Helsingin tuomiokapituli osoitti taitavaa työnantajan esimiesosaamista Kai Sadinmaan menettelyjä koskevassa päätöksessään. Ottamatta mitään kantaa tässä siihen, mitä mieltä itse pääkysymyksestä olisi oltava, tuomiokapitulin enemmistön osaamiselle kantelun käsittelyssä on annettava korkea arvosana.
Tuomiokapitulin enemmistö onnistui Mauno Koiviston kuuluisaa ohjetta noudattaen olemaan provosoitumatta, vaikka sitä pyrittiin provosoimaan monilta laidoilta, eikä vähimmin kantelun kohteen toimenpitein. Molemmat äärilaidat toivoivat langettavaa päätöstä, jotta pääsisivät jatkamaan julkisuuspeliään, kuka missäkin tarkoituksessa.
Mikä siis oli se viisaus? Se, että toisaalta laadittiin pitkä ja perusteellinen selvitys itse asiasta ja sen jälkeen tehtiin väistöliike, jolla tilanne pidettiin tuomiokapitulin ja piispan hallussa niin paljon kuin se tässä muutoin niin perin juurin tupeksitussa avioliittolain muutosprosessissa tähän hätään oli mahdollista. Kapitulin enemmistö ei ottanut sitä riskiä, että hallinto-oikeus ei pitäisi Sadinmaan toimintaa kokonaisuus huomioon ottaen edes varoituksen ansaitsevana. Sen sijaan nyt hänelle annettiin niin selkeä ohjaus kuin osattiin siitä, mitä hänen ja muidenkin pappien on pidettävä hiippakunnan pappien toimintaa ohjaavan ja valvovan (kirkkoslangilla ilmaistuna ”kaitsevan”) esimiesviranomaisen mielestä oikeana menettelynä nykytilanteessa. Enemmistö pyrki varmistamaan, ettei kantelun kohde seuraavalla kerralla voisi menestyksellisesti väittää enempää tuomiokapitulissa kuin hallinto-oikeuksissakaan, ettei hänellä ollut selvää käsitystä mikä on työtä ohjaavan ja johtavan viranomaisen kanta. Näin juuri täytyy työnantajan menetellä, kun se ymmärtää, että ohjeet ja normit ja lainsäädäntö – puhumattakaan muusta sekavuudesta – eivät ole tilanteen vaatimalla tasolla eikä sille asialle voida tähän hätään enempää. Silloin työnantaja sanoo mahdollisimman selvästi, miten sen mielestä nyt on toimittava. Muuta se ei voi eikä vähempi riitä. Pallo siirtyy työntekijälle itselleen peliohjeiden kera.
Vahinko vain, että tuomiokapituli ei tehnyt päätöstään yksimielisesti.
Mutta pakko on vielä todeta itse asiasta, että sitä saa mitä tilaa. Ja aikaa ja keinoja olisi kirkolla ollut, että tältäkin kaikelta olisi voitu välttyä. Jatkoa seuraa. Valitettavasti.
Hyvä kirjoitus Risto Voipiolta. Kiitokset.
Onko kirkolla vielä mahdollisuutta muuttaa kirkkojärjestystä sitä, että se olisi kirkon virallisen avioliittokäsityksen kanssa?
Ville, teit olennaisen kysymyksen. Avioliittolain muutos ei ole vienyt kirkolta autonomiaa säätää kirkkojärjestykseen sukupuolirajoitusta, kun sitä ei enää ole avioliittolaissa.
Vesa Hirvonen
Niin ja aamen!
Hyvä kirjoitus.
”Mutta pakko on vielä todeta itse asiasta, että sitä saa mitä tilaa. Ja aikaa ja keinoja olisi kirkolla ollut, että tältäkin kaikelta olisi voitu välttyä. Jatkoa seuraa. Valitettavasti.”
Juuri näin ja taatusti. Ei voi kuin ällistellä, minkälaisin voimin nämä kirkkomme systeemit on onnistuttu vuosikymmenten tai kenties satojen saatossa järkkäämään tällaiseen malliin.
Siviilioikeuden professori Urpo Kangas sen sijaan ei erityisemmin kehu tuomiokapitulia:
https://yle.fi/uutiset/3-9831584?origin=rss
Urpo Kangas puhuu osin eri asiasta ja eri näkökulmasta kuin itse kirjoitin. Hän ei ajattele tuomiokapitulia työnantanroolissa olevana esimiesviranomaisena ja ilmeisesti on siviilioikeuden asiantuntijana vastannut kysymykseen, jossa oletuksena on ollut kurinpitorangaistuksen antaminen tai antamatta jättäminen. Tuomiokapituli ei kuitenkaan sellaista antanut eikä jättänyt antamattakaan vaan toimi niin kuin työnantaja, joka ensisijaisesti pyrkii ohjaamaan työntekijää työnantajan ohjeen mukaiseen toimintatapaan. Tätä pidin viisaana menettelynä työnantajalta tässä tilanteessa.
Kysyisin vielä, että millä tavalla tehty päätös oli, siitä esimiesnäkökulmasta katsottuna, josta tätä asiaa tarkastelet, viisaampi kuin Jaakko Weuron ja hiippakuntadekaani Reijo Liimataisen tekemä esitys, jota ensimmäisellä äänestyskierroksella kannatti edellämainittujen lisäksi myös Irja Askola, Kai Sadinmaan nykyinen piispa ja hengellinen kaitsija?
Jos myös tuleva piispa Teemu Laajasalo olisi kannattanut Jaakko Weuron esitystä niin se olisi voittanut.
Ei kannata panna liikaa painoa sille, mitä missäkin yksittäisessä äänestyksessä on kukakin äänestänyt. Näissä hallintoasioissa käytetään ns. parlamentaarista äänestystapaa ja silloin laitetaan ääripäitä vastakkain äänestykseen ja lopulta niissä äänestyksissä voittanut ehdotus esittelijän ehdotusta vastaan. Tällöin voi yhdessä äänestyksessä joutua/päätyä äänestämään omaa kantaansa vastaan, kun pitää sitä kuitenkin parempana kuin vastakkain olevaa toista ehdotusta. Vain viimeinen äänestys kertoo millä kannalla itse päätöksenteossa on ollut niistä aineksista, joista on päätös muodostettava.
Tuomiokapitulin päätös oli viisas, koska siinä tuli esiin tuomiokapitulin kanta tehdyn kantelun kohteena olevaan ongelmanasetteluun ja kantelun kohteelle annettiin sen selvityksen saatuaan tilaisuus ojentautua tuomiokapitulin kantaan ilman, että häneen tässä konkreettisessa tilanteessa kohdistettiin rangaistustoimia vaan hänelle annettiin ohjausta vastaisen varalle.
Ja koska kyseessä Sadinmaa ”vastaisen vara” tullee yllättävän nopeasti vastaan. Ehkä sitten vuorossa totinen/ankara moite?
Päätöksensä mukaan tuomiokapituli katsoi, että Sadinmaa on kirkkolain 5 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla toiminut vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta.
Weuron ja Liimataisen kanta oli ettei tuomiokapitulilla olisi edellytyksiä katsoa Sadinmaan rikkoneen kirkkolain 5 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla pappisviran asettamia velvollisuuksia vastaan.
Tämä Weuron ja Liimataisen kanta hävisi ensimmäisessä äänestyksessä, mikä oli linjaratkaisuna paljon merkittävämpi kuin jälkimmäinen äänestys jonka aiheena oli vain mahdollisen sanktion antaminen.
Tähän linjaukseen voivat myös kirkkoherrat nojata, kun Helsingin hiippakunnassa kirkkotiloja annetaan kihlaparien käyttöön täysin tasa-arvoisesti ja syrjimättömästi, mutta ei sellaisiin toimituksiin mitkä olisivat papille virkavelvollisuuksien vastaisia.
Jukka Kivimäki,
Kannattaa ottaa huomioon siviilioikeuden professori Urpo Kankaan näkemys (linkki hänen haastatteluunsa yllä). Kangas sanoo mm. seuraavasti:
”Urpo Kangas sanoo, että Kai Sadinmaan saama vakava moite ei missään tapauksessa ole kirkkolakiin perustuva rangaistus, eikä mihinkään muuhunkaan virkamiesoikeudelliseen järjestelmään perustuva rangaistus…” Hän sanoo myös, että jos Sadinmaa valittaisi päätöksestä, hän voittaisi ja hallinto-oikeus poistaisi tuomiokapitulin päätöksen lakiin perustumattomana.
Kiitoksia hyvästä kirjoitukasesta Risto.
Sen verran täydentäisin analyysiasi, että istunnossa ilmeni kolme eri kantaa.
Enemmistö oli esittelyn mukaisesti sitä mieltä, että Sadinmaan on toiminut vastoin virkavelvollisuuksiaan ja vähemmistö oli asiasta toista mieltä.
Esittelijän kanta, että seuraamus on varoitus, jäi kuitenkin vähemmistöön ja sensijaan päätettiin antaa moite. Lopulliseen päätökseen jätti eriävän mielipiteen kaksi.
Voimasuhteet siis 2 – 2 -3(2)
Minustakin päätös oli oivallinen.
Odotankin mielenkiinnolla, mitä kantelun kohde aikoo seuraavaksi tehdä.
Mitä tapahtuu, jos vakavan moitteen saanut pappi jatkaa vihkimisiä? Onko hänellä mahdollisuus saada itselleen haluamansa varoitus, jonka oikeellisuutta lähtee testaamaan hallinto-oikeuteen?
Tähän astisen pelin henkeen tällainen toiminta sopisi.
Saattoi olla jossain mielessä ”taitava väistöliike,” mutta miltä kyseinen kikkailu näyttää kirkon ulkopuolelta katsottuna?
Erityisesti kun on odotettavissa, ettei muissa hiippakunnissa päädytaä vastaavaan juridiseen nahkapäätökseen.
Olettaisin että kaikissa muissakin tuomiokapituleissa päädytään samaan johtopäätökseen:
tuomiokapituli katsoo, että pappi on kirkkolain 5 luvun 3 §:n tarkoittamalla tavalla toiminut vastoin pappisviran velvollisuuksia ja pappislupausta.
Mahdolliset sanktiot voivat vaihdella. Seuraava päätös on kaiketi tulossa Lapualta.
En henkilökohtaisesti oikein usko, että muissakin hiippakunnissa päädytään ”vakavaan moitteeseen.” Tai jos päädytään, niin tuomiokapitulit kirjoittavat kyllä nimensä suurten koomikkojen ennätysten kirjaan.
Saattaapa olla , että päätös on muutoin sama, mutta antavat varoituksen,
Pappi on vihkitehtävässään velvollinen noudattamaan avioliittolakia, kirkkolakia ja kirkkojärjestystä. Tuomiokapituli teki viisaasti, kun ei antanut laillisista ja kirkkojärjestyksen mukaisista vihkimisistä rangaistusta.
Vesa Hirvonen
Ei avioliittolaki velvoita kirkon pappia vihkimään ketään.
Kivimäki: ”Ei avioliittolaki velvoita kirkon pappia vihkimään ketään.”
Ei velvoita, eikä kiellä, mutta oikeuttaa ja 1.3.2017 lähtien oikeuttaa vihkimään virallisesti myös samaa sukupuolta olevia pareja.
Mitenkä mahtaa olla siviilioikeuden puolella jos tuomio on: Syyllinen, mutta jätetään tuomitsematta rangaistukseen.
Kuinka yleistä on että tuomitsematta jätetty valittaa sellaisesta tuomiosta hovioikeuteen?
Tuskin kovin mielellään.
Tässä on kuitenkin menossa henkilökohtainen performanssi, jossa lienee tarkoituksena nolata kirkkoa vielä enemmän kuin mihin se on itse omilla toimillaan päätynyt.
Jos ei ole kirkon suuntaan mitään menetettävää, voi jatkaa kiistelyä päätöksestä, kun vain rahaa jostain löytyy – tai annetaan.
Joskus tulee mieleen, että kun ollaan niin varmoja siitä, että ev.lut.kirkko matkii ennen pitkää muiden Pohjoismaiden ev-lut.kaimakirkkojen mallia, niin miksi ei jakseta odottaa maltillisesti ruodussa pysyen ja noudattaa nyt tällä hetkellä voimassa olevia kirkon säädöksiä. Toisaalta malttamattomuus on yhdenmukaista yleisen ajan hengen kanssa ”Mulle kaikki nyt heti”.
Maltillisuus ei repisi kirkkoa kuten nyt tapahtuvat pappien omaehtoiset irtiotot tekevät. Tietysti jos kirkko on vain se keppihevonen, jolla ko. agenda haluaa ratsastaa, niin silloinhan kaikki keinot ovat kai sallittuja?
Kuten Sirkku sanoi, ”tässä on kuitenkin menossa henkilökohtainen performanssi”.
Onko Siviilioikeuden professori Urpo Kangas ehdoton auktoriteetti, johon vedotaan kun halutaan saada kirkossa läpi spn-avioliittoon vihkiminen?
Pitää nyt muistaa, että Urpo Kangas tulkitsee korkean tason ammattilaisena nykyistä voimassa olevaa lainsäädäntöä ja tekee siitä juridiset johtopäätöksensä, joilla on puoltajansa ja kiistäjänsä. Hän ei ole ottanut kantaa siihen, miten asiat tulisi kirkossa järjestää ja mitä pitäisi saada tai olla saamatta läpi
Professori Kangas on oman alansa ammatilainen, mutta pelaa tässä asiassa ilmeisen selvästi kahdessa roolissa. Tulkaa kaikki-liitteen lainopillisena neuvonantajana hän rinnastuu lobbariin, eikä hänen tulisi esiintyä samassa asiassa ”puolueettomana” neuvonantajana.