"Antakaa vapaus omille jäsenille"
Luin SRK:n puheenjohtajan haastattelun Helsingin sanomista, enkä malta olla kommentoimatta hänen ehkäisykantaansa. Hän sanoi "Jumala on elämän ja kuoleman herra"
Sen jälkeen hän jatkoi: "Isä ja äiti tekevät ratkaisun vapaasti omatuntonsa mukaan."
Tästä jälkimmäisestä lauseesta pidän, onhan se linjassa perusihmisoikeuksien kanssa, jotka antavat ihmiselle oikeuden päättää itsestään.
On kuitenkin syytä huomata, miten monella tavalla vanhoillislestadiolaisuus rajoittaa tätä omantunnonvapautta. Puheenjohtaja Viljo Juntunen on varmasti hyväntahtoinen mies, mutta hän ei ehkä huomaa ajatella tätä puolta.
Olen itse elänyt vanhoillislestadiolaisuudessa lapsesta asti. Koko elämäni ajan minua on "juurrutettu Jumalan valtakuntaan" eli minut on tehty lähes täysin riippuvaiseksi uskonnollisesta yhteisöstä. On opetettu, että kavereiden olisi hyvä suurelta osin olla "muita uskovaisia" eli vanhoillislestadiolaisia. On käytetty seuroissa, SRK:n leireillä, pyhäkouluissa, raamattuluokissa ja nuortenilloissa. On estetty käymästä urheiluseuroissa, diskoissa ja muissa "maailmallisen" eli ei-vanhoillislestadiolaisen nuorison vapaa-ajanviettopaikoissa. Näin minusta on tehty sosiaalisesti riippuvainen vanhoillislestadiolaisuudesta. Tätä ovat tehneet erityisesti vanhempani, mutta he taas ovat tehneet näin, paitsi vilpittömästä halustaan, myös siksi että näin on kuulunut tehdä, muuten vanhoillislestadiolaisuudessa voi joutua silmätikuksi, ja siitä ei hyvää seuraa (onhan vanhempanikin tehty riippuvaisiksi tästä yhteisöstä).
Toiseksi, minua on istutettu "Jumalan sanan ääreen" eli seurapenkkiin ja muiden hengellisten tekstien ääreen. Siellä minulle on uskoteltu, että puhujat ja vanhoillislestadiolaisuuden julkaisut ovat Jumalan sanaa. Kun siellä viikosta toiseen sanotaan, että Jumala on kaikkivaltias, ja että hän haluaa että me emme ehkäise, ja että hän kiduttaa ikuisesti niitä jotka eivät tätä noudata, niin mitenpä uskaltaisin vastustaa kun minulle sanotaan: "haluammehan me ottaa kaikki lapset vastaan." On myös varoiteltu, että "oman korvasyyhyn" mukaan ei saa asioita miettiä vaan pitää kysyä seurakunnan kantaa, ja tätähän edustavat puhujat ja "siionin" julkaisut, jotka siis puhuvat Jumalan sanaa. Olen usein kuullut seuroissa sanottavan, että omantunnon sijaan olisi parempi puhua yhteistunnosta, yksittäinen ihminen kun voi erehtyä mutta "Jumalan seurakunta" ei. Näin minusta on tehty moraalisesti ja hengellisesti riippuvainen vanhoillislestadiolaisuudesta. Olenhan pakotettu uskomaan noiden puhujien ja muiden auktoriteetien puheita, koska minulle on vuosikymmenten aikana syötetty tarina, jonka mukaan he puhuvat erehtymätöntä Jumalan sanaa.
Hengellinen riippuvuus on viimeistelty synninpäästökuviolla. Minulle on opetettu näiden seurapuhujajumalien suulla, että synnit saa anteeksi synninpäästön saarnan kautta. Jos en käy vanhoillislestadiolaisten seuroissa, en kuule tätä saarnaa, ja jään synnin vangiksi. Ja jos jään synnin vangiksi ja siinä tilassa kuolen, niin joudun ikuiseen kadotukseen eli kidutukseen.
Näin oma tahto ja omatunto on nujerrettu ja korvattu yhteisön saarnalla. Kaiken tämän jälkeen minusta kuulostaa pottuilulta, kun puheenjohtaja vihjaa, että se on kuulkaa jokaisen oma päätös, ja jokainen saa toimia omantuntonsa mukaan, eikä siinä ole meillä puhujarievuilla osaa eikä arpaa. Siltä se tuntuu, vaikka tiedän että puheenjohtaja on vilpitön eikä halua pottuilla.
On väärin pakottaa ihminen johonkin jota hän ei itse halua, mutta vielä enemmän väärin on aivopestä hänet niin että hän itsekin alkaa uskoa että tahtoo sitä mitä hänen orjuuttajansa (tässä tapauksessa vanhoillislestadiolainen yhteisö) tahtoo.
Kysytkö sinä nyt, että eikö tuota olisi voinut modernissa Suomessa elävä fiksu ihminen kyseenalaistaa. Tottakai, mutta kaikki ei ole niin helppoa kuin voisi luulla. Nimittäin, kun viimein aloin kyseenalaistaa edes pientä siivua tuosta yllä kuvatusta vyyhdistä, niin yhteisön hälytysmekanismit iskivät heti. Minua puhuteltiin, oltiin huolissaan siitä että olen väärällä tiellä. Minut oli tehty kaikin tavoin riippuvaiseksi yhteisöstä, joka nyt painosti minua, uhkasi viedä kaiken sen hyvän jota yhteisö antoi, jos vielä jatkaisin kyseenalaistamista. Siksi suurin osa ei päästä kyseenalaistamista kasvamaan edes omassa päässään vaan tukahduttaa sen alkuunsa, pyytää anteeksi niin kuin seuroissa on opetettu näitä syntiin verrattavia epäilyksiä pyytämään.
Onneksi minä pystyin rakentamaan sosiaalisen elämäni toisaalle kun vanhoillislestadiolaisuuden varaan rakennettu verkosto oheni kyseenalaistamiseni vuoksi. Onneksi huomasin, että en tarvitse tuon yhteisön hengellistä ravintoa. Onneksi pystyin murtamaan tuon riippuvuuden, ja noudattamaan omaatuntoani.
Valitettavasti kaikki eivät pysty. Se johtuu tuosta yksilön omantunnon ja uskonnonvapautta rajoittavasta toiminnasta, jota voi hyvällä syyllä sanoa hengelliseksi väkivallaksi.
Minua raivostuttaa, kun vanhoillislestadiolaisuuden johtajat yrittävät vaientaa liikkeen kritisoinnin viittaamalla uskonnonvapauteen. Aloittaisivat antamalla sen vapauden omille jäsenilleen, ihan oikeasti eikä vain retoriikan tasolla.
Yksi nykyisten ja entisten vanhoillislestadiolaisten uskonnon, mielipiteen ja ilmaisun vapautta rajoittava mekanismi liittyy siihen, minkä takia minäkään en valitettavasti uskalla tätä omalla nimelläni kirjoittaa. Olen nimittäin aiemmin kyllä kirjoittanut omalla nimellänikin synnyinuskonnostani, koska uskoin pystyväni seisomaan sanojeni takana. Valitettavasti se ei riittänyt, sillä yhteisöstä löytyi ihmisiä, jotka olivat valmiita iskemään vielä arempaan kohtaan, minun läheisiini. Heidän kärsimystä en kestä, siksi minun on oltava nimetön.
- Perheenisä, jonka uskonnonvapautta on loukattu -
52 kommenttia
Omatunto ei ole koskaan ihmisen oma, vaan se heijastaa yhteisiä arvoja. Blogistin kuulopuheet omantunnon korvaamisesta yhteistunnolla ovat osuneet osittain oikeaan. Muissa eurooppalaisissa kielissä niin onkin. Latinan conscientia ja sen takaa kreikan syneideesis tarkoittavat yhdessä tietämistä. Hiertymäkohtia tuleekin siitä, kenen kanssa jaamme yhteisen käsityksemme oikeasta ja väärästä ja mitä asioita siihen saa sisällyttää.
Jussi, olen tietoinen siitä, että jos 3 ilmoittaa asiattomaksi, niin menee poikkeen harkintaan. Tätä käyttävät väärin porukat. Kotimaa24: n kannattaisi huomioida tämä elleivät hekin halua, että me poistumme täältä.
Ja paljon muutakin voisin kertoa….
Siis sikäli mikäli tämmöinen politiikka minua kiinnostaa. Ei kiinnosta. Tämän foorumin ultrakristityt saavat vain pahoinvointia aikaan. Jos se on toimituksen linja, niin minä ainakin poistun, ja näin nämä porukat, jotka kimpassa ovat ilmoittaneet mun kommentteja asiattomiksi, saavat tahtonsa perille.
Mulle ihan sama. Haluan vain varmuuden, etten turhia täällä pyöri ja että voin näin todeta, että toimituksen linja on tämä. Minä mitään jaksa vanutella, vaan haluan aina selkeyden niinkuin normaalit ihmiset.
Kristityn tulee tietysti taistella yhteisössään tällaisia blogistin kuvaamia sosiopsykologisia ”passioita” eli intohimon perkeleitä vastaan – kuten Lars Levi varmaan asian ilmaisisi… Siis sitä, että toiminta ja siihen osallistuminen alkaa muistuttaa totalitarismia ja aivopesua, tai että kristillisyyden lehti propagandajulkaisujen tapaan vaikenee jostakin yhteisön kannalta oleellisesta tai peräti ”ratsastaa kahdella hevosella” eli erilaisella viestinnällä sisään ja ulos…
Tällainen on kuitekki kovin yleisinhimilllistä; omalla tavallaan totta myös monilla työpaikoilla, ehkä luterilaisissa seurakuntatyöyhteisöissäkin – ja jopa ääriliberaaleissa ja -feministisissä aatteellisissa yhteisöissä.
Suurta viisautta ja rehellisyyttä ja kenties Diogeneen tuskaa eräässä viestissä klo 22:58 Olen tuota seurannut katseella….
Tässä keskusteluketjussa on esitetty epäilyksiä siitä onko blogin kirjoittaja todellakin joskus kuulunut VL-liikkeeseen. Minä tunnistin kyllä itseni täydellisesti hänen kirjoituksestaan. Samoin kuin kirjoittaja, olen kasvanut VL-perheessä. Olen vanhin 11 lapsesta. Olen pienestä lapsesta asti istunut selkänojattomissa seurapenkeissä, kuumissa, huonosti ilmastoiduissa seuratiloissa ja suviseurateltoissa kuuntelemassa tuntitolkulla kaanaankielisiä saarnoja, joista en ymmärtänyt mitään. Olen nähnyt, kun äidinisäni, joka oli liikkeessä paljon rakastettu saarnaaja, kuihtui ja kuoli pois sen jälkeen kun hänellä toettiin olevan väärä henki. Kävi nimittäin ilmi, että hän oli äänestänyt liikkeen mielestä väärää puoluetta. (Myöhemmin on selvinnyt että toinen mies paikkakunnalta käytti tätä tekosyytä hyväkseen saadakseen itselleen hänen virkansa). Häntä nöyryytettiin julmalla tavalla hoitokokouksissa, häneltä kiellettiin saarnaaminen (= estettiin toimeentulo) ja seurakuntalaiset, jopa hänen oma vaimonsa ja lapsensa, alkoivat hyljeksiä häntä. Hän oli ollut koko ikänsä iloinen, herkkä, rakastava ja lempeä mies. Hän vanheni silmissä, menetti elämänilonsa ja –halunsa, sekä kuoli vähän yli 60-vuotiaana.
Minua rakastettiin todella paljon siitä päätellen miten paljon sain selkääni. Se oli muistaakseni ainoa fyysinen yhteys vanhempiini. En muista koskaan saaneeni äidiltäni tai isältäni hellyyttä, sillä äiti oli koko ajan väsynyt raskauksien ja imetysten takia, ja isää ei näkynyt koskaan kotona, koska hän teki niin paljon töitä. Minulle sanottiin jo hyvin pienestä lähtien että olen iso tyttö, joka ”pärjäsi” itse, ja pystyi pitämään huolta nuorimmista sisaruksistaan.
Olen käynyt VL-rippikoulun, jossa minua, jonka tiedettiin olevan kirkon nuorisotoiminnassa mukana, hoidettiin yötolkulla oikeaan uskoon isosten järjestämissä ”hoitokokouksissa”. Olen istunut kuuntelemassa, kun kodissani seuroissa olleet naiset kahvipöydässä kertoivat pöyristyttäviä tarinoita raskausaikojen ja synnytysten kauheuksista (mikä sai minut päättämään etten koskaan hanki lasta). Olen rukoillut yökausia peläten äitini kuolevan hänen ollessa synnyttämässä taas uutta lasta, koska hänen terveytensä ei lääkärien mielestä sitä ehkä kestäisi. Minua säälitti se miten tämä liike esti älykkään, ihanan äitini elämästä sitä työssäkäyvän naisen elämää, josta hän nautti. Sen sijaan hänen roolinsa lastensynnyttäjänä teki hänestä kodin neljän seinän sisälle vangitun varjokuvan itsestään.
Onko siis blogi kirjoittajalla tai minulla, korkeakoulun käyneellä henkilöllä, joka jo nuorena teki mielessään pesäeron tästä liikkeestä, oikeutta sanoa tietävänsä siitä jotain?
Mielestäni keskustelu vasta pääsi vauhtiin, kun saatiin lapsen näkökulma asiaan.
Jos minulla olisi esim. 16 lasta, en usko, että jaksaisin olla heille tasapuolinen. Lähelläni asuu yksi suuri perhe, jonka lapsista aina pari kolme istuu naapurissa uskottoman vanhan rouvan luona juttelemassa, katsomassa tv:tä, tutkimassa kirjahyllyjä.
Fiksuja, osaavat etsiä sen mitä tarvitsevat, huomion ja välittämisen. Kaikki eivät sitä osaa. Suurista perheistä huolimatta näiden Lars Levin ryhmien koko pysyy suunnilleen ennallaan vuodesta toiseen.
No, Tolstoiko se nyt oli, joka sanoi, että kaikki onnelliset perheet ovat toistensa kaltaisia, mutta jokainen onneton, onneton omalla tavallaan.
>>> Suurista perheistä huolimatta näiden Lars Levin ryhmien koko pysyy suunnilleen ennallaan vuodesta toiseen>>>
Havaintojeni mukaan näiden ”Lars Levin ryhmien” koko kasvoi 1960 luvun alusta sinne 1990-luvun lopulle ainakin 200 %, samalla perheiden koko pieneni….
Silloin kun Kekkonen valittiin presidentiksi. pääsin äitini isoisän mukana hänen kotiseudulleen. Olimme yötä eräässä lestadiolaiskodissa ja minua innosti sen suuri kirjasto, jossa oli paljon historiaa. Muistan lukeneeni Karilaksen ”Jokamiehen Maailmanhistoriaa”……….
>>>>> Jussi Tynkkynen Kommenttisi odottaa hyväksyntää. 12.09.2014 18:31
Sonja, et sinä ole ainoa, eikä Eliaskaan. 🙁 Kirjoitin eilen tänne tavoistani poiketen pitkähkön kommentin, joka poistui näkyvistä myöhemmin. Kun kirjaudun sisään, kommenttini on paikallaan, mutta varustettuna merkinnällä: “Kommenttisi odottaa hyväksyntää”. Sensijaan tämän kommentin jatkokommentit ovat näkyvissä, mikä on vain omiaan sekoittamaan keskustelua ja tekee keskustelusta epäloogisen ja vaikeaselkoisen.
Luulen vaan, että joku ei ole pitänyt kommentistani, ja klikannut “Ilmoita asiaton kommentti”-painiketta ja kommenttini on sen vuoks “jäädytetty”. Suoraan sanottuna ihmeellistä moderointia, ellei kyseessä ole muutenkin surkean blogialustan ihmeellisyyksistä. 🙁 <<<<<<
Kysyn vaan miksi ei saa kritisoida asiattomia poistoja?
En kykene koskaan ymmärtämään, mitä lapsen saaminen, vielä enemmän monen lapsen saaminen äidille merkitsee rasituksena ja myös myönteisenä asiana. Olen nähnyt läheltä muutaman todella suuren perheen elämää. Vielä vuosikymmenten jälkeen muistan olleeni hiukan kateellinen heidän suhteensa. Mielestäni nämä perheet olivat onnellisia, ja lasten elämä on mennyt hyvin…
Epäilen tämän nimettömän kirjoittajan aitoutta. Vaikka en epäile vl-lestadiolaisten älykkyyttä tai koulutustasoa, tämä teksti on liian akateeminen. Se ilmentää lähinnä hyvin koulutetun, sosiaalitoimessa kokemusta saaneen nelikymppisen asenteita ja myös ennakkoluuloja. Varsinkin seuraava kohta sai mielenkiintoni hereille >> minut on tehty lähes täysin riippuvaiseksi uskonnollisesta yhteisöstä. On opetettu, että kavereiden olisi hyvä suurelta osin olla ”muita uskovaisia” eli vanhoillislestadiolaisia. On käytetty seuroissa, SRK:n leireillä, pyhäkouluissa, raamattuluokissa ja nuortenilloissa. On estetty käymästä urheiluseuroissa, diskoissa ja muissa ”maailmallisen” eli ei-vanhoillislestadiolaisen >>>
En usko, että kukaan lestadiolaisessa liikkeessä ja sen hengellisessä elämässä oleva ihminen kirjoittaa näin. Mielestäni se on mahdotonta minkä tahansa muunkinlaisen herätyskristityn kohdalla. Olisiko tuo totta edes silloinkaan, kun asianomainen on kääntänyt kokonaan selkänsä lapsuutensa yhteisölle? Tuskin, ajattelen! Tämä on lähinnä ulkopuolisen kansankirkkolaisen ajatuksia lestadiolaisuudesta.
Olipa sitten helluntailainen, adventisti, lestadiolainen tai vitoslainen, aina on olemassa tietty kulttuurinen raja niihin niin sanottuihin muihin. Tietysti tämä korostuu vielä siitä, että ”vain me olemme oikeita…”. Kuitenkin jokaisessa liikkeessä pidetään omaa hartauselämää ja arvomaailmaa oman ja lasten elämän kannalta parempana verrattuna niihin toisiin. Siitä syntyy tämä suojeleminen ja varjeleminen tms. mitä kirjoittaja pitää hyvin negatiivisena. Kansankirkossa, missä mitään sisäistä koheesiota ja selvää hahmoteltava arvoperustaa ei ole, tämä on tietysti mahdoton ja järjettömältä tuntuva ajatus.
Viikko sitten istuin kahvipöydässä muutaman nuoruudessaan jalkapalloa ja kiekkoa pelanneen papparaisen kanssa. He olivat vasemmistolaisesta perheestä, joten he olivat tietenkin aloittaneet TUL:n seurassa. Parille heistä oli kotona sanottu hyvin jyrkästi: ”Jos porvariseuraan muutat, loppuu pelaaminen siihen…”. En nyt sano, että lestadiolaiset ovat kommunisteja, mutta samanlaista omien hyvien arvojen ja periaatteiden vaistonvaraista ja yhteisössä omaksuttua näen heissä molemmissa. Tätä asiaa tuon ”isän kirjeen” kirjoittaja ei minun mielestäni näytä ymmärtäneen. Kerran helluntailainen tai lestadiolainen, on sitä jossain määrin aina, vaikka osaisi liikkeensä vääristymät mielessään hylätäkin. Eihän herätyskristillisyydessä kaikki ole tuomittavaa. Toisaalta herätyskristittyjen joukko vaeltaa Simon Kyreneläisen tavoin aina maailman joukkoa vastaan.
Ilmoita asiaton kommentti