1.12.2019 on ensimmäinen adventti ja kirkkovuoden alku myös Saksan katolisessa kirkossa. Silloin alkaa kriisin liikkeelle ajama ”synodaalinen tie”, Der Synodale Weg. Se kestää kaksi vuotta. Vain tulevaisuus kertoo, onko kyseessä hypetys ja julkisuustemppu. -Mitä lopulta tuli lokakuun Amazon-huippukokouksesta, jossa piti sopia naimisissa olevien pappien sallimisesta, ekologisten loppukommunikeoiden lisäksi? Tuleeko paavilta ohjeita aiheesta? Tapahtuisiko Saksassa silti jotakin? Siellähän kirkon naisetkin vaativat vaikutusvaltaa äänekkäästi.
Paavi Franciscus on lähettänyt 29. kesäkuuta ”Kirjeen vaeltavalle Jumalan kansalle Saksassa”. Itse kirjoitus ei näytä sisältävän mitään uutta ja ihmeellistä: se puhuu ”synodaalisuudesta” ja ”kirkollisesta tunnelmasta” (sensus ecclesiae) joka vaatii muutosta. Emme elä vain ”muutoksen aikoja” vaan ”aikojen muutoksessa”. Roomassa lokakuussa pidetty Amazonian asioiden synodi on varmastikin ollut paavin mielessä etukäteen. Paavi puhuu saksalaiskirjeessään rakenteiden uudistamisesta mutta varoittaa, etteivät ne muuta maailmaa automaattisesti.
Saksan synodaalisen tien taustalla on juuri uusi rakenne. Se on täysin erilainen synodi kuin Roomassa pidettävät, yksinomaan piispojen miehittämät synodit. Rakenne on ilmaistu synodaalisen tien ohjeessa, Satzung des synodalen Weges. Suomalaiseen kontekstiin verraten voisi puhua kirkolliskokouksesta. Piispainkokouksen täysistunnon 69 jäsenen lisäksi paikalla on 69 henkeä Saksan katolilaisten (=maallikkojen) keskuskomiteasta ZdK:sta, 10 sääntökuntien ja 27 hiippakuntapappien edustajaa, 15 nuorta (joista vähintään 10 naispuolista), 4 pysyvien diakonien ja 4 ”pastoraalireferenttien” eli eräänlaisten teologisten ”lehtorien” edustajaa, 4 Gemeindereferent/in-maallikkotyöntekjöiden edustajaa, 3 tiedekuntamaailmasta, 3 uusista hengellisistä yhteisöistä, 2 yleisvikaaria heidän järjestöstään sekä max. 10 piispainkokouksen ja max. 10 ZdK:n eri ammattiryhmistä nimeämää muuta jäsentä.
Saksan soppaa keitetään siis parinsadan hengen voimin. Niin Roomassa Amazon-keittoakin tehtiin, mutta keittäjät olivat kirkonmiehiä. Nyt järjestelmän pohjaporukka vastaa sitä, jolla Suomen luterilainen kirkko valitsee piispansa: pappeja (tässä: piispoja) puolet, toinen puoli maallikkoja, lisäksi vielä isompi ryhmä kirkollisesti intresseerattua väkeä. Saksan kirkon erityisilmiöille kuten juuri ”pastoraaliteologeille” on oma sijansa. Heitä voi pitää ylipäätään seurakuntateologeina perinneoloissa: heille perhe sallitaan, eikä virka ole sukupuoleen sidottu vihkimysvirka.
Miten päätöksenteko sitten etenee, vai eteneekö? Onhan tunnettua, että katolisessa kirkossa päätökset tekee paikalliskirkon johtaja eli piispa, apunaan neuvoa-antavina eliminä erilaiset neuvostot hiippakunnassa ja seurakunnissa. Satzung puhuu siitä, että päätökset laitetaan sitten täytäntöön piispakunnan ja hiippakunnan tasolla. Vatikaanin rooli on tietysti ratkaiseva, koska sillä on kirkollinen veto-oikeus. Tästä on käyty keskustelua kesällä myöskin: piispainkokousta johtava München-Freisingin arkkipiispa Reinhard Marx on käynyt Vatikaanissa asioita selittämässä. Saksan piispainkokouksen virallinen uutinen 23.9. on vähintään monitulkintainen: Yhtäältä ”Roomasta ei ole Stop-merkkiä”, toisaalta ei olla pyrkimässä saksalaisiin erityisratkaisuihin (deutscher Sonderweg). Ja silti päätökset yksittäisissä hiippakunnissa ovat oma asiansa eikä voi todellakaan tietää, lähtevätkö kaikki mukaan.
Olisiko niin, että Saksan katolisessa kirkossa on menossa eräänlainen demokratiaharjoitus? Ylläolevassa uutisessa haastateltu kardinaali Reinhard Marx sanoo painokkaasti, ettei hänellä ole omaa agendaa vaan hän pyrkii toteuttamaan oman piispainkokouksensa kollektiivisen tahdon. Selvää on, ettei se ole ilman soraääniä: kardinaali Rainer Maria Woelki Kölnistä on tiukin vastustaja, Gerhard Ludwig Müllerin lisäksi joka tässä poseeraa kuuriakardinaali Robert Sarahin kanssa synkretismiä ja kirkon ykseyden vastaista synodia vastustamassa. Franciscuksen CDF:stä poispotkima Müller on myös paavin vastustaja, ja sitä C9-kardinaalipiirin Marx ei ole. Yhtäältä sitten jotkut kirkonmiehet ovat (tietysti!) radikaalimpia kuin kardinaali Marx – toisaalta naisten tyytymättömyys on syvää. Samaan aikaan kun Marx piti puhettaan Fuldassa, ulkopuolella oli naisten Maria 2.0 -mielenosoitus. Kardinaali naurahti jopa tuntevansa joitakin mieltään osoittaneista naisista. Maria 2.0 sanoutui irti synodaalitiestä, muttei sen arvostelusta. Ehkä siinä on juuri jotain katolista, siis yhteistä?
Demokratiaharjoituksen asetus määrää, että päätökset tulee tehdä määräenemmistöllä, jossa toteutuu sekä 2/3 kaikista paikalla olevista että 2/3 piispainkokouksen jäsenistä. Sen jälkeen toivomus, Votum, lähtee Roomaan. Juuri tässä on herkkä paikka: onko roomalaiskatolinen kirkko oppiva organisaatio?
Marx ja ZdK-johtaja Thomas Sternberg ovat julkaisseet adventtia ennakoivan tiedotteen, jossa he sanovat paavin mandaatilla varjelevansa kirkon ykseyttä ja uudistavansa sitä perustasosta käsin. Kirje mainitsee konkreettiset keskustelun foorumit synodissa: ”Kirkon valta ja vallan jako”, ”Parisuhde ja seksuaalisuus”, ”Papillinen elämänmuoto” ja ”Naisen rooli kirkossamme”. Niitä voi sitten kommentoida internetissä. -Uuden ajan kirkonovi-teesejä?
Teologi Julia Knop luonnehtii tunnelmia torstaina 28.11. virallisella katholisch.de-sivustolla. Ne ovat toiveikkaat, mutta myös skeptiset. Onhan aiemmatkin uudistushankkeet kuten ”Würzburgin synodi” 1970-luvun alussa vaiettu kuoliaaksi, ja juuri siihen silti vedotaan. Toisaalta Vatikaanin II konsiilin jälkijunassa luodut rakenteet – ZdK varsinkin – ovat taustana uudelle keskustelulle. Knopin geografinen paikka Erfurtissa tuo väistämättä mieleen Lutherin joka vaikutti 500 vuotta sitten samoilla sijoilla. Knop olisi toivonut kahden vuoden ajan kokoontuvalle synodille enemmän vapaasti ehdotettavia jäseniä, kun se nyt on ”vahvasti klerikaalinen” yhteenliittymä ja järjestöjen vallassa. Lainaan sanatarkasti Knopin selityksiä, miksi nyt vihdoin jotakin pitäisi tapahtua: ”Koska kirkollisessa kattilassa on valtava paine. Odottavien uudistusten jono (der Reformstau) on jättimäinen. Ja hyväksikäyttöskandaalin vuoksi virkakirkko on menettänyt massiivisesti omaa uskottavuuttaan. Jotakin on tapahduttava. Muuten kirkossa on vaarana, että ainakin instituutiona se katoaa muutaman vuoden sisällä merkityksettömyyteen.”
Joka haluaa puolestaan lukea varaumia synodaalisen prosessin äärellä, voi downloadata 16-sivuisen pdf-lehden Welt&Kirche Die Tagespostin sivulta. Kovin huolentäyttämää on pohdinta perinteisessä lehdessä, jonka viimeisellä sivulla poseeraa kukapa muukaan kuin entinen paavi Benedictus XVI. Pastoraaliteologi Andreas Wollbold varoittaa ”erityisteistä” eri maissa – näitä paavi Fransciscus on laittanut liikkeelle Amazoniassa ja pian siis Saksassa. Lehti varoittaa ”taustatiedoissa” (s. 6) siitäkin, jos uskon sisällöt eli fides quae ”protestanttityyliin” eroavat fides qua –aspektista eli eletystä uskosta. Lutherko tämänkin keksi?
Saapa siis nähdä, jääkö tämänkertainen Saksan uudistussynodi tussaukseksi vai saako painekattila rauhoittua saksalaisessa järjestyksessä. Pohjatyö on ainakin tehty huolella.
Adventtina avautuu sisältö täällä www.synodalerweg.de.
Thomas G. Weinandy on kapusiini-fransiskaani ja arvosteli Saksan synodaalista prosessia (Amazon-synodin lisäksi) lokakuisessa artikkelissaan Pope Francis and the Schism. https://www.thecatholicthing.org/2019/10/08/pope-francis-and-schism/ Jutun ytimenä on ennustus siitä, että sitovaan synodaaliseen prosessiin menevä Saksan katolinen kirkko tulee ylläpitämään ”formaalista” yhteyttä paaviin mutta edustamaan asioita, jotka ovat kaksoisviestintää mutta pohjimmiltaan vastustavat perinteitä (”ambiguously contrary”). Toisin sanoen absoluuttiset arvot (avioliiton purkamattomuus, ehkäisy-, abortti- ja homokielto nimetään, selibaattia ei) kohdataan paavi Franciscuksen omasta ”ambiguity”-positiosta käsin. Näin paavi jää universaalikirkon johtoon, mutta hänellä on de facto jatkossa kaksi kirkkoa johdettavanaan: häntä arvosteleva mutta perinteinen katolinen kirkko ja ”skismaattinen” kirkko, joka on opissa, moraalissa ja rakenteessa poikkeava mutta tahtoo käytännön [raha-?] syistä pitää kiinni identiteetistään. Tätä on uudenlainen ”sisäinen paavillinen skisma” (internal papal schism) jota kirjoittajan mielestä sopii paavin ”paradigmaan”. Weinandyn tausta USA:ssa selittää Franciscus-kritiikkiä? Juttua linkitti saksankieliseen maailmaan konservatiivinen itävaltalainen kath.net, ei suinkaan katholisch.de, joka on Saksan piispainkokouksen äänitorvi. Jakolinjat näkyvät näin saksankielisessäkin mediassa. https://www.kath.net/news/69395 Mielenkiintoista on Weinandyn argumentaatio: Franciscus, toisin kuin vastustajansa, syyllistyy ”pelotteluun” ja ”hamuaa vain valtaa”. Lisäksi hän suosii tietynlaisia (”dubious”) kardinaaleja, piispoja ym. -Eivätkö hänen edeltäjänsä suosineet joitakuita? kysyisi joku tässä vaiheessa. Nykypaavin perusongelmaksi Weinandy selittää, että argumentointi ”in accord with Scripture, the Church councils, the ever-living magisterium, and the saints” puuttuu mutta esim. USA:n paavia vastustavilla piispoilla ja monilla maallikoilla on tuntuma Raamattuun ja kirkolliskokouksiin ym. -Onko tämä sitten paluuta 1500-luvun tunnustuskiistoihin, vai pelkkää valtadiskurssia? Ainakin magisterium (kirkon opetusvirka) riippuu paljolti siitä, keitä paavi (!) siihen nimittää. Saksan keskustelu on laajempaa kuin tämä ja siinä halutaan ylipäätään demokratisoida kirkkoa.
Olen pitkään seurannut Saksan kirkkojen, sekä evankelisten että katolisten, toimintaa ja saanut sen käsityksen, että ei vain evankelisissa maakirkoissa,. vaan myös katolisessa kirkossa muutosta ajavien maallikoiden ja heidän järjestöjensä vaikutus on vahvaa. Der synodale Weg pelottaa kaiketi juuri siksi, että siinä maallikoilla on tuntuva osuus.
Kiitokset linkistä! Täytyy seurata, miten keskustelu lähtee liikeelle. Käsiteltävissä teemoissa on ruutia.
Katsoin synodaalitien kotisivua, live-stream ei näyttänyt mitään – ei edes adventin juhlajumalanpalvelusta Frauenkirchestä. Se näyttää löytyvän täältä https://www.youtube.com/watch?v=lAdcLkG-61o missä 50 min jälkeen on Marxin saarna. Melkoista puhetta: suora ilmaus ”seksuaalinen hyväksikäyttö” ja puhe ”uskottavuudesta” suuren ilon julistamisessa on jotakin, mitä Saksassa halutaan avoimesti kohdata. (Jos Suomessa tänään saarnoja painaa 1939 synkkä muisto, niin saksalainen julistaja löytää itsestään syyllisyysnuotin… onko hänellä jopa muita raskaampi missio tehdä parannusta kun kirkon heikko paikka on löytynyt?) Ykseys paavin kanssa ei ole ”suljettu systeemi”, eikä kirkko ole kardinaalin mukaan umpinainen linnake vaan pyhiinvaelluksella oleva kansa. ZdK ja vuoden kestänyt pohdinta sen kanssa on mainittu puheessa, jonka Marx piti taitavasti ja kohtikäyvästi. ”Geht im Lichte des Herrn” menkää Herran valossa. Uskottavuudesta puhui tiukkaan sävyyn Thomas Sternberg (ZdK) synodaalitien kotisivun videossa joka tuli tänään näkyviin, Sternberg ja Marx esittävät jälleen dialogin: https://www.synodalerweg.de/video/
Kiitos vinkistä. Täytyy huomenna kuunnella.
Varsin taitava puhe kardinaali Marxilta, vapaasti esitetty, sanoma läpimietitty. Viittaus uudistumisen ja tulevaisuuteen suuntautumisen tarpeeseen ei vain Saksassa, vaan katolisessa kirkossa yleisemminkin, kuulostaa kyllä pahalta vanhoillisten kirkkoisien korvassa.