Kuntoutusasioiden kokenut Kirkon ammattilainen kertoi Kotimaassa, kuinka viime vuosina kuormansa ääreen uupuvien joukkoon ovat tulleet mm. taloushallinnon työntekijät. Tämä ilmiö alkoi yleistyä 90-luvulla ja viestejä siitä ruvettiin jo useampi vuosi sitten saamaan myös työsuojelupiirien päälliköiltä.
Seurakunnan taloushallinnon johtava ammattilainen – käytettäköön tässä nimikettä talouspäällikkö – on asemassa, jossa hämmästyttävän usein hänen roolinsa on olla ainoa lakien ja viranomaismääräysten noudattamisen valvoja. Kirjanpitolainsäädännön, verolainsäädännön ja monien muiden normien tunnollisesta ja virkavastuun sitomana noudattamisesta saa helposti työyhteisössä nipottajan ja ”kirkon työn erityispiirteitä” ymmärtämättömän tärkeilijän leiman. Työaikojen noudattamisen ja poissaolojen asianmukaisen ilmoittamisen vaatiminen jätetään kovin usein talouspäällikön tehtäväksi lähiesimiesten laistaessa vastuutaan.
Erityisesti pienissä ja keskisuurissa seurakunnissa talouspäällikkö on eräänlainen seurakunnan yleisasiamies, joka hoitaa edunvalvonnan, yhteydenpidon, käsittelyn ja valmistelun kaikissa niissä asioissa, jotka eivät suoranaisesti kuulu jollekin toiselle. Niinpä päivittäisestä, viikoittaisesta ja kuukausittaisesta työstä varsin suuri osa jää piiloon. Sellaiselle, joka ei päivittäin pyöritä hallintoa, näyttää olevan erittäin vaikeata havaita kuinka paljon työtä ja aikaa siihen on käytettävä ja yleensä vielä tiukkoja määräaikoja vastaan. Lisänä tulevat alati muuttuvat säännökset sekä kehittyvät tekniikat, joiden osalta talouspäällikkö ei voi sanoa, että tätä en opettele. Ja koko ajan niskassa on puhe siitä, kuinka hallintoa olisi kevennettävä ja resurssit suunnattava kirkon ”varsinaiseen työhön” jota tekevät ”kirkon varsinaista työtä” tekevät työtoverit, joille kuitenkin kaikki palvelussuhteeseen liittyvät taloudelliset ja sosiaaliset edut on tultava täysimääräisinä ja ajallaan.
Vuosikymmenien kokemukseni mukaan huonoimmin talouspäälliköt voivat seurakunnissa, jossa kirkkoherra haluaa olla kaikkien kaveri ja asettuu ongelmatilanteissa puolustamaan ”joustavuutta” tai ”inhimillisyyttä” vastapainona ”byrokraattisuudelle”. Tai seurakunnissa, joissa kirkkoherra on henkilöstön ja hallintoelinten luottamushenkilöiden heittopussi, jolla ei ole osaamista eikä arvovaltaa ottaa asemaansa yhteisön johtajana. Ja kaikkein huonoimmin talouspäällikkö voi seurakunnissa, joissa kirkkoherra on osa sääntöjen noudattamattomuuden ongelmaa.
Niin ja aamen.
Asiansa kohtuullisesti osavaa kirkkoherra ja riittävän arvostuksen antaminen yleensä osaavalle talouspäällikölle sekä näiden hyvä yhteistyö on toimivan seurakunnan johtamisen ja hallinnoinnin a ja o.
– poisluettava ei ole mahdollisuutta, että taloudenhoitaja tarttuisi aivan synnynläisillä lahjoillaan irtaimeen valtaan ja silloinkin ainekset soppaan ovat valmiina!
– poisluettava ei ole mahdollisuutta, että taloudenhoitaja tarttuisi aivan synnynnäisillä lahjoillaan irtaimeen valtaan ja silloinkin ainekset soppaan ovat valmiina!
Risto Voipio :”Ja koko ajan niskassa on puhe siitä, kuinka hallintoa olisi kevennettävä ja resurssit suunnattava kirkon ”varsinaiseen työhön” jota tekevät ”kirkon varsinaista työtä” tekevät työtoverit”
Seurakunnan kokonaistoimintaa pitäisi mielestäni tarkastella suhteessa kirkon toiminta-ajatukseen ja visioon, jolloin taloushallinnon tehtävät ovat tukiprosesseja, jotka tukevat varsinaista toimintaa. Varsinaisen toiminnan tukemisen pitäisi mielestäni olla myös luottamushenkilöorganisaatioiden päätösten perusta, eikä kirkon toiminta-ajatus ja visio saisi missään vaiheessa jäädä erilaisten kuppikuntien ja blokkien keskinäisen valtataistelun jalkoihin, mikä taitaa olla yksi niistä utopistisista haaveistani, jotka eivät koskaan toteudu.
Miksi he tekevät niin paljon työtä? Onko heidän tekemänsä työ välttämätöntä tai edes tarpeellista? Mihin kirkko tarvitsee niin paljon byrokratiaa?
Elias Tanni :”Onko heidän tekemänsä työ välttämätöntä tai edes tarpeellista? Mihin kirkko tarvitsee niin paljon byrokratiaa?”
Kysäisepä asiaa lainlaatijoilta. Yrityksilläkin on n. 100 000 erilaista määräystä joita pitäisi noudattaa, ja on sanottu viisaasti, että se on sellainen kokonaisuus, jota kukaan ei pysty hallitsemaan.
Kyllä siitä paljon on myös kirkon sisäistä toinen toisensa työllistämistä. Huomaisivat pian olevansa tarpeettomia, elleivät työllistäisi toisiaan.
Elias. Kirjoitin blogissani ”Sellaiselle, joka ei päivittäin pyöritä hallintoa, näyttää olevan erittäin vaikeata havaita kuinka paljon työtä ja aikaa siihen on käytettävä ja yleensä vielä tiukkoja määräaikoja vastaan.”
Jotta ilmaisen asian mahdollisimman lievästi, toistan tässä sen minkä kirjoitin,
Kysyinkin, miksi siihen on käytettävä niin paljon työtä ja aikaa. Myönnän kyllä, että seurakunta”urallani” moni hallintoihmisen tekemä päätös tai antama ratkaisu on tuntunut puhtaalta ilkeilyltä tai tahalliselta hankaloittamiselta. Olisiko kyse myös tiedottamisesta?