Tapaninpäivä ja marttyyrien muisto

Tänään tapaninpäivänä nautimme vielä viimeistä päivää joulusta ja siirrymme sitten pikkuhiljaa arkeen ennen uuden vuoden juhlia.

Lapsuudessa tapaninpäivä oli yksi joulun parhaista päivistä; silloin ei enää ollut ”virallista” jouluohjelmaa, eikä pakollista "joulukäyttäytymistä", sai keskittyä kavereiden kanssa olemiseen ja niinpä pelasimme usein jääkiekkoa.

Tapaninpäivän merkitystä ei varmaan monikaan tiedä kuin ehkä pintapuolisesti. Alunperin Tapaninpäivä oli ensimmäisen marttyyrin Stefanoksen ja hänen myötään kaikkien marttyyrien muistopäivä eli kyseessä on aika vakava päivä.

Raamatussa kerrotaan, että Stefanos oli täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa. Ja taas kerran kansan vanhemmat ja lainopettajat saatiin uskomaan, että Stefanos herjasi Moosesta ja Jumalaa. Vääristä todistajista ei taaskaan ollut pulaa. Heitä löytyy aina paikalle pyytämättäkin.

Stefanos suolasi terävästi vastustajansa sanoillaan ja muistutti, että profeettoja on aina vainottu ja tapettu. Sekös sai tuomitsijat raivon partaalle ja kiristelemään hampaitaan.

Stefanos raahattiin kaupungin ulkopuolelle ja kivitettiin julmasti. Hän näki taivaan avautuneena ja Ihmisen Pojan seisomassa Jumalan oikealla puolella.

Viimeisenä rukouksena ennen nukkumistaan pois, Stefanos pyysi, että ”Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!”

Meille suomalaisille kristityille ajatus marttyyriydestä on kaukainen ja vieras asia, sillä keskellämme ei ketään tapeta uskonsa tähden. Kuitenkin kristittyjä kuolee jatkuvasti marttyyreina maailmalla.

Ja mikä sitten yhdistää nykyajan kristityt marttyyrit Stefanokseen, on anteeksiantamus. Tämän päivän Lähi-idässä kristittyjen marttyyrien anteeksiantamus nousee vahvana todistuksena yli vihan ja väkivallan.

Nuori kristitty tyttö teki kuolemaa Irakin Mosulissa. ISIS oli kiduttanut häntä pahasti ja hän kärsi pahoista palovammoista. Viimeisenä pyyntönä ennen kuolemaansa tyttö pyysi äitiään antamaan anteeksi kiduttajilleen.

Toinen tyttö Mosulista sanoi kansainväliselle uutiskanavalle antavansa anteeksi ISIS taistelijoille sen takia, kun Jeesus opetti; ”rakastakaa toinen toistanne niin kuin minä olen teitä rakastanut. Tämä on se mitä meidän tulee oppia; Anteeksiantamusta.”

Tapaninpäivän vahva opetus lienee meille juuri anteeksiantamuksessa sillä marttyyrien veri on kautta vuosisatojen huutanut anteeksiantamusta. Ja se, jos mikä, on ollut kristillisen todistuksen vahva sanoma laupeuden ohella.

Hyvää Tapaninpäivää! Eläköön anteeksiantamus keskellämme vahvana niin hyvinä kuin heikkoina hetkinä.

8 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Kuinka blogisti määrittelee marttyyriuden kun keskenään soti katolilaiset ja luterilaiset eli tappoivat toisiaan? Tätähän tapahtui ns ”uskonpuhdistuksen” hedelmänä. Siis oliko kumpi vainooja ja kumpi marttyyri vai pelkästäänkö sillä ratkeaa kumpi kuoli?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Yrjö Sahama sanoo:

      Taistelussa kaatuneita ei yleensä pidetä marttyyreinä kristillisessä mielessä. Poikkeuksiakin tosin on. Mutta kristittyjen keskinäisissä kahinoissa kyllä tuli ihan oikeitakin marttyyreitä, kuten Girolamo Savonarola (kat.), Jan Hus (varhaisprotestantti) ja Thomas Cranmer (anglikaani), sekä varmaan lukuisa joukko vähemmän nimekkäitä hahmoja. Tuohon aikaan kirkoilla oli mahdollisuus varjella yhtenäisyyttään myös voimakeinoin, toisin kuin nykyisin. Tietysti oikeaa oppia ei todella voi varjella väkivaltaa käyttäen, ainoa oikea valta on vain sanan valtaa. Kun kristinuskolla on jo pitkään ollut yllin kyllin ei-kristittyjä vihollisia, on opittu keskinäistä solidaarisuutta. Viime vuosisadan sadattuhannet marttyyrit olivatkin pääosin ateisisten uskonvainojen uhreja.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Pitkänen sanoo:

    Joku viisaampi on määrittänyt, että marttyyri on uskonsa tai jonkin muun aatteensa puolesta kuollut henkilö. Blogissani peilasin marttyyriyttä Stefanoksen kautta eli ajattelin enemmänkin alkukirkon aikaa, kun Rooman valtakunnassa surmattiin kristittyjä monella eri tapaa.

    Nykyään marttyyrinimitystä käyttävät itsestään muun muassa useat islaminuskoiset itsemurhapommittajat. Monet muutkin terroristiryhmät ovat hyödyntäneet marttyyri nimitystä oikeuttaakseen tekonsa. Toisen marttyyri on toisen terroristi.

    Mielestäni Stefanoksen kohdalla marttyyrius määrittyi kahdesta asiasta a) kuoleminen uskon puolesta b) anteeksiantaminen vainoajilleen. Eli Stefanos eli ja kuoli uskonsa puolesta, ja oli valmis antamaan anteeksi tappajilleen.

    En uskalla lähteä tarkemmin määrittämään marttyyriyskysymystä tuossa katolilaisten ja luterilaisten välisessä taistelussa. Varmasti kumpikin osapuoli koki olevansa marttyyreja ja vainottu, mutta mietin sitä, että kuka oli valmis antamaan anteeksi toiselleen ja kuka ei?

    Ehkäpä joku toinen osaa antaa kysymykseen vastauksen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Tai kumpikaan ei ollut Jumalan asialla vaan aivan jonkun muun puolustaessaan omaa ”taivasten valtakuntaa” miekalla, Sanoohan jeesus selkeästi että:

    Matt. 11:12 Mutta Johannes Kastajan päivistä tähän asti hyökätään taivasten valtakuntaa vastaan, ja hyökkääjät tempaavat sen itselleen.

    Siis tuossa on selkeä Sana siitä että vainooja ottaa itselleen ”taivasten valtakunnan” ja esiintyy ns ”kristittyinä” vaikka teot todistavat sodista vainoista uskoonpakottamisesta jne…

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Ns. Uskonnosta on laaja käsite, mutta 1500-600 luvulla käydyt sodat olivat Paavin vallan ja maallisen vallan välinen irtiotto katolisen kirkon ikeestä. Puhutaankin katolisten ja protestanttien välisestä sodasta. Silloinkin kun kiistat näyttävät uskonnollisilta, niihin liittyy myös paikallisia ja kansallisia kiistoja vallasta, maasta, köyhyydestä ja työpaikoista. Täytyy muistaa, että Luther ei ollut ainoa joka protestoi sen aikaisen kirkon valtaa. Lopulta sotaa käytiin vallan ja etujen puolesta. Uskon sodat ovat ehkä jossain mielessä väärä ilmaus.

    Martyyrista sen verran, että on olemassa Raamatusta nouseva käsitys, joka on kuten sanottua, ihminen joka tapetaan uskonsa vuoksi, sitten on olemassa vääristynyt ja ihmiskeskeinen kuva marttyyrista, joka tappaa itsensä oman uskonsa vuoksi ja usein myös muita siinä sivussa. Nämä ovat toistensa vastakohdat, kuten profeetta ja väärä profeetta. Kristus ja antikristus. Toinen on itsevalittua jumalan palvontaa, joka on epäjumalan palvontaa, sitten on Jumalan tahdosta syntynyttä, joka ei pyydä omaansa. Nämä ovat toisiansa vastaan.

    Päätelköön kukin itse mistä on kyse, kun joku asettuu Jumalan paikalle ja ottaa oikeuden omiin käsiinsä.

    ”Ihmisen oma hulluus turmelee hänen tiensä, mutta Herralle hän sydämessään vihoittelee.” Sananlaskut 19:3

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Olli Pitkänen sanoo:

    Kieltämättä väkivallan ihannointiin liittyvä marttyyriys on aina kyseenalaista. Nykyajan marttyyrit kuolevat anteeksiantamus huulillaan ja rakkaus sanoissaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Olli Pitkänen

    Olen maailmankansalainen alunperin Joensuusta. Olen asunut pitempiä aikoja Tansaniassa, Jordaniassa ja Salomonin saarilla, ja työni takia matkustanut eri puolilla maailmaa. Nykyisin toimin Suomen Lähetysseuran Etelä- ja Kaakkois-Aasian Aluejohtajana. Kohdemaitani ovat Thaimaa, Myanmar, Kambodza, Laos ja Nepal. Seurailen mielenkiinnolla elämää Aasiassa ja muualla maailmassa, joista sitten kirjoittelen havaintojani blogiini herättelemään ajatuksia kulttuurien erilaisuuksista, rikkauksista ja välillä niiden kummallisuuksista. Kaikki ajatukseni ovat tiukasti omiani ja omalla vastuullani, eivätkä välttämättä edusta työnantajani käsityksiä.