Tapahtumia seurataan

Ajankohtaisia tapahtumia seurataan. Kiinnostuneena kysytään, millainen tulee olemaan eduskuntavaalien  jälkeisen hallituksen koostumus. Mietitään myös EU-vaaleja, joita on pohdittu julkisuudessa. Asioihin paneutuminen vaatii syventymistä,  mikä sopii hyvin työn päivään. Vappu on liputuspäivä, jota  vietetään perinteisin menoin.

Historiasta on löydettävissä yhteyksiä ja ajatuksia nykyaikaan, muun muassa vappukokkojen polttamiset.  Muistamme tietenkin myös pääsiäisenaikaiset pääsiäiskokotkin.

Monet antiikin aikaiset toiminnot kiinnostavat. Vuoden alussa  oli esimerkiksi tapana luvata asioita kaksikasvoiselle jumalalle, joka  pystyy näkemään menneitä ja tulevia asioita. Sään ennustaminen on ollut aina tärkeä. Ajankohtaista kysyä, millainen tulee olemaan uuden eduskunnan, hallituksen ja kohta valittavan EU:n parlamentaarikkojen päätöksenteon aikaansaannokset.

Suomalaisen työn päivänä kokoonnutaan mielellään muun muassa toreille. Siellä kuunnellaan poliittista sanomaa, jossa esitellään työsaavutuksia ja miten maata luotsataan ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä. Maiden toiminta tapahtuu poliittisen ajattelun ympäristöissä.

Yhteiskunnan kehittäminen on yhteydessä arvolähtökohtiin ja toimintakulttuuriin, jolloin  velkaantumiseen, työllisyyteen ja koulutukseen kiinnitetään huomiota.  Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja maakuntaratkaisuja pohditaan perustuslain reunaehtojen puitteissa.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan päätöksenteon tulokset ovat arvioitavina esimerkiksi vapun aikaan kansalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta. Kotouttamisen kysymykset myös askarruttavat.

Eduskunnan aikaisemmat vappua lähellä tapahtuneet kyselytunnit ovat kiinnostaneet. Perusteltua on ollut kysyä, miten kysymykset ja vastaukset ovat kohdanneet toisensa.

Työmotivaatiota ja -moraalia pyritään pitämään yllä ja voidaan tehostaa hyvällä asioiden johtamisella ja päätöksenteolla. Työolot ja työpaikan ilmapiiri ovat tärkeitä työmotivaation kannalta.

Kasvojen ilmeestä saattaa joskus näkyä, että sanojalla oli jotain huumorisävytteistä asiaakin kerrottavana. Se huomattiin viime keväänä 22.4.2018, kun oli Itä-Puijon asukasyhdistys ry:n perinteinen yhteislaulutilaisuus, jonka yhteydessä keskusteltiin:

Olen menettämässä työn jäljen. Lumi, joka on teettänyt kovasti töitä, sulaa.  Lumikolalla tehdyt lumipenkat ovat melkein hävinneet. Mitähän tuohon vielä lisäisi jatkoksi? Niin, seuraava asia juolahti mieleen, kun kiiruhdin aiemmin mäkeä ylös Kuopion Tätilässä pidettävään laulutilaisuuteen:

Työmotivaatio on korkealla. Haluamme tietää, miten korkealla. Se on toisessa kerroksessa, sillä teen siellä huoneremonttia. Työmotivaatio on aika korkealla. Meillä on puolestaan instrumentin soittamisen työmotivaatio korkealla.   Voitteko kertoa, miten korkealla?    Soitamme toisella tasolla.

Kysymyksiä, vastauksia ja sisältöä pohditaan ja arvioidaan. Kiinnostavuus on yhteydessä lukemisen ja kommentointien määrään. Kritiikin ohessa mielessä on varmaan lisää huumoriperäisiä ajatuksia, jotka täydentävät tätä kirjoitusta ja sopivat hyvin vappuun. Mitähän kaskuja tuleva vappu tuo tullessaan? Iloinen ilmapiiri näytti ainakin vallitsevan äskettäisessä eduskunnan kahvitustilaisuudessa.

 

Hyvää suomalaisen työn päivää.

Vuoden 2019 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

Kuopio

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Lisättäköön ajankohtaisiin tapahtumiin myös huomenna 27.4.2019 vietettävä Kansallinen veteraanipäivä. Ritarikuntiemme suurmestari Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö on päivän johdosta antanut yli 3.100 Suomen Valkoisen Ruusun I-luokan mitalia aiemmin palkitsemattomille sotiemme veteraaneille.

    Valtakunnallinen pääjuhla pidetään ny Kuopiossa. Mitalin saajien joukossa on lähes 80 kuopiolaista sotiemme veteraania, mikä varmasti on omiaan kohottamaan juhlan tunnelmaa.

    Onnittelen lämpimästi kunniamerkin saajia niin Kuopiossa kuin kaikkialla Suomessa ja myös ulkomailla.

    Olen samalla kiitollinen myös niiden lukuisten henkilöiden ja tahojen aktiivisuudesta, jotka pitävät kunnia-asianaan toimittaa mitalit henkilökohtaisesti ja juhlavasti saajilleen.

  2. Arvoisat lukijat

    Arvostan suuresti, kun olette löytäneet ajankohtaisen artikkelini ”Tapahtumia seurataan” laajasta verkkotarjonnasta. Huomenna 27.4.2019 pidetään perinteisiä kansallisen veteraanipäivän tilaisuuksia. Veteraanipäivää kunnioitetaan arvokkaasti liputuksin. Asiaan liittyen esitän omakohtaista muistelua kolmen vuoden takaa.

    Olin 27.4.2016 kansallisen veteraanipäivän tilaisuudessa, joka pidettiin Kuopion musiikkikeskuksella. Juhlan ohjelmassa oli ekumeeninen hartaus ja seppelpartioiden lähettäminen muistomerkeille. Tilaisuudessa esiintyi Ilmavoimien soittokunta, Kuopion Sotaveteraanien Mieskuoro, Haapaniemen koulun 3. ja 6. musiikkiluokat, jotka esittivät erittäin puhuttelevan Veteraanin iltahuuto-musiikkikappaleen.

    Hyvää kansallista veteraanipäivää.

    Vuoden 2019 terveisin

    YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

    Suomen tietokirjailija

    http://www.veikkovilmi.fi

    Kuopio

  3. Arvoisat lukijat

    Arvostan suuresti, kun artikkeleitani on luettu ja kommentoitu.
    Viime viikolla 27.4.2019 oli perinteisiä kansallisen veteraanipäivän tilaisuuksia. Veteraanipäivää kunnioitettiin arvokkaasti liputuksin. Usein olen ollut Suomen lipun kantajana sankarihaudalla tapahtuvissa toiminnoissa.
    Asiaan liittyen esitän täydentävää tietoa ja muisteloa.

    Kansallisen veteraanipäivän tilaisuus 27.4.2016 pidettiin Kuopion musiikkikeskuksella. Juhlan ohjelmassa oli ekumeeninen hartaus ja seppelpartioiden lähettäminen muistomerkeille. Tilaisuudessa esiintyi Ilmavoimien soittokunta, Kuopion Sotaveteraanien Mieskuoro, Haapaniemen koulun 3. ja 6. musiikkiluokat, jotka esittivät erittäin puhuttelevan Veteraanin iltahuuto-musiikkikappaleen.

    Vaikuttava musiikkikappale laulettiin aiheesta myös Itä-Puijon asukasyhdistys ry:n yhteislaulutilaisuudessa 28.4.2019 klo 17.00 alkaneessa kulttuuritapahtumassa. Sota-ajan laulut olivat ohjelman sisältönä.

    Laulutilaisuudessa iskelmälaulaja Reijo Taipaleen ansiokas toiminta oli syystä myös esillä. Satumaa-iskelmä, joka on levytetty lokakuussa 1962, on nostanut laulajan kansalaisten tietoisuuteen.

    Hyvää vappua, suomalaisen työn päivää.

    Vuoden 2019 terveisin

    YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

    Suomen tietokirjailija

    http://www.veikkovilmi.fi

    Kuopio

Vilmi Veikko
Vilmi Veikkohttp://www.veikkovilmi.fi
VEIKKO VILMI Dosentti, YTT, KT Suomen tietokirjailija. Osoitteesta http://www.veikkovilmi.fi linkkiyhteydet artikkeleihini ja profiiliini. Asun Kuopion Inkilänmäen kaupunginosassa, Kiuruntie 11 70340 Kuopio. Itä-Suomen yliopiston sosiaalipolitiikan, erityisesti koulutuspolitiikan dosentti. Muita tutkintoja: YTL, KM, HuK, Lukion oppilaanohjaaja, Ammattikoulunopettaja, Erityisopettaja, Luokanopettaja, Sotilasarvo luutnantti. Oulun yliopiston, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopiston alumni. Tieteelliset artikkelit ja esitykset kansainvälisissä konferensseissa. Kunnalliset ja seurakunnalliset luottamustehtävät. EUSE-, MAOL-, OSJ- ja Tutkiva opettaja- järjestöt. Reserviupseeriyhdistys-, MPK - ja VAPEPA-toiminta. Maanpuolustusmitali (kultainen solki). Kultainen ampuma- ja suunnistusmerkki. Kuopion Reserviupseerikerho ry:n standaari. Toimitsija Kuopio - Jukola 2014 suunnistustapahtumassa. Olen kirjoittanut useita yhteiskunnan päätöksentekoa ja palveluja koskevia artikkeleita muun muassa Uuden Suomen ja Savon Sanomien verkkosivuille ja lehtiin. Olen nostanut esille veteraanien kuntoutusasioita Uuden Suomen vaalikiertueella ja perheiden tukemisasioita YLE:n ja Savon Sanomien yhteisellä vaalitorilla Kuopiossa. Pidän tärkeänä: Vastuullisuus näkyy ulko- ja turvallisuuspolitiikan ja sisäpolitiikan kokonaisvaltaisessa hoitamisessa. Päätöksenteko vaatii näkemystä. Ihmisten tarkka kuuleminen on tärkeä. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestymistä on pohdittava huolella. Vanhustenhuollon ja omaishoidon palvelut on turvattava. Varhaiskasvatus ja lasten ja nuorten lähikoulut ovat tärkeitä. Perheet ovat tukemisen arvoisia. Erityisopettajakoulutus ja ammattitehtävätieto lisäävät tietämystä asioiden hoitamiseen, suunnitteluun ja päätöksentekoon. Vaaleissa mitataan arvojen toteutuminen. Seurakunnan toiminnassa on hyvä teema: "Kotikirkko - Lämmin lähiyhteisö." Julkaisuja: Vilmi, Veikko 2005. Turvallinen koulu. Suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista. University of Jyväskylä. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 257. Diss. Vilmi, Veikko 1993. Kuopiolaisten tyytyväisyys kaupunkiinsa ja sen palveluihin vuonna 1985. Kuopion yliopisto. Sosiaalitieteiden laitos. Kuopion yliopiston julkaisuja E. Yhteiskuntatieteet 13. Diss. Vilmi, Veikko 2003. Koulutus ja koulutukseen valinta. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Snellman-instituutin arkistojulkaisu 1. Kuopio: Snellman-instituutti. Vilmi, Veikko 1989. Asukkaiden hyvinvointipalveluja koskevat arviot ja odotukset Kuopion kaupungissa. Sosiaalipolitiikan lisensiaattitutkielma. Kuopion yliopiston sosiaalitieteiden laitos. Historiajulkaisu (painettu 2017; myös E-kirjana): Seppälä, Jarmo & Vilmi, Veikko 2016. Kuopion Reserviupseerikerho. Vastuullinen, perinteitä arvostava, aatteellinen ja edunvalvonnallinen reserviupseeriyhdistys 1929–2014. Kuopion Reserviupseerikerho ry Kuopio. Vilmi, Veikko 2009. Turvallinen koulu tavoitteena. Tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi, Veikko 2018. Ryhmäpuutarhayhdistykset hyvinvointia edistävänä tekijänä. Tutkimus hallinnollisista päätöksistä ja toiminnoista. Kuopio: Maakuntakokoelma. Vilmi,, Veikko 2018. Koulutuspalvelut päätöksenteon toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista 1850-luvulta lähtien. Kuopio: Maakuntakokoelma. Tieteelliset referee-artikkelit: Hirvonen, Jaana & Martin, Marjatta & Vilmi, Veikko 1994. Sirkkulanpuisto esimerkkinä omaan apuun perustuvasta asuntopoliittisesta kehittämishankkeesta. Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 44 -53. Laurinkari, Juhani & Vilmi, Veikko 1994. Onko vaihtoehtoisella asuntopolitiikalla tulevaisuutta? Teoksessa Juhani Laurinkari (toim.) Oman avun yhteisö erityisryhmien asuntokysymyksen osaratkaisuna. Ympäristöministeriö. Asunto- ja rakennusosasto. Tutkimusraportti 4 / 1994, 36 - 43. Vilmi, Veikko 1996 . Die Selbsthilfegesellschaft als wohnungspolitische Lösung. Teoksessa Johann Brazda & Jerzy Kleer (toim.) Genossenschaften vor neuen Herausforderungen. Festschrift für Prof. DDr. Juhani Laurinkari. Augsburg: Maro Verlag, 305–318. Vilmi, Veikko 1999. Ammatillinen koulutus väline sosiaalistumisessa koulutusyhteiskuntaan. Teoksessa Eira Korpinen & Liisa Puurula (toim.) Tutkimisen ja löytämisen pasianssia. Professori Jorma Ekolalle omistettu juhlakirja. Tutkiva opettaja 3. Jyväskylä: TUOPE, 67–78. Vilmi, Veikko 2005. Opettajankoulutus opiskelijavalintojen toteutumana. Koulutuspoliittinen tutkimus lainsäädäntöön perustuvista hallinnollisista ratkaisuista ja tuloksista. Teoksessa Eira Korpinen (toim.) Opettajankoulutus eilen, tänään, tulevaisuudessa. Professori Erkki Viljasen juhlakirja 5.2.2005. Tutkiva opettaja 1. Jyväskylä: TUOPE, 35 - 69. Vilmi, Veikko 2006. Kunnalliset hyvinvointipalvelut murroksessa - esimerkkinä koulutuspalvelut. Teoksessa Juha Hämäläinen & Riitta Vornanen & Juhani Laurinkari (toim.) Hyvinvointi ja turvallisuus 2000-luvulla. Juhlakirja professori Pauli Niemelän täyttäessä 60 vuotta 5.4.2006. Kuopio: Kuopion yliopisto, 111 - 128.