Meillä eläkeläisilläkin on toivoa

Ministeri Pär Stenbäck on äskettäin julkaissut ruotsiksi ja suomeksi kirjan demokratian tulevaisuudesta. Teos on ajankohtainen koko Euroopassa, ja vielä enemmän USA:ssa.

Stenbäck analysoi ytimekkäästi kansanvallan nykytilannetta, populismin nousua ja oikeusvaltion haasteita. Poliittisen kentän pirstoutuminen on käynnissä. Perinteiset puolueet ovat menettäneet yli puolet jäsenistään 30 vuodessa.

Politiikan toimijoiden näköalattomuus ja teknokraattisuus Suomessa eivät lupaa hyvää. Tarvitsemme visioita ja lupauksia. Siksi myös uskontoa, kulttuuria ja traditioita, joiden perustalle voimme rakentaa tulevaisuutta.

Stenbäck aivan oikein kannustaa meitä olemaan kriittisiä populistien katteettomille lupauksille ja taistelemaan niitä vastaan osoittamalla suljetun fiktiivisen lintukodon mahdottomuuden. Globaali yhteistyö ja turvallisuus auttavat meitä kaikkia. Niinpä Stenbäck torjuu myös kulttuuripessimistit, Spenglerin ja muut.

Konfliktit ja vastakkainasettelut ovat tarpeen ja tuovat elinvoimaa, kun niitä avoimesti ja valistuneesti käsitellään. Toimiva dialogi ja jatkuva kasvatus tukevat demokratian uudistuskykyä. Hän ennustaa myös median monimuotoistumista osana moniäänisyyden nousua.

Läpi tekstin tulee loistavasti esiin demokratian puolustus. Sitä ovat yksilönvapaudet, sananvapaus, yrittäjyys ja ihmisoikeudet. Kumminkin Stenbäck voisi kirjoittaa paljon enempi varsinkin monikulttuurisuuden siunauksesta ja mahdollisuuksista tässä maailmankylässä. Siihen kasvaminen toki vie Suomessa paljon aikaa.

Lopuksi, Stenbäckiä on syytä onnitella valveutuneisuudesta ja skarppiudesta. Meidän muittenkaan ”eläkeläisten” ei ole syytä jämähtää, vaan panostaa henkiseen kasvuun, lukeneisuuteen ja sivistyksellisyyteen. Nekin ovat demokratian puolustusta.

 

Pär Stenbäck: Demokratia on pelastettava (Demokrati under hot?). Suom. Paul-Erik Korvela. 169 s. Docendo 2019. 

Isä Ambrosius 3.10.2019

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Ehkä nykyajassa on tarpeellista muistuttaa siitä mitä metropoliitta kirjoittaa: Lukeminen nosta sivistystasoa ja stimuloi henkistä kasvua. Välillä tunnen, että lukeva väestö on salaliitossa keskenään ymmärtäessään ja kokiessaan juuri nuo asiat.

    Huvittaa että olen kokenut samaa metropoliitan kanssa lukiessani dekkareita , fantasy kirjoja ja sci fi teoksia. Nekin antavat kokemusta jota pikkuporvarillisessa turvallisessa elämässä ei muuten saa.

  2. Ehkä tuon otsikon (eläkeläisten toivo) ja asian (demokratian tulevaisuus) voisi yhdistää sanonnaksi ”vanhalla maailmalla on vielä toivoa”. Meidän maailmallamme on kyllä tuo sokea kohta, jonka kirjoittaja hyvin ilmaisee: ”Tarvitsemme … uskontoa, kulttuuria ja traditioita, joiden perustalle voimme rakentaa tulevaisuutta.” Yleisestihän noin ei tunnuta ajateltavan . Toki uskonto, kulttuuri ja traditio ovat kaikki sekä yhteen kuuluvia että erilaisia asioita. Ne ovat myös vanhoja kuten eläkeläiset mutta eivät tarpeettomia. Uskonto, kulttuuri ja traditio pitää vain ottaa mukaan tähän aikaan ja ajatella tuoreeksi ja saada käyttövoimaksi! Meillä eläkeläisillä on vielä ajattelijan virka!

Ambrosius Isä
Ambrosius Isä
Metropoliitta Ambrosius on Helsingin ortodoksisen hiippakunnan emerituspiispa. Hänet tunnetaan aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana ja vaikuttajana. Tässä blogissa isä Ambrosius kirjoittaa näkemyksistään henkisestä ja hengellisestä elämästä, kirkollisesta kulttuurista, ajankohtaisista yhteiskunnallisista kysymyksistä ja ilmiöistä. Lisäksi hän julkaisee arvioita lukemistaan kirjoista.