Takaisin vihreille niityille

Kanalassa tapahtuu. Kanat ovat tammikuusta alkaen munineet paremmin. Joku yrittää vähän hautoakin. Se on kuitenkin vielä liian aikaista. Valon lisääntyessä ja ilmojen lauhtuessa kanat tulevat ulos. Ne kuuntelevat varisten keväistä raakkunaa ja paistattelevat päivää.

Kukot ottavat mittaa toisistaan. Sitä ei ilmeisesti voi välttää näin keväisin. Johtajakukko, nelivuotias musta Jack, on joutunut väistymään punaisen Romeon tieltä. Aiemmin Romeo alistui Jackin komentoon. Tilanne on muuttunut, kun Romeo on saanut liittolaisia kolmesta viime kesän kukosta, jotka ovat aivan sen näköisiä. Luulen, että kukot tunnistavat jälkeläisensä. Kukkoja on talven mittaan teurastettu ja syöty.

Hain eilen tutulta viljelijältä luomukauraa. Annan kanoille myös kuivattuja nokkoskerppuja ja vadelman lehviä. Kompostit täyttyvät kanan lannasta, jonka ajamme aikanaan läheiselle pellolle. Olemme pitäneet siellä kasvimaata kohta 30 vuotta ja viljelleet perunaa, sipulia, juureksia, kurpitsoita, papuja ja monenlaista muuta. Sipuleihin on tullut paljon varastotappiota ja ne alkavat käydä vähiin. Porkkanat loppuivat juuri, mutta perunaa varmaankin riittää uuteen satoon saakka ja siemeneksikin.
_ _ _
Pari viikkoa sitten lauhan sään aikaan mehiläiset lentelivät ensimmäisiä puhdistumislentoja. Kohta on aika tehdä uusia vahapohjukkeita ja sulattaa kuluneimmat vahakakut. Silloin nähdään myös, kuinka hyvin mehiläiset ovat talvehtineet. Nyt vielä näyttää hyvältä, mutta tilanne voi muuttua, jos nosemavirus pääsee leviämään.
_ _ _
Suosikkiohjelmassani Tanskalainen maajussi Frank Ericsen viljelee perinteisillä menetelmillä pientilaansa, hoitaa karjaa ja kunnostaa rakennuksia. Hän suosii kierrättämistä, korjaa rikkimenneitä työkaluja ja käyttää uudelleen vanhat materiaalit kuten tiilet. Frank osoittaa, kuinka monitaitoisia maanviljelijät ovat olleet ja ovat edelleen: kirvesmiehiä, seppiä, viljelijöitä, teurastajia, karjanhoitajia, hevosmiehiä, koneen korjaajia ja metsureita. Pian hänestä on tulossa myös mylläri ja sahuri. Odotan jännityksellä 25. tuotantokautta, jolloin hän rakentaa tilalleen perinteisen tuulimyllyn pyörittämään raamisahaa ja jauhomyllyä.
_ _ _
Frankista on 24 tuotantokauden aikana tullut esille myös luonnon ystävä ja suojelija: hän on kunnostanut tilan halki virtaavan taimenpuron, rakentanut haikaroille pesän, ja saanut töyhtöhyypät pesimään niitylleen.

Tähän aihepiiriin liittyen Frankilla on myös toinen ohjelmasarja FST-kanavalla, Ge oss naturen tillbacka, eli Antakaa meille luonto takaisin. Sarja kertoo Pohjois-Jyllannissa sijaitsevasta Hjørringin kunnasta, joka haluaa auttaa ahtaalle joutuneita ketoja, hyönteisiä ja lintuja.
Toden totta. Ilmakuvat ja katujen varsilta kuvatut otokset kertovat lohduttoman lähtötilanteen: kaikkialla on lyhyeksi leikattua nurmikkoa ilman kukkia ja hyönteisiä. Ruohonleikkurilla hoidettu viheriö on ekologinen erämaa, josta hyönteiset eivät löydä ravintoa. Siksi perhoset ja muut hyönteiset ovat vähentyneet rajusti ja monia lajeja uhkaa sukupuutto.
_ _ _
Frank on saatu mukaan kasvi- ja hyönteisasiantuntijoiden kanssa vauhdittamaan kampanjaa. Sen tarkoituksena on antaa nurmikoiden kasvaa vapaasti ”rikkaruohoa” eli muuttua eläväksi ympäristöksi, jossa hyönteisetkin voivat elää.

Ensimmäisen tuotantokauden aikana monet omakotiasujat, liikkeet, teollisuusyritykset, maanviljelijät – jopa varuskunta – ovat antaneet nurmikoidensa kasvaa vapaasti. Vielä useammat ovat olleet epäluuloisia. Heille lyhyeksi kynitty nurmikko edustaa onnistunutta julkisivua, hallintaa ja kontrollia. Se kertoo siitä, että he eivät ole luovuttaneet. Lyhyt nurmikko ilman ainuttakaan kukkaa on merkki menestyksestä.

Nyt Hjørringin kunta haluaa kääntää ajatuksen toisin päin: vapaasti kasvava viheralue hyönteisineen edustaa elämää, onnistumista, tulevaisuutta ja toivoa. Omakotiasujat kaivavat osan nurmikostaan ylös sekä istuttavat ja kylvävät paikalle ketokukkia. Kunnan ihmiset tekevät samoin liikenneympyröille ja teiden pientareille. 800 koululaista tulee loppukesästä niityille keräämään kasvien siemeniä ja kylvää ne muokatulle alueelle, josta kasvaa rikaslajinen luonnonniitty. Puolentoista vuoden työn tulos on huima. Ketokasveja kasvaa ihmisten pihoilla ja julkisilla paikoilla. Perhosten määrä on nelinkertaistunut.
_ _ _
Loppukatselmuksessa on mukana Tanskan ympäristöministeri. Frank esittää ajatuksen, että sama toimintamalli levitetään koko Tanskaan. Entä muihin maihin?

Voisiko sama onnistua myös Suomessa? Täälläkin on aivan liikaa parturoituja pientareita ja elottomia viheriöitä ilman hyönteisiä. Yle:n Pelasta pörriäinen oli sympaattinen kampanja, mutta eivät hyönteishotellit vielä tee kesää, jos elinympäristöt ja ravintokasvit puuttuvat.
_ _ _
Seurakunnat voisivat näyttää tässä suuntaa. Kirkkojen ympäristöissä ja hautausmailla on paljon hoidettuja nurmikoita. Osan alueista voisi jättää parturoimatta ja kylvää niittykasveja. Loppukesästä, siementen pudottua maahan, alue voidaan niittää tai jättää lampaiden laitumeksi.

Kirkon ympäristödiplomin sisältöön voisi liittää tavoitteeksi ja haasteeksi niittyjen ylläpidon. Kukkiva ja hyönteisten asuttama niitty palauttaa luonnon elämän, tuo virkistystä, iloa ja toivoa. Kirkon niittykampanjan tunnuksena on tietysti: ”Takaisin vihreille niityille.”

5 kommenttia

  • Pirjo Pyhäjärvi sanoo:

    Tässä olisi paljonkin kommentoitavaa, mutta ainakin se on sanottava, että luonnonkukkaniittyjä saisi olla enemmän!

    Hollantilainen kirjeystäväni oli käymässä Suomessa noin 45 vuotta sitten. Hän ihasteli villejä kukkia ojan pientareilla ja rantaniityillä. Hollannissa oli silloin jo kaikki niin tehokkaasti viljeltyä, ettei luonnonkukille ollut tilaa. Meillä onneksi on vielä villiä vapauttakin, ja voimme sitä myös itse lisätä.

    Meidän pihalla on kyllä tuota tylsää nurmikkoa, mutta reunoilla saavat puna-ailakit, tulikukat, hirvenkellot ja muut kasvaa. Olen hyödyntänyt luonnonvaraisia kukkia myös kukkapenkeissä. Esimerkiksi päivänkakkarat, ailakit ja nurmitädykkeet saavat muiden kukkien seassa ottaa oman paikkansa. Eihän siinä ole mitään järkeä, että ensin kitketään pois kaikki, mikä luonnostaan kasvaa, ja sitten yritetään väkisin kasvattaa sellaista, mikä ei kasva.

    Piha rajautuu ”puistoon”, jossa kasvaa muun muassa suopursua, ruohokanukkaa ja juolukkaa. Lienee näitä Pohjois-Suomen etuja.

    Ihmisen toiminnan johdosta monet kasvit ovat joutuneet etsimään uusia kasvupaikkoja. Mielenkiintoista lisätietoa ihmisen ja kasvien suhteesta on Pertti Rannan mainiossa kirjassa ”Villit vihreät kaupungit”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Särkiö sanoo:

      Kiitos Pirjo hyvästä kommentista, jossa toteat, että luonnon kukat voivat olla osa hoidettua puutarhaa. Kiva kuulla, että pihanne reunalla ”puistossa” kasvaa pohjoisen ruohokanukkaa. Se muodostaa kauniita kenttiä kukkiessaan ja neljä suojuslehteä loistavat valkoisina tähtinä rannoille ja tunturiojien lehdoissa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Tästähän saa vallan mainion hengellisen sovituksen. On hyvä muistaa se mitä Jeesus sanoi kedon kukkasista ja sateesta joka kastelee kaiken eikä vain valittuja puutarhan osia. Kukkien pitää antaa kasvaa ilman että kukaan mene niitä karsimaan. Syvästi oppineiden krikon kaijtsioiden on tietenkin vaikeata seurata niin anarkistista mielipidettä.

    On suurta edistystä että julistetaan edes luomakunnalle vapautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Veli Pesonen sanoo:

    Jäniksilläkin on nyt vapaus pistää poskeensa ainoan omenapuuni oksia. Eipä ole aiemmin huomannet niillä herkutella. Laitoin oksien suojaksi tuomen oksia, mutta osaavat silti löytää ruokansa. Ei näytä olleen vaikutusta. kaivoin kinoksia puun alta, jospa se auttaisi asiaa. Jotkut kylällä syöttävät peuroja. Peurat kun vielä keksivät nuo jänisten herkut, niin taitaa moni muukin jäädä ilman omenoita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Särkiö

    Kenttäpiispa ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.