Tämä on taas tätä :(
Nyt kun olemme Aila Ruohon kanssa nostaneet esille vl-liikkeen perhepolitiikasta johtuvan nurjan puolen esille kirjamme kautta, ilmoille alkaa satelemaan elämäntarinoita niiltä liikkeen jäseniltä, joilla perhepolitiikka EI ole aiheuttanut vakavia ongelmia. Huh-huh! Näillä kertomuksilla, joidenka todenperäisyyttä en epäile, mennään taasen vl-perhepolitiikan johdosta kärsivien ihmisten ohitse. Miettikää nyt hyvänen aika asiaa!
Ihan sama asia, jos jonkin maan köyhien tositarinoita tuotaisiin julkisuuteen, niin ensimmäisenä hätä olisi sen maan rikkailla, jottei vaan kukaan kuvittelisi heidänkin elävän köyhyydessä! Tällainen asennehan tarkoittaa sitä, että maine ja kunnia menee kärsivän ihmisen ohitse oikealta ja vasemmalta!
Eikö oikeasti teillä hyvin pärjäävillä ole minkäänmoista hätää kanssasisaristanne ja -veljistänne, jotka elävät suurissa ahdistuksissa ja kärsimyksissä? Odottaisin edes pikkaisen myötätuntoa ja hätää niiden vl-ihmisten puolesta, jotka ovat peloissaan antaneet kirjaamme tarinansa, jotta he saisivat edes sitä kautta ymmärrystä ja rakkautta osakseen.
Oikeasti hei. Nyt jos liikkeestä nousisi ilmoille välittämistä ja empatiaa kirjassa esiintyviä kirjoittajia kohtaan, se olisi liikkeenkin kannalta parempi juttu kuin tuollaiset omakehutarinat. Tuntuu varmasti tosi pahalta kirjan haastatelluista se, että heidät tuolla tavalla ohitetaan ylväästi vailla myötätuntoa! Olen tosi, tosi, tosi pahoillani heidän puolestansa!
Kirjassa tulee ilmi se, että se kertoo liikkeen perhepolitiikan nurjasta puolesta, jo sen pitäisi selventää, että myönteinenkin puoli on olemassa.
En tiedä mitä ajatella. Olen järkyttynyt. Voitaisiinko oikeasti puhua nyt siitä nurjasta puolesta ja sitten toisella kertaa kiiltokuvapuolesta? Ne eivät kummatkaan sulje toisiaan pois, puhutaan nyt sitten kummasta milloinkin puhutaan. Joku voisi kirjoittaa kirjan Vanhoillislestadiolaiset Superäidit, mulla olisi paljon tarinoita sellaiseen kirjaan ja voisin ilomielin olla yksi haastateltavista. Ei tarvitsisi kuin omasta äidistä kertoa juttuja ja tarinaa syntyisi heti kättelyssä kilometrikaupalla. Äitini kuitenkin ymmärsi aina sen, etteivät kaikki jaksa ja halusi voimiensa mukaan olla auttamassa. Hänen oma jaksavuutensa ei estänyt häntä näkemästä uupumusta ja kärsimystä hänen ympärillänsä, päinvastoin; mitä väsyneempi, kurjempi ja masentuneempi oli ihminen, jonka hän kohtasi, sitä enemmän sydänlämpöä hänestä alkoi huokumaan.
"Pääasia, että ittellä on hauskaa, menee lujaa ja hyvin" voi sopia johonkin asiayhteyteen ja varsinkin vitsinä kerrottavaksi, mutta ei todellakaan sellaisessa asiayhteydessä, jossa mennään kärsivän ihmisen ohitse.
49 kommenttia
Tuo köyhä-rikas-rinnastus oli hyvä! On vaikea löytää retorisia keinoja sellaista tietynlaista tunnepohjaista puolustamista vastaan, mutta tässä oli kyllä aika hyviä.
Pari viikkoa sitten mieleeni tulivat keskustelut Vuokko Ilolan kanssa tällä foorumilla ja toivoin, että hänen ajatuksiaan saataisiin kirjan kansien väliin. Huomasin juuri, että kirja on toteutunut. Piti rekisteröityä uudelleen K24 käyttäjäksi, jotta voin onnitella ja kannustaa jatkamaan tärkeää työtäsi.
Jotenkin minua hellytti Hesariin kirjoittanut uskowainen isä joka meinasi että heidän elämäänsä on sisältynyt “siunausta” kun oli velaton talo, mökki, ja muutakin omistusta….Eipä sitä lukiessa voinut muutakuin säälitellä…Mitäköhän se Raamattu oikeasti Jumalan siunauksena ihmisen elämässä pitää? Maallista mammonaako niinkuin tuo kirjoittaja? Vai jotakin ihan muuta ja ihan muualla kuin täällä maallisessa
Vuokko, näitä “omakehukirjoituksia” on kai Hesarin nettisivuilla? Onko jossakin muualla? Toivoisin sinulta enemmän sietokykyä asiassa. Hienoa, että tuotte Aila Ruohon kanssa esiin että kaikkien vanhoillislestadiolaisten perhe-elämät eivät ole samanlaisia. Leimaavien nimitysten käyttäminen ja motiivien demonisointi näiden “omakehukirjoittajien” suhteen ei minusta ole kuitenkaan kovin hyväntahtoista.
Eikö ole kokonaisuuden kannalta edullista, että erilaiset elämäntarinat tulevat jollakin asteella julkisuuteen? “Omakehukirjoituksien” saama huomio tulee kuitenkin olemaan vähäistä verrattuna kirjanne saamaan julkisuuteen.
Meillä oli talo, kun lapsemme olivat kotona. Minusta sitä voi kutsua siunaukseksi. Muutoinhan voisin luulla sitä omaksi ansioksemme. Muistaakseni Raamatussa Jobiakin katsottiin siunatuksi omaisuudella siinä vaiheessa, kun hänellä sitä vielä oli. Meillä oli todella rankkaa, kun lapsemme olivat pieniä, vaikka heitä on huomattavasti vähemmän kuin sinulla. MInulta meni työ 90-luvun lamassa. Vaimoni hoiti lapsia kotona. Minä kuitenkin sain mahdollisuuden opiskella ja sijoittua vuoden päästä uudelleen työmarkkinoille opettajana, joka ammattina sopii minulle paljon paremmin kuin aikaisemmat bisnekseen liittyvät työt ja on vakaampikin ajatellen perheen turvallisuutta. Tämä oli minusta suurta siunausta.
Nyt asumme kaksistaan kerrostaloasunnossa, josta meillä on vielä hiukan velkaa. Vanha auto meillä on yhteiskäytössä vanhimman poikamme perheen kanssa. Muuta mainittavaa omaisuutta ei juuri ole. Minusta sekin on siunaus, että meillä ei ole taloa eikä mökkiä, koska minun peukaloni sijaitsee epäotollisessa paikassa noiden ylläpitoa ajatellen. Maalaan mieluummin tauluja.
Suureksi siunaukseksi koen tällä hetkellä lapsenlapsemme. Eilen kävi yksivuotias tapaamassa meitä äitinsä kanssa. Voi sitä onnea. Sekin on siunausta, että lapsemme haluavat olla tekemisissä kanssamme riippumatta siitä ovatko vanhoillislestadiolaisia vai eivät.
Kuten tiedät, olen syöpätoipilas. Minulla on ollut siunausta, koska hoitovasteeni on ollut mittausten mukaan täydellinen. Minulla on yhä vaivoja ja voi olla, että niitä jääkin. Voi olla, että meidän on ennen pitkää luovuttava asunnostamme ja ajateltava elämämme uusiksi. Sekin voi osoittautua siunaukselliseksi. Syöpäni voi uusiutua aika piankin ja toisella kertaa se on vielä rankempi juttu. Jos niin käy ja siihen kuolen, sekin voi olla siunausta.
Siunaus on minusta hyvin monitahoihen asia ja sitä ei missään tapauksessa kannata ajatella vain mammonana. Jopa mammonan vähäisyys voi olla siunausta.
http://sairaanrakaselama.blogspot.fi/
Hiukka lintuperspektiiviä komentteihin tekisi terää:
Eppäilen, että pienissä perheissä Suomenmaassamme tilastollisesti on kuitekki enemmän onkkelmia – erilaisia, mutta vakavia…
Ja tuo vanhatestamentillinen omaisuuden “pyhittäminen” Jumalan siunauksen muotona on kuitekki sitä ihtiään Lutteria ja Kalvinia – protestanttista etiikkaa ja eetosta, joka mahdollisti modernin kapitalismin a la Max Weber. Ei sitä kyllä yksin vl-kristittyjen kontolle ole oikeutettua pistää 🙂 – Mutta aivan oikein; Jeesuksen painotus oli toisenlainen, siitä voisi tietysti muistuttaa myös kirkkoamme, jonka liikoja likviditeettejä on sijoitettu osakemarkkinoille, eikä aina edes kovin eettisille 🙂
Tuota ehkäisyteemaa sivuaa myös Joonan blogi: http://hulluinhuonelainen.blogspot.fi/2014/09/ehkaisykielteisyyden-perusteita.html
Yhteisön kannan mukainen valinta lienee useimmiten vapaasti tehty henkilökohtainen päätös. Tällaisen ratkaisun tehneellä ei ole kokemusta siitä, miten yhteisö suhtautuu henkilökohtaisesti tehtyyn yhteisöä vastustavaan päätökseen. Vapaus taitaa siitä olla kaukana.
Paitsi, että modernin kapitalismin siemenet kylvettiin useita satoja vuosia ennen Lutheria ja Calvinia. Weber on varmasti eräs terävimpiä yhteiskunta-analyytikkoja ikinä, mutta parhaimmatkin erehtyvät.
Pidän vastenmielisenä kaikkeen kristillisyyteen pesiytynyttä mammonismia, eikä kirkko ole siitä vapaa eikä herätysliikkeet. Raamatun kirjaimellisuuteen vannotaan rahan, omaisuuden ja materian ahne kiilto silmissä. Vanhoillislestadiolaisuudessa/Rauhan Sanalaisuudessa on vastenmielisintä juuri tuo omaisuuden, aineellisen hyvän haalimisen siunauksellisuuteen vannominen, mikä kalvinilaisesti varmaankin kertoo, että oikealla uskon polulla ollaan..
En ole lukenut tuota teidän kirjoittamaanne kirjaa, mutta tiedän, että se on kovin tarpeellinen aihepiirinsä vuoksi. Kiitos, että puolustatte näitä äitejä ja isiä, jotka uupuvat sen taakan alla, mitä suuri lapsiluku tämän päivän maailmassa merkitsee. Eiväthän terveet tarvitse parantajaa…
Olen kasvanut VL-perheessä, mutten itse kuulu siihen. Joten nykyiset tietoni liikkeen tilanteesta ovat toisen käden tietoa perheeni ja sen tuttavien välittämänä. Tuo tässä kommenttiketjussa mainittu VL side Vanhaan testamenttiin on mietityttänyt minua jo jonkin aikaan. Tiedän, että eräs liikkeen papeista on jopa pyytänyt lupaa saada saarnata Vanhan testamentin tekstistä uuden testamentin sijaan. Muutenkin olen huomannut että Vanha testamentti on liikkeessä suuremmassa huudossa, siellä esillä olevan tuomitsevan Jumalan takia, joka paremmin sopii VL käsitykseen Jumalan luonteesta, Uuden testamentin liian lempeän Jeesuksen sijaan. Haluaako VL-seurakunta olla Pohjolan juutalaisia; ainoa valittu kansa.
Tässä suurperhekeskustelussa minun karvani nousevat eniten pystyyn kuitenkin siitä, että liikkeessä katsotaan uupumus synniksi!! Käsittääkseni synti voi olla vain asia, jonka itse voi valita. Voi valita tappaako vai onko tappamatta. Uupumus sen sijaan johtuu siitä, että omat voimavara eivät riitä selviytymään arkipäivän haasteista. Ihminen uupuu, koska hän ei saa sitä lepoa jonka tarvitsisi. Jos uupumus luetaan synniksi, sen takana on Luoja itse, joka on antanut ihmiselle vain rajattoman määrän jaksamista. Onko Jumala todellakin niin julma, että hän tekee ihmisestä vajavaisen, ja syyttää hätä sitten tästä vajavaisuudesta syntinä?
Toisaalta, tämä uupumuksen käsittäminen synniksi on todellinen Luojan lahja VL-liikkeelle, joka elää ihmisten synnintunnosta. Jos seurakuntalaiset eivät enää ryypiskele, varastele eivätkä huoraa, vaan elävät aivan kunniallista elämää: mistä synnistä heitä voisi enää syyttää, jotta he tarvitsisivat sitä anteeksiantamusta viikosta toiseen, jonka ainoastaan tämä seurakunta voi antaa? Synniksi luettava uupumus on kuin taivaan lahja tälle yhteisölle.
Vaikka VL-yhteisössä painotetaankin, että Jumala on elämän ja kuoleman herra, tätä ei käytännössä eletä todeksi. Moderni lääketiede hyväksytään elinpäivien pidentäjäksi ja lapsettomuushoitoon. Miksi ihmiset saavat kapinoida luontoäitiä vastaan näissä asioissa, muttei lasten lukumäärän rajoittamisessa? Minun käsitykseni on, että selitys on itseasiassa hyvin profaani. Liikkeelle on monella tapaa eduksi kun lapsia syntyy paljon. Ensiksikin, se saa näin luonnollisella tavalla uusia jäseniä, varmistaen liikkeen tulevaisuuden. Toiseksi, vanhemmilla on aina huono omatunto uupumuksestaan, ja tarvitsevat täten jatkuvasti anteeksiantoa, mikä sitoo heidät kiinteämmin liikkeeseen. Kolmanneksi, uupuneet ihmiset eivät kykene itsenäiseen ajatteluun, vaan heitä on helppo viedä kuin pässiä narusta. Myös kiduttajat tietävät tämän tunnetun tosiseikan.
Kirjoittaja
Vuokko Ilola
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.
Onko onnellisten perheiden kertomuksissa rivien välissä viesti, että heidän menestymisensä on liikkeen ansiota ja taakan alle uupuneiden tuskan syynä on kriittinen asennoituminen tai muu liikkeelle vieras tapa olla ja toimia? Vai onko taustalla vain syyllisyys siitä, että joillakin menee huonosti, vaikka me pärjäämmekin? Eihän onnellisuus ole mikään rikos, mutta joskus tuollaisia tunteita nousee esiin. Kunpa osaisimme auttaa lähimmäistämme ihan vain kiitollisuudesta, kun meillä on mahdollisuus auttaa!
Ilmoita asiaton kommentti