimenomaan siihen tehtävään, eli kutsumaan toisia sisälle uskoon. Teologinen tulkinta siinä on vain toinen.Jumala on siinä tapauksessa vaikuttamassa, sekä julistajassa, että vastaanottajassa. Jumala tekee siis silloinkin varsinaisen työn.

  3. Eipä aiemmin ole mieleen pälkähtänyt tuo miten katekismustakin tulkitaan hyvin eri tavoin. Raamatun tulkinnasta puhutaan usein, mutta en ole aimmin kuullut, että Luterilaisella teologialla on erilaisia ja jopa toisilleen vastakkaisia tulkintoja. Usein keskusteluissa viitatataan katekismuksen tekstiin, mutta huomaamatta jää helposti se, ettei kaikki tulkitse niitä samalla tavalla.

  4. Tarvitsee. Kyllä tarvitsee tulla uskoon! Julkiset kristityn kuvamme tosin tarjoilevat vain erilaisia lillukanvarsikristityn malleja, joiden mukaan närkästytään uskon varjolla milloin mistäkin. Kysymys ei ole siitä, etteikö olisi syytäkin mielensä pahoittamiseen. Maailma vilisee valtoimenaan harhaanjohtajia. Uskomme on kuitenkin minusta isompi ja isompiin keskittyvä asia kuin oikeista mielipiteistä kiinnostunut julkisuus ja myös kirkon julkisuus. Sääli, että uskontulo meillä ymmärretään järjestöjen hoitamaksi erikoisuudeksi. Henkilökohtainen usko on arvokas ja välttämätön!

    • ”Näin minulla ei enää ole mitään omaa, lain noudattamiseen perustuvaa vanhurskautta, vaan se vanhurskaus, jonka perustana on usko Kristukseen ja jonka Jumala antaa sille, joka uskoo.”

  5. uskoon ei tietenkään tarvitse tulla, jos on jo siinä. Kaikki ei tule uskoon samallla tavalla kertarysäyksellä.toiset vain kasvavat uskoon sisälle. Pohdintani koski oikeastaan sitä, miksi joidenkin mielestä uskonratkaisu on väärä täpa tulla uskoon. Se johtuu näköjään vain siitä, että halutaan rajoittaa Pyhän Hengen toiminta vain tietyn oman kaavan mukaiseksi. Näin ollaan estämässä Jumalan työtä kuulijoiden sydänmissä. Tämä on vapauttava huomio. Samoin kuin tuokin, ettei kirkolla ole mitään yksimielisyyttä tässäkään asiassa, niinkuin ei monessa muussakaan. Joten emme voi puhua siitä, miten kirkko jossakin kohdin opettaa.

    • Pekka sanoppa nyt kuinka toimisit jos lapsesi ollessa nuoria ja käyneet seurakunnan kerhossa (tms) ja sinne olisi tullut julki narkkari joka selkeästi puhuisi huumeiden puolesta ja käytöstä?

      Olisitko jättänyt asian silleen etkä tuominnut, antanut ”kaikkien kukkien kukkia”?

      Olisit ottanut lapsesi pois ko kerhosta?

      Olisit ”vaatinut” ko kaverin poistamista kerhosta?

  6. Tulee vielä mieleen kirkon tai ainakin niin monen täällä kirjoittajan kuvaus armosta ja sovituksesta, siis usko olisi sitä että uskotaan Jeesuksen sovittaneen kaikki omat synnit ja näin pelastutaan kunhan vaan uskotaan niin, voi joku korjata jos olen ymmärtänyt väärin?

    Nyt tämän armon ja sovituksen kääntöpuoli on unohdettu tai ei sitä ymmärretä, siis synnit satuttaa lähimmäisiä, mitä on armo kun se on armoton lähimmäistä kohtaan eli kun ajatellaan ”uskova voi langeta kaikkiin synteihin” niin eikö silloin tuollainen usko ole armoton lähimmäisiä kohtaan?

    Entä kuinka edellä oleva kirkastaa Jumalaa ja evankeliumia? Entä keskinäinen rakkaus, miten se näkyy?

  7. Pekka ymmärrän ”harmistuksesi” kun kommentoin näin boxin ulkopuolelta ”asiattomia” eli blogin aiheen vierestä, pointtini on kuitenkin kuinka ”keskustelette” teoriasta unohtaen ettei usko ole teoriaa ”kirjainta” vaan rakkauden kautta vaikuttavaa elämää, tekoja. Ei usko ole kaiken kattavaa armoa jossa lähimmäiset kärsivät vaan rakkauden kautta lähimmäisen rakastamista niinkuin itseä, Jumalan voimassa ja Jumalan antamalla rakkaudella.

  8. Paljon hyviä kommentteja ja aihe on mitä mielenkiintoisin.

    Teologsista tulkinnoista on kirjoitettu kirjastollinen kirjoja, mutta loputa jäljelle jää vain yksi kysymys, johon täytyy jokaisen pystyä vastaamaan.

    Onko Jumala Kristuksessa saattanut kaiken työn loppuun ja täydellisesti, vai ei?
    Jos on, niin mikä on meidän osuus asiassa? Voiko sitä olla?

    Päällisin puolin asia on ymmärrettävä, Jumala on jättänyt meidät viemää Sanaa eteenpäin, ja se on selvää, mutta kun tulemme kysymykseen kuka voi uskoa saarnamme? Niin alkaa tämä kyseisen tyyppinen keskustelu ”tarvitseeko ihmisen tulla uskoon”(joka on tarpeen jokaisen ihmisen ja varsinkin Kristityn käydä mielessään läpi.)

    Usko Jumalaan ei ole vielä sama asia, kuin Jeesuksen tunteminen, Juutalaiset uskoivat Jumalaan ja monet olivat hurskaita, mutta Jeesusta he eivät vielä tunteneet. Heillä oli Jumalan Laki jota he kunnioittivat Jumalan antamana. He siis uskoivat kyllä Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Luojaan. Miten on meidän pakanoiden laita nykyisin? Uskotaanko Luojaan?

    Luojaan usko oli myös niillä sokeilla miehillä, jotka tulivat Jeesuksen luokse.

    ”Kun Jeesus kulki sieltä, seurasi häntä kaksi sokeaa huutaen ja sanoen: ”Daavidin poika, armahda meitä”.
    Ja hänen mentyänsä huoneeseen sokeat tulivat hänen tykönsä; ja Jeesus sanoi heille: ”Uskotteko, että minä voin sen tehdä?” He sanoivat hänelle: ”Uskomme, Herra”.
    Silloin hän kosketti heidän silmiänsä ja sanoi: ”Tapahtukoon teille uskonne mukaan”.
    Ja heidän silmänsä aukenivat. Ja Jeesus varoitti heitä vakavasti sanoen: ”Katsokaa, ettei kukaan saa tästä tietää”.
    Mutta he menivät pois ja levittivät sanomaa hänestä koko siihen maahan.”
    Matt. 9:27-31 Usko Jumalaan ei vielä tarkoita samaa, kuin Kristuksen ja Pelastuksen tunteminen. Pojan luo ei voi tulla ketään, jollei Isä häntä vedä. Jeesus sanoi:
    ”Ei kukaan voi tulla minun tyköni, ellei Isä, joka on minut lähettänyt, häntä vedä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä.”

    Seuraavaan Lutherin kirjoitukseen on hyvä päättää omat kommenttini, joita on liiaksikin.

    ”Tapahtukoon teille uskonne mukaan.” sanoi Jeesus sokeille miehille. (Matt.9:29)
    Olen usein maininnut kahdenlaisesta uskosta. Toinen on se, että tosin uskot Kristuksen sellaiseksi, joksi hänet kuvataan evankeliumeissa, mutta et pidä häntä omana Vapahtajanasi. Ajattelet, että hän on tosin muiden, kuten Pietarin ja Paavalin ja hurskaiden pyhien Vapahtaja, mutta ken tietää, onko hän sinunkin Vapahtajasi ja voitko sinäkin omistaa hänet ja odottaa häneltä apua.

    Huomaatko, että tämä usko on aivan mitätön. Se ei ota vastaan Kristusta, ei nauti hänen rakkauttaan eikä myöskään tunne mitään rakkautta häntä kohtaan. Tämä ei ole uskoa Kristukseen, vaan uskoa Kristuksesta, samanlaista kuin perkeleillä ja kaikilla pahoilla, sillä kukapa ei uskoisi, että Kristus on armollinen hurskaille. Oikein ja kristillisesti uskot, että Kristus ei ole vain pyhien Vapahtaja, vaan epäilemättä sinun oma Vapahtajasi, jopa sinun omasi enemmän kuin kaikkien muiden.

    Sinun autuutesi ei olekaan siinä, että hän on Kristus hurskaita varten, vaan siinä, että hän on sinun Kristuksesi ja Kristus sinua varten. Tämä usko vaikuttaa sen, että Kristus käy sinulle kalliiksi ja rakkaaksi. Tämmöistä uskoa seuraavat pakottamatta rakkaus ja hyvät teot. M.Luther

    • Ismo malinen kysyt:””Onko Jumala Kristuksessa saattanut kaiken työn loppuun ja täydellisesti, vai ei? Jos on, niin mikä on meidän osuus asiassa? Voiko sitä olla?””

      Siis mikä on ihmisen osa pelastuksessa, nöyrtyä Jumalan edessä parannukseen eli kääntyä pahoilta teiltään Jeesuksen seuraajaksi. Jumala antaa VOIMAN JA RAKKAUDEN joilla elää seuraten Jeesusta, tämä on kristityn oma elämä, ottaa Jeesuksen antama risti ja seurata Jeesusta.

      Miksi ihmiset eksyvät kaikenlaisiin valhe profeettojen oppeihin, he eivät tunne kirjoituksia eivätkä JUMALAN VOIMAA, siis eivät kuule Jeesusta eivätkä omaa Pyhää Henkeä.

    • Mitä kääntyminen on, Ari Pasanen? Arkikielessä se merkitsee suunnanmuutosta. Eiköhän se ole hengellisessäkin sitä samaa? Juuri kääntynyt ei ole muuttunut pahasta hyväksi, on vain aloittanut pyrkimyksensä tulla paremmaksi. Jumalan rakkaus antaa voiman tähän yritykseen, se ei tee kerralla valmiiksi. Parannusta tehdään joka päivä. Tähän on suostuttava itse ja hyväksyttävä se lähimmäisissä. Virheetöntä kristittyä ei löydä. Täydellisyys odottaa iäisyydessä.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.